Advertisement
Published: December 9th 2008
Edit Blog Post
Nyt on taas hieman ruokaa mahasa, joten jaksaa kirjoitella. Tulistahan se taas oli, vaikka painotin, ettei mitaan mausteita. Soin silti rohkeasti, koska en muuta lamminta ateriaa tanaan juurikaan ollut syonyt. En ymmarra, miten yleensa sanotaan, etta ihmiset joko vihaavat tai rakastavat Intiaa. Itselleni tahan maahan on muodostunut hyvin kaksijakoinen viha-rakkaussuhde! Aamulla taas ajattelin, kun istuin junassa annoin aamuisen raikkaan ilman puhaltaa kasvoilleni,ihailin ihanan vehreita maisemia, seka juttelin valilla ystavallisten ihmisten kanssa, etta en halua taalta mihinkaan. En tahdo pois! Junasa oli mahtavan tilavaakin, sain valilla makoilla. Suurinosa penkeista oli alkumatkasta aivan tyhjillaan ja lopuksikaan kukaan ei joutunut seisomaan. Oli mukavaa seisoskella avoimen oven edessa ja seurata ohi vilahtelevia maisemia, jotka nayttivat sisamaahan mentaessa koko ajan hieman erilaisilta.
Nyt illalla on kuitenkin taas sellainen olo, etta voisihan taalta jo lahtea. Turhautumisen kaikkeen saivat aikaan seuraavat tekijat: Keskivaiheilla matkaa junaan ilmestyi hairikko, joka vaikutti aluksi mukavalta, mutta sittemmin rasittavalta jatkuvine kysymyksineen, Hotellin loytamisessa meni ikuisuus, kun kaikkialla oli vaeltavien mustapaitojen (kayvat lapi hindujen pyhia paikkoja) takia taytta ja ruokaakaan ei meinannut loytya siita huolimatta, etta loysimme pizza/hamburilaispaikan, silla tama paikka oli tietenkin suljettu.
Voisin kirjoittaa viela hieman lisaa hairikko psykopaatista. Han tosiaan ankesi seuraamme junassa ja vaikutti aluksi hauskalta, kun han kertoili erilaisista laakekasveista, joiden kuvia oli hanen lehdessaan ja yritti opettaa meille telugun kielta. Sittemmin hyvastelimme hanet rautatieasemalla, tai ainakin luulimme hyvastelevamme. Han sanoi, etta voisi nayttaa mista bussit lahtevat. Han opasti meidat bussiin ja hyppasi myos itse kyytiin. Siina vaiheessa jo tiedustelin, minne han on menossa. Han sanoi oman asuntonsa olevan jollakin tietylla alueella, joka on lahella Abidsia, jonne meidan oli tarkoitus suunnata. Nielin taman selityksen ja ajattelin, etta on kiva kun on mukana joku, jolla on paikallistuntemusta. Paasisimme helpolla, kun voisimme vain kavella hanen perassaan. Bussi ei kuitenkaan mennytkaan suoraan Abitsin alueelle vaan jouduimme ottamaan tuktukin. Taas nuori aija ankesi viereemme istumaan. Pikku hiljaa han alkoi tuntumaan epailyttavan ystavalliselle. Aluksi han oli vaikuttanut vain avuliaalta, mutta pikku hiljaa kun han seurasi meita joka paikkaan, han alkoi vaikuttaa tunkeilevalta. herasi kysymys mita han meista haluaa? Han yritti moneen otteeseen saada meita tulemaan yoksi hanen asuntoonsa. Jos han olisi ollut vahan luotettavamman oloinen ja vahemman tunkeileva, olisimme ehka voineet mennakin. Nyt kuitenkin oli selvaa, etta menisimme hotelliin, silti han jatkoi seuraamista ja kyselemista, emmeko tulisi hanen luokseen. Vasta hotellilla, jossa oli tilaa, han kuitenkin lopulta paljasti todelliset korttinsa. Siihen asti hanen kaytoksensa olisi voinut lukea viela juuri ja juuri ystavalliseksi, hieman epakohteliaaksi ja tunkeilevaksi, mutta silti avuliaaksi. Sittemmin, kun olimme sopineet ottavamme huoneen, aloimme taas hyvastella hanta. Siina taas kateltiin ja kiiteltiin, mutta silti uskomatointa kylla aija ei vielakaan ymmartanyt lahtea. Han seurasi meita huoneeseemme, kun kavimme katsastamasa otammeko sen. Han sanoi Kallelle, etta Kalle voisi menna alakertaan kirjoittelemaan paperit kuntoon ja istui viereeni sangylle. Siina vaiheessa hanen aikeensa paljastuivat. Sanoin kuitenkin viisaasti, etta minunkin taytyy tayttaa tietoni papereihin ja lahdin Kallen mukaan. Aija tietenkin seurasi edelleen! No, sitten sanoimme, etta meidan taytyy levata ja yritimme jalleen hyvastella. Han kuitenkin nousi portaat perassamme ylakertaan huoneemme oven eteen. Silloin paatin, etta huoneeseemme emme enaa hanta paasta. Han yritti sanoa, etta aukaisisin oven ja menisimme huoneeseen niin han voisi antaa sahkopostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa. Pyysin hanta kuitenkin kirjoittamaan ne siina kaytavalla. Sitten sanoimme jo aika painokkaasti, etta nyt meidan oikeasti taytyy menna lepaamaan. Aukaisin oven ja paastin Kallen ensin sisaan, sitten menin itse. Aija kehtasi viela yrittaa angeta oven valiin, han tyonsi sita auki pain, mutta mina loin sen hanen nenan edestaan kiinni ja pistin lukkoon. Vahan ajan paasta oven takaa kuului viela aanekasta koputtelua. Onneksi han kuitenkin tajusi lahtea, eika jaanyt odottelemaan meita oven taakse. Olin varma, etta han olisi jaanyt vaijymaan johonkin ja suunnittelin jo ikkunan kautta poistumista. Selviamatta jai, mika aijaa vaivasi. Kylla hanen kaytoksensa meni jo aika reippaasti torkeyden puolelle. Pitiko han kaikkia lankkareita suurina idoleinaan ja oli siksi niin tunkeileva? Fanithan kayttaytyvat usein idoleitaan kohtaan juuri nain hyokkaavan yli-kiinnostuneesti.
Orissassa ihmiset olivat kylla enemman aidon ystavallisia. Taalla kiinnostus on valilla liian tunkeilevaa. Voisi sanoa, etta meihin suhtaudutaan kuin eksoottisiin elaimiin, kuin nayttelyesineisiin, varmaan samaan tapaan kuin joskus reilu 100-vuotta sitten, kun Euroopan sirkuksissa esiteltiin kummajaisia eli jollain tavoin erikoisia ihmisia.(riitti etta oli etnisesti erilainen) Totta kai suurin osa ihmisista sivuuttavat meidat kadulla taysin valinpitamattomasti. Eihan taalla kestaisi olla jos kaikki olisivat samanlaisia kuin pieni vahemmisto. Tama pienempi joukkokin jakaantuu viela kahteen ryhmaan.Kummankin ensireaktio on samanlainen: he ikaan kuin hatkahtavat huomatessaan meidat, aivan kuten kaikki ihmiset tekevat nahdesaan jotain erikoista, heidan ilmeensa on hyvin yllattynyt ja usein ihastunut. Toiset heista vain ojentavat katensa, hymyilevat valoisasti ja sanovat ''Hello'' tai ''What country''. Toiset heista taas lahtevat kavelemaan peraan, kyselevat paljon kaikenlaista, usein niin, etta heidan puheestaan ei sa mitaan selvaa, aina he eivat edes hymyile ja heidan aanensavynsa on huomiota vaativa ja muutenkin he usein vaativat jotain. Pitaisi lahtea jonnekin tai pitaisi antaa rahaa johonkin tms.
Orissasa meihin suhtauduttiin enemman ihmisina, mielenkiintoisina sellaisina, mutta kuitenkin vain ihmisina. Voisin lyhyesti myos muuten vertailla naita kaikkia osavaltioita reissajan nakokulmasta. Lansi-Bengal oli koyhaa seutua, kaikki aika nuhjuista ja se nakyi majoituksen tasossakin. Toisaalta Orissakaan ei mikaan rikas osavaltio ollut, mutta siella majapaikat olivat aavistuksen siistimpia. Usein talojen ja guesthousejen pihoihin oli panostettu, niissa oli upeita kukkaistutuksia yms. Patjojen paksuus on koko ajan parantunut. Yleisesti Kolkatassa tuntui kaikissa paikoissa olevan sangyissa hyvin ohuet lumppupatjat, Orissassa oli jo vahan pehmeammat ja taalla Andrassa on usein ollut oikeat joustinpatjat. Andrassa yleinen piirre huoneissa tuntuu olevan, ettei tuuletusropelia voi saataa, aina saadin pyora on epakunnossa. Andrassa hotelleihin sisaankirjautuminen on toiminut hieman nopeammin kuin muualla. Orissassa kaikissa paikoissa meni aina ikuisuus ennen kuin he osasivat edes sanoa, onko heille huoneita ja minka hintaisia. Yhteinen piirre kaikissa osavaltioissa on siestanvietto, mika ei kuitenkaan Kolkatassa juuri nakynyt. Mielestani on aika huonoa bisnesta, etta ravintoloista ei tiettyyn aikaan saa tiettyja ruokia ja valilla ravintolat ovat jopa taysin suljettuja keskipaivalla. Listoissa saattaa olla erikseen luonasruuat ja iltapaivaruuat ym. ja jos kello ei ole juuri sen verran, etta olisi vaikkapa aamupala aika, et voi tilata omelettia, vaikka se listassa olisikin. Yleisesti pikku kylat ovat olleet kaikissa osavaltioissa viihtyisempia ja kaikki isot kaupungit Kolkataa lukuun ottamatta jarkyttavia ja turhauttavia paikkoja. Vijayawada oli aavistuksen viihtyisampi kuin muut intian ''pikku'' kaupungit. Siella oli sentaan rautatieaseman ymparistossa vahan rauhallisempaa ja ei tarvinnut koko ajan pelata jaavansa mopon alle. Kaupunki kuva oli myos yllattavan siisti ja mieluista oli kirjakauppojen paljous. Tosin mielestani on synti raahata tanne Suomesta asti Harlekiini-kirja. Sellaisen suomenkielisen loysin eraasta putiikista, joka pullisteli ulos asti valtavia kirjakasoja.
Nyt pitaa kohta lopettaa, vaikka juttu onkin aika kesken. Mahasta vantaa sen verran pahasti ja taalla ei lahettyvilla ole vessaa. Sen verran viela Vijaawadasta, etta kavimme siella Kanakadurga temppelissa, joka oli hieno elamys. Yritan viela myohemmin kertoa siita tarkemmin. Hienointa siella kylla oli labyrintit joita oli tehty metallikaiteiden avulla ja joiden valissa joutui kulkemaan sita pitemman matkan, mita vahemman maksoi. Me menimme tietty ilmaisesta portista ja olihan se loputonta kiertelya, tunsi itsensa aivan rotaksi laboratorionlabyrintissa.
Advertisement
Tot: 0.264s; Tpl: 0.012s; cc: 8; qc: 44; dbt: 0.2296s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb