Advertisement
Published: March 23rd 2013
Edit Blog Post
Nukuinpa muuten kuin vauva tatamille levitellyllä patjallani. Heräsin siis virkeenä, mutta kuten arvata saattaa, niin se kerroksen ainoa suihku räpsähti varatuksi juuri noin 20 sekuntia ennen kuin ehdin ovenripaan omasta huoneestani. Suihkuttelija oli onneksi suht pikainen, mutta kun juuri hänen lopetellessaan jo avasin oman huoneeni oven, niin englantia hyvin puhuva nuori nainen sanoi, että oli käynyt kylmässä suihkussa, kun ei osannut säätää seinässä olevasta paneelista lämpöjuttuja ollenkaan päälle. Hän oli kuitenkin niin ystävällinen, että lupasi käydä alakerrassa kyselemässä eikä mun tarvinnut sinne lähteä. Apu löytyi, ja minä pääsin kyllä ihan lämpöseen. Kiittelin mimmiä melkein yhtä lämpösesti kuin suihkukin oli, mutta ei se ehkä häntä siinä enää kovasti lämmittänyt.
No mutta, meni joka tapauksessa vähän venyvämmäksi lähtö kuin suunnittelin, ja venyipä vielä pidemmäksi, kun majatalon emäntä antautui kiittelemään ja kumartelemaan viimestä päivää. Kuinkahan suurensuurta kiitollisuutta sitä olisikaan saanut osakseen jos olisi yöpynyt pidempään kuin tuon yhde yön? Sain pistää töppöstä ihan huolella toisen eteen, että ehdin aikaisemmin suunniteltuun junakyytiin, mikä kulki pikkasen pikaisemmin kohti Naraa kuin se hitain mahdollinen. Taas kerran Hyperdia-sivusto oli superhyödyllinen. Tämähän oli siis joka tapauksessa semmoinen paikallisjuna, johon paikkoja ei edes voisi varata, eikä kannattaisikaan. Ei muuta siis kuin näyttämään Rail Pass’ia portilla, samallaviisiin kuin Kamakuraankin mennessä
perjantaina. Ehdin kaikesta huolimatta myös jättää osan romuistani säilytyslokeroon odottamaan paluuta sekä ostamaan juoksukahvit matkaevääksi.
Ilma oli ihana, lämmin ja aurinkoinen, ja maisemat noin tunnin mittasen junailun aikana oli kivoja, vaikka radanvierukset noin keskimäärin tietty aina on ankeita. Nyt kuitenkin oli myös ihan peltoa ja metsää ja semmosta ja matka sujui kyllä kovin nopsakkaasti, vaikka pysähdeltiinkin maitolaitureilla ihan alvariinsa. Naraan saavuttua löytyi helposti infotiski, josta lähdin etsimään karttoja ja muita olennaisia. Minua huhuili luukullekin asioimaan aivan ihana opastelijatäti, joka kertoi ensin Suomea monisanaisesti kehuttuaan (oli käynyt kaksi kertaa) pitkät pätkät vähintäänkin katseltavista paikoista ja infoili busseista jne. Ilma oli kuitenkin niin ihana, että enpä tullut edes ajatelleeksi bussikyytejä, vaan nyt piti saada kävellä ihan eilisenkin edestä. Naran keskusta on kompakti ja mukavasti käveltävissä oleva alue, ja tykkäsin siitä heti ensi silmäyksellä. Käpöttelin kohti Kōfuku-ji –temppeliä, jonka alueella on kaksi komeaa pagodia (eli Buddhan hautamuistomerkkiä, vähän oiottuna selityksenä), joista toinen Japanin toiseksi korkein.
Temppelin alueelle saavuttuani aika äkkiä vierelle hyppeli paikallinen herrasmies, joka kyseli voisiko hän tarjoilla lyhyen englanninkielisen opastuksen ilmaiseksi. No tokihan se sopi, kun ei mihinkään kiirekään ollut, ja niin hän kertoili paikasta monenmoisia mielenkiintoisuuksia. Itse päätemppeli on parhaillaan rempassa, joka valmistunee joskus viiden vuoden päästä, joten
se on huputettu eikä sisälle pääse. Rempassa käytellään perinteisiä työtapoja ja matskuja on haalattu mistä lie, esim. kannatteleviksi pylväiksi jumalattoman isoja puunrunkoja Afrikasta. Opas kertoi myös pagodien maanjäristyksiä uhmaavasta rakenteesta (samaa rakennustekniikkaa on hyödynnetty myös Tokion uuden maamerkin eli Sky Treen rakentamiseen). Opasherra oli mainion innostunut asiastaa ja olisi jatkanut varmasti hamaan tappiin asti, jos en olisi jo hiljalleen siirtyillyt etiäpäin.
Temppelin alueella oli jo pari Naran tunnusmerkkiä, eli peuraa, ja kävin niitä vähän tutkailemassa. Peurat ovat kaupungissa pyhässä asemassa, sillä tarina ketoo että Kasuga Taisha (tai joku semmonen) jumala ratsasteli aikanaan kaupunkiin valkoisella peuralla, ja peuralla on tätä myötä cityssä suojelijan rooli. Peuroja on siis paljon, ja ne kuljeskelevat kaupungissa vapaasti, mutta keskittyvät epäilemättä turistirikkaimmille seuduille Naran puiston alueella. Peuroja saapi syöttää niitä varten valmistetuilla kekseillä, joita voi ostaa kojuista nähtävyyksien alueilta. Minäkin pari pakettia keksejä ostelin ja syöttelin lähinnä vähän sivussa olevia elukoita, niitä jotka eivät ihan suuna päänä olleet keksejä ryöstelemässä. Suurin osa elukoista oli oppinut myös kumartamaan keksiensä eteen, ja nauratti kyllä joidenkin varsin omintakeiset tyylit. Ihanat pikkupeurat saivat kekseistäni suurimman osan, ja vaikka osa tapauksista olikin tosi ärsyttäviä, ja repivät laukkua ja takintaskua ja mitä lie, niin nuo pienet olivat kyllä kovin hellyttäviä. Melkein
olis voinu laittaa kassiin ja ottaa mukaan kotiin. Peuroille ei missään nimesä saanut antaa muuta kuin keksejänsä, ja syyllistyin kyllä epäilemättä pahaan rikokseen kun yksi mussutti pari palasta mun kartasta lounaaksensa. Huoh.
Todella hieno kokemus Narassa oli ihanan ilman ja peurailun lisäksi Todai-jin temppeli, joka on kuulemma maailman suurin puurakennus ja itseoikeutetusti mukana myös UNESCOn maailmanperintölistalla. Kuvista kokoa ei todentotta hahmota, joten paikan päälle on mentävä. Temppelialue on sekin itsessään jo viehättävä, peuroineen kaikkineen, ja sisälle pääsee katsomaa pulitettuaan 500 jeniä. Temppelissä on sisällä hiton iso (Japanin isoin) Buddhan patsas, joka oli kyllä kerrassaan vaikuttavan kokoinen tapaus.
Istuskelin temppelistä lähteissä hetkiseksi pihalle lueskelemaan ja ottamaan aurinkoa (lämpöä oli varmasti about 20 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta). Siinä aikani olinkin kunnes alkoi ärsyttää paikalle pölähtäny suomalaisturistien joukko, joita ohjaili suomea puhuva opas. Mua yleensä, varsinkin yksin reissatessa, jostain syystä ottaa lähinnä päähän törmätä suomalaisiin, enkä toden totta jäänyt heihin tekemään sen enempää tuttavuutta. Onneksi lukemistonakin oli ruotsinkielinen kirja, joten ehkä kävin länsinaapurista.
Poispäin kuljeskellessa samoilin suhteellisen paljon suunnitelmitta vain ympärilleni katsellen. Toisen keksipaketin ostettuani jouduin erityisen aktiivisen peuraystävän jahtaamaksi, ja sain takalistoonikin pureksintaa, ihan vaan varmaan siitä ilosta, kun väitin keksien jo loppuneen, vaikka vielä Tokioonkin palattuani
taskun pohjalta puolikas keksi löytyi. Kai sitä itsekin puraisisi paskaa puhuvaa tyyppiä, joo. Lounastarve tuli täytettyä keskustassa aika hauskan olosessa paikassa, jossa pöytien keskellä oli iso lämmitettävä pöytälevy ja arvailinkin että saatan joutua itse hommiin. Tilasin nuudelihässäkän, jonka jamppa sitten kipossa mulle kiikuttikin ja näytti sitten että siihen se pitäisi levylle laittaa. Koska en tienny miten systeemin kanssa pitäisi oikeasti toimia, niin pyysin joskos hän voisi minulle näyttää. Näyttämisen kyllä sain, jamppa nimittäin kippasi pöperön levylle ja lähti sitten tyynen rauhallisesti menemään. Vähän laajempaa opastusta levyn kanssa toimimiseen ehkä olis kaivannu, mutta kyllä sitä nälkäsenä homma laitetaan hoitumaan, ei siinä mitään.
Mainion pöperön ja pienen oluen jälkeen kelpasi alkaa valua ninjakenkä- ja sukkakaupan kautta kohti asemaa ja seuraavaa junaa kohti Kiotoa. Olin siinä mielessä varsin hyvissä ajoin liikkeellä, että ajattelin ehkä vielä ehtiväni tsekkaamaan sen kultaisen temppelin, joka eilen jäi kaatosateessa aivan katsomatta. Junamatka menikin tosi nopsasti lähinnä pilkkiessä, ja nappasin toiveikkaana heti Kiotoon päädyttyä bussilipun ja lähdin seikkailemaan. Ikävä kyllä ruuhkaa oli sen verran, että matkan varrella oli hypättävä kyydistä ja palailla toisella linjalla takaisin kohti asemaa, mutta tulipa sitä tuossakin jo bussien ikkunoista nähtyä sitä puolta citystä mikä vielä oli käytännössä kokonaan näkemättä. Ja jäipähän sitten seuraavaksi
kerraksikin tekemistä.
Palattuani asemalle käväsin hakemassa romut matkatavarasäilytyksestä ja kävin hetken mielijohteesta luovuttamassa bussilippuni eteenpäin yllättyneelle nuorelle miehelle, joka juuri oli automaatista sellaista itselleen ostamassa. Aika mukavaa ilahduttaa ylläripylläristi. Paluumatka Tokioon sujui näppärästi aika rauhallisessa junassa, mutta Tokion päässä oli kyllä siinä klo 22.30 maissa paikallisliikenteessä ihan reippaasti kulkijoita, ja sai kyllä ihan tosissaan ahtautua. Näin ahtaanpaikankammoselle ei mikään paras mahollinen juttu, mutta yllättävän vähän siellä mitään tuskaa kuitenkaan iski.
Naran päivä oli kyllä ihan mainio, ja sain nassuunkin väriä mukavasti. Naraankin jäi vielä runsaasti näkemättömiä paikkoja ja Kiotossa varsinkin, eli uusiksi on mentävä. Oli kuitenkin mainiota päätyä taas Tokioonkin, ihan kuin olisi lomalta kotiin palaillut, kun hotellihuoneen oven lopulta aika lähellä keskiyötä avasin.
Advertisement
Tot: 0.059s; Tpl: 0.012s; cc: 9; qc: 39; dbt: 0.0353s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb