Advertisement
Published: February 2nd 2009
Edit Blog Post
Eilen, Sunnuntaina matka jatkui jalleen! Herattiin aamulla kuudelta, kaytiin aamiaisella gh:n raflassa ja paineltiin ulos odottamaan bussia. Bussi myohastyi talla kertaa (vain) vajaaan tunnin. Hypattiin kyytiin, tayteen ahdettuun minibussiin. Niku meni kyytiin ensimmaisena ja sai viimeisen istumapaikan ja itse jouduin seisomaan oven edessa. Ei saa kasittaa vaarin, Niku olisi kylla vaihtanut paikkaa minun kanssa mutta bussissa ei mahtunut liikkumaan. Oltiin kuin sillit purkissa. Bussimatkan oli tarkoitus kestaa pari tuntia. Onneksi parin kilsan jalkeen pysahdyttiin ja osa porukasta vaihtoi toiseen, tyhjempaan bussiin. 1,5 tunnin reissaamisen jalkeen kulkuvaline vaihtui bussissta hienoon jokiveneeseen ja ensimmaista kertaa koko reissulla paastiin matkaamaan Mekong-jokea pitkin. Vene oli hieno, kirkkailla vareilla maalattu paatti. Sisalla oli molemmilla sivuilla pitkat, puiset penkit. Katollekin paasi halutessaan. Matka rajalle kesti pariden tuntia. Ensin vene pysahtyi Kambodzan puolella. Kaytiin hakemassa leimat passiin ja matka jatkui muutaman kilsan eteenpain, Vietnamin puolelle. Otettiin rinkat kantoon, silla edessa oli passitarkastuksen lisaksi veneen vaihto. Passin tarkastus meni ilman mitaan ongelmia. Mitaan lentolippuja ei missaan vaiheessa kyselty. Kun passit oli leimattu, kaveltiin toiseen veneeseen ja matka jatkui taas. Paukittiin jokiveneen katolle ja sinne taidettiin molemmat nukahtaa. Valilla herasi horroksesta, kun paikalliset huutelivat rannalta tervehdyksia. Taytyy sanoa, etta fiilis oli aika loistava. Veneen katolla, auringon lempeasti lammittaessa ja maisemin
lipuessa ohi oli hyva ottaa pienet torkut. Kun herattiin, oltiin perilla Chau Doc:ssa. Meidan Ensimmainen etappi Mekong Deltalla. Kupunki on yllattavan siisti ja turisteja on vahan, eli riivaajiakaan ei nay eika kuulu. Hyva niin. Kaveltiin kaupungin keskustaan ja otettiin huone mukavasta gh:sta viidella dollarilla. Kaytiin tekemassa pieni kavelypyrahdys kaupungilla ja vetamassa ensimmaiset vietnamilaiset safkat. Syotiin erittain hyvaa nuudelikeittoa mukavassa pikkuravintolassa. Ravintolan henkilokunta ja viereisessa poydassa istunut hassu tati opastivat meita, kuinka paikallista nuudelikeittoa kuuluu syoda. Tikuilla ongitaan nuudelit keittokulhosta ja siirretaan ne lusikkaan. Lusikalla vasta syodaan. Lihat ongitaan tikuilla yksitellen keitosta ja dipataan johonkin tuntemattomaksi jaaneeseen (erittain hyvaan) kastikkeeseen. Taman herkkuaterian jalkeen mentiin kotio tiiraamaan telkkaa ja nukkumaan.
Tanaan lahdettiin aamiaisen jalkeen liikkeelle. Otettiin riksa gh:lta joelle ja vuokraattiin vene kuskeineen pariksi tunniksi. Vene oli hieno, pieni jokivene ja kuski hauska vanhempi nainen, joka ei puhunut englantia. Aluksi tati vei meidat paikalliselle kelluvalle torille, jossa porukka osti ja myi kaikkea. Kyseessa oli iso alue joesta, joka oli taynna veneita. Veneet oli pakattu tayteen kookospahkinoita, banaaneja, kukkaruukkuja, bensaa, limpparia, jne, jne. Meininki oli aivan mieletonta. Hassua katsoa miten paikalliset pomppivat ongelmitta veneesta toiseen, kun kulutustavara vaihtoi omistajaa. Kelluvalta torilta matka jatkui sitten isoon kelluvaan kylaan. Tama oli jo aika erikoinen
naky. Taloa talon peraan rakennettu kelluvien lauttojen paalle. Kelluvien "korttelien" valilla meni vesivaylia, joista porukka posotti veneillaan paikasta toiseen. Joka talon 'pihalla" oli auton sijasta vene. Hyvin hyvin erikoista ja mielenkiintoista. Ihmeellista kuvitella, ettei kyseessa ole mikaan valiaikainen asumusratkaisu, vaan nama ihmiset asuvat kelluvissa taloissaan lapi elamansa. Vierailtiin yhdessa talossa. Talon terassilla oli iso aukko lattiassa. Lattian alla oli jonkin sortin kala-allas, jossa perhe kasvatti kaloja. Heitettiin veteen kalanruokkaa, jolloin kaikki kalat polskuttivat pinnalle ja voi elama niita oli paljon!!! Tati kertoi, etta kaloista kasvaa 6-7 kiloisia vonkaleita. Hui! Kavaistiin myos toisessa talossa katsomassa, kuinka joukko paikallisia miehia veti kalaa ylos, torille myytavaksi. Heittivat aukosta jonkin sortin verkon ja alkoivat vetaa sita ylos. Tarvittiin yli 10 ukkoa vetamaan verkkoa, silla kalaa oli niin paljon. Kun verkko oli saatu tarpeeksi korkealle, kalaa alettiin kauhoa isoihin bambukoreihin. Koria korin peraan tayttyi isoilla kaloilla. Korit kuskattiin toiseen veneeseen, joka roudasi kalat torille myytavaksi. Taman lisaksi vierailtiin viela yhdessa kylassa, joka talla kertaa oli ihan kuivalla maalla. Kaikki hyva loppuu aikanaan, niin myos meidan veneretkemme. Tama lysti kustansi meille noin 6 euroa! Ja saanen huomauttaa, etta kyseessa ei ollut mikaan turistikierros. Veneessa ei ollut muita kuin me ja kuski ja saatiin taas nahda ja
kokea jotain ihan uutta! Aivan mieletonta! Fiilis oli katossa, mutta nalka vaivasi tassa vaiheessa toden teolla.
Kun paastiin takaisin kaupungille, kaikki paikat olivat siestan vuoksi kiinni (kylla. taallakin vietetaan siestaa). Jouduttiin hakea ruokapaikkaa kissojen ja koirien kanssa. Lopulta loydettiin pieni katukeittiio matalilla poydilla ja viela matalemmilla jakkaroilla ja istahdettiin siihen. 1,5 eurolla saatiin eteemme annokset aivan taivaallista kala-nuudelikeittoa ja vietnamilaista ihanaa jaakahvia. Vietnam on maailman toisiksi suurin kahvin tuottajamaa, joten sumppia taalta saa joka kulmasta. Ja hyvaa sellaista myoskin! Ruokailun jalkeen kaytiin viela toisessa katukojussa juomassa aina yhta ihanat bambumehut.
Paikalliset ovat toistaiseksi olleet aivan ihanaa vakea. Porukka moikkailee ja hymyilee jatkuvasti. Jotkut nauravat... :-D Tanaan meita vastaan kaveli ikivanha, harvahampainen paikallinen nainen joka osoitti meita ja nauroi suureen aaneen. No kiva, etta tuodaan iloa paikallisten elamaan.
Chau Docin kaupunki on ollut kylla todella positiivinen yllatys. Taalla voisi viettaa vaikka viikon. Ikava kylla aikaa Vietnamin tutkimiseen meilla on vain se pari viikkoa, joten joudutaan edeta nopealla aikataululla. Huomenna olisi tarkoitus jatkaa matkaa. Otetaan bussi Canthoon, seuraavaan etappiin Mekong Deltalla. Toivottavasti se on yhta mukava paikka kuin tama.
Advertisement
Tot: 0.08s; Tpl: 0.012s; cc: 12; qc: 55; dbt: 0.0462s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb