Advertisement
Published: August 8th 2007
Pää
Kuten on selvästi nähtävissä ovat Maijat ottaneet oppia Aleksanterinkadun Pohjola-talon julkisivusta. Mikä röyhkeys!Herätys Copan Ruinasissa alkoi sillä, että kyseltiin paikan omistajalta pääsyä toimivaan vessaan, koska meidän vessa hajosi yöllä. Yöllä mentiin alakertaan, mutta koska siellä ei ollut ketään suljettiin vessan vesiventtili ja annettiin veden virrata huoneen läpi ja ulko-oven ali ensimmäiseen kerrokseen.
Aamulla yritettiin löytää myös apteekki, jotta oltaisiin saatu rohtoja Tomille. Ne kuitenkin olivat kiinni, joten jätettiin se ja aamupalan jälkeen kyseltiin tietä raunioille. Matkaa oli vain reilun kilometrin verran, joten se sopi hyvin käveltäväksi. Meillä oli käteinen tiukoilla, sillä ei haluttu nostaa lisää rahaa poistuessamme maasta vielä saman päivänä. Siksi kyseltiin visa-kortin toimivuutta raunioilla ja hotellipoika vakuutti, että visa kyllä kävisi pääsylippujen ostoon. No eihän se tietenkään siellä sitten käynyt ja jouduttiin kävelemään takaisin kaupunkiin nostamaan rahaa. Yritettiin myös maksaa matkashekeillä ja noin viiden eri maan valuutalla, mutta ei onnistunut, ylläri.. Ehdittiin paluumatkan aikana todeta, että ennenkin on käynyt näin, että asiasta mitään tietämätön henkilö ”veikkaa” oikeata vastausta. Kaipa siinä on joku juttu, että ei voi sanoa ”en tiedä”..
Takaisin raunioille palattuamme jätettiin opastettu kiertue väliin ja päätettiin vain ihastella mayoen kivenmuokkaustaitoa ja vaikuttavia rakennuksia. Oppaan hommaaminen olisi ehkä kuitenkin ollut hyödyllistä kaiverrusten merkitysten selvittämiseksi ja tuonut näin paikkaan enemmän mielenkiintoa. Sivussa kuultiin kuitenkin oppaan selostusta, että ”tässä muusikot
Käsityötä
Joku on askarrellut muutaman tunnin soittivat instrumenttejaan ja tuolla kohdin ihmiset tanssivat”. Tomi olisi halunnut tietää, että mistä ne oppaat sen muka tiesivät!? Sivilisaatio, jonka rauniot ovat olleet piilossa satoja vuosia ja sitten pystytään tuollaisella tarkkuudella kertomaan asioita. Tietysti voihan olla, että ne on luettu jostain kirjoituksista, mutta välillä tuntuu, että turisteille annetaan hieman extraa rahan edestä.
Kun rauniot oli kierretty, palattiin kylään ja haettiin kamat hotellista. Seuraava suuntima oli Hondurasin ja Guatemalan raja. Matkalla rajalle tehtiin uusi reissuennätys sarjassa- ”kuinka monta ihmistä saadaan Hiaceen”. Tällä kerralla ahdettiin jengiä pikkupakuun 26 kappaletta (tosin kolme oli vauvoja). Tunnelma autossa oli sangen tiivis. Tomi oli kyykyssä lattialla poski ikkunalasissa, mutta Katjalla oli onni saada 10cm siivu penkistä. Onneksi kaikki eivät olleet matkalla rajalle ja jouduttiin matkamaan ”hieman” epämukavasti vain viitisentoista minuuttia.
Rajamuodollisuudet saatiin suoritettua suhteellisen nopeasti ja onneksi oli vielä sen verran rahaa jäljellä, että päästiin Guatemalan puolelle. Raja-asemalla odotti bussi, jonka kyydissä matkustettiin pari tuntia Chiquimula-nimiseen kaupunkiin. Parin tunnin matkan jälkeen saavuttiin kaupunkiin ja bongattiin nopeasti hotelli. Kaupunki ei ollut kovinkaan ruusuisen näköinen, mutta koska kello oli jo seitsemän kieppeissä, päätettiin hommata sieltä hotelli ja jatkaa matkaa vasta seuraavana päivänä kohti Floresia (kylä, josta tehdään matkoja Tikalin raunioille).
Chiquimulan paikallinen bussiasema oli hyvin
pitkälti lastauslaitureiden, torikojujen ja snägärien yhdistelmä. Oikeaa bussifirmaa etsiessämme joku ryysyinen kaveri tuli puhumaan meille englanniksi ja oli taas todella hyvää ystävää meidän kanssa. Hän osoitti meille bussifirman, josta pääsisi Floresiin (oltiin tosin ihan sen vieressä, joten oltaisiin löydetty se itsekin). Kun oltiin hommaamassa lippuja samainen kaveri tuli paikalle ”auttamaan”. Eli kun kysyttiin jotain espanjaksi ja saatiin vastaus espanjaksi, niin kaveri ”tulkkasi” sen meille englanniksi. Sitten arvaten kun oltiin hommattu liput, niin kaveri toivoi pientä avustusta, esim. viittä dollaria! Tuollaista summaa olisi ihan turha toivoa ja varsinkin kun kaveri oli Tomin ikäinen ja puhui hyvää englantia, niin luulisi sitä saavan duunia niillä avuilla (toisaalta tyyppi oli sen näköinen, että pelkkä työ-sanan mainitseminen olisi saanut sen luikkimaan karkuun). Otettiin liput ja jätettiin kaveri nuolemaan näppejään. Illalla käytiin vielä syömässä pitsa puokkiin, jonka jälkeen käveltiin vatsat pömpöllään paikallisten ruokakojujen ohi nukkumaan.
Advertisement
Tot: 0.205s; Tpl: 0.011s; cc: 13; qc: 76; dbt: 0.1703s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
