Advertisement
Published: December 2nd 2008
Edit Blog Post
Aluksi hieman politiikkaa. Aiti kysyi kuinka poliittinen kriisi nakyy taalla. Sanoin sen nakyvan vain lehtien sivuilla. Pikku kylilla, missa olemme olleet, se ei ihmisten kaytannonelamassa olekaan nakynyt juuri ollenkaan. Nain reissaajana, kun ei ole lahemmin ihmisten kanssa tekemisissa on tietenkin myos vaikea sanoa ulkopuolisena, miten Mumbain tapaus on vaikuttanut paikallisten elamaan. Gopalpurissa naki vain ihmisten pitavan hauskaa aalloissa, juoksevan kilpaa lastensa kanssa hiekkarannalla ja tekevan kuka mitakin toitaan. Ismo oli meille kuitenkin tassakin korvaamaton tietolahde ja han pystyi hieman raottamaan ''verhoa'', etta naimme pintaa syvemmalle. Joku Ismon ystava oli ollut menossa Kolkataan pain jotain isompaa valtatieta ja hanet oli pysaytetty seka meno etta paluumatkalla. Kaikki hanen tavaransa oli pengottu tarkoin. Tarkastuksia on siis lisatty! Pinnan alla selvasti kuohuu, vaikkei se tavallisten ihmisten, puhumattakaan meista, arjessa nay mitenkaan. Lehdessa oli kysely, pitaisiko Intian pommittaa Pakistania ja 80 prosenttia vastanneista sanoivat kylla. Ihmiset taalla ovat siis selvasti suutuksissa. Eivat tietenkaan syytta, mutta olen samaa mielta Ismon kanssa, etta nyt pitaisi laittaa jaita hattuun. Intian poliisiviranomaisten pitaisi kerata riittavasti todisteita ja vieda hommaa eteenpain YK:n kautta. Jos kiistattomasti pystyttaisiin osoittamaan, etta pakistanilainen terroristijarjesto oli iskun takana, syylliset pitaisi saada YK:n kautta kansainvalisen oikeuden eteen. Mita hyodyttaa pommittaa tiettyja alueita Pakistanissa, missa terroristit mahdollisesti majailevat? Viattomia siviileja kuolee kuitenkin! Sita paitsi siita seuraa vain kostonkierre. Usan toiminta on kylla jalleen kaksinaamaista. Sehan on nyt luvannut apuaan Intialle Mumbain iskujen tekijoiden kiinni saamiseksi. Kuitenkin se on useiden tietojen mukaan tukenut Pakistanin''salaista poliisia'', (en muista tarkkaa organisaaton nimea) jolla on kytkoksia terroristijarjestoon, jonka on vahvasti epailty olevan iskujen takana.
Vaikka sanoin ihmisten olevan suutuksissa, paattelen taman vain Ismon kertomusten ja median valittaman kuvan kautta. Omiin korviini ei ole kantautunut yhtaan keskustelua, jossa ihmiset olisivat puhuneet Mumbaista ja kukaan ei ole meidan kanssamme alkanut politikoimaan. Myoskaan taman paivaisen matkamme aikana turvatoimien kiristyminen ei nakynyt mitenkaan. Joskus, kun olimme Bangkokissa ja siella oli vasta rajahdellyt, poliiseja oli joka puolella. Taalla poliiseja nakyy ylipaataan todella harvoin. Intia on iso maa ja Mumbai on kaukana! Pitaa vain toivoa, etta kriisi ei levia.
Asiasta kolmanteen. Taalla on kylla ongelmallista, kun julkisia vessoja on todella vahan. Jos on missa tahaansa liikenteessa ja tulee vessantarve, saa kylla etsia pitkaan edes jotain toiletin tapaista. Maaseudulla se on helppoa, kun aina loytyy jokin pusikko, mutta jos porukkaa on enemman, kuten tassakin kaupungissa, on mahdotonta loytaa mitaan ''vessapiilopaikkaa''. Jo Kolkatassa ihmettelin tata. Siellakin kaikki ravintoloitsijat aina pudistelivat paataan, kun kysyin vessaa. Mihin ihmiset tekevat tarpeensa jos ovat kaupungilla asioilla? Kolkatassa ihmettelyni loppui, kun nain eraan naisen vain menevan kadun reunaan avoviemarin paalle ja kyykistyvan. Onhan se paikallisilla naisilla helppoa, kun heilla on hame.
Olemme nyt Visakhapatnamissa (Vizag), jonne tulimme Berhanpurista junalla. Aamulla oli viela tarkoitus kayda hakemassa aloevera rohtoja Gopalpurin viereisesta kylasta eli corapallista, mutta tohtorin kliniikka naytti suljetulta, joten ajelimme bussilla ohi. Gopalpurin upeuden kasittaa nyt viela paremmin, kun vertailukohtana on tama Vizag ja Perhanburi. Mitahan Gopalburista viela sanoisin? Voisin viela tuulettaa, kuinka intialaisittain puhtaat rannat siella oli ja kuinka vesi oli kristallin kirkasta. Aallot olivat myos mahtavia. Paikallliset eivat useinkaan osanneet uida, joten he pysyttelivat aika rantavedessa. Me taas menimme Kallen kanssa usein kauemmaksi isoihin aaltoihin. Aallot olivat kylla valilla hyvin voimakkaat ja virtaukset kuljettivat rannanmyotaisesti niin, etta nousimme vedesta aina ylos eri kohdasta, mista olimme menneet. Gopalpurin meri oli aikamoinen huvipuistolaite! Aallot kuljettivat valilla pitkasti harjallaan ja sitten alas syoksyessaan painoivat kohti hiekkapohjaa ja pyorittelivat siella niin, etta ei tiennyt missa on taivas ja missa maa.
Viimeisena paivana pelasimme intialaisten turistien kanssa jalkapalloa rannalla. Ostimme pallon, josta oli ensin iloa pelivalineena, sitten sen puhjettua tuolina ja hattuna. Ensimmaisen kerran myos intialainen tytto tuli juttelemaan meille. Aikaisemminkin bussimatkalla eras tytto kysyi muutaman kysymyksen, mutta selvasti miespuolisen sukulaisensa painostamana, mutta nyt tuo tytto tuli oma-aloitteisesti juttelemaan. Han kysyi minulta tyypilliset kysymykset, mista maasta olen ja mika on nimeni. Han yritti houkutella minua uimaan, mutta minulla oli juuri silloin kamera taskussa, joten en voinut. Han piti sitten hauskaa minunkin edesta ja antoi miehensa heitella hanta aaltoihin.
Gopalpurissa koiranpennut, joita oli joka paikka taynna, toivat paikkaan viela lisaviehatysta. (samoin muut elaimet, kuten pienet kilit, vasikat, oranssimahaiset kotkat, jotka lentelivat rannan ylla ja hiekalla kipittelevat ravut) Hoidimme aina ruokaa odotellessamme Krishna ravintolamme viereisen talon pikkukoiria. Hyva ravintolakin on kylla yleensa ehdottoman tarkea, etta paikassa viihtyy. Nyt tilanteen pelasti Krishna. Italialaiset matkailijat olivat opettaneet heille kuinka tehda perunamuussia. Luigi sanoi siina kestaneen kauan, etta he ymmarsivat mista on kyse, mutta olivat lopulta oppineet. Listalta loytyi siis ainakin yksi minulle sopiva ruoka. Kaikenlisaksi ravintola otti avoimesta vastaan toivomuksia. Sain tilata muutakin, mita ei ollut listalla, kuten keitetyt vihannekset ja omelettileivan tomatilla ja sipulilla. Kaiken lisaksi he osasivat tehda lempi-intialaisen ruokani ilman tulisuutta, eli dal butter fryn.
Hotelli Kalingaa en voi ylistaa samaan malliin. Olihan se upealla paikalla ja huone oli perussiisti. Palvelu ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin vaan ruuasta ja lampimassa pesuvedessa kesti aina pieni ikuisuus. Kaiken huipuksi he alkoivat aamulla vaatia lisamaksua yhdesta paivasta, mita emme muka olleet maksaneet. He itse olivat unohtaneet kirjata maksun papereihinsa. No, saimme heidat lopulta uskomaan, etta olimme maksaneet. Seuraavaksi he keksivat, etta pitaa maksaa viela 170 rupian verot. Missaan muualla tallaista ei ollut aikaisemmin ollut. Luulimme siis, etta se oli huijausta. Maksoimme kuitenkin, mutta protestoimme, etta heidan olisi pitanyt ilmoittaa veroista. Heilla pitaisi olla seinalla kyltti, jossa kerrotaan lisamaksuista. Kysyimme viela Krishna ravintolan pojalta veroista ja han vahvisti nain olevan kaikissa hotelleissa Gopalpurissa. Loytyipahan siis yksi huono piirre jopa tasta muuten niin unelma paikasta!
Berhanburin hienossa kaupassa sattui hauska tapaus. Kalle jai ulos vahtimaan rinkkojamme, kun mina menin shoppailemaan meille evasta junamatkaa varten. Kauppa oli todellinen sekatavaraliike, siella oli leluista, vaatteista ja ruuasta lahtien kaikkea mahdollista. Kaiken lisaksi siella oli vessa, mista olin hyvin onnellinen. Kiertelin paikassa ja kaupan sisalle astikin kuulin kuinka joku jututti Kallea koko ajan innokkaasti. Tullessani ostosteni kanssa kassalle, huomasin etta joku seta ojentaa mikrofoniaan Kallea kohti. Ensin seta sanoi mikkiin ''Meilla on tanaan taalla vieraanamme kaksi suomalaista reissaajaa ja nyt kysyn heilta muutamia kysymyksia''. Han kyseli Kallelta lyhyesti matkasuunnitelmastamme ja mita olemme pitaneet Intiasta. Kun han ojensi mikkinsa kohti minua, en ensin ymmartanyt yhtaan, mita han kysyi. Onneksi kaupassa ei ollut paljon porukkaa, mutta silti muutamat olivat pysahtyneet kauemmaksi katselemaan ja kuuntelemaan. Pian minulla kuitenkin valahti sanoa, etta en osaa paljon englantia ja oma kieleni on Suomi. Jostain syysta han halusi seuraavaksi tietaa isani nimen. Kun sanoin ''Jouko''. Han halusi tietaa, voiko Jouko hyvin. Kun vastasin myontavasti, han naytti tyytyvaiselta ja nyokytteli innokkaasti. Kai se kuuluu intialaiseen kulttuuriin tiedustella perheenjasenten hyvinvointia. Silti tuon kysymyksen tarkoitus tuossa kyseisessa tilanteessa jai minulle hieman hamaraksi.
Juna-asemalla ostimme perinteisesti viimeisen eli alimmanluokan liput. Junan saapuessa huomasimme kuitenkin, etta kyseiset vaunut olisivat aivan asemalaiturin toisessa paassa. Ajattelimme, etta emme jaksa kavella sinne asti. Toisaalta pohdiskelimme myos, etta mahtuisimmeko kuitenkaan sisaan. Keksimme, etta menemme sleeper osastoon ja siirrymme sitten sikaosastolle jos joku tulee sita vaatimaan. Mielessamme oli myos Ismon vihje, etta voisimme halutessamme maksaa erotuksen, joka jaa viimeisen luokan ja sleeperin hinnan valiin. Ajattelimme, etta tuskin lippuja kuitenkaan heti tarkistetaan, silla aikaisemmin junissa niita ei ollut tarkistettu ollenkaan. Yllattaen konduktoori saapui kuitenkin silla silmanrapayksella, kun juna lahti liikkeelle. Kysyimme sitten paljonko pitaisi maksaa, etta saisimme jaada paikoillemme. Hinta ei yllattaen ollut kuin 80 rupiaa yhdelta. Maksoimme kiltisti ja saimme nauttia leppoisasta junamatkasta. Vaunussa oli paljon tyhjaa tilaa ja suurenosan ajasta loikoilimme ylapedeilla.
Visaz ei nayta niin modernilta kaupungilta kuin olin salaa odottanut. En muuta kaipaisi kuin hyvia ruokakauppoja ja edes jonkun lansimaistaruokaa tarjoavan ravintolan. Outoa, etta edes pizza ja pasta eivat nayta levinneet naihin Intian pikku (pieni Intian luokassa, taalla on miljoona asukasta) kaupunkeihin. K-Aasiassa niita saa jokapaikasta, samoin kuin burgereitakin. Enpa niita muuten kaipaisi kuin mahani hyvinvoinnin takia. Hotellin loytaminen oli vaikeinta, mita missaan tahanastisessa paikassa. Kaikki olivat taysia, liian kalliita tai meluisia. Viimein loysimme eraan Sridevilodgen, josta irtosi huone 300. Se olisi kiva 100 rupian huoneeksi, mutta noin kalliiksi aikamoinen luukku. Televisio on iso ja siina on kirkas kuva, se on lahes ainoa myonteinen seikka huoneessa. Myos puhtaat lakanat sain pyytamalla ja ne nayttavat valkoisilta toisin kuin sangyssa valmiina olleet. Intian majoituksen taso on yleisesti ollut hieman huonompaa kuin K-Aasiassa tai Kiinassa. Televisio on yllattavasti kuulunut lahes vakiovarusteena kaikkiin huoneisiin, joka on tietty ollut ylellista. Muuten vessat ovat usein otokka vessoja eli niiden tuuletus on kadulle ilman mitaan hyttysverkkoa, joten sielta tulee monenlaista hyttysta. Tosin on tassakin ollut poikkeuksia, esim hotelli Kalingassa tuuletusaukot olivat jotenkin suojattu. Myoskaan huoneenlattioita ei taalla ole aina vasta luututtu, kuten K-Aasiassa oli itsestaanselvyys. Huoneiden siivouksessa nakyy hyvin Intian aarimmaisyys. Kaikki on taalla kylla tai ei, mitaan valimuotoa ei ole missaan! Huoneet siivotaan joko joka paiva, tai sitten niita ei siivota ollenkaan. Purissakaan kukaan ei kertaakaan kaynyt lakaisemassa huonettamme, mutta ei siihen hintaan toisaalta olisi voinut oletaakkaan, ja sita paitsi osasinhan itsekin luututa enimmat hiekat.
Huomenna lahdemme katsastamaan laheisen rannan ja muutamme sinne jos sielta loytyy edullista majoitusta.
Advertisement
Tot: 0.136s; Tpl: 0.011s; cc: 9; qc: 48; dbt: 0.0915s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb