Advertisement
Published: August 15th 2007
Edit Blog Post
Aamulla herättiin herätyskellon pirinään (tai siis Tomi heräsi Katjan vedellessä sikeitä) ja pakattiin kamat lähteäksemme Borneoon. Koska halpisyhtiö AirAsia on vetänyt tiukan 15kg matkatavaroiden painorajan, piti meidän jättää vielä yksi kassillinen tavaraa hotellille, jonne palattaisiin kolmen viikon Borneo-reissun jälkeen. Yhden metropysäkin päässä oli päärautatieasema, jossa hypättiin bussin kyytiin, joka heitti meidät lentokentälle. Reilun tunnin matkan kuluttua viskattiin kamat punnitukseen, jossa kummankin rinkat painoivat vain 13,5 kiloa! Lentokentällä ehdittiin hörppiä aamukahvit ennen koneeseen nousua. Lento kesti parisen tuntia ja meni erittäin mukavasti huolimatta siitä, että tarjoilu ei ollut ilmaista.
Kota Kinabalu sijaitsee Sabahin maakunnassa, jolla on semi-autonominen asema. Tämä tarkoittaa sitä, että KK:ssa (paikasta käytetty lyhennys) pitää kävellä immigrationin läpi. Jo lentokentällä huomasi, että ihmiset olivat ystävällisiä, kun immigration-virkailijakin hymyili leveästi ja toivotti hyvää lomaa. Lentoasemalta saatiin pienen odottelun jälkeen bussi kaupungin keskustaan. Bussista poistuttaessamme bussikuski toivotteli hyviä matkoja 😉 Kaupungissa käytiin parit paikat läpi ennen kuin löydettiin sopiva nukkumapaikka. Loppupäivä meni ottaessa selvää mihin lähdettäisiin KK:sta. Käytiin paikallisessa turisti-infossa punnitsemassa vaihtoehtoja, mutta sen esitteissä oli enimmäkseen tyyriitä pakettimatkoja. Turvauduttiin siis hotellin respaan ja kyseltiin sieltä neuvoja. Pienen pohtimisen jälkeen päätettiin jatkaa matkaa heti seuraavana päivänä kohti Sandakan-kaupunkia itään päin.
Aamulla otettiin bussi kohti KK:n pitkänmatkan bussiasemaa, josta vaihdettiin toiseen
bussiin, jolla päästiin Sandakaniin. Matka kesti kuutisen tuntia, eli se meni sutjakasti renkaan puhkeamisesta huolimatta. Vaikka hikoiltiin KK:ssa, joka oli heti rantsussa, oli ylempänä paljon viileämpää. Rengas sattui puhkeamaan Mt. Kinabalun lähettyvillä, joka kohoaa 4 101 metrin korkeuteen. Sen verran ollaan jo kiipeilty reissun aikana, että ei laitettu tämän nyppylän kiipeämistä meidän matkasuunnitelmiin. Vuorelle on myös aika kova tunku, koska kiipeilymatkat olivat buukattu syyskuulle saakka. Tomin räpsiessä kuvia maisemista, tuli paikallinen turisemaan mukavia ja kertoi kuinka Sandakanissa kannattaa mutustella merenantimia.
Sandakanin pitkän matkan bussiasema oli taas ”kätevästi” neljän kilometrin päässä kaupungista, joten hypättiin tien poskesta seuraavaan Hiaceen ja oltiin kohta ytimessä. Tässä vaiheessa kello oli jo aika paljon ja oli pimeätä. Parit paikat katsottuamme todettiin, että oli täyttä ja paikat eivät olleet kovin ruusuisia. Päätettiin jatkaa etsimistä, vaikka oltiin jo löydetty yksi ihan siedettävä paikka. Etsiminen kannatti, koska heti rantakaistaleen vierestä löytyi huone 8 euron hintaan merinäköalalla! Kaiken lisäksi henkilökunta oli enemmän kuin ystävällistä ja kertoivat mitä kaikkea voitaisiin Sabahissa tehdä budjettihintaan. Illan lähestyessä loppuaan oltiin varattu ylihuomiseksi itsellemme matka Kinanbatangan-joelle, Bilit-nimiseen pikkukylään. Hostellista oli myös kontakteja sukelluslafkoihin Sipadanin alueella. Oltiin aikaisemmin lähetetty sähköposteja juuri tuota jokivierailua ja sukelluksia koskien, ilman vastauksia. Nyt saatiin kaikki hommat hoidettua yhdellä kerralla,
Mt. Kinabalu
jonka valloitus ei tällä kertaa ollut meidän suunnitelmissa vau! Illalla käytiin syömässä yhdessä monista rantakaistaleen ravintoloista. Ruoka oli erinomaista ja edullista.
Seuraavana päivänä lähdettiin Sepilokin Orang-Utan (tarkoittaa malesiaksi ”metsän miestä”) Rehabilitation Centreen. Sinne meni onneksi suoraan bussi, joten ei tarvinnut mennä minkään tourin kanssa. Siellä katsottiin elokuva, joka kertoi itse rehabilitation-paikasta ja orangeista. Leffan jälkeen käveltiin syöttöpaikalle, jonne pikkuhiljaa alkoivat myös orangit ilmestyä köysiä pitkin roikkuen. Aikamoisia taitureita kyllä ovat, kun seurasi niiden kiipeilyä. Siellä sitten orangit viihdyttivät ihmisiä tai sitten toisin päin 😉
Kun oltiin lähdössä pois, bussia ei kuulunut, vaan paikalle tuli kaveri Hiacen kanssa. Koska kuljetukset olivat sunnuntaipäivän takia vähissä, piti meidän mennä kaverin kyydissä takaisin Sandakaniin. Kaveri otti 20 centtiä enemmän kuin bussi, mikä röyhkeys! Bussimatkalla sitten juteltiin parin brittitytön kanssa ja he kiinnostuivat niin paljon meidän hostellin palveluista, että opastettiin heidät sinne. Illalla käytiin taas syömässä todella herkulliset pöperöt rantakaistaleella. Tomi mutusteli eurolla todella ison annoksen paistettua riisiä, kanalla, ananaksella ja parilla isolla katkaravulla höystettynä, Katjalle maistui herkullinen kana-annos, nam!
Kylläisen annoksen jälkeen oltiin menossa nukkumaan, kun hotlan respassa tiedusteltiin, että onko meillä kaikki kamat mukana huomiselle Kinanbatanganin reissulle. ”Jaa, mitkä kamat?!” Eihän me muistettu, että oltiin sademetsään menossa, joten käytiin kaupassa hakemassa meille sadeasut ja pitkät sukat, koska viidakkoretkillä
löytyy paljon iilimatoja. Löydettiin vain yksi sopiva sadeviitta, joten päätettiin metsästää seuraavana aamuna toinen jostain.
Mitä voidaan tässä vaiheessa todeta Borneosta, on ainakin se, että ihmiset ovat über-ystävällisiä. Suurimmalla osalla on koko ajan hymy herkässä ja aina valmiina auttamaan, pyytämättäkin. Kävellessämme kaduillakin jos sattuu katsomaan jotain silmiin, niin heti tulee hymyä ja monet huutelevat ”Hello!” aina kun näkevät ulkomaalaisia. Kaikin puolin miellyttäviä ihmisiä siis! =)
Advertisement
Tot: 0.086s; Tpl: 0.012s; cc: 12; qc: 28; dbt: 0.0564s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
Miia
non-member comment
Woihanwide miten söpö apina :) Kyllä todella pistää suupielet ylös rasittavankin työpäivän päätteeksi!