Advertisement
Published: October 29th 2007
Edit Blog Post
Minä ja poika
Pitäisi sittenkin kai vielä vähän aikaa treenata ennen kuin uskaltaa alkaa pojan kanssa leikkimisestä haaveilemaan... Otsikkopa sen kertookin erittäin lyhyen ytimekkäästi miten muutamat viimeiset päiväni ovat vierähtäneet. Rajamuodollisuuksien hoitamista on tullut siis harjoiteltua, bussien penkkejä kulutettua ja ihmeteltyä mitä monennäköisimpiä ihmeellisyyksiä. Toisissa on ollut nähtävää enemmän kuin on kerinnyt nähdä ja toisissa taas ei sitten niin kerrassaan mitään, huikeita kokemuksia silti kaikki! Myös turistina oleminen alkaa ainakin reissuilta kertyvien kuvien määrän perusteella olevan hallussa paremmin ja paremmin... Niistä riittää kevyesti teille Black Jack, Ventti; miten vaan, rakkaalla lapsella monta nimeä ja silti jää itselle vielä joitain ässiä hihaan tiukan paikan varalle😉
Mutkia matkassa... Olen joskus ennenkin tupissut mutkistuneista reissaamisistani, mutta aina vain tuntuu paranevan... Tällä kertaa kaikki alkoi liiankin sujuvasti. Pystyin ilman ennakko tutustumista hoitamaan itseni Toronton lentokentältä keskustaan puoleentoista tuntiin JOTtia käytäntöön soveltaen. Seuraavan päivän ennakolta helppo siirtymä vinttikoirien vauhdittamana Torontosta Niagaralle Yhdysvaltojen puolelle ei sitten käyttänytkään aivan suunnitelmieni mukaisesti. Onneksi tuolloinkaan ei ollut varsinaisesti kiire, kyllähän vanhemmat joutavat aina odottamaan:D Odotus oli heillä vielä kaikkein parasta mahdollista laatua, koska sattuneista syistä en kyennyt juuri tuolloin viestittämään heille mitenkään ”pienestä” viivästymisestäni!
Vikahan ei ollut missään nimessä minussa... Internet kertoi bussin menevän Niagaralta rajan yli, joten voisin jäädä pois Niagaran kaupungissa Yhdysvaltojen puolella (tällä kohtaa yllättäen kummallakin puolella rajaa samanniminen kaupunki!). Kuitenkin kun
aamulla marssin Toronton bussiterminaaliin ostamaan lippua minulle kerrottiin, että reitti on muuttunut. Minun tulisi mennä bussilla Buffaloon Jenkkien puolelle ja sieltä paikallisbussilla sitten Niagaralle. Tein niin kuin kiinalainen vanhempi miesvirkailija minun käski tehdä. Tässä vaiheessa tiesin 130 kilometrin matkaan tulevan noin 2 tuntia viivästymistä alkuperäiseen.
Rajalle asti vielä kaikki menikin tuon 2 tunnin puitteissa. Tällöin kuitenkin alkoi aikaa kulua ja kulua. Sitä piti vielä tappaa rajalla jonossa, josta ei ollut mahdollista poistua minnekään! Onneksi minulla ei ollut tuossa vaiheessa kovaa nälkää suurempaa hätää. Jouduin nimittäin jonottamaan karvan yli 2 tuntia!!! Bussissa oli yllättäen useampia intialaisia, joilla ei ollut viisumia. Eikä tuossakaan vielä kaikki, mutta rajalla oli auki vain 2 tiskiä 15:sta!!! Siinä sitten vain tuhraantui tuota aikaa näihin noin 10 sankariin, kun muut noin 20 matkustajaa suoriutuivat kaikesta noin 1 minuuttiin per henkilö. Meneehän siinä, kun kaikista näistä viisumittomista pitää ottaa kuvat, sormenjäljet sekä tivata erittäin seikkaperäisesti matkan tarkoituksesta, vaikka heidän englantinsa ei ollut riittävä kuvailemaan sitä juuri businessta tarkemmin... Kun vihdoin sitten pääsimme jatkamaan rajalta matkaa, niin saavuimme Buffaloon yli 3 tuntia myöhässä!
Sieltä minun piti vielä jurruttaa paikallisbussilla Niagaralle. Tämä oli noin kolmenvartin tarina. Kokonaisuudessaan tämä linnuntietä noin 70 kilometrin matka otti tällä kertaa reilusti yli
Teemu "Kimin kaveri" Selänne
Näin esitellään Mr Selänne viimekeväisessä juhlatunnelmassa kaikelle jääkiekkokansalle! 6 tuntia! Perillä odotti sentäs vanhemmat ja vähän ajan päästä kaikki oli paremmin kuin hyvin:D Kevyestä matka ketutuksesta oli onneksi helppo päästä yli. Mitään vakavaahan ei ollut tapahtunut ja pääsi ravintolaan nauttimaan hyvästä ruuasta oluen kera isän ja äidin kanssa! Loppu hyvin, kaikki hyvin😊
Niagara Falls Nämä putoukset ovat melkoinen turistirysä, mutta silti näin harvemmin nähtynä jotain niin vaikuttavaa. Suosittelen kyllä kaikille, mutta ehkä minulle vähäksi aikaa nyt riittää... Molemmat Niagaran kaupungit ovat ottaneet alueesta kaiken irti ja kehitelleet vaikka ja mitä loukkuja turistien surmaksi. Samalla kuitenkin on onnistuttu säilyttämään varsin hyvin putouksien alkuperäinen luonne, sillä aivan putouksien välitön läheisyys on sentään jätetty suht alkuperäiseksi, kuten esimerkiksi USAn puolella olevalle Goat Islandille, joka jakaa putoukset kahteen osaan on tehty vain muutamia kävelyteitä, eikä mitään sen kummallisempia massiivisia rakennuksia! Kuvat eivät ole ehkä sittenkään paras tapa tuoda tätä aluetta esiin, tietty massiivisuus ja kokonaisvaikutelma jää väkisin uupumaan... Erittäin huonolaatuisella videon pätkällä yritän paikata jotain, mutta kyllä siltikin vain hankkiutumalla itse paikalle pääsee todelliseen tunnelmaan...
Kaikille teille jotka suunnittelette nyt kiivaasti matkaa Niagaralle suosittelen ehdottomasti vierailua Kanadan puolella olevaan näköalatorniin. Torni itsessään ei ole mikään kovin järisyttävän kokoinen vastikään nähtyjen metropolien pilvenpiirtäjien rinnalla, mutta silti aivan riittävän korkea tarjoamaan
Ruskaa parhaimmillaan
Vai miten se meneekään?!? Täällä ollessa tämä on kuitenkin ehdottamasti paras kosketus ruskaankin, New Yorkkiin lähtiessä "kotona" oli vielä vihreä lehti samoin kuin Nykissäkin, mutta tullessa Thunder Bay oli jo melkein lehdetön... ehdottomasti parhaan mahdollisen kokonaiskuvan Niagaran alueesta. Näkeepä sieltä kirkkaalla kelillä, kuten nyt, Torontonkin skylinen ja Buffalo siintää hieman utuisemmallakin kelillä! Nyt vedätte johtopäätöksen, että matka tulisi suunnata siis Kanadan puolelle. Se kumman maan valitset ensisijaiseksi kohteeksi ei kuitenkaan ole ratkaisevassa roolissa, sillä voit ylittää rajan kävellen aivan putousten välittömässä läheisyydessä! Nähkää ja kokekaa siis ehdottomasti putoukset kummaltakin puolelta. Jokaisella nähtävyysalueella on omat erikoispiirteensä ja vain täten pääsee tutustumaan kaikkiin putouksiin sekä vierestä että kauempaa.
Tyhjä arpa Noin kuvailisin Buffaloa. Kuva kertonee ehkä tässä tapauksessa sittenkin enemmän kuin 1000 sanaa... Toki positiivisiakin puolia löytyy, jos haluat tehdä tutustumisretken ilman sen kummallisempia aktiviteetteja suurten järvien teollisuuskaupunkiin, niin Buffalossa sen pystyy kokemaan helposti. Me päätimme suunnata Buffaloon shoppailemaan. Sekä vanhempani (he lensivät New Yorkista Buffaloon) että minä olimme nähneet Niagaralle tullessamme, että kaupunkihan näyttää yllättävän suurelta; kunnon pilvenpiirtäjä tyylinen keskusta. Joten ei muuta kuin paikallisbussilla sinne! Totuus alkoi valjeta jo bussiterminaalissa. Äiti kysyi virkailijalta, missä olisi kauppoja. Virkailija vastasi tähän jokseenkin tympääntyneen oloisena, että Downtown on pelkkä business alue... Me emme tästä vielä lannistuneet, otimme sen ennemminkin huonona asiakaspalveluna ja pohjoisamerikkalaisena kulttuurina, mikään ei ole kävelymatkan päässä jos se on yli 500 jalan päässä!
