Joulukertomus

---

Maanantaina 22.12. lahdettiin paivaretkelle Balicasagin saaren edustalle sukeltamaan. S:n eli mun eka daivi meni plorinaksi, kun menin alas liian nopeasti enka tasannut tarpeeksi painetta ja yhtakkia huomasin, etta oon 12 metrissa enka pystynyt enaa tasaamaan kunnolla. Yritin nousta vahan ylos, mutta ilmeisesti liian nopeasti taas ja korvaan sattui. Lahdin nousemaan dive masterin kanssa, mutta korvaan sattui edelleen vahan ja halusin jattaa sukelluksen kesken. DM Yollie jatti mut kellumaan poijun varaan ja huusi veneen hakemaan mut kun lahti itse takas alas J:n ja kahden saksalaisen luo. Roikuin poijussa aika kovassa aallokossa ja toivoin et vene oli nahnyt mut ja tulihan se sielta aika piankin. Toisella sukelluksella menin alas tosi hiljaa ja korvat oli ihan ok. J: sukellus oli tosi vauhdikas virtasukellus. Oli mieletonta antaa virran vieda ja itse vain kellua mukana. Aika hataantyminen iski kun menetin nakoyhteyden S:iin ja DM:aan. Luotin kuitenkin etta kaikki menee hyvin ja jain saksalaisten kanssa yhteen vanhaan vaijeriin roikkumaan kunnes DM palasi alas ja jatkoimme sukellusta. Nain veden alta kun S nousi veneeseen...

Tiistaina sukellettiin taas Sea Questin edessa kahdessa eri paikassa. Sukellettiin yhdessa saksalaisen keski-ian ylittaneen pariskunnan kanssa, joka ei ollut sukeltanut 11 vuoteen, mutta piti olla kokenut. Tyypit kohlasivat ihan koko ajan ja meilla meni hermot niihin. Tunkivat yhtakkia meidan kahden valiin niin etta ajauduttiin liian kauas toisistamme ja koko ajan sai olla varuillaan, mista suunnasta se aija taas tulee, alta, paalta vai sivusta ja tyrkkaa rapylaa otsaan. Lopulta otettiin niihin suosiolla valimatkaa ja annettiin kohlata keskenaan enka edes mennyt katsomaan, kun DM naytti jotain, koska olisin joutunut liian lahelle niita.

Keskiviikkona eli jouluaattona lahdettiin taas paivaretkelle, talla kertaa viela kauemmas. Sukellettiin 7 ihmisen ryhmassa ja meille tuli kolmanneksi pariksi pari vuotta sukeltanut saksalainen mies, jolla oli tietokone, jonka mukaan mentiin. Ei edes nahty dm:aa, paitsi tuli safety stopiin ja naytti, koska voidaan menna ylos. Toisella kertaa mentiin ylos ihan kahdestaan ja saatiin odotella venetta jonkin aikaa. Oli uus kokemus sukeltaa noin isossa ryhmassa ja se meni osittain saheltamiseksi, koska mentiin niin kovaa virtauksen mukana ja meinattiin tormailla muihin. Ja taas sama saksalaispariskunta sahelsi ympariinsa. Happea meni enemman kuin kahdestaan tai pienemmassa ryhmassa. Varsinkin ekalla sukelluksella oli tosi hieno seinama ja paasi nauttimaan siita paljon enemman, kun oltiin paasty enemman jyvalle koko touhusta. Paluumatkalla oli todella isot aallot ja jopa dm:t alkoivat nayttaa vahan huolestuneilta...

Aatto olikin viimeinen sukelluspaiva, vaikka harkittiin jo vakavasti, etta sukellettais myos viimeisena paivana (ollaan siis ihan koukussa), mutta onneks jarki voitti ja vuokrattiin skootteri. Muuten ei oltais nahty Filippiineista mitaan muuta kuin Alona Beach, mika olis jo noloa. Tarjottiin kaikille dive mastereille ja veneenkuljettajille oluet, Andrealle Cokis, sukelluskeskuksen baarissa kiitokseksi siita, etta olivat kaikki pitaneet meista tosi hyvaa huolta.

Meidan jo kantaravintolaksi muodostunut ravintola oli mainostanut tiistaina aaton buffaansa ja paatettiin menna sinne syomaan. Lahes joka ilta on syoty erilaisia grillattuja herkkuja suoraan meresta. Varsinkin squid ja lapu lapu -kala ovat suosikkeja. Kantaravintola oli varannut meille poydan nimella Yacko tms. Buffassa oli kokonainen paahdettu sika, josta oli tosin kaikki parhaat palat jo syoty ekan vartin aikana. Ruoka oli ihan hyvaa, mutta ei niin hyvaa kuin muilla kerroilla. Hinta ei kuitenkaan paata huimannut. Ja illallisen kruunasi varmasti koko Filippiinien paskin bandi, joka koostui toivottavasti henkilokunnan teini-ikaisista lapsista, joille ei maksettu palkkiota. Porukkaa ei pystynyt katsomaan edes pain myotahapean tunteesta. Itse tuntuivat kyllakin olevan varmoja taidoistaan...

Tavattiin lontoolaispariskunta, jonka kanssa oli tehty yksi sukellus ja jumiuduttiin heidan kanssaan baariin, jossa puolestaan soitti Filippiinien ehka paras bandi. Bandin piti lopettaa puoliltaoin, koska viereisen hotellin (ihan varmasti saksalainen) miesasukas tuli valittamaan, ettei saa nukuttua. Mitas oli varannut huoneen rannalta ja sellaisen baarin vieresta, joka mainostaa livebandia joka ilta. Bandi jatkoi ilman vahvistimia ja lopulta myos lontoolaispariskunnan miesosapuoli tarttui kitaraan. Hauska ilta!

Saatiin kylla niin yliannostus saksalaisista keski-ikaisista, etta seuraavaksi ei voida menna keskieurooppalaisessa omistuksessa olevaan sukelluskeskukseen!! Ne ovat maailman tylsinta porukkaa, jotka luulevat tietavansa kaiken ja olevansa muita parempia, mutta eivat osaa kahta sanaa enempaa edes englantia. Yliannostus tuli myos suomalaisista wannabe-rantahipeista, vaikka ei tavattukaan kuin kolme... Yhden kanssa oli aattona tosi syvallinen keskustelu siita, miten Kiinassa on tasa-arvoisempaa kuin Euroopassa ja miten kannattaa olla rannalla aina kuin mahdollista.

Yliannostuksesta puheen ollen, pahinta olivat kuitenkin kaikenikaiset, mutta enimmakseen keski-ikaiset, isomahaiset lankkariormyt kasipuolessaan paikallinen, hyva jos juuri ja juuri taysi-ikainen tytto. Parhaassa tapauksessa mies oli saanut koko paketin kerralla viikkovuokraan eli mukana tuli myos lapsi.

Joulupaivan aamuna vaivasi rommikolakrapula ja lahto venahti pahasti. Syotiin viela aamupalakin rannassa ja sitten tapeltiin mopovuokraajien kanssa kyparien olemattomuudesta ja vuokrahinnasta. Lopulta ei otettu kyparia lainkaan, koska ei niista kokoon ommelluista(!) tai rikkinaisista potista mitaan hyotya olisi ollut. Ensiksi suunnattiin tarcier sanctuaryyn, jonne joutui ajamaan ihan kauheaa kuoppatieta pitkin. J: oli tosi hauska ajaa aivan kasittamattoman huonokuntoisella tiella. Sai koko ajan pelata, etta kumit puhkeaa kesken matkan. Ja sitten alkoi polttoainekin loppumaan, koska bensa-asemat olivat suurimmilta osin kiinni joulupaivana. Pysaytettiin paikallinen moottoripyorailija ja seurattiin hanta kilometrin verran johonkin ransistyneen majan eteen (Corellan ja Sikatunan kaupunkien valilla), josta nainen toi 2 litran kokispulloa taynna bensaa... En tieda mita oli, koska sen jalkeen alkoi pyora jatkuvasti hyytya. Toisella kertaa tankattiin Shellista ja sen jalkeen pyora kulki ihan eri tahtiin 😊 Siinakin kohtaa nainen olisi voinut pyytaa bensasta ihan mita tahansa, koska kilpailua ei ollut ja kaksi turreparkaa keskella ei-juuri-mitaan ilman bensaa, mutta ihan markkinahinta maksettiin. Taalla ei todellakaan osata kusettaa ja vetaa valista, eika myoskaan tingata eika ole tippauskulttuuria.

Hiekkatie oli tosiaan aika syrjainen eika silla varmaan kauheasti turreja nay, koska lapset ja aikuisetkin vilkuttivat innoissaan ja tervehtivat ja toivottivat "merry christmas!" joka kaanteessa. Oli kuitenkin tosi turvallinen olo, koska kaikki on niin ystavallisia ja auttavat aina mielellaan minka pystyvat. Matkalla nahtiin riisipeltoja, lehmia, vuohia, pari harkaa, palmumetsia. Hienoja maisemia, mutta ei yhta upeaa luontoa kuin Vietnamissa ja Laosissa. Huomattiin, ett' jokaisessa kaupungissa on keskusaukio, jonka keskella on jalustalla seisova Charli Chaplin -patsas (olisimme tietysti voineet hieman tutustua maan historiaan ennen matkaa) ja laidalla on espanjalaistyylinen, rapistunut kirkko. Kirkkoja on kylla joka puolella muutenkin. Talot ovat joko laotyylisia puusta punottuja tai vahan niin kuin New Orleans -tyylisia kaksikerroksisia puutaloja ikkunaluukkuinen ja terasseineen. Joukossa on myos tosi hienoja, uusia kivitaloja. Autoja ei nakynyt kovin paljon, mutta ne ovat kaikki jotain isoja land cruisereita. Muut liikkuvat siiten mopoilla (vahintaan kolme paalla) tai busseilla, jotka on ahdettu ihan tayteen ja loput porukasta viela katolle.

Tarcier sanctuary oli kiinni, niin kuin moni muukin paikka joulupaivana ja jatkettiin matkaa, onneksi asfalttipallysteista, Lobociin, jonne suurin osa turisteista menee noita kummituselaimia katsomaan. Ei kuitenkaan menty sinne, minne kaikki turrebussit vaan viereiseen paikkaan, jossa perhe piti viitta kummituselainta muutamassa viherkasvissa... No, parempi sekin kuin hakeissa. Ja olivat ne kylla tosi suloisia! Tuntuivat katsovan suoraan silmiin suurensuurilla mollukoillaan. Ja pitivat tiukasti kiinni kasvin rungosta kumimaisilla ohuilla sormillaan. J kysyikin omistajilta "Is this real?? Looks like plastic!" ensimmaisen elukan nahdessaan. Perhe kerasi tip boxiin ruokarahaa tarciereille, jotka muuten syovat heinasirkkoja...

Jatkettiin matkaa Chocolate hillseille. Matkalla oli kivaa pikkuisen kiemurtelevaa tieta ylospain ja pitka patka, joka ajettiin ihan satumetsan keskella. Tuuhea metsa kaartui kokonaan tien yli ja tuli kylmankosteaa, melkein maagista. Juuri kun ensimmaiset kukkulat nakyivat, alkoi sataa ja oli pakko pysahtya tien viereen jonkin katoksen alle. Saman katoksen alle tuli myos mopolla liikkeella ollut seurue, jolla oli mukanaan kukko. Tama aloitti kilpalaulannan viereisessa aitauksessa olleen kukon kanssa. Onneksi sadekuuro meni pian ohi ja jatkettiin matkaa. Parhaalle nakoalapaikalle oli rakennettu outo, keinotekoinen kukkula (tuli mieleen Kiviset ja Soraset), johon kerattiin pienta paasymaksua. Olivathan ne kukkulat ihan nakemisen arvoiset! Yhteensa parituhatta kasvillisuuden peittamaa kukkulaa, jotka ruskistuvat auringon paahteesta ja siksi ovat suklaata.

Paluumatkalla pysahdyttiin myohaiselle lounaalle nuts hutseille, joka on ruotsalais-hollantilaispariskunnan omistama majoituspaikka joen rannassa keskella sademetsaa. Moni oli kehunut paikkaa ja alkuperaisen suunnitelman mukaan meidankin piti olla siella pari yota, mutta sitten me vaan sukellettiin... Usko loppui jo kesken, kun kaannyttiin paatielta kyltin kohdalta ja ajettiin kapeaa, kuoppaista ja kivista karrypolkua alaspain ja alaspain jokea kohti, mutta sitaan vaan ei tullut vastaan. Mun takapuoli oli ihan puutunut pompuista ja kaannyttiin jo takaisin, mutta paatettiin viela jatkaa kun tormattiin pikkupoikaan, joka sanoi etta kylla se sielta tien paasta loytyy. Sitten piti jaksaa viela varmaan tuhat porrasta joenrantaan, josta kuuluikin ensimmaiseksi suomea... Ravintolassa oli kaks suomalaista miesta, jotka olivat lahteneet joulua pakoon. Kasittamattoman rauhallinen, aivan loistava chillauspaikka. Vaikka eihan siella mitaan tekemista ole. Oltiin aika puhki ja oli kiva syoda kunnolla ja katsella joka puolelle levittaytynytta vihreytta ja kuunnella metsan siritysta.

