Roadtrip 3 - San Francisco & paluu Losiin


Advertisement
Published: August 8th 2007
Edit Blog Post

Herättyämme Bakersfieldissä, käytiin hotellin respassa nauttimassa continental breakfast, joka tarkoitti kahvia ja yhtä leivonnaista, ja jatkettiin matkaa kohti San Franciscoa. Matka meni sujuvasti moottoritietä huristaen ja maisemia ihmetellen. Ajellessa nähtiin paljon erilaisia maanviljelytiloja, jotka kasvattivat mm. sitrushedelmiä ja viinirypäleitä. Ajettiin siinä samalla myös ison teurastamon ohi. Voi lehmäraukat..

San Franciscoon saavuttiin hieman kaartaen, koska haluttiin ajaa Golden Gate -siltaa pitkin. Tuli siinä samalla ajeltua jotain toistakin siltaa pitkin. =) Sillat eivät kuitenkaan olleet ilmaisia, vaan jouduttiin pulittamaan yhteensä yhdeksän dollaria ylityksistä. Maisemat Golden Gatelta olivat mahtavat ja San Francisco näkyi korkeuksista (mitä nyt kaide hieman peitti näkyvyyttä). Käytiin keskustassa katselemassa yhtä hotellia, mutta siellä oli aika viileetä, joten päätettiin etsiä toista. Se löytyikin suhteellisen helposti lähempää Golden Gatea. Viskattiin kamat huoneeseen ja lähdettiin matkaamaan autolla kohti Castron kaupunginosaa, jota pidetään SF:n hippien ja homojen alueena. Tiedettiin olevamme oikeassa paikassa, kun sateenkaaren väriset liput liehuivat lipputangoissa. Oltaisiin haluttu käydä kahville, mutta autopaikat olivat kiven alla. Ei siis jääty sen kummemmin hengailemaan alueelle, vaan jatkettiin matkaa ylös mäenrinnettä kohti Twin Peaksia. Twin Peaks sijaisi San Francison korkeimmalla huipulla, josta oli hienot näkymät koko lahdelle. Ainoana miinuspuolena voisi sanoa, että huipulla tuuli todella kovaa ja oltiin aika jäässä kaikki viisi minuuttia mitä pystyttiin
San FranciscoSan FranciscoSan Francisco

Kaupungissa oli paljon jyrkkiä mäkiä
ulkona olemaan.

Maisemien katselun jälkeen lähdettiin kohti SF:n Chinatownia, jossa käytiin mutustelemassa kiinalaista ruokaa (hyvää oli!). Ruoan jälkeen käveltiin Chinatownissa ja kymmenisen minuutin kuluttua oltiin niin jäässä, että juoksu/käveltiin autolle. Tässä vaiheessa meille tuli hyvin selväksi, että SF ei ollut ainakaan tällä hetkellä mikään kovin lämmin paikka. Koska oltiin vierailtu jo vaikka missä, palattiin motellille huilaamaan (ja lämmittelemään). Käytiin netissä ja huomattiin, että Mikolta ja Emilialta oli tullut sähköpostia (pariskunta jonka kanssa hengailtiin Guatemalassa ja Meksikossa). He majailivat siinä hotellissa missä oltiin käyty ekan kerran kaupunkiin tullessamme. Kilautettiin niiden huoneeseen ja päätettiin lähteä vierailulle. He olivat lähdössä ulos Markon kanssa (niiden kaveri, joka tuli juuri Hawajilta) ja ajateltiin viihtyä hetki heidän seurassaan. Mikon ja Emilian hotlalle päästyämme kello oli jo sen verran, että päätettiin että skipattaisiin nämä bileet. Hotelliemme välimatka oli melkoinen, eikä meitä huvittanut käyttää taksia, joka oli ainakin yhtä hintavaa kuin Suomessa. Vaihdettiin siis vain kuulumisia ja lainattiin heidän kännykkälaturiaan yön ajaksi.

Seuraavana aamuna pakattiin kamat ja Tomi nautti kontinentaalisen aamiaisen, joka tällä kertaa muodostui munkista. Wau, Kokonainen munkki!! Ajeltiin kavereiden hotlalle, palautettiin akkulaturi ja toivoteltiin hyvät matkat. Koska aamupala ei ollut kovinkaan ruhtinaallinen ja Castron kaupunginosan monet kahvilat näyttivät houkuttavilta, päätettiin vetää kunnon aamupala ennen
San FranciscossaSan FranciscossaSan Franciscossa

Jyrkkä ja mutkainen pikku tienpätkä keskellä kaupunkia
koko päivän kestävää ajomatkaa Los Angelesiin. Aamupala vedettiin pienessä kahvilassa, jota pyöritti vain yksi kaveri, palvelun siitä kuitenkaan kärsimättä. Kahvilaatuja oli enemmän kuin laki sallii ja purtavakin oli erinomaista. Siinä aamupalaa syödessä hehkutettiin kuinka hieno kaupunki San Francisco oli. Vanhat talot, jyrkät mäet ja merinäköala toi isoon kaupunkiin rentoa pikkukaupungin meininkiä. Ainoa miinus tulee kylmästä tuulesta.

Aamupalan jälkeen metsästettiin Highway 1-tie, jota pitkin lähdettiin ajamaan Los Angelesiin. Kyllähän sitä olisi päässyt nopeampaakin reittiä, mutta tämä tie mutkitteli kallioiden päällä aivan rannan tuntumassa, joten maisemat olivat todella hienot. Välillä mentiin myös metsien läpi, joten reittiä oli todella mukava ajaa. Mitä nyt Katja alkoi voimaan huonosti, koska tie mutkitteli koko ajan (ja jälkiviisaana voisi sanoa, että mutkikkaalla tiellä ei kannata lukea kirjaa..). Matkalla pysähdyttiin välillä katselemaan maisemia. Yhdessä paikassa merileijonat huilasivat rannalla, joten ihmeteltiin niidenkin menoa vähän aikaa. Los Angelesiin takaisin Simi Valleyhin saavuttiin hitusen ennen kymmentä illalla. Oltiin aika poikki, joten painuttiin nukkumaan aika nopeasti. Aamulla oli lento Vancouveriin, joten piti herätä 4:30, jotta ei jäätäisi aamuruuhkiin kiinni.



Additional photos below
Photos: 13, Displayed: 13


Advertisement

San FranciscoaSan Franciscoa
San Franciscoa

Kivan näköiset puutalot ovat osa tyypillistä SF:a
Isoja matkailuautojaIsoja matkailuautoja
Isoja matkailuautoja

Ajomatkalla näkyi paljon tällaisia jättiyhdistelmiä, jossa bussin kokoinen matkailuauto vetää perässä jeeppiä
MatkaltaMatkalta
Matkalta

jotain viljelyksiä
Tuulivoiman hyödyntämistäTuulivoiman hyödyntämistä
Tuulivoiman hyödyntämistä

Ikinä ei olla nähty niin paljon tuulimyllyjä kerralla kuin matkalla SF:oon
Matkalla takaisin LA:iinMatkalla takaisin LA:iin
Matkalla takaisin LA:iin

Ajettiin rantareittiä pitkin, joka oli hitaampi, mutta näkemisen arvoinen


Tot: 0.154s; Tpl: 0.013s; cc: 13; qc: 76; dbt: 0.1079s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.2mb