Advertisement
Published: December 12th 2008
Edit Blog Post
Onhan se taas helppoa olla turistipaikassa!Taalla ei tarvitse etsia loputtoman kauan sopivaa ruokapaikkaa, nettia tai muita palveluita. Taalla meihin lansimaalaisiin ihmisiin on totuttu ja kukaan ei katsele kummeksuen tai tuppaudu koko ajan juttusille. Toisaalta tietenkin varjopuoliakin on, kuten kaupustelu. Vaikea sanoa kumpi on arsyttavampaa aktiivinen kerjaaminen vain kaupustelu. Lapset, jotka roikkuvat hihansuussa ja hokevat koko ajan ''one rupia please'', ovat hyvin tuskastuttavia. Monista nakee, etta he haluavat vain kokeilla, saisivatko meista irti mitaan, eivatka edes ole huutavanavun tarpeessa. Tietenkin oikeastikin laihoja ja ryysyihin pukeutuneita lapsia on ja heille usein annan jotain pienta syotavaa. Taalla pikku kylilla on hienoa, etta lahes kaikki nayttavat oikeasti voivan hyvin. Kerjalaiset ovat todella harvinainen naky ja Ihmiset nayttavat oikeasti onnellisilta. Kuitenkin juuri taman turistialueen ytimessa, johon nyt olemme majoittautuneet, monet lapset ovat laitettu kaupustelemaan postikortteja ym. En missaan tapauksessa aio ostaa heilta mitaan. Lapsityo on rikos! Ehka on liian idealistista ajatella, etta Intiassakin lapsilla olisi oikeus elaaa vapaa ja leikintayteinen lapsuus, mutta mina olen idealisti. En ymmarra, miten jotkut turistit ajattelevat jopa tekevansa palveluksen lapsille kuin ostavat heilta. Lapset joutuvat vain tekemaan entista enemman toita, mita enemman he tienaavat.
Olemme nyt siis Hampissa ja elama taalla tulee muutaman paivan ajan olemaan mita luultavammin hyvin leppoisaa. Tanne paasy oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa. Olimme siis eilen yota Guntakalassa, joka oli valipysakkimme kohti Hampia. Meille oli sanottu junia lahtevan vain aikaisiin aamulla, joten ajattelimme, ettemme jaksa herata niin aikaisin. Herasimme joka tapauksessa kuudelta, silla laheiselta temppelilta alkoi kaikumaan hilpea musiikki. Tama musisointi olisi voinut olla kaunistakin vahan toisenlaisessa yhteydessa. Nyt se kuitenkin todella kovalla huutaessaan ja estaessaan nukkumisen oli todella rasittavaa. Luulimme ensin, etta joku lodgessamme soittaa musaa ja menimme kaytavalle huutamaan ''stop music please.'' Kavin jopa katsomassa respasta olisiko siella joku, jolle valittaa, mutta he kaikki nukkuivat tyytyvaisina lattialla peitto korviin asti vedettyna. Keskiverto intialaisella on varmasti alempi kuulo kuin vaikkapa keskiverto suomalaisella, silla taalla melusaaste on valtava. No, kierreltyani kaytavilla, paikansin musiikin lodgen ulkopuolelta tulevaksi. Ei siina sitten auttanut kuin menna takaisin sankyyn ja puolen tunnin jalkeen myokka yhtakkia loppuikin. Yritin aamulla tiedustella, mista oli ollut kyse, mutta sain vastaukseksi vain sanat ''Se kuului temppelilta''. "Niin mutta miksi" ''Se oli musiikkia'', oli vastaus. Taalla ei siis useinkaan saa vastauksia kysymyksiinsa! Nahtavasti kyseessa oli taas jotkut hinduseremoniat, kuten dighassakin. Valilla moskeijakin pauhasi kilpaa hindumusiikin kanssa, mutta sen aanet olivat huomattavasti mielyttavampia ja vaimeampia.
Aamulla lahdimme bussiasemalle, josta piti lahtea kyyteja kohti B (talla kirjaimella alkoi, en muista nimea) paikkaa. Puolisen tuntia odoteltuamme, eras mies tuli kysymaan, minne aiomme ja han kertoi olevansa matkalla samaan paikkaan. Kyseinen mies oli hyvin arvovaltaisen muslimin nakoinen. Hanella oli valkoinen pitsimyssy, musta kaapu, musta pitka parta ja asiaankuuluva iso maha. Han vaikutti aivan imaamilta, mika han mahdollisesti olikin. Vahan aikaa sitten viela odoteltiin ja mies sanoi menevansa junalla jos busseja ei tule. Monet bussit pyotrahtivat asemalla, mutta ei B paikkaan meneva. Imaami sitten sanoi, etta lahtisimme hanen matkaansa jos haluamme menna junalla. Lahdimme seuraamaan hanta. Pian mies joutui kunnon tappeluun moporiksakuskien kanssa. Kuskit olivat hinduja ja kyse oli kaikesta paatellen siita, etta kuskit meinasivat velottaa meidan lankkarien takia meilta kaikilta enemman. Ajattelimme ''Ei nyt meidan takia kannata laittaa pystyyn mitaan laajamittaista hindujen ja muslimien valista sotaa.'' Imaami taputteli erasta pahinta riitapukarikuskia rauhoittavasti kadelle ja lahdimme kaikki jatkamaan matkaa. Pian vastaan tuli vanhempi kuski, joka lupasi nahtavasti ottaa meidat kyytiin oikealla hinnalla, silla imaami viittasi meita kiipeamaan kyytiin, itse han meni toiseen riksaan, kiittelimme hanta sitten kovasti. Monet muslimit ovat kylla olleet erittain auttavaisia ja ystavallisia. Gopalpurissakin eras jututti meita pitkaan, ja keskustelun savy oli rauhallinen, sellainen missa oikeasti kuunellaan, mita toinen sanoo. Toisin kuin tanaan taas junassa eras mies karjui meille kysymyksiaan ja suuttui, kun emme ymmartaneet hanen hindiaan. Hanen aanensavynsa oli koko ajan ''mita, hah?" tyylinen ja han puhui kuin pitaisi meita taysin aalioina, vaikkakin kiinnostavina sellaisina.
Menimme siis ensin Bellaryyn (Nyt Kalle ilmestyi, joten pystyin kysymaan hanelta paikan nimen), sitten Hospetiin ja sielta bussilla Hampiin. Lahdimme 11 aikaan ja olimme perilla kuuden jalkeen, koko paiva siis meni taas matkustaessa. Ensimmainen junaosio meni mukavasti, mutta toinen juna oli aariaan myoten taynna. Ryntays junaan oli jotain aivan uskomatonta! Ihmiset loivat toisiaan, etta ehtisivat junaan sisaan akkia ja saisivat istumapaikat, tai etta ylipaataan paasisivat sisapuolella junaan. Matka meni siedettavasti, vaikkakin happi meinasi loppua, kun olin kiilautuneena vessanurkkaan ja vessasta huokuivat kivat tuoksut. Ulospaasy oli jalleen koettelemus. Meinasin kuristua rinkkaani, kun se tarttui ihmismassoihin kiinni. Kalle loi juomapullolla (muovi) paahan ihmisia, jotka tunkivat agressiivisesti sisaan yhta-aikaa kuin muut ulos.
Advertisement
Tot: 0.145s; Tpl: 0.012s; cc: 10; qc: 48; dbt: 0.0992s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb