Advertisement
Published: September 2nd 2007
Edit Blog Post
Aamulla varhain kerasimme siis kimpsumme ja kampsumme joita olikin melkoinen maara ja suuntasimme kohti Cairnsin keskustaa ja Premierin bussipysakkia. Respan tytto ei edes valittanut vaikka avaimenperani oli jotenkin "omituisesti" hajonnut ja palautin sen kahdessa osassa. Tama johtui siita etta jouduin kayttamaan yksi ilta toisen korkkarini korjaamiseen Teemun kehittamaa patenttia kun sekin vihdoin hajosi liiasta tanssimisesta. Kyseisessa korjausoperaatiossa avaimenperassa olevalla metallirenksulla on olennainen osuus. Mutta tanssikengat on entista ehommat ja nyt molemmat on taas samanlaiset. Lahjoin respaneitia Timtameilla mika sai hanet luultavasti suopeammalle tuulelle. Timtamit on Australialaisia suklaakeksimakeisia joita saattaa tulla hiukan ikava kun Suomeen palaa. Ne on nimittain tosi hyvia, nam!
Yksi Timtam olisi pitanyt saastaa Premier bussin kuskille, ehka se olisi edes hiukan parantanut kyseisen kuskin asennetta. Vaikkakin kyseinen kuski oli niin sadisitinen ja katkeroitunut tyohonsa etta tuskin sekaan olisi auttanut asiaa. Ensimmaisen viiden minuutin sisalla matkaan lahdettyamme kuski meinasi jo heittaa pari pienta poloista aasialaistyttoa ulos kyydista kun he erehtyivat napostelemaan jotain pienta. Taman jalkeen tuli hirvea luettelo mista kaikista syista saattaa tulla poistetuksi bussista; niihin lukeutuivat mm. minkaan syominen, alkoholin juominen, tavaroiden sailyttaminen keskikaytavalla, tupakoiminen, musiikin kuuntelu liian kovalla etc. Lisaksi taukopaikoilla piti olla bussissa tasan silloin kun kuski sanoi tai han kuulemma jattaisi sinne. Kertoi jattaneensa
tassa kuussa jo 27 ihmista pois kyydista ja yhdella kerralla yhdeksan samaan aikaan. Ihan hullu kuski! Tuli mieleen etta se ilmeisesti nautti siita etta sai jattaa tai poistaa ihmisia kyydista. No huolimatta lukemattomista kielloista me kuitenkin onnistuttiin olemaan kiltisti ja pysymaan kyydissa koko matkan Mission Beachille. Siella meita odotti Beach Shackin kuski minibusseineen ja saatiin just ja just angettya meidan kamat siihen pieneen bussiin ja mahduttiin jopa itse kanssa vaikka siella oli pari muutakin kyytilaista.
Beach Shack oli aivan erilainen hostelli missa oltiin aiemmin yovytty. Ensinnakin kengat piti jattaa respaan ennen kuin astuttiin sisalle mielikuvituksellisesti ja varikkaasti sisustettuun taloon. Huoneiden ovissa ei ollut minkaanlaisia lukkoja ja hostelli olikin kuin joku hippikommuuni. Mukava mesta kaiken kaikkiaan. Sisustus ennen kaikkea oli todella hauska pienine mielenkiintoisine yksityiskohtineen. Kotiuduttuamme nukuimme paikkarit ja myohemmin iltapaivalla bussikuski kuskasi porukkaa sademetsakavelylle ja me lahdettiin tietty mukaan. Noustiin vuorelle josta oli ihan hienot nakymat ja nahtiin sukupuuttoon kuolemassa oleva Cassovary lintu joten ei se reissu hukkaan mennyt vaikka aika tuskaa olikin kavella edellisen paivan juhlimisen jalkeen reilu 10 km. Paluumatkalla kaveltiin hienoa hiekkarantaa pitkin aaltojen kohistessa rantahietikolle.
Seuraavana aamuna bussi tuli hakemaan meita Tullyjoelle koskenlaskuun. Paivilla oli maha kipeana joten han joutui harmi kylla jaamaan kotiin
kun me siskokset suunnattiin kohti Tullya. Oli sateinen ja kylma paiva joten vuokrattiin Tullysta koskenlaskupaidat. Vaihdoimme siella toiseen bussiin jolla ajoimme perille Tullyjoelle. Oppaamme Cameron kertoi etta koski on tasoltaan asteikolla ykkosesta kuutoseen nelosen arvoinen eli melko vaativa, lisaksi han naytti turvavideon jossa ihmiset kaatuili niilla koskenlaskupaateilla ja kehotti lopulta kaatuessa varomaan krokotiileja. Siina vaiheessa alkoi jo iskea melkoinen jannitys paalle ja paniikki hiipia takavasemmalta etta mitahan sita taas ollaan menossa tekemaan. No se krokotiili varoittelu sattuikin olemaan vaan Cameronin omalaatuista huumorintajua joka tuli myohemmin reissussa erittain tutuksi, silla Cameron oli myos meidan veneen henkilokohtainen opas. Meita oli siis viisi tyttoa ja Cameron. Kolme Lehtisen sisarusta ja Cameronin oma sisko Nadine seka Nadinen kaveri Rachel. Annettiin laskun aikana meidan poppoolle nimeksi Cameron and the Licking Chicks. Meilla oli ihan hulvatonta menoa ja niin hauskaa etta vatsalihakset oli sen jalkeen kipeana pitkaan.
Ma onnistuin katkasemaan pikkurillin kynteni jo ennen kun oltiin paasty edes liikkeelle joten en antanut kovin uskottavaa itsestani. Varsinkaan kun laastaria jouduttiin hakemaan radiopuhelimen valityksella "juu, taalla tarvittaisiin lastaria...ai mika hatana?...katkennut kynsi" Hiukan noloa. Mutta siita vuoti verta sen verran etta pakko siihen oli laastari saada. Cameron kehotti meita jo ensimmaisessa koskessa testaamaan rafting positiota eli koskenlasku asentoa.
Tama tarkoitti sita etta jos halusimme saimme hypata pois veneesta ja testata kyseista kellunta asentoa. Mina ja Onerva heti ensimmaisina hurjapaina tietty hypattiin veneesta ja Alina hiukan eparoiden perassa. Hrrrr...olipas se kylmaa vetta! Laskettiin se koski sitten Cameronin opettamassa asennossa alas asti ja siella Cameron noukki meidat takaisin kyytiin. Rachel ja Nadine ei olleet halunneet osallistua moiseen hullutukseen vaan pysyivat visusti veneessa. Mulla lahti heti se vaivalla hankittu laastarikin siina menossa mutta eipa se enaa vuotanutkaan sitten eli ei haitannut menoa.
Koskenlaskupaidat, ankara melominen ja veressa oleva adrenaliini lammittivat meidat hetkessa ja matka jatkui alas Tullyjokea. Oli aivan mieletonta. Parempaa kuin mikaan huvipuistolaite ikina! Ja entista ikimuistoisemman kokemuskesta tekivat henkeasalpaavat maisemat: sademetsa, vuoret, vesiputoukset ja laavamuodostelmat. Sateinen ilma ei haitannut lainkaan silla olimme muutenkin lapimarkia. Eniten kauhunhetkia aiheutti kun meinasimme tormata joenseinamassa kokottavaan isoon hamahakkiin. Jos se olisi hypannyt veneeseen niin ainakin kolme Lehtisen sisarusta olisi ottanut akkihypyn koskeen mieluummin kun jakanut istumapaikkaa sen kanssa.
Ennen lounasta kavimme viela "suihkussa" peseytymassa eli ohjasimme veneemme ryoppyavan vesiputouksen alle ja sillon viimeistaan jopa Rachel ja Nadine kastuivat lapimariksi. Joenpientareella odottava BBQ lounas kahveineen oli tervetullut silla mahamme kurisivat jo vaativasti ja kahvi lammitti mukavasti. Tauon jalkeen matka jatkui koskea alaspain.
Turvallisuussyista valilla piti aina odotella suvantokohdissa ja toimia turvamiehina muille veneille. Tallasissa odottelukohdissa me keksittiin kaikenlaisia leikkeja ja ajanvietetta ja Rachel oli paajehuna niiden keksimisessa. valilla jutun taso laski aika alas mutta hauskaa oli. Cameron parka ei ihan aina pysynyt jutuissa mukana kun keksittiin jotain kiusaa silla valin kun se oli paivystamassa pelastuskoyden kanssa kauempana. Keksittiin myos meidan ryhmalle hyva hilpeytta herattava kannustushuuto. Loppuun kehitettiin sellainen miehekas Ugh Ugh huuto jota ma erityisella hartaudella huutelin saadakseni edes osan menetetysta uskottavuudestani takaisin.
Viimeiset pari laskua oli parhaat ja jannimmat mutta meidan vene ei silti kaatunut ja ma olin ihan pettynyt. Olisin halunnu kaatua! Osa ryhmista kaasi veneen sitten tahallaan siina mutta meidan ryhmalaiset ei suostuneet. Sain sentaan Rachelin ja nadinen houkuteltua hyppaamaan mun kanssa viimeiselle uinnille. Kannettiin meidan vene maihin ja sitten vaihdettiin kuivat vaatteet paalle. Tata pitaa ehottomasti tehda joskus uudestaan! Ehka Suomestakin joku laskemisen arvoinen koski loytyy, vesi vaan voi olla viela kylmempaa...
Illan suussa palattiin Mission Beachille ja mentiin aika aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna matka jatkuisi kohti Townsvillen vieressa sijaitsevaa Magnetic Islandia ja taydenkuun bileita.
Advertisement
Tot: 0.142s; Tpl: 0.015s; cc: 11; qc: 57; dbt: 0.0897s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb