Liian pieni vene, liian suuri allas

---

Eraana aamuna saimme houkuttelevan tarjouksen: snorklausta ja kalastelua ja edullinen hinta. Mikas siina!

Lopputuloksena oli, etta nelja turistia ja yksi opas istuivat puisessa kanootissa melat kasissaan ja meloivat kohti ulappaa.

Mulla menivat hermot heti, kun ranta oli 10 metrin paassa. Laitoin melan syliin, puristin veneen reunoja ja yritin olla itkematta. Jos joku hievahtaisikin varomattomasti, koko onneton paatti kaatuisi.

Ranta alkoi jaada aina vain kauemmas ja ylitimme saarta ymparoivien korallien rajan, johon suuret aallot rikkoutuvat. En todella halunnut kauemmaksi ja kuulutin kaikille paikan nayttavan loistavalta kalastamista varten. Opas ei ollut ihan samaa mielta.

Siina vaiheessa, kun joku takanani alkoi lappaa veneeseen vuotavaa vetta lapolla pois ja opas hyppasi veteen tutkimaan onko allamme hyvat kala-apajat, minulle riitti tama hulluus.

Pasi sanoi, etta Lauralle taitaa riittaa. Silloin aloin itkea ja onneksi kaikki ymmarsivat ja vene kaannettiin kohti rantaa. Mina puristin veneen reunoja ja ymmarsin, etta jos valtameren pinta on vain kymmenen sentin paassa veneen reunoista se ei ole hauskaa. Paniikki laukesi vasta kun jalkojeni alla oli kovaa maata. Ihanaa kuinka rakastankaan kovaa maata!!!

Kipitin kyyneleitani kuivatellen riippukeinuun, otin kirjan esiin, siemailin coca-colaa ja totesin olevani onnellinen maakrapu.

Muut olivat kylmahermoisempia ja jatkoivat retkeaan maailman onnettomimmassa puupaatissa. Kolmen tunnin paasta kaikki palasivat rantaan naamat vihreina merisairaudesta saaliinaan nelja kalaa.

---

Photos

Kala nimelta Mahimahi
Seuraavana paivana Pasi luotti moottoriveneen voimaan kanootin sijaan ja saalis oli sen mukainen.