Tämän 1,2 miljoonan asukkaan metropolin keskusta
Putouksia tornista
Täältä näkee ehdottomasti parhaiten koko tarinan massiivisuuden ja sen aina peräänkuulutettavan Big Picturen. oli kuitenkin huomattavasti autiompi kuin Rovaniemen Lordi-aukio, vanhalta nimeltään Sampoaukio ja nyt en edes liioittele tai laita lapinlisää!!! Katsokaa nyt tuota keskuskadulta iltapäivällä noin kello 5 pm otettua kuvaa!!! Kaiken huipuksi oli vielä perjantai iltapäivä! Eurooppalaisittain ehdottomasti pilvenpiirtäjiksi luokiteltavat rakennukset olivat puhtaita toimistorakennuksia ja ainoa Mall oli täälläpäin toisinaan keskiluokan lamaksikin kutsuttavan luottokriisin seurauksena autioitunut aivan täysin. Onneksi ei ollut mitään sen tähdellisempää asiaa, joten tämän keikan pystyi ottamaan puhtaasta kokemuksesta. Ja vaikka tyhjin käsin pitikin palata Niagaralle, niin ei sentäs tyhjin vatsoin:D Tämä on siis sitä pohjoisamerikkalaista kulttuuria aidoimmillaan; ihmiset eivät liikahda kävellen minnekään ja keskustojen sijaan palvelut keskittyvät esikaupunkialueilla oleviin valtaviin Shopin centereihin.
Hockey Hall of Fame and CN-tower Toronto on sentäs Toronto. Aito pilvenpiirtäjä kaupunki eloisalla keskustalla, jossa jaksaa pyöriä myös New Yorkin jälkeen! Tällä erää keskityin CN-towerin valloittamiseen ja Hockey Hall of Fameen. CN-towerin valloituksessa sää suosi. Jääkiekko museo oli puolestaan tärkeä kohde, sillä pitäähän tuota hieman parantaa NHL:n historian tuntemusta, jotta voi heittää asiapitoisempaa settiä kisastudiossamme sitten kun sinne joutuu taas aikanaan palaamaan:D
Kanadalaisten ylpeys, Canadian National Tower, tarjosi hulppeat näkymät eteläiseen Ontarioon. Tämä 553 metriä korkea torni toimii lähetin tornina, turisti nähtävyytenä ja kanadalaisten ylpeyden aiheena. Onhan se toki kieltämättä korkea,
Putouksia iltavalaistuksessa
Hieman erilainen kuvakulma putouksista! Vesi roiskuu ja jytisee kuitenkin aivan samalla lailla pimeällä kuin päivänvalossakin... vaikka sitä etenkin maasta on joistakin kulmista hieman hankala hahmottaa. Voittaapa se esimerkiksi Empire State Buildingin 104 metrillä! Jottei mikään olisi aivan täydellistä, niin tällä kertaa jouduin tyytymään maisemien ihailuun pelkästään lasiseinien ja lattian takaa, koska tuuli oli niin kova, että ulkotasanne oli suljettu. Samalla tämä toi kuitenkin mielenkiintoisen elementin, tornin heilumisen pystyi huomaamaan helposti! Jotkut ovat hehkuttaneet lasilattiaa, no joo, olihan siellä sellainenkin... Ennemmin nostaisin esiin faktoja, että huipun ja maanpinnan välinen lämpötilaero voi olla helposti 10 celsiusastetta tai että tornin rakentaminen kesti 1976 alkaen 3½ vuotta jatkuvasta kolmivuorotyöstä huolimatta ja lähes joka suhteessa huomattavasti massiivisempi Empire State Building puolestaan rakennettiin 1930 alkaen 13 kuukaudessa!
Hockey Hall of Fame tarjosi todella tuhdin tietopaketin jääkiekosta, jota sulatellessa vierähtää vielä taatusti tovi jos toinenkin. Museo oli siitä mielenkiintoinen, että siellä oli runsaasti materiaalia nähtävillä pelkkien kuvien ja kertomusten lisäksi sekä oma action man osastonsa kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Pitihän minunkin käydä kokeilemassa Felix ”The Cat” Potvinin taitoja:D Hän onnistui pysäyttämään 3 viidestä laukauksestani. Maaleja joku oli varmaan tehnyt sinä päivänä enemmänkin, mutta tein sentäs epävirallisen päivän nopeusennätyksen, 72 mph! Uskotaan joo, moni teistä laukoisi huomattavasti kovemmat lukemat vaikka heti, mutta onko se sittenkään pelkkä voimalaji... Potvinin saappaisiinkin piti toki päästä,
mutta Messier, Gretzky ja kumppanit vain olivat aika kettuja, 3 viidestä upposi vaikeimmalla All Stars tasolla selkäni taakse... Eipä käy kiistäminen näiden herrojen taitoja, ammattimies näyttää oleva ammattimies asiassa kuin asiassa😊
Nyt ei auta kuitenkaan muu kuin lyödä tavarat läjään, jotta aamulla pystyy tekemään elämää nopeammat lähdöt "kotia" kohti. Arki siis odottaa uhkaavasti periaatteessa jo huomenna ja sehän on vasta maanantai...
- Janne
Advertisement
Tot: 0.057s; Tpl: 0.013s; cc: 12; qc: 22; dbt: 0.0177s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb