FAREWELL RIO DE JANEIRO 22.11.2009

---

FAREWELL RIO DE JANEIRO 22.11.2009

Huomenna matkustan executivo-bussilla kaksikymmentäkolme tuntia Foz do Iguaçun putouksille, joilla sijaitsee Itaipun voimalaitos. Sehän juuri pamahti ukonilmassa pari viikkoa sitten. Koko rannikkoalue pimeni.

Kaksikymmentäkolme tuntia! Se konkretisoi, miten valtavan suuri maa Brasilia on. Se on maailman viidenneksi suurin talous. Asukkaita noin 200 miljoonaa.

Mielipiteeni Riosta on kaksinainen. Kaupunki on kaunis ja elävä. Kaupungin topografia ja arkkitehtuurissa näkyvät historian kerrokset kiihottavat mielikuvitusta. Musiikki - samba, bossa nova, paso doble - on mieltä tyynnyttävän kaihoisaa. Samba ei ole Helsingin sambakarnevaalien yksitoikkoista präiskettä, vaan pikemmin hienostunutta ja murheellista. Silloin kärsitään saudadesta, melankolista. Laulaja katuu elämässä tehtyjä virheitä ja kaipaa jonnekin pois. Kunpa olisin vain ymmärtänyt sanoituksistakin jotakin.

Portugalin kieli on yksi kauneimmista - siinä on ihmeellisiä äänteitä - mutta se myös eristi minut tehokkaasti brasilialaisista. Kontaktia yritettiin puolin ja toisin, mutta jos puhujat eivät ymmärrä toistensa kieltä, mistään ei tule mitään.

Ryöstön ja väkivallan uhka oli todella ikävää. Ennen Brasiliaa en oikein uskonut ihmisten varoituksia. Minusta he olivat ylihuolehtivia ja liioittelivat. Mutta nyt ymmärrän, miksi turisteilla on taipumus hakeutua toistensa seuraan. He parveilevat enimmäkseen samoissa paikoissa, koska silloin he ovat turvassa. Tai heistä tuntuu kuin he olisivat turvassa.

Ryöstön mahdollisuus johtaa pitkästyttäviin ajatuskulkuihin, kun matkustaja miettii, miten minimoida riskiä ja mahdollista menetyksen vakavuutta. ”En ota tänään kameraa enkä kännykkää mukaan. Mutta sinunhan piti ottaa kuvia rannasta. Sen takia olet menossa sinne. Ja miten sinä sitten hälytät apua, jos sattuu jotakin ja sinulla ei ole kännykkää mukana. Paitsi että eihän sinulla sitten enää ole kännykkää, koska se on siinä vaiheessa varastettu. Itse asiassa et tarvitse kännykkää, jos laitat rahat taskuun. Sitten vain hyppäät taksiin, jos sattuu jotakin. Mutta jos ne tippuvat sieltä taskusta tai joudut antamaan rahat taskusta ryöstäjälle. Okei, laitan rahat kolmeen eri paikkaan. Mitä se auttaa jos reppu riuhtaistaan sinulta. Silloin ne kaikki kolme paikkaa menevät repun mukana. Jne.”

Se on selvää, ettei passia ja luottokortteja kannata koskaan kantaa mukanaan. Rahaa täytyy käydä erikseen nostamassa ja sitten nopeasti takaisin kotiin.

Ja voi hyvänen aika, mikä kuumuus, jota myös paikalliset valittavat yhtenään. Yli kaksi viikkoa lämpötila on ollut 30-40 C eikä yhtään viileämpää ole öisin. Olisivatkohan brasilialaiset itse aiheuttaneet tämän poikkeuksellisen kuumuuden hakkaamalla Amazonin suojaavia ja viilentäviä metsiä yli kriittisen rajan?

Silti olen nauttinut täällä olostani. Ohjelmani Ecuadorissa ja Perussa oli kenties hieman liian vaativa ja kiireinen. Tarvitsin kahden ja puolen viikon pysähdyksen. Lisäksi majoituspaikkani (www.oveleiro.com), jota vetää kanadansuomalainen Robin Knight Burhoe, entinen it-insinööri, on ollut todellinen keidas ja turvasatama. Talo on aivan upea puutarhasta ja mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävästä sisutuksesta alkaen. Suosittelen, jos ikinä tulette käymään Riossa. Robin myös auttaa kieliongelmissa; äidinkielensä on englanti mutta hän on asunut Brasiliassa yli kaksikymmentä vuotta. (ks. kuvat)

Toivottakaa onnea, ettei minua ryöstetä kahdenkymmenenkolmen tunnin bussimatkalla. Minua on neuvottu sitomaan laukut munalukolla toisiinsa ja itseeni kiinni.

---