Advertisement
Published: March 13th 2013
Edit Blog Post
Tänään oli kuulkaas onnekasta kulkea rillit päässä. Siinä määrin lenteli tuulen mukana ryönää nimittäin, että silmiään näytti hieroskelevan yksi jos toinenkin vastaantuleva. Heti hotellin ovesta aamulla ulostauduttua iski rytkyihin ja koko mummoon semmonen tuulenpuuska, että olisin ehkä lähtenyt tuulen mukana jos olis yhtään pienempi ahteri ja kevyempi laukku. Rakas, jo ikävä kyllä edesmennyt, isoisäni tästä aina varoitteli kun olin pienenä kipeähoidossa isovanhemmilla eikä ruoka meinannut millään maistua. Pappa totesi, että pitää sitten isona kulkea kivireppu selässä jos ei nyt syö. Oppi meni perille vähän turhankin mallikkaasti. Uutisten mukaan oli muillakin vähän ongelmia. Oli meinaan liikkuvaa kuvaa Air Canadan koneen mahdottomasta laskeutumisyrityksestä, kun vain toinen puoli laskeutumistelineistä otti maahan kiinni. No mutta, se säästä, muutenhan se oli vallan hyvä ja aurinkoinen eikä kylmä päässyt tulemaan.
Kuten eilen uhkailin, tämä aamu alkoi shintolaisuudella. Hyppelin hyvissä ajoin aamukahvittelun kautta siis Meiji jingu –pyhättöön, joka on keisari Meijille ja frouvallensa Shokenille omistettu, ja lajissaan Tokion suurin. Paikka oli näppärästi saavutettavissa metrolla, ja kävely itse pääpyhätölle oli kiva tuulenpuuskaisen metsikön läpi. Komiat portitkin olivat pykänneet pystyyn, Taiwanista asti oli pari puuta raahattu sitä varten. Tää shintolaisuus on jääny mulle pikkasen hämäräksi, mutta pitänee nyt vähän tutustua samalla kun täällä on. Aika tarkkaan piti yhtä kaikki
itseään tietyn rituaalin mukaan putsata ennen rukoustelua, ja se rukoustelu itse taas vasta hupsua olikin. Kun lahjansa (5 jenin kolikon) oli etiäpäin paiskannut, piti kumartaa kahdesti, taputtaa käsiään kahdesti ja vielä kerran kumartaa. Tätä kumartelua ja läpsyttelyä oli ihan mielenkiintoista seurata, samaten kuin käynnissä olleita häämenoja, joiden seurue käveli pariinkin kertaan silmien ohitse. Morsianta auringolta paperisella päivänvarjolla suojellut jamppa oli tehdä pariin kertaan maijapoppaset tuulenpuuskan mukana, mutta kuin ihmeen kaupalla pysyi jamppa maassa eikä varjokaan hajonnut. Morsiamen asussa taisi olla kangasta enemmän kuin keskimääräsessä Eurokankaassa yhteensä, joten on se tuokin melkonen show.
Keisaripariskunta oli kuulemma aikanaan ollut kova runoilemaan perinteisiä waka-runoja 31 tavulla (yhteensä joku 130 000 runoa tekaisivat), ja lantilla saikin hankkia itselleen randomrunon heidän kokoelmistansa, toiveena että se sattuisi osumaan jotenkin henkilökohtaisesti. Päätellen siitä mikä meitsille osui, on valikoima kyllä siinä määrin pomminvarman geneerinen, että osuu ja uppoaa varmasti. Minulle napsahti toki opintoihin ja pariin muuhunkin juttuun liittyvää ”jos on tahtoa on tiekin” –kamaa, eli ei pidä valittaa. Ajattelin ensin myös käyttää mahdollisuuden jättää toiveeni ja rukoukseni niitä varten tehdylle levylle, joita roikkui iso joukko telineessä luettavana ja ihasteltavana. Löysin kuitenkin jo kirjotetuista niin paljon samoja juttuja kuin omat toiveeni on, että jätin väliin, ja yksihän summasi
koko homman niin mainiosti, että se oli sitten siinä (pitäisi löytyä kuvasta).
Olinpas muuten Meiji Jingulla aika kauan, vaikka jätinkin tällä kertaa väliin keisarinnattaren metsikön syynäämisen. Istuskelin vain, katselin ihmisiä, lueskelin ja käveleskelin ympäriinsä. Lopulta maltoin kuitenkin siirtyä etiäpäin, ihmettelemään maanjäristysjuttuja museoon, joka on perustettu sille paikalle, jolle ihmisiä paljon jouduttiin evakuoimaan suuren Kanton maanjäristyksen aikana, vuonna 1923. Samalla aukiolla on myös Tokyo Memorial Hall, jossa on yli 150 000 tuolloin menehtyneen jäännökset sekä monenmoista kuvastoa jne järistyksen tiimoilta. Karua, mutta kiinnostavaa kamaa.
Olin kuolla nälkään järistyssettien jälkeen, ja suuntasin Asakusaan hakemaan jotain pöperöä sekä ottamaan uusintakierroksen maanantaina almost nukkuessa katsotussa Sensoji-buddhalaistemppelissä. Hyvähän se oli shintolaishössötyksen lisäksi ottaa tätä toistakin puolta mukaan settiin. Ennen temppeliä söin kuitenkin ramenia, elikkäs nuudelisoppahässäkkää, jota kuuluu ryystää silleen että kuuluu. Annoin mahdollisuuden kalasoossiselle annokselle, josta kyllä jäi liemi aikas pitkälti ryystämättä, olihan meinaan stydiä kamaa. Possuviipaleet maistuivat erinomaisilta ja nuudelitkin menivät sujuvasti, mutta liemi sellasenaan ei uponnut. Nuudelit kyllä yritin ryystää, ettei jäisi ihan kaikessa paikallisten jalkoihin.
Siitä Sensojista sitten. Sinänsä epäilemättä hieno temppeli, mutta onpahan sen ympäristö kyllä melkoinen turistihulinapaikka, ja täällä näin tänään ja koko aikana eniten länsimaalaisen oloisia turisteja (niitä on kaikkinensa jotenkin huomiotaherättävän vähän). Päätemppelille johdattaa Nakamisen
kojukuja, jossa on kyllä ihan kaikkea mitä ikinä olet kuvitellut tarvitsevasi ja vähän muutakin. Onnea tuottavia käsiheiluttelijakissoja löytyy tsiljoona erilaista, ja silmiin pisti geishaperuukitkin. Ajattelin kyllä käydä hakemassa semmoset sisätossut sieltä vielä ennen kuin täältä poistun, oli meinaan vinkeillä keltamustilla nauhoilla tarjolla, jee! No mutta, itse temppelissä oli kymmeniä ihmisiä heittelemässä toisiaan kolikoilla, joista osa taisi vahingossa mennä itse lahjoituspurkkeihinkin. Temppelin pihalla ihmiset savustivat itseään ja muita niin vahvan tuoksuisilla suitsukkeilla, että meinasi iskeä astma heti lähteissä, huh huh. Tän päivän osalta pitää todeta, että shintohommelit 1 – buddhat 0, mutta katotaan miten suu pannaan Kamakuran perjantaikeikan jälkeen.
Piti tässä kohtaa muuten todeta yleisesti yleisistä vessoista, koska Sensojin veskissäkin tuli piipahdettua. Vessojahan on paljon, ja ne on poikkeuksetta tosi siistejä ja mahdollisesti myös persaukselle lämmitettyjä, eli täällä kyllä kelpaa turistina liikkua. Ei tarvii koko ajan miettiä minne sitä ajoittaa seuraavan hätänsä, erinomainen piirre kaupungissa!
Aurinko laski Sensojilta lähtiessä, ja päätin lähteä vielä uskontovastapainoksi katselemaan Shinjukuun, eli sinne missä hallinto tapahtuu. Tokion kaupunginhallinnon pääkallonpaikka onpi siellä, ja määrä oli päästä myös pytinkinsä 45. kerrokseen katselemaan maisemia. Tuulen vuoksi oli pääsy kerroksiin tältä illalta pois päiväjärjestyksestä (harmi), mutta palloilin kuitenkin aikani pilvenpiirtäjien keskellä ennen sukeltamista Shinjukun kauppakeskuskitaan. Satuin paikalle nimittäin
juurikin pahimpaan ruuhka-aikaan, ja oli pakko vain pysähtyä välillä hetkeksi ihmettelemään sitä vilinää minkä töistä lähtevä tokiolaisjoukko saa aikaan tuommoisessa paikassa, jossa sattumoisin on sekä useamman metrolinjan risteyspiste että muitakin junia ja busseja ja mitä lie odottamassa ottajaansa. Huikee kokemus verrattuna nyt vaikka aamun shintorauhaan, jota rikkoi vain muutaman palvojan yksittäiset läpsyttelyt ja tuulen humina puunlatvoissa.
Sorruin ostamaan iltapalaksi mukaani tempurapossupalojen lisäksi jonkun ihanan leivoksentapasen, ja olin sen kanssa ruuhkametrossa vähintäänkin hysteerinen. Paskat ahtaanpaikankammosta, jos pitää hengellään suojella torttuaan! Matka Shinjukusta ”kotiin” oli ihan kohtalainen, ja vielä vähintäänkin yhden vaihtoyhteyden päässä, joten siinä sitä ehti väistellä kanssaihmisiä ihan ammatikseen. Metro sinänsä on kullanarvoinen kyllä, ja siitä ehkä jossain tulevassa postauksessa vähän lisää. Semmonen hommeli kävi sitten vielä, että ihan ohimennen aattelin piipahtaa marketissa hakemassa vettä. No, vettäkin ostin, mutta mukaan tarttui myös esim. mansikoita, vaahtokarkkeja ja olutta. Ja kun sitten leivoksen kanssa vielä piti saada kahvia, niin tää ilta meni nyt sitten tämmöseksi. Jussin ja muiden iloksi ohessa myös kuva supermarketin lonkerovalikoimasta, nam nam. Nyt jumissa olevien jalkojen pehmittämiseksi pienet venyttelyt, sillä vaikka viime vuonna ostetut kawasakin tennarit toimivat täällä(kin) mainiosti, niin about 12 tuntinen palloilu meinaa vähän tuntua kintereissä.
Advertisement
Tot: 0.101s; Tpl: 0.012s; cc: 7; qc: 44; dbt: 0.041s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb