Tyynenmeren rannalle ja matka jatkuu etelammaksi

---

Kyyti rannalle saapui noutamaan matkalaisia ajallaan ja auto oli perati avomalli - lavan osalta nimittain.
Rannalle lahteva porukka oli kotoisin suomen lisaksi ruotsista ja englannista, ja ruotsalaispaiskunnan ahtautuessa etupenkille mina ja Lontoon tytto otimme raittiin ilman ja esteettomien nakoalojen paikat matkatavaroiden seasta lavalta. Matka kesti reilut pari tuntia, ja melko pitka osuus lopusta oli soratieta joka pieneni pienenemistaan ja viimeiset sata metria mentiinkin rantaa pitkin tien loppuessa. Kyseessa siis ei ollut ainakaan viela kovin turistisoitunut paikka, vaan melkein autiota hiekkarantaa nakyi silmankantamattomiin. Heti alkuun kyselimme mahdollisista paivaretkista lahiymparistoon ja valikoimme seuraavalle paivalle retken kansallispuisto El Imposibleen, ja sita seuraavalle kierroksen vuoristokylissa. Merivesi oli melkoisen lamminta ja aallotkin sopivia joten ihan mukavaa oli pulahtaa valtamereen. Pimeyden laskeutuessa tahtitaivas nakyi erittain hyvin, kaukana kun kaupunkien valosaasteesta oltiin. Seuraavana aamuna siis ajoissa liikeelle kohti kansallispuistoa, ja tie joka puiston porteille vei oli pinnaltaan melko vaihteleva soran, lyhyiden asfalttipatkien ja betoniin sekoitettujen kivenmurikoiden valilla, seka varsin jyrkkaa ylamakea. Portille saavuttuamme puiston opas sitten esitteli eri reittivaihtoehdot ja ilman ollessa suhteellisen kuuma paadyimme hiukan muita vaihtoehtoja lyhyempaan reittiin. Melko maara erilaisia puulajeja ja kasveja, komeita nakoaloja ja vuoristopuroja. Elaimistoa ei pahemmin nakynyt, puumat ilmeisesti valoisan aikaan pysyttelivat varjojen katkoissa. Seuraavana paivana kierros vuoristokylissa oli myos mukava, porukkaa oli paljon liikkeella lauantaipaivan markkinoilla. Illan aikana pohdin jaadako paikalle viela yhdeksi paivaksi rannalle loikoilemaan mutta joutenoloa puolipaivaa kestaneiden retkien jalkeen tuntui kertyneen riittavasti. Siispa sunnuntaina kohti San Salvadoria, talla kertaa chicken busseilla ja tuohon suuntaan aikataulu olikin sopiva, liikkeelle Barra de Santiagosta kello 12 ja vaihtaessa Sonsonatessa busseja paakaupunkiin lahti yhta mittaa. Sonsonaten asemalla oli melko omalaatuisella tavalla viestiva bussien lahettaja joka viittiloi kasillaan ja piti epamaaraista molinaa, ei siis puhunut ainakaan espanjaa joten ymmarsin talla kertaa aivan yhta paljon kuin muutkin paikallaolijat. San Salvadorissa takaisin samaan hostelliin ja kavin etsimassa talla kertaa toisen bussifirman, king qualityn terminaalin, koska tiesin ettei ticabus kulje Hondurasin Tegucigalpaan jota halusin seuraavaksi kayda vilkaisemassa. Ainoa ongelma oli etten tiennyt voimassaolevista aikatauluista mitaan, kaytossani oli vain tiedot vuodelta 2004. Bussifirman toimisto oli tietenkin suljettu kun sen loysin, seka firman nettisivut sen sortin flashia ettei parin eri nettikahvilan koneilla saanut sisaltoa auki. Siis seuraavana aamuna katsomaan ja sopiva kello 14 lahto olikin aikatauluissa. Aamuyon lahtoon verrattuna haittapuolena oli toki saapuminen perille taas kerran pilkkopimealla... Tegucigalpasta juttua seuraavassa entryssa.

---

Comments

[Timo]

Maisemat ja kuvat sen kuin vain paranevat. Mainitsinko jo muuten Suomen sateista..?

[antti]

Asiaa, matkailua datsunin lavalla!

[sampo]

sampo:
Jumanlassie, että mä ooon kateellinen. Jari... täällä on niin paska keli ja pimeää, että et uskokaan. Törttöile nyt ees jotain! Noi sun "olin ottanut taksikustannuksista etukäteen selvää" -jutut puhuvat jo pitkään eläneiden epäilysteni puolesta - olet pihi ja todellinen kontrollifriikki! Koeta nyt vähän relata ja hankkiudu edes pieneen katastrofiin.

[Jartsa]

Sampo, vaikutat tuntevan mut varsin hyvin. Eikoihan meininki vahitellen rentoudu kun matka etenee.