Takaisin ajettiin suorempaa reittia rantatieta pitkin, nahtiin kun aurinko laski mereen kalastuslaivojen ja mangrovepuiden taakse. Ei hassummat ajelumaisemat. Lahella Tagbilarania kaytiin viela tien varrella kirkossa, jossa oli meneillaan joulupaivan messu. Jouduttiin ajamaan ihan loppumatka pimeassa, mika oli aika rasittavaa kun piti yrittaa siristaa tiessa olevia kuoppia.

Hotellilla nukahdettiin pariksi tunniksi, sit pakattiin ja lahdettiin vasta kymmenen aikaan katsomaan, mika meno on Oops barissa, jonne kaikkien piti menna joulubuffaan klo 19. Meno oli jo aika hiljaista, mutta bongattiin sielta lontoolaiset ja jenkkipariskunta, johon nama olivat jo aiemmin tormanneet. Lahdettiin heidan kanssaan samaan paikkaan, jossa myos aattona oltiin. J: Piti menna yksille, mutta taas venahti yokahteen. Jenkit oli hmm... no jenkkeja! Oli kuitenkin rentoa menoa ja mukava ilta taas. Onneksi oltiin pakattu jo aiemmin, koska aamulla heratessa oltiin melkoisen vasyneita. Paremmin tosin saatiin nukuttua kun ei tarvinnut enaa jannittaa nuhaa sukellusten loputtua. Eli tuuletin pyori kovalla teholla.

Aamulla kaytiin taas yhdessa pienessa paikassa meren aarella syomassa aamupala. Oli hieman tiukka aikataulu, joten haettiin vain kamat huoneista ja mentiin taksilla satamaan. Aikataulut olivat muuttuneet ja juostiin suoraan laivaan. Ovet vedettiin meidan jalkeen kiinni ja matka alkoi. Matkan alussa normaalien turvaohjeiden lisaksi tuli rukousvideo, jossa toivottiin turvallista matkaa. Kaikkeen liikkumiseen tulee nakojaan aina suhtautua taalla uskonnolliselta kannalta. Takseissa lukee tyyliin jumala ohjaa, mina vain ajan...

Filippiineista on tullut kylla yksi mun (S) suosikkimaista naiden sympaattisuuden vuoksi. Eika sekaan ole haitaksi, etta kaikki julkiset vessat on tosi siisteja 😊 Lisaksi meressa ei nahty paljonkaan mitaan roinaa ja dive masterit poimivat heti pois kaikki harvat muovipussit, joita nakyi. Indonesiassa niita oli niin paljon, ettei kannattanut... Taalla ei edes olla joka kaanteessa tyontamassa mitaan muovipusseja kateen pienimmastakin ostoksesta. Myoskaan tienvarsilla ei nay roskia ja pihat on siisteja, vaikka talot eivat aina olekaan ihan viimeisen paalle kunnossa. Meidan hotellihuonekin oli aina ihan nuoltu. Se on harmi, etta suosituimmat ravintolat, hotellit ja sukelluskeskukset ovat lankkariomistuksessa. Toisaalta mekin haluttiin menna just sellaiseen sukeltamaan, koska jotenkin kuitenkin luottaa enemman kaiken toimivuuteen. Meidan kantaravintolat ja hotelli Alona Beachilla ovat kuitenkin paikallisten omistuksessa ja mopo otettiin joltain pikkuyrittajalta jne.

Hassua on muuten se, etta naiden kielessa on tosi paljon sanoja suoraan espanjasta, samoin ihmisten ja paikkojen nimet, mutta ilmeisesti nama eivat itse tiedosta sita lainkaan. On yritetty ottaa asia esiin, mutta eivat ymmarra. Jannaa.

Nyt ollaankin sitten Cebussa ja tultiin yhteen ostoskeskukseen nettiin. Ajeltiin kohlon taksikuskin vuoksi ristiin rastiin rumaa kaupunkia kunnes paadyttiin tanne. Pyydettiin city centeriin ja oli jo jattamassa meita ensin YMCA hostellille. Sen jalkeen tavattiin lisaa city centeria, jonka jalkeen vei meidan City Sports Center complexiin. Nailla ei taida olla mitaan virallisempaa keskustaa taalla. Nyt lahdetaan syomaan ja sitten kentalle. Lento honkkariin lahtee 21.20 ja yoksi paastaan toivottavasti perille. Sunnuntaina kotiin Suomeen eli talta eraa kirjoittelu jaa tahan.

---