Veturi, taksi, valtamerilaiva....

---

Jostain syysta tuo Ultra Bran vanha kappale - tai sen nimi, paljon muuta en siita muista - tuli mieleeni matkalla Ko Pha Nganilta Khao Sokiin. Sen verran monta vaihetta matkassa oli. Lahdin keskiviikkona Sanctuarysta Had Tienilta Had Rinille. Sovimme brittityton Amyn kanssa etta lahdemme samaa matkaa neljan maissa iltapaivalla. Amyn oli tarkoitus ehtia 17:30 lauttaan Ko Samuille. Seurailimme paivan mittaan vahan huolestuneena merta: aamusta alkaen oli tuullut merelta pain ja aallokko oli melkoisen kovaa. Taksiveneita kuitenkin liikkui koko ajan, joten ajattelimme etta kylla mekin paasemme hyvin lahtemaan. Kuitenkin kun me paasimme rantaan asti ei siella ollut enaa ensimmaistakaan venetta. Hetken kuluttua rantaan tuli pari muutakin venetta haikailevaa, ja yksi nainen lahti respaan kyselemaan kyytia. Aikamme odoteltuamme viimein niemen takaa tuli vene - tassa vaiheessa Amy oli jo aika huolissaan. Vene kuitenkin naytti suunnistavan rannan toiseen paahan. Samassa Moon - mr. detox - ilmeistyi paikalle, nakkasi mun rinkan selkaan ja Amyn matkalaukun olkapaalle ja kaski seuraamaan. Kipitimme kiltisti perassa kohti rannan toista paata. Moon huuteli aina valilla "Had Rin" jotta vene ei lahde ilman meita. Kahlasimme veneelle - se ei paassyt kovin lahelle rantaa aallokon takia - ja lahdimme matkaan. Moon ilmeisesti kertoi kuskille viela etta 17:30 lauttaan on ehdittava, sen verran tiiviisti kuski vilkuili kelloa koko matkan ajan. Matka oli erittainkin mielenkiintoinen: vene nousi valilla korkealle ilmaan ja paiskautui takaisin mereen sen verran kovalla voimalla, etta yhdessa vaiheessa olin varma etta muutama valilevy pullahti pois paikoiltaan niskasta. No, kuka niita kaikkia valilevyja tarvitsee. Puristin veneen laitaa rystyset valkoisena jotta pysyn kyydissa. Onneksi ei ole taipumusta tulla merikipeaksi. Ehdimme perille 20 minuuttia ennen lautan lahtoa, Amy juoksi lautalle ja mina suunnistin kohti majapaikkaa. Majoitus oli aika vaatimaton, mutta eipa sita paljoa yhdeksi yoksi tarvitsekaan. Kavin ostamassa pari kirjaa, soin ja menin nukkumaan. Koko yon unia savytti basson jytke lahiravintoloiden lapi yon jatkuvista bileista.

Herasin viidelta siihen etta vetta satoi kaatamalla. Minulla ei ollut rinkkaan sadesuojusta, silla olin paattanyt etta en kastu. 😊 Kaiken varalta mukana oli pari jatesakkia jonne sulloa koko rinkka oikein pahassa tilanteessa. Siina vaiheessa kun olin kaynyt suihkussa, sade kuitenkin taukosi niin etta paasin kastumatta paikalle, josta taksi nouti minut kuudelta. Kun kavelin tapaamispaikalle, vastaan tuli juhlijoita jotka toivottivat toisilleen hyvaa yota... Taksi poimi minut ajallaan ja haimme viela mukaan pari ruotsalaistyttoa, joista toisella oli vaikeuksia saada kaveriaan hereille ja mukaan kyytiin. Jos Bangkok oli hereilla aamuvarhain, Had Rin ei ollut. Liikkeella oli vain pari munkkia jotka kerasivat almuja, muuten oli todella hiljaista. Ja tietysti niita nukkumaan menevia juhlijoita...

N 40 min ajon jalkeen olimme Thong Salassa, josta lautta lahti klo 7. Vajaan kolmen tunnin lauttamatka sujui lueskellen ja nukkuen. Satamassa minua odotti nimellani olevan lapun kanssa 13-vuotiaalta pojalta nayttava kaveri. Han osoittautui kuitenkin kuskikseni, ja jalkeen pain kuulemani mukaan oli yli kolmekymppinen naishenkilo - naiseksi toki tunnistin hanet hetken ihmeteltyani mutta ikaa en olisi uskonut millaan. Kahden ja puolen tunnin ajon jalkeen saavuimme seuraavaan etappiin, satamaan josta alkoi matkan viimeinen vaihe. Siella odotti oppaani Dang seka pitkahantaveneen kuljettaja. Lahdimme 40 min veneajelulle kohti Plern Prai rafthousea, eli kelluvia majoja, joissa vietin seuraavat kaksi yota.

Nyt olen Bangkokin lentokentalla matkalla Chiang Maihin. Nettiaika alkaa loppua joten kuvaus Khao Sokista sitten myohemmin.

---