monenlaista tapahtumaa

---

Harmi, kun taalla Intian pikku kylilla netteja on niin harvassa. Toisaalta Mumbain iskujen jalkeen olen iloinen, etta olemme kaukana isoista kaupungeista. Gobalburissa, jonne olemme nyt majoittautuneet on porukkaa vain kuutisentuhatta ja viela leppoisampi ilmapiiri kuin Purissa.

Nyt pitaisi siis koostaa jonkinlainen tapahtumaselostus viime paivista. Tapahtumia on hyvin paljon ja aikaa vain reilu tunti, joten tehtava on haasteellinen, mutta yritetaan.

Ensiksi paluu Chilica lakelle:

Sinne siirtyminen Purista Satapadaan vei 3,5 tuntia, mutta matka oli hitaudesta huolimatta helppo. Saimme istua ja sama bussi vei perille asti, lahes hotellin pihaan. Majottauduimme Yatrinivas hotelliin, joka naytti olevan paikan kolmesta hotellista ainoa tasokkaampi. Emme mitaan huipputasoa vaadi, mutta petipunkkipaikkojen jalkeen olemme oppineet vaatimaan kuitenkin perussiisteytta. Hotellihuoneestamme oli siihen asti matkan paras ikkunanakoala: Jarvi kimalteli muutaman kymmenen metrin paassa parvekkeestamme, palmut reunustivat rantaa ja hotellinpiha oli taynna hienoja istutuksia.

Kokonaisuudessaan Chilica oli pienoinen pettymys. Esitteista sai sen kuvan, etta kyseessa olisi todellinen luonnonsuojelualue. Tosi asiassa paikan ymparistonsuojelu oli viela aivan lapsenkengissa! Se oli hyvin ristiriitaista, silla toisaalta paikkaan oli rakennettu hyvin hieno museo, joka esitteli Chilican ainutlaatuista ekosysteemia ja jokapaikassa puhuttiin delfiinien suojelusta, mutta kuitenkin jarven rannat olivat kauttaaltaan roskienpeitossa ja moottoriveneita risteili jarvella hyvin runsaasti. Museossakin, tai ehka se oli paremminkin jonkinlainen luonnontieteellinen keskus, kerrottiin, kuinka delfiineja usein loukkaantuu moottoriveneiden ropeleihin. Veneet myos saastuttavat, silla niiden moottoreista valuu oljya. Kasitin, etta koko taman jarven ainutlaatuinen luonto on vaarassa tuhoutua edella mainitsemistani syista ja, koska alueella kasvatetaan liikaa katkarapuja ja muita lajeja, jotka eivat sinne kuulu.

Kavimme delfiinitourilla rikkaiden intialaisten turistien kanssa. hotellimme jarjesti reissun ja lahdimme sille, koska matka oli hyvin halpa (vain 80 r) ja koska Chilicalla kaikki tuntui pyorivan delfiinien ymparilla, siella ei paljon muuta olisi voinut tehda. Sanoin Kallelle ''Tuleekohan tasta viela uintireissu", kun intialaisia muoreja kiipesi veneeseen loputtomasti ja vene painui vaajaamatta kohti vesi rajaa. Lopulta vesirajaan jai kuitenkin viela jopa ruhtinaalliset 15 senttia. Vahan liian iso seurua meita kuitenkin oli, silla aina joku kalatti niin kovaaanisesti, etta delfiinit pysyttelivat meista kaukana. Intialaiset eivat tunnetusti muutenkaan osaa olla hiljaa. Muutamia pyrston vilahduksia naimme ja yhdessa vaiheessa erotin kauempana Irrawadi-delfiinin paankin ennen kuin se sukelsi piiloon. Aina, kun delfiini vilahti porukka nosti niin ihastuneen metelin, ettei niita vahaan aikaan nakynyt lisaa. Reissun paras anti oli oikeastaan, rantautuminen dyynille, joka erotti meren jarvesta. Taalla merensuulla oli hyvin upeat autiot rannat!

Toivottavasti tuosta delfiiniturismista koituisi jotain hyvaakin delfiineille. Jospa tietoisuuden lisays nostaisi kiinnostusta delfiineja kohtaan ja sita kautta parantaisi suojelua. Oikeammin suojelu pitaisi aloittaa! En nahnyt mitaan muita konkreettisia toimia taman koko luonnonalueen hyvaksi, kuin museon perustamisen, joka oli kylla hienoimpia museoita talla reissullamme. Myos roskiksia, mitka ovat intiassa suuria harvinaisuuksia, oli muutama rannan tuntumassa ja niissa luki ''use me''. Ihmiset eivat kuitenkaan juurikaan valittaneet tasta kehotuksesta. Veneessa oli mukavanoloinen teinitytto, joka soi koko ajan kekseja ja tarjosi minullekin. Kun han oli syonyt, han valmistautui heittamaan roskan veteen. Han roikotti sita jo vedenpaalla, mista mina ehdin sen kuitenkin siepata. Han vilkaisi minua todella yllattyneesti, kun otin roskan ja tungin sen taskuuni. En tieda ymmarsiko han yhtaan, miksi toimin nain! Taalla ei yksinkertaisesti ole yleisesti heratty siihen, etta luontoa olisi jotenkin tarvis suojella. Nahtavasti on itsestaan selvaa, etta ihminen saa ottaa luonnosta niin paljon hyvaa itselleen kuin siita suinkin saa irti ja ympariston kuuluu vain hyodyttaa ihmista. Kiinassa naki kaikesta selvasti, etta tama sinnekin aikojen saatossa vahvasti juurtunut ajatusmalli oli murtumassa. Intiassa tallaisia merkkeja ei valitettavasti ole havaittavissa, ei ainakaan taalla osin Intiaa. Kun tytto oli syonyt toisen keksipakettinsa, han toimi sen roskan kanssa samoin kuin edellisenkin. Roska viisti jo vetta, mutta sitten han kaantyi kysyvasti katsomaan minua. Otin sitten taas roskan hanelta ja yritin jotain huonolla englannillani selittaa, etta mielestani meidan pitaisi suojella jarvea. tytto ei sanonut mitaan, joten en tieda ymmarsiko han edes englantia.

Olimme Chilicalla vain kaksi yota ja lahdimme aamulla aikaisin kohti Barkulia. Ainakin luulimme, etta matkaisimme kohti Parkulia. Astuimme lauttaan, kysellen Parkul ja osoittaen jarven toiselle puolelle. Meille nyokkailtiin innokkaasti. Lauttamatkassa keski reilu puoli tuntia ja se oli hyvin mielyttava: aamun raikas tuuli puhalsi, aurinko lammitti, mutta ei polttanut, ja kauniita valkoisia lintuja risteili jarven ylla. Perilla huomasimme heti, etta nyt olemme jossain taysin hukassa. Olimme taysin korvessa! Siella oli vain hiekkatie ja muutama pikkuinen talo. Paikalliset Sanoivat paikan olevan jokin M:lla alkava. Kyselimme bussia kohti Berhanpuria, mutta kaikki sanoivat, ettei sellaista mene. Lahdimme sitten kavelemaan kohti pikku tieta, koska tiesimme, etta paatyisimme johonkin kylaan, silla taalla on kylia kuitenkin hyvin tiheassa, vaikka laajoja peltoalueita onkin paljon. Tormasimme eraaseen kalastajaan. Han pyyteli meita innokkaasti vieraaksi kylaansa, mutta paatimme jatkaa matkaa. Olisihan se hienoa joskus asustaa jossain oikeasti pienessa ja syrjaisessa kylassa vahan aikaa, mutta en ymmarra mita soisin siella. Tama saattaa kuullostaa nirsolle, mutta tosi asia on, etta luultavasti saisimme pahan mahataudin tai ainakin ruoka olisi niin tulista, etta sairastuisin katarriin. (en ole paljon intialaista ruokaa pystynyt syomaan, silla parin kokeilun jalkeen happovaivani ovat aina pahentuneet) Kalastaja kehui meren olevan hyvin kalaisa, joka oli mukava kuulla. Taalla kaikista koyhimmat ovat usein kalastajia. Tietenkin heidan lisakseen on viela niiden joukko, joilla ei ole mitaan elinkeinoa ja he joutuvat kerjamaan, mutta nama ihmiset ovat rannikkoseudulla onneksi harvassa. On hienoa, etta vaikka kalastajat ovat koyhia, he harvoin nakevat nalkaa, silla kalasaaliit ovat kuitenkin usein runsaita.

Vahan matkaa kaveltyamme loysimme pikkujeepin, joka teki lahtoa. Se ei kuitenkaan intialaisittain tarkoita, etta se olisi ollut todella lahdossa. Yritimme kysella, milloin jeeppi lahtee ja minne se menee. Kumpaankaan kysymykseen ei kuitenkaan tullut selvyytta. Aijat eivat osanneet yhtaan englantia. Lahdin sitten kaymaan pusikossa vessassa. Kuulin sinne pian toottailyn aania ja joku hakkasi nyrkilla auton kylkea. Tama on taalla aina merkki etta auto lahtee. Pian siis poksyt ylos ja rynnistys kohti autoa. Silloin kun kuski viimein paattaa lahtea, onkin yhtakkia aina hirvea kiire ja liikkeelle lahdetaan valtavalla tohinalla, viimeiset ihmiset hyppivat kyytiin auton jo liikkuessa.

Ensimmaisella jeepilla paasimme eraaseen kylaan. Siella korjattiin toista jeeppia, johon meidan piti vaihtaa. Taman jeepin liikkeellelahtoa taytyi odotella pitkaan viela sen jalkeenkin, kun se oli korjattu. Auto oli ahdettu tayteen ihmisia, mutta se vain seisoi tienvieressa. Kenellakaan ei tuntunut olevan kiire mihinkaan ja ihmiset odottivat karsivallisesti sulloutuneina kuin sillitpurkkiin. Itse lahdin sitten taas kavelemaan ja katselemaan. Sain rapsittya hienoja kuvia. Lahes koko matkan ajan, jonka tulimme Chilicalta kohti Gopalpuria oli uskomattoman hienot maisemat. Maisema oli kuin tilkkutakki: tilkut vesistoja ja niiden valiset ompeleet kapeita pikkuteita. Tiet menivat aina eraanlaisten patojen paalla ja kummallakin puolen oli vetta. Siella oli niin paljon saarekkeita, patoja ja kanavia, etta paikka oli kuin maaseutuversio Venetsiasta! Mielellaan siella siis huristeli mita erilaisemmilla kulkuneuvoilla. Tuskastuttavaa oli vain paikallaan odottele. Sina paivana tuli todettua kiistaton fakta: matka ei etena jos ei liikuta. Matkasimme 7 tuntia ja kaikenkaikkiaan 5 eri kulkuneuvolla! Matkaa oli arviolta reilu 70 kilometria. Linnuntieta oli ollut vain 30, mutta rannansuuntaisesti ei mennyt tieta, vaan tiet mutkittelivat pikkukylien lapi ja kiersivat vesialtaita.

Lahdimme sitten tunteroisen ihmettelyn jalkeen viimein liikkeelle. Pian pysahdyimme taas eraaseen kylaan. Kylissa mielenkiintoisia olivat rituaalit, mita pyhatmiehet suorittivat kulkuneuvoillemme. Yhdessa vaiheessa eras pyhamies pysaytti minut, kun kavin hedelmia ostamassa. Han ojensi minua kohti valkoista maalia. En tiennyt yhtaan mita, minun pitaisi tehda! Han sitten elehti koskettamaan otsaani varilla. Ymmarsin ottaa mallia hanen otsapilkustaan ja tein itselleni samanlaisen eli ensin ruskeanvalkoisella pohjan ja sitten hanen ojentamallaan punaisella varilla keskelle pisteen. Han pyoritteli astiaansa josta roikkui kukkia kasvojeni edessa ja lausui jonkin mantran. Kylat itsessaankin olivat kiintoisia: siella tuli vastaan harkia roikottaen valissaan puista kyntoauraa. joka kylassa kasvoi keskeisella paikalla valtava pyhapuu, joka tuntui olevan kuin kylan sielu.Ihmiset olivat usein keraantyneet sen lahelle istuskelemaan laajan valetun sementtinelion paalle, joka monesti ymparoi puuta. Yhdessa kylassa saimme jarkyttya pahasti, kun huomasimme siella useilla lehmilla viidennen jalan. Taalla lehmilla on usein luonnostaan pieni kyttyra selassa(ja siina saattaa kasvaa joskus paise), mutta nailla lehmilla lahti kyttyrasta viela sorkantapainen iilmassa roikkuva jalka. luulen, etta naita lehmiakin pidettiin omituisuudessaan jotenkin pyhina, silla eras mies polki riksaa, jossa oli takana iso alttaripyhakko ja kyydissa vasikka. jolla oli myos tallainen roikkuvasorkka.

Toisaalta ehka turha saalia tai ihmetella elainten sairauksia, kun monilla ihmisillakin on sairauksia. Harmillista taalla on, etta monilla on tauteja, jotka voitaisiin niin helposti parantaa, kuten kaihi silmassa. Tosi monet varsinkin maaseudulla kulkevat sivuttain kumarassa tai laahaavat toista jalkaansa. Ovatkohan he lapsena sairastaneet polion? Sekin voitaisiin niin helposti valttaa! No, toisaalta ihmisilla on taalla sellaista laaketieteellista osaamista, mista me emme lansimaissa tieda juuri mitaan. Tarkoitan lahinna aloevedaa ja muutakin luonnonlaakintaa.

Toiseksi viimeinen kulkuneuvomme tuolla vaelluksellamme oli isobussi. Se oli aariaan myoten taynna ja juuri lahdossa, kun yritimme angeta sen matkaan. Paatimme sitten kiiveta katolle, jossa oli viela hieman tilaa. Lukuisat avuliaat kadet auttoivat nostamaan rinkkamme katolle. Oli mahtava paasta sinne virkistavaa tuleen kuuman jeepin jalkeen. Oli myos hienoa, etta bussi liikkui! Isot bussit pysahtelevat aavistuksen verran vahemmin ja ainakin lyhyempia aikoja kuin pienet jeepit. Katolla olimme jalleen valtavan huomion keskipisteena. Eras aija yritti houkutella meita hanen guesthousiinsa vieraaksi ja lahes jo suostuin, kun luulin sen olevan Gopalpurissa, mutta selvisikin, etta se oli paikassa josta olimme juuri tulossa. Samaan aikaan toinen nuori poika kyseli nimeani, mita pidan Intiasta ja sanoi minun olevan jonkun tietyn filmitahden nakoinen. Kolmas poika taas keskittyi vain katsomaan minua palvovin ilmein. Hieman tunsin itseni vaivautuneeksi, mutta toisaalta olin jo alkanut tottua tahan intiassa. Kallen silmiakin kehuttiin upean varisiksi. Olimme hyvin ahtaasti katolla puristuksissa kaikki toisiamme ja kaidetta vasten, joten ei tarvinnut pelata ainakaan tipahtamista. Toisaalta tama ahtaus antoi taas tilaisuuden eraalle yrittaa puristaa minua reidesta, mutta sanoessamme olevamme naimisissa ahdistelu rauhoittui, ja pojat tyytyivat vain sanalliseen vuorovaikutukseen. Eras halusi valttamatta pitaa minua kadesta, joten sallin hanelle taman. Valilla tekisi mieli huutaa naille ihmisille, kun kiinnostus meista saa kasittamattomat mittasuhteet ''Me ollaan vain ihmisia, me olleen samaa lajia kuin tekin, ei mitaan ihmeotuksia." Useimmiten kiinnostus on kuitenkin kohteliaan varovaista. Vain silloin kun se on paallekayvan yli-innookkaan hyokkaavaa, se on ahdistavaa. Se on parasta jos vuorovaikutus on molemmin puolista, silloin se on antoisaa. Monesti jos ihmiset haluavat kuvata meita, pyydan sitten vastavuoroisesti heista kuvaa. Jos ihmiset taas kyselevat Suomesta, mina kyselen usein heilta Intiasta.

Viimeinen vaihe mentiin Berhanpurista Gopalburiin pikkubussilla. Sitten kaveltiin Gobalpurissa etsien majapaikkaa. Loysimme muutaman paikan jalkeen mieleisen hotelli Kalingasta. Hotelleja oli taas helppo kierrella, kun ne olivat niin lahekkain. Purissa maksoimme huoneestamme lopulta vain 100 r paivalta. Niin halvalla emme taalla paase, mutta saimme tingattua 500 huoneen 250. Intiassa suurena erona K-Aasiaan on, etta huoneissa todellakin on tinkausvaraa. Tallaisissa paikoissa, kuten Purissa ja taalla, hienoa on, etta kova kilpailu pitaa hinnat alhaalla.

Toisen paivan aamuna tormasimme suomalaisaeen Ismoon. Han asuu Gobalpurissa osan vuotta, pitaa sita tukikohtanaan ja kiertelee ympari intiaa. Olemme saaneet hanelta loistavaa tietoa paikallisista tavoista ja uskomuksista. Mielenkiintoisia ovat esimerkiksi kuviot, joita ihmisen piirtavat liiduilla talonsa eteen toivottaekseen Laksmin eli vaurauden jumalan tervetulleeksi. Nyt on Laksmin kuukausi. Hindukalenterissa joka kuukausi on pyhitetty tietylle jumalalle ja se tarkoitttaa erilaisia uhrimenoja, juhlija yms. Suomalainen lahti meille oppaaksi viereiseen kylaan, jossa asui hyvin tunnettu ja arvostettu aloeveda tohtori. Hanelta sain sellaiset rohdot, etta niilla pitaisi viimeistenkin kuumeiden rippeiden lahtea. Tohtori oli brahmaanisukua ja opiskellut aloevedetiedetta 7 vuotta eraassa hindujenpyhassa kaupungissa. Ismo nayttaa tuntevan kaupungissa hyvin paljon porukkaa. Tohtori sanoikin hanesta ''ei tama kaveri ole suomalainen, han on Gopalburilainen. Han on perheenijasen.'' Meidan ei tarvinnut maksaa hanella laakarinpalkkiotakaan ollenkaan kun Ismo ja han olivat niin hyvia ystavia.

Eilen saimme joukon 7-12 vuotiaita poikia oppaaksi Shivan temppelille, joka oli hyvin varikas ilmestys. Kaikki moikkailevat meita koko ajan kylassamme/kaupungissa ja ihmiset ovat hyvin valittoman ja iloisen oloisia. Tanaan tosin ilmeet ovat aikuisilla olleet hieman vakavampia, varmaankin Mumbain takia. Tulimme Behanpuriin nettiin, kun kylan postissamme he eivat saaneet yhteyksia toimimaan, vaikka parhaansa yrittivat. Tanne on 14 km matkaa, mutta ajassa meni 1,20 h. Voi olla, ettemme uudestaan jaksa matkustaa tanne vain netin takia. Muuten tama on hyvin jarkyttava kaupunki! Tama on tyypillinen vaestorajahdys kaupunki:kadut ovat tukossa, melu on huumaava ja kaupungin asemakaavasta ei saa mitaan tolkkua, rakennuksia on pystytetty vain sinne, minne on mahtunut ja kaikki tuntuu leviavan kasiin. Kaipaan jo Gobalpurin rauhaa, joten taidan lopetella. Nalkakin on, kun taalta ei loytynyt yhtaan ravintolaa. Sita vastoin loytyi ilmastoitu iso kauppa, joka oli suuri yllatys.

---