Advertisement
Published: August 27th 2006
Tour´lle lahdossa
Valaiden katseluun tarkoitetut lautat nostettiin vuoroveden johdosta jokaisen tourin jalkeen aina trailerilla pois vedesta.Puerto Madryniin mennaan vain yhdesta syysta: katsomaan valaita! Niin tai merileijonia tai pingviineja, mutta koska pinkut nayttaytyvat nailla leveysasteilla vain kesaisin ja merileijonia ei tielle osunut niin meille syita oli vain tuo yksi. Muuten kaupunki on pieni ja tuulinen, eika tarjoa suuriakaan matkailuelamyksia. Meille viikonloppu tarjosi tervetulleen lepotauon ja mahdollisuuden kerata rinkkaan lisaa puhtaita vaatteita. Tama meidan pyykkipaivien hehkutus voi kuulostaa kotona majaileville Upo Pesukarhun kanssa harva-se-paiva treffaileville hieman omituiselta, mutta kun pussin pohjalla pilkottaa yhdet puhtaat sukat eika sitten muuta niin alkaa miettia itseriittoisesti, etta mitahan dormin muut majoittuvat miettia minusta ja ominaistuoksustani...
Puerto Madrynissa Hanna paasi laulamaan partioleirien muistojen kunniaksi laululeikkia "aiti antoi mulle rahaa, osta vahan kalaa. Mina poika pyydystinkin suuren suuren valaan...". Jostain syysta Hannu ei arvostanut tata eletta joka kerta kun bongasimme paikalliselta laiturilta tai meren rannalta kasin valaan! Mutta miettikaa miten hienoa: rannalla tulee pienen myrskyn lailla ja kun kavelet lampimassa gore-asussa pitkin hiekkarantaa niin hupun alta kurkistaessa voi nahda valaan pyrston tai hyvalla tuurilla jopa koko valaan loikkimassa horisontissa. Sita miksi valaat nain hyppelevat ei ilmeisesti tiedeta tarkkaan (onhan se nyt uskomatonta, etta pari tonnia lihaa hyppaa monen metrin ilmahypyn tuosta vain, monta kertaa perakkain!), mutta hienolta se nayttaa!
Myos paikalliset nauttivat
laiturille kavelysta ja valaiden bongauksesta. Me rikoimme tahtomattamma varmaan kymmenta eri laivaston merilakia koska olimme erehtyneet rannalla heittelemaan kivea koiralle, joka ei sitten suostunut jattamaan meita laiturin edessa kuten laivaston kaverit olisivat halunneet (edes heidan oma vartiokoiransa ei saanut kaveria peraantymaan) ja niin sitten koira seurasi meita valasbongaukseen. Valaat tulivat ihmeellisen lahelle laituria ja valilla olisi uimalla voinut paasta kosketusetaisyydelle, mutta jotenkin se ei tuntunut hyvalta vaihtoehdolta... Toisena paivana valasbongauksemme ei ollut ihan yhta onnistunut: Hannu rapsi monta minuuttia kuvia hyppivista valaista ennen kuin huomasi, etta oli jattanyt muistikortit hostellille. Sitten meidan pitikin lahtea pois, koska Hannun mielesta valaat alkoivat ihan selvasti pilkata hanta hyppimalla aina vain korkeammalle ja lahempana... Tama on sita kuuluisaa valasten alykkyytta. 😊
Kolmantena paivana emme enaa jaaneet Puerto Madrynin laiturille valaita seuraamaan vaan paatimme ottaa viela askeleen lahemmas noita ihmeellisia otuksia. Otimme aamulla paikallisbussin noin 100 km paahan Puerto Piramidesiin, jossa elaa noin 300 ihmista, joista yli puolet varmasti saa elantonsa valassafareista. Kylan lapi kaveli noin 5 minuutissa, eli paljon muuta tekemista siella ei olisi ollutkaan.
Ennen kuin olimme matkanneet puoleen valiinkaan matkaamme, saimme todeta synkkina, etta kylla on kivaa olla turisti Etela-Amerikassa. Olimme nimittain erikseen kayneet kysymassa paikallisesta turisti infosta taytyyko meidan
Valaita nakyvissa...viela lahempana!
Tuo vaalea reunus kuvassa on veneemme laita. Tama kaveri nousi juuri pintaan veneemme viereen. maksaa luonnonpuiston paasymaksu kun menemme sen sisalle paikallisbussin vuorolla ja tytto totesi hyvin vakuuttavasti etta ei, koska silla matkaavat paikalliset puiston sisalla asuvatkin. Tama uutinen sai meidat valitsemaan paikallisbussin jarjestettyjen matkojen siasta, jotka olisivat tyhjentaneet lompakkomme koita myoten. No, kun saavuimme puiston rajalle ja sisalle nousi puiston tyontekija aloimme aavistella pahaa... Kun paikalliset maksoivat 1 peson (noin 25 centtia) niin me pulitimme miehelle 35 pesoa eli melkein 10 euroa per naama! Siina on turistikerrointa kerrakseen!
Merenrannalle kuitenkin paastiin ja ei kun selvittelemaan kuka onnekas paasee viemaan kaksi suomalaista valaita katsomaan. Kilpailu oli tiukka, koska kaikilla oli samat hinnat, mutta veneissa oli eroja, joten paadyimme pienemman veneen kyytiin, jotta nakisimme mahdollisimman paljon. Ja naimmehan me!!! Pari kertaa valaita meni veneen alta ja jai niin lahelle reunaa, etta olisimme voineet ojentaa katemme ja koskettaa niita! Ensimmaisella kerralla kun valas lahti puskemaan melkein veden pinnalla kohti venettamme, meinasi paniikki iskea, mutta ilmeisesti merellisetkin otukset ovat jo niin tottuneita turisteihin, etta halusivat vain katsella mita vene piti sisallaan talla kertaa. Naimme hyppivia, isoja ja pienia, enemman ja vahemman sienikasvun peitossa olevia valaita ja pari tuntinen vilahti ohi nopeasti. Ainoa heikkolenkki oli, etta meidan englanninkielinen oppaamme kaytti kielitaitoaan 4 kertaa ja puhui lopun aikaa
Valas lahikuvassa
Southern right whale, jotka ovat taysin eroteltavissa toisistaan sienikasvustojen perusteella. Ne toimivat kuin sormenjaljet ihmisilla: jokaisella yksilolla on uniikkinsa. kaikille niille, jotka alysivat osata espanjaa... mutta tahanhan talla mantereella on jo tottunut... 😊
Koska bussi takaisin Puerto Madryniin lahti vasta iltapaivalla, oli meilla paljon aikaa tapettavana ja koska kyla ei tekemista tarjonnut, paadyimme portaille istuksimaan, nauttimaan auringonpaisteesta, oluesta ja jaatelosta ja paikallisten laivakoirien toljailyista. Emme ole kumpikaan koskaan tienneet, etta joku koira voi vihata punaisia traktoreita niin paljon kuin eras nakemamme haukku...
Ihan ei siis paasty onkimaan valaskaloja, mutta kokemuksena niiden nakeminen nainkin lahelta oli sanoin kuvaamaton. Toivotaan vain, etta seuraavalla kerralla muistamme vastaavassa tilanteessa sen muistikortinkin, etta kuvia jaa enemmankin teille naytettavaksi!
Advertisement
Tot: 0.068s; Tpl: 0.012s; cc: 14; qc: 29; dbt: 0.0379s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
Tiina
non-member comment
Täällä kärvistellään koulussa
Täytyy sanoa, että ensimmäisen kerran teidän tekstejä lukiessanne tuli todella suunnaton kaipuu ja ketutus, koska en ole matkallanne mukana (tai edes jossain muualla viettämässä rentouttavia hetkiä). Tein nimittäin sen emävirheen, että luin bloginne ensimmäistä kertaa täällä töissä... On maanantai ja kello on kahdeksan. Nyt tiedän, että ei ole todellakaan mieltä ylentävää lukea teidän ihania kokemuksianne viikon ensimmäisenä ja väsyttävänä työaamuna, sillä ketutuskäyrä nousi kyllä huippuunsa... Mutta upeaa silti lukea teidän valaskokemuksistanne! Nyt taidan juoda lasin vettä, henkäistä syvään ja raahautua alas luokkahuoneeseen. Mukavaa reissun jatkoa!