Advertisement
Published: October 9th 2006
Edit Blog Post
Olen siis viela Laosin mantereella. Hylkasin suunnitelman ylittaa rajan Vietnamiin pohjosesta. Osottautui oletettua vaikeammaksi, joten tulin takasin Luang prabangiin. Aion jatkaa taalta matkaa paakaupunkiin Vientianeniin ja ottaa sielta bussin Vietnamiin. Paljon on tapahtunut reilussa viikossa jonka oon viettanyt kierrellen pohjois Laosin maaseutua.
Vatsatauti ei onneksi enaa haitannut kun matkustin veneella ylos Nong Khiawiin. Matkan piti kestaa kuusi tuntia. Minka se olis kestanytkin jos ei oltais pysahdelty viemaan ruokaa, heitelty kuskin ystavia paikasta toiseen, viety varaosia jonkun veneeseen ja korjattu jonkun toisen vene. Joten istuttiin koko paiva kovilla ja hyvin pienilla penkeilla hyvin pienessa veneessa. Mutta maisemat korvas kaiken epamukavuuden. Tuntu kun olis menny ajassa taaksepain. Naki todella kuinka kehittymaton maa Laos on. Koneista ei olu tietoakaan. Kalastajat nosti verkkojaan pienissa kanooteissa. Naiset, lapset ja vanhukset kaansi maata ja kylvi riisia. Kuljettiin ohi metsien, jylhien kallioiden, vedessa lilluvien puhveleiden ja rannalla vilkuttavien lasten. Kaikki tuntu kovin epatodelliselta. Laos on niin erilainen. Taalla ei nae isoja kauppaketjuja tai ostoskeskuksia. Edes McDonalds ei ole loytanyt tietaan tanne. Kaikki kaupat ja ravintolat omistaa perhe, joka asuu kyseisessa yrityksessa. Jos vaikka keskella paivaa menee kauppaan, todennakosesti koko perhe on nukkumassa siella. Niilla on vaan sanky jossain nurkassa. Ja ravintolat on usein perheiden olohuoneita. Kanat saatta
juosta jaloissa, lapset kattoo vieressa sohvalla telkkaria ja sukulaisia juoksee edestakasin kun sa syot paivallista. Yksityisyytta ei paljon ole.
Nong Khiawista otin toisen veneen Muang Ngoi Neuaan, missa mun ja Dorten tiet erosi. Siella patikoin lapi riisipeltojen pieniin kyliin. Yoni vietin tosi ihanan Laolais peheen luona. Oli mukava seurata perheen touhuja. Kuinka kaikki kokoontu keittamaan bambua tai pelaamaan betangueta pihamaalle. Isa laulo lauluja samalla kun koko perhe puuhasteli. On ihan uskomatonta kuinka nuoresta lapset taalla oppii tekemaan toita ja mita niiden annetaan tehda. Pariskunnalla oli alle kaksi vuotias tytto ja se pilkko bambuja isolla vokkiveitsella vasten omaa jalkaansa. Ja uskomattominta oli, etta tytto tiesi tarkalleen mita tehda. Alle kouluikaset lapset kay yksin kalassa harppuunoiden ja kanoottejen kanssa.
Olisin arvostanut venematkaa viela enemman jos olisin tiennyt minkalaisia bussimatkoja mulla oli edessa pain. Jos selvian Laosin bussimatkoista selvian elamasta ihan mista vaan. On aika kidutusta ajoittain. Ensimmaisen bussini otin Udomxaihin. Jos sita bussiksi voi sanoa. Oikeestaan se oli rekka-auton lava, jossa oli kaksi penkkirivia kummallakin seinustalla. Ja tiet on aivan jarkyttavia. Puristin rystyset valkosena kaidetta etten tipahtais penkilta joka moykyssa. Ilokseni tulen viela matkapahoinvoivaksi aika helposti. Asiaa ei auttanu sakillinen kuolleita kaloja, jotka haisi "bussissa" ja mies joka oksensi edessa. Kaiken
tan lisaksi otettiin viela skootteri kyytiin. Joten jos ei ollut viela muuten epamukavaa niin paalle kaatuva skootteri auttaa asiaa. neljan tunnin matkan jalkeen olin niin kypsa, etta paatin nukkua yon yli ennen kun otin seuraavan bussin Lunag Nam Thamiin, minne olin matkalla. Seuraavana paivana meilla oli melkein normaali bussi, joka oli kieltamatta aika taynna. Vapaita paikkoja ei ollu joten aluksi istuin riisisakkien paalla, mutta bussikuski otti vain lisaa ja lisaa ihmisia kyytiin. Joten paadyin istumaan lattialle moottorin paalle jalat mytyssa vasten konelautaa. Moottori vahan poltti peppua, en pystyny liikuttaan jalkoja neljaan tuntiin ja istuttiin puoliksi toistemme sylissa, mutta oli jo paljon parempi bussimatka. On hassua miten ihmisilla ei ole taalla samanlaista omaa aluettaan ymparilla. Bussissa kaikki nojailee toisiinsa ja koittaa saada unta. Munkin vieressa oleva tytto kiehnas mun olkapaata vasten ja koitti loytaa hyvaa asentoa nukkuakseen. Kuvittele etta suomessa kapertyisit vieressa istuvan tuntemattoman ihmisen kainaloon.
Muutaman paivan matkustin yhdessa Slovenialaisen Ruzin kanssa. Mutta olin kieltamatta hyvin ilonen etta meijan tiet erosi Lunag Nam Thamissa. Siella tapasin israelilaisen Giladin ja Kanadalaisen Erinin ja mentiin yhessa kahdeksi paivaksi patikoimaan. Patikoitiin pieneen vuoristokylaan, jossa vietettiin yo. Illalla syotiin illallinen yhdessa kylan paallikon kanssa. Oli yksi elamani hienoimmista kokemuksista. Kylalaiset aloitti ruuan valmistuksen heti
kun saavuttiin kylaan. Monta tuntia ne kaveli edestakasin kantaen kanaa, ankkaa, riisia, vetta. Haaraili 'keittion' ymparilla, eika me saatu menna kattomaan mita ne puuhaili. Tuntu samalta kun pienena kun odotti etta saa avata joululahjat. Lopulta odotus palkittiin kun ruoka oli valmis. Istuttiin pienessa bambumajassa kynttilan valossa. Jokaisella oli lautasellinen riisia, mutta muuten kakki muu ruoka oli isoissa kupeissa keskella poytaa, joista jokainen otti aina vain suupalallisen kerrallaan. Juomalasejakin oli vain yksi. Se kaadettiin aina tayteen ja jokainen joi sen vuorollaan tyhjaksi. Juteltiin myohaan iltaan ja opin tosi paljon Laosista. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin ilta tahan mennessa.
Seuraavan paivana patikoitiin takaisin sivistyksen pariin. Syotiin paivallinen matkalla. Yhtena ruokalajina oli kastike, joka oli tehty bambumadoista. Taytyy myontaa, etta se oli hyvaa, jos ei ajatellu etta syo matoja.
Toissapaivana sitten istuin 12 tuntia bussissa matkaten takasin Luang Prabangiin. Onneksi bussi oli paras tahan mennessa. Ja mulla oli jopa oma penkki. Jos olis viela ollu jalkatilaa ja bussi ei olis ollu kun sauna, niin olisin jopa nauttinut matkasta. Matkaa vahan pidensi se, etta kaksi rekkaa oli kaatunu tielle. Joten jouduttiin odottaan kaksi tuntia tien sivussa, etta ne saatiin pois edesta. Matka seuraksani loysin ruotsalaisen Johanin. Matkustellaan nyt ainakin muutama paiva yhdessa.
Eilen Luang Prabangissa oli suuri
juhla sadekauden loppumisen kunniaksi. Kaupunkilaiset oli tehny isoja veneita, jotka kannettiin suurena kulkueena lapi kaupungin ja laskettiin jokeen. Ihmiset soitti kaikenlaisia soittimia, hurras ja rajaytteli ilotulitteita. Mika oli ajoittain vahan pelottavaa, kun pienet lapset heitteli pommeja vakijoukkoon. Oli tosi hieno kokemus.
Advertisement
Tot: 0.114s; Tpl: 0.012s; cc: 8; qc: 56; dbt: 0.0859s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
Saara
non-member comment
Sulle on kyllä taas ehtinyt sattua vaikka mitä!! Tulin ihan superiloiseksi sun soitosta! Kesti hetken vaan aluks uskoo et se oikeesti olit sinä.. Mutta mukavaa matkaa Vietnamiin ja muista olla varovainen. Hyvin olet ainakin tähän asti pärjännyt! Haleja paljon!!!