Advertisement
Published: August 9th 2007
Edit Blog Post
Aamulla Bocasissa pakattiin kamat ja tyhjennettiin jääkaappi. Jätettiin jääkaappiin yksi hirveän makuinen limu ja yksi olut, joka ei päässyt olutvertailussa palkintokorokkeille. Mukaan tuli kuitenkin pullo Daigiria ja Guiness-olut. Meillä oli jo muutenkin paljon kannettavaa, mutta periaatteesta päätettiin roudata vielä juomatkin mukaan. Aamupala syötyämme (vakkaripaikassa), mentiin venailemaan venetaksia Almiranteen. Siellä otettiin dollarin maksava taksi bussipysäkille, josta lähtisi bussi Davidiin, päälle neljän tunnin päähän etelään päin.
Matka meni erittäin kivuttomasti vaikka kuski ajoikin välillä kuin mielipuoli. Kellon ollessa jo tarpeeksi, päätettiin nukkua yö Davidissa sen sijaan, että matkaisimme kohteeseemme Boca Bravaan. Ei etsiskelty liikoja hotelleja vaan hypättiin taksiin suuntimana Purple House Hostel. Paikka oli nimensä veroinen: kaikki oli liilaa, jopa omistajan vaatteet =) Siellä oli onneksi tilaa, joten neljän punkan dormiyöpyminen järjestyi hintaan 6 dollaria/henki. Dormi oli tyhjä kun tultiin paikalle, mutta loppuillasta tuli saksalainen pariskunta, joka jakoi tilan kanssamme. Hostellin omistaja kertoi, että kaupungissa olisi kymmenen päivää kestävät pippalot, mutta me ei jaksettu niihin mennä. Käytiin tasan ”festarialueen” porteilla kääntymässä ja sitten oli pakko kääntyä takaisin. Täällä kun jokaisella pikkukojulla oli miehen kokoiset kajarit pauhaamassa salsaa ja täysillä! Illalla käytiin vain kaupassa ja loppuilta meni hostellilla kirjoja lueskellessa.
Aamulla päätettiin jättää aamupala väliin ja lähdettiin hostellilta suoraan bussiasemalle. Bussi lähti
vasta puolen tunnin kuluttua, joten ehdittiin etsiä hetki snorklausvälineitä lähikaupoista. Ei löytynyt sopivia ja hintakin oli aikamoinen. Siinä sitten todettiin, että puolituntia oli mennyt ja juoksukäveltiin bussiasemalle. Ei onneksi ollut kaveri lähtenyt, sillä muuten olisivat menneet myös meidän rinkat takapaksista.
Bussi matkasi Pan-American highwayta tunnin verran, jonka jälkeen jätti meidät tien varteen. Risteyksessä oli onneksi jo taksi tonteilla, joten otettiin se ja maksettiin yhteensä 15 dollaria tunnin kestävästä pomppuisesta taksimatkasta Boca Chicaan. Tästä pikkuisesta kalastajakylästä otettiin vesitaksi (2 dollaria/naama) viereiseen Boca Brava -saareen. Siellä oli saksalaisen Frankin ylläpitämä ja saaren ainoa ravintola/hotelli. Sieltä saatiin kiva huone isoin ikkunoin 22 dollarilla. Aamupala oli jäänyt väliin, joten popsittiin se ennen rannalle lähtöä.
Rantsulle käveltiin päätietä, joka vaihtui rannalle vieväksi poluksi vähän matkan kuluttua. Rannalle päästyämme huomattiin, että nämä rannat eivät olleet samanlaisia kuin Bocas del Torossa (valkoista hiekkaa ja kirkasta vettä) vaan rantsu oli tummaa volkaanista hiekkaa ja vesi näytti sen takia likaiselle. Päätettiin kävellä rantsua pitkin eteenpäin, jolloin tulimme toiselle, mutta isommalle rannalle. Koko rantsulla oli vain yksi iäkäs saksalainen nainen, joka ylläpiti jonkin sortin kioski/baaria. Nainen kertoi, että vaikka vesi ei olekaan kirkasta niin se on puhdasta ja siinä on hyvä uida. Päätettiin ottaa haaste vastaan ja käytiin
pulahtamassa. Vesi oli TODELLA lämmintä, joten kannatti pulahtaa. Vedessä lilluessamme kuului rantsulta himmee mökä ja huomattiin, että mölyapinat olivat tulleet lähipuihin notkumaan. Koska rantsulla ei ollut mitään hyvää varjoisaa paikkaa mihin jäädä huilaamaan, ihmeteltiin vain hetki apinoita ja lähdettiin takaisin hotellin ravintolaan lueskelemaan.
Illallisella Frank kysyi lähtisikö joku seuraavana päivänä snorklailemaan. Hotelli tarjosi reissuja uloimmille saarille, jotka olisivat osa Chiriqui-lahden kansallispuistoa. Siellä hiekka olisi valkoista, vesi kirkasta ja ei varmasti löytäisi muita turisteja kuin samalla veneellä saapuvat. Oltaisiin haluttu lähteä, mutta tällä kertaa hotlalla ei ollut muita lähtijöitä. Koska hinta oli 65 dollaria/per paatti jouduttiin mekin jättämään reissu väliin. Ruuan jälkeen meri-ilma pisti väsyttämään, joten painuttiin nukkumaan.
Aamulla kuultiin kuinka ravintolassa oli ollut boa, joka oli yrittänyt syödä Frankin papukaijan. Boca Bravan saarella ei kuulemma ole myrkyllisiä hämähäkkejä, mutta myrkyllisiä käärmeitä löytyy joka sorttia. Kiinnostusta käärmeiden näkemiseen kyllä riitti, mutta koska meillä ei ollut varrellisia kenkiä, ei viitsitty lähteä viidakkoon etsimään niitä kavereita. Saarelta kuulemma löytyisi myös laaja kirjo erilaisia eläimiä, mutta me törmättiin vain mölyapinoihin. Ja koska emme lähteneet ulkosaarille, huilattiin koko päivä kirjoja lueskellessa ja illalla pelailtiin hieman shakkia. Illalla käveltiin pimeän tullen tietä pitkin metsään päin, jos vaikka näkisi jotain elukoita. Meidän tehoton fikkari ei
kuitenkaan liikoja valaissut, joten ei jaksettu kauaa niitä metsästää. Jotain rapinoita sieltä metsästä kuitenkin kuului, mutta sen aiheuttaja jäi arvoitukseksi.
Oltiin oltu saarella kaksi päivää, eikä jaksettu enempää chillailla. Päätettiinkin chekkautua ulos seuraavana aamuna ja jatkaa matkaa kohti Costa Rican surffirantoja.
Advertisement
Tot: 0.15s; Tpl: 0.012s; cc: 19; qc: 81; dbt: 0.0985s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb