Page 4 of MariaS ntti Travel Blog Posts


MariaS ntti icon
MariaS ntti
February 9th 2010

PÄÄSIÄISSAARI 2.-7.2.2010 Kirjoitan tätä nyt jo Tahitilla aika väsyneenä, koska saavuin tänne viime yönä. Tietokoneeni Suