Matka Hondurasiin

---

Aamulla pakattiin aikaisin kamat ja hypättiin kello seitsemän paattiin kohti Big Cornia. Lentokentälle päästyämme suoritettiin nopeat muodollisuudet (kuten kamojen ja oman painon punnitus) ja hypättiin koneeseen. Tämä lento ei mennyt suoraan Managuaan, vaan teki välipysähdyksen Bluefieldsissä. Bluefieldistä pääsee myös paatilla Big Corn saarelle, mutta kaikki jotka olivat paatilla tulleet, halusivat lentää takaisin. Paattimatka ei ollut kovinkaan mukava kokemus mitä muilta matkaajilta kysyttiin. Managuaan saavuttuamme hätisteltiin ylihintaiset taksintarjoajat pois ja kyseltiin oikeita taksin hintoja lehtimyyjältä. Lehtimyyjän kautta saatiin taksi puoleen hintaan verrattuna terminaalin edellä oleviin taksikuskeihin.

Matkalla hostellille ajeltiin Managuan läpi ja kyseinen kaupunki ei todellakaan näyttänyt kovin ruusuiselta paikalta (tosin tämä voi johtua myös ajoreitistä). Käytiin syömässä edullisessa paikallisessa paikassa ja ostettiin liput Tegucigalpaan, Hondurasin pääkaupunkiin. Bussi lähti aamulla viiden pintaan, joten ei lähdetty kiertelemään Managuaan vaan jäätiin lataamaan pattereita hostellihuoneeseen.

Aamulla käveltiin ”pirteinä” asemalle ja venailtiin bussin lähtöä. Bussin matkatessa kohti Hondurasin rajaa jänskäiltiin miten meidän rahnat riittäisi. Meillä oli noin 2 dollarin arvosta Nicaraguan rahaa ja 9 US dollaria. Bussissa sitten keräiltiin rahaa rajamuodollisuuksiin 8 US dollaria per nuppi. Siinä sitten yritettiin epätoivoissamme myös tarjota 50 eur seteliä, mutta ei kelvannut. Onneksi mukana olleet Costa Rican colonit olivat käypää valuuttaa, joten päästiin pälkähästä. Ei olisi napostellut lähteä rajalta takaisin Nicaraguan suuntaan hakemaan rahaa.

Tegucigalpaan saavuttuamme etsittiin bussiasema, josta lähtisi busseja La Ceibaan, rannikkokaupunkiin Hondurasin pohjoispuolelle. Bussiaseman etsimisessä oli oma hommansa, koska kaupungissa ei ole yhtä isoa terminaalia, vaan jokaisella bussiyhtiöllä on oma pikku takapihansa, josta bussi lähtee. Löydettiin oikea firma ja saatiin hommattua liput. Bussi lähti seuraavana aamuna kello viiden aikoihin (jippii..). Pikaisen rahatankkauksen jälkeen otettiin taksi kohti keskustaa, viskattiin kamat huoneeseen ja lähdettiin syömään. Kello oli jo kolmen kieppeissä eikä aamupalaakaan oltu vielä syöty, joten alkoi hieman hiukomaan. Safkan jälkeen kyseltiin postista hintoja, jos vaikka saataisiin lähetettyä paketteja liikenteeseen. Postista ei kuitenkaan löytynyt kirjekuoria, joten suunnattiin taksilla isoon ostoskeskukseen, josta sellaisia kuulemma löytyisi. Löydettiinhän me ja samalla löydettiin sukelluksen kestävä kamera. Kamera maksoi hulppeat 18 dollaria ja se oli varustettuna muovisella kotelolla. Kotelossa luki, että kamera kestäisi 30 metriin, joten Tomi otti haasteen vastaan ja päätti ottaa kameran testaukseen.

Lyhyen Tegucigalpa-vierailumme aikana todettiin, että paikka on miellyttävä ja, että se on täynnä Dunki’n Donuts liikkeitä! Ostoskeskuksessa niitä oli varmaan viitisen kappaletta ja kaupungissa tuntui, että niitä tuli joka korttelissa vastaan. Illalla tehtiin vielä pieni pyrähdys kaupungilla ja ihasteltiin kauniisti valaistua kirkkoa hotellin liepeillä ennen kuin painuttiin nukkumaan.

Tegucigalpaan saavuttuamme etsittiin bussiasema, josta lähtisi busseja La Ceibaan, rannikkokaupunkiin Hondurasin pohjoispuolelle. Bussiaseman etsimisessä oli oma hommansa, koska kaupungissa ei ole yhtä isoa terminaalia, vaan jokaisella bussiyhtiöllä on oma pikku takapihansa, josta bussi lähtee. Löydettiin oikea firma ja saatiin hommattua liput. Bussi lähti seuraavana aamuna kello viiden aikoihin (jippii..). Pikaisen rahatankkauksen jälkeen otettiin taksi kohti keskustaa, viskattiin kamat huoneeseen ja lähdettiin syömään. Kello oli jo kolmen kieppeissä eikä aamupalaakaan oltu vielä syöty, joten alkoi hieman hiukomaan. Safkan jälkeen kyseltiin postista hintoja, jos vaikka saataisiin lähetettyä paketteja liikenteeseen. Postista ei kuitenkaan löytynyt kirjekuoria, joten suunnattiin taksilla isoon ostoskeskukseen, josta sellaisia kuulemma löytyisi. Löydettiinhän me ja samalla löydettiin sukelluksen kestävä kamera. Kamera maksoi hulppeat 18 dollaria ja se oli varustettuna muovisella kotelolla. Kotelossa luki, että kamera kestäisi 30 metriin, joten Tomi otti haasteen vastaan ja päätti ottaa kameran testaukseen.

Lyhyen Tegucigalpa-vierailumme aikana todettiin, että paikka on miellyttävä ja, että se on täynnä Dunki’n Donuts liikkeitä! Ostoskeskuksessa niitä oli varmaan viitisen kappaletta ja kaupungissa tuntui, että niitä tuli joka korttelissa vastaan. Illalla tehtiin vielä pieni pyrähdys kaupungilla ja ihasteltiin kauniisti valaistua kirkkoa hotellin liepeillä ennen kuin painuttiin nukkumaan.

---

Photos

Havumetsää matkalla Tegucigalpaan
Suomimaisemaa (..miinus vuoret)

Bensa-asemalla Tegucigalpassa
Suomeen kanssa kaveri haulikon kanssa tankkauspisteen nurkille, niin loppuu bensavarkaudet.

Comments

[Lanu]

Hauskaa vappua!!
Kiitoksia vappu viestistä. En ole vieläkään keksinyt siihen sopivan nasevaa vastausta, taisi osua sen verran arkaan paikkaan.(Ehkä vielä joskus...) Are tosin paistoi täälläkin ihan kivasti...Liian kuuma ei ollut kuitenkaan.