Kirkosta ja rahoista


Advertisement
Nepal's flag
Asia » Nepal » Kathmandu
May 16th 2009
Published: May 16th 2009
Edit Blog Post

Nyt on kirkossa kayty! Itse kirkkorakennus ei ollut, varsinkaan ulkoa pain, kovinkaan kummoinen ilmestys. Se naytti paremminkin joltain messuhallilta. Edes ristia ei nakynyt katolla, joten oli aluksi vahan vaikea tunnistaa olemmeko tulleet oikeaan paikkaan. Sisalta kirkko koostui isosta tilavasta salista, jossa oli mattoja joka puolella, muutamia pylvaita, puhujalava ja takaosassa pari penkkirivia. Eras nainen otti meidat huostaansa ja selitti miesten istuvan oikealla ja naisten vasemmalla puolella hallia, mutta takana parilla puupenkilla oli luvallista istua seka miesten etta naisten vierekkain. Han antoi meille hienot kaannoslaitteet, joista kuulisimme saarnan englanniksi.

Kirkollismenojen alkuosa oli ihanan riehakas. Eras nainen esiintyi lavalla kuin pitaisi jotain viihdeshowta. Han lauloi ja huusi kovaaanisesti mikkiin. Han sai ihmiset mukaan heiluttamaan kasiaan ja huojumaan puolelta toiselle. Monessa kohden myos taputettiin kasia yhteen musiikin tahdissa. Lavan vieressa lauloi kuoro, ja sen lauluun sai myos yleiso yhtya. Pidin tasta uskonnonharjoituksesta! Miksi uskonnon pitaisi aina olla niin vakavaa? Tuolla oli alkuvaiheessa tunnelma: Jeesus rakastaa meita kaikkia, iloitkaamme siita.

Sittemmin seurasi kuitenkin vakavahenkisempaa saarnausta. Lavalle astui pappi, joka alkoi puhumaan jumalan pelosta ja siita,kuinka jumala rankaisee samoin kuin isa rankaisee lapsiaan. Han tuomitsi uhkapelit ja juomisen, minka voin hyvin ymmartaa, silla ne ovat nahtavasti tassa yhteiskunnassa todellinen ongelma. Kuitenkin han tuomitsi myos elokuvissa kaynnin ja muita mielestani taysin viattomia asioita. Tuossa vaiheessa tuo uskonto alkoi tuntua hyvin tiukkapipoiselle ja liian ahdasmieliselle, toisin, mita aluksi olin sen mieltanyt. Rahankeruuseenkin panostettiin vahvasti! Pappi puhui pitkaan, miten juuri nyt on tarkeaa antaa viela enemman kolehteja kuin yleensa. Kyllahan naihin punoskoreihin, jotka kiersivat taydessa salissa,kertyikin mukavasti seteleita. Tuo rahastus ja noin kova panostus siihen tuntui vahan vaaralta, mutta toisaalta se saattoi oikeasti menna hyvaan tarkoitukseen. Pappi puhui jossain valissa myos, kuinka kuka tahansa voi tulla jutteleen "sistereiden" kanssa ihan mista tahaansa ongelmasta ja yhdessa yritettaisiin loytaa siihen ratkaisu. Tuntui tuossa seurakunnassa yhteisollisyytta riittavan! Saapuessamme kirkkoon jo pihalla joku toivotti meidat tervetulleiksi "hanen kirkkoonsa". Han tuntui oikeasti mieltavan sen omaksi kirkokseen. Itse en koskaan oikeasti tuntenut kuuluvani vaikkapa Haapaveden seurakuntaan,vaikka siella aikanaan joskus kirkossa kavinkin ja pidin seurakunnan kerhoa.

Kaannoslaitteemme eivat oikein toimineet. Olisihan se ollutkin vahan liian hienoa tekniikkaa naihin oloihin! Radio sarisi niin pahasti, ettei kaannoksesta saanut juuri selvaa. Tosin ehka osin asiaan vaikutti huono kielitaitoni. Tuntui kuin olisin yrittanyt saada selvaa jostain vanhasta kielikuuntelunauhasta, millaisia oli lukiossa. Oli kirkossa muuten kylla puitteet kohdallaan. Lavalla esiintyjat heijastettiin kankaille, joita oli ripustettu salin keskiosaan, etta takanaolijatkin nakisivat puhujat, ja muu aanentoisto toimi moitteettomasti.

Osasimme taas kulkea mikrobussilla aika sujuvasti. Vahan oli vaikeuksia tunnistaa auton numeroa,kun Nepalin kirjaimin kirjoitettu 7 nayttaa aivan 6 . Onneksi Bisnu oli kirjoittanut paperiimme bussin numerot myos nepaliksi. Toistaiseksi julkinen liikenne toimii kylla Katmandussa loistavasti! En tieda sitten tulevaisuudessa, kun henkiloautot viela lisaantyvat, mutta nyt tiet ovat harvoin tukossa. Muutenkin liikkuminen taalla on miellyttavaa,lukuun ottamatta saasteista ilmaa. Kavelytiet reunustavat isojen teiden varsia ja pikkukujillakin mahtuu kulkemaan, vaikka vahan saakin mopoja vaistella. Ero Intiaan on suuri! On taallakin joskus ruuhkasta, mutta tiet eivat ole suoranaisesti tukossa, kuten usein Intiassa. Kaupunki on myos selkeasti puhtaampi kuin Intian isot kaupungit. Ei taallakaan paljon roskiksia nay, mutta varmaankin katuja siivotaan viela enemman kuin yleensa Intiassa. Ilmanlaatu on taalla suuri ongelma. Itse olen pystynyt aivan hyvin hengittelemaan ja vain silloin jos koko paivana ei ole satanut ja eksymme hiekkatielle, saattaa henkea ahdistaa leijaileva hiekanpoly. Aamuisin on myos hieman kurkkukipea. Joka tapauksessa meidan ei ole tarvinnut yskia, kuten monet paikalliset yskivat jatkuvasti. Busseissakaan ei paljon yskimisesta hiljaista hetkea ole, aina joku kohii. Ostin kylla hengityssuojaimen, mutta en oikein ole osannut kayttaa sita. Tuntuu, etta sen lapi saa vain huonommin happea.

Rahoista:

Taalla rahaa ei konkreettisena tavarana paljon arvosteta, abstraktina asiana kylla suurestikin. Olen nahnyt bussien rahastajapoikien kaivelevan rahoilla hampaitaan tai taittelevan niista paperilennokkeja. Usein rahat ovat sitten sen nakoisiakin kuin tuosta voi paatella. Monet ovat repeilleet, piirrelty tayteen, hyvin ryppysia tai teippailtu pienista palasista kokoon. Intiassa oltiin rahojen suhteen aika tarkkoja. Joku saattoi joskus hyvinkin kieltaytya ottamasta vastaan huonokuntoista setelia. Ne piti saitten jossain pimeassa jollekin riksakuskille vaivihkaa sujauttaa. Taalla ei sellaista ongelmaa ole.Kaikki raha kelpaa oli se missa kunnossa vain! Ainoa poikkeus on, etta 500 Intian rubiat eivat aina kay. Niilla maksaminen on oikeastaan laitonta, silla ne ovat kielletty Nepalissa, koska vaarennoksia liikkuu niin paljon. Silti kaytannossa hotellit ottavat niita lahes aina vastaan. Onhan sekin aika jannaa, etta taalla kay yhta hyvin niin Intian kuin Nepalin raha! Se on vain aina hirveaa laskemista saako oikein takaisin, kun usein maksamme Intian rubiolla ja saamme Nepalin rahoina vaihtorahat. Laskupaa taalla kylla kehittyy! Outoa rahojen suhteen on myos seteleiden erilaisuus! Kerran tormasin jopa 25 Nepalin rubian seteliin, eli tallaisia erikoisuuksia esiintyy. Intiassa on myos paljon erinakoisia, vanhempaa ja uudempaa 100 setelia, niita on ainakin kolmea erillaista. Periaatteessa samanlaisetkin setelit voivat olla vahan eri varisia.

Meilla on ollut tosi hyva tuuri ilmojen suhteen! Oikeastaan sadekausi on aluillaan, mutta sadellut on vain aina iltapaivisin ja silloinkin on ollut vain rankkoja kuuroja.



Advertisement



Tot: 0.146s; Tpl: 0.02s; cc: 7; qc: 39; dbt: 0.0992s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.1mb