Klo 16.15


Advertisement
Thailand's flag
Asia » Thailand » South-West Thailand » Ao Nang
February 23rd 2008
Published: February 23rd 2008
Edit Blog Post

Muutama paiva on taas vierahtanyt, ja krapulapaivaa vietellaan ilmastoidussa internetkahvilassa. Oltiin eilen katsomassa muay thaita, ja kyllahan tuo miesten valinen hakkaus edelleen viihdytti. Lippujen hinnat oli noussut kolmasosan viime vuodesta, ja nyt huonoimmille paikoille paasi 800bahtilla eli 16eurolla. Homman kaava oli normaali eli 7ottelua, joista kolme tai nelja on alaikaisten valisia, ja loput mestaruusotteluita. Ensimmaisessa matsissa myllytti noin 6vuotiaat ja 30kiloiset jantterit. Paamatsissa myllytti paikallinen mestari ja haastaja Sveitsista. Puolentoista eran paukutuksen jalkeen Sveitsilaisen naama oli niin verella, etta ottelu keskeytettiin, ja Biitti voitti vedon.

Eilen kaytiin ennen thai boxingia ottamassa Biitin kanssa parit pelit golfia. Aamulla vuokrattiin mopo ja lahdettiin posottelemaan kohti Pakasai Golfia, joka naytti olevan selkean reitin paassa kartasta tarkistettuamme. Kartta osottautui kesken matkan vahan keskeneraiseksi ja puutteelliseksi, joten puolentoista tunnin matkaan saatiin kulutettua loppujen lopuksi kolmisen tuntia. Golfkentalle ei ollut minkaanlaisia opasteita ennen Golf Clubin pihaa, jossa luki thain kielella Pakasai Golf. No joka tapauksessa golfin peluut meni meikalaisen osalta pain hanuria ja takkiin tuli ja pahasti.

Paivat alkaa kaymaan vahan vahiin, silla Tiia ja Biitti lahtee perjantaina kohti kotia ja me kohti Malesian Lankawia, jonne Susun aiti ja sisko tulee lomailemaan sunnuntaina. Ennen perjantaita olisi tarkoitus ottaa auto ja kayda Phuketissa, kiertaa Hongin saaret, kayda Phi Philla ja menna laskemaan koskea. Kiire tulee, mutta tulkoon.

Kamera on edelleen ja siihen on ostettu hieno uusi muistikortti, mutta USB-piuha puuttuu edelleen. Vanhoilta muistikorteilta poltettiin siis kuvat levylle, joten niilta nyt sit satelee kuvia tanne. Ajan tasalle paastaan kuvien kanssa sitten kun Riitta ja ansu tuo USBin meille, silla sellaista ei taalta ole loytynyt.

Kirjoittelenpa taas joku paiva, jos vaikka olisi oikeasti tapahtunut jotain. Siihen asti hejssan.



Additional photos below
Photos: 11, Displayed: 11


Advertisement



23rd February 2008

no oottehan te selvästi saaneet väriä, jopa Susanna :O JEIIIIIIIIIIIII kohta mollaan siellä mukana :D:D
29th February 2008

onko tainnut pitää kiirettä...
Kun ette ole kirjoitelleet?? Ny täällä on ruisleivät ym tuliaiset pakattu laukkuun ja ollaan niin lähtötäpinöissämme, ettei mitään rajaa. Aamulla 7.35 lähdetään ja ollaan Langkawilla sunnuntai-aamuna sikäläistä aikaa, istumista piisaa. Joten, see you there! Muuten, täällä sataa räntää ja muutenkin ilma kuin lokakuulla. Pois täältä joutaa.
29th February 2008

paevaa!!!
Täällä sataa kokoajan joko vettä tai sit räntää... asteet on nollassa.. SM-Liigaa on jäljellä enään 3 kierrosta ja HIFK joutuu todennäköisesti "säälipleiareihin".. pistän sit ens tiistaina tai viim keskiviikkona miten runkosarjassa kävi... kyl viddu sitä on kade teille! Taidan avata kaljan!
1st March 2008

Liityn Niittariyleisöön ja sain vihdoin aikaiseksi lukea ja kommentoida. Alkaa tosiaan vähän hajottaa tää Suomen keväinen sää, näitä kuvia tsiigaillessa alkaa himottaa joku rantaloma. Mut ei se mitään, kovavsti töitä et saa säästettyä rahaa ja pääsis vaikka jonnekin reissuunkin hetkeks. Jänä ryhtyny snobiks ku jotain golfii. Joku raja.

Tot: 0.048s; Tpl: 0.011s; cc: 9; qc: 25; dbt: 0.0292s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1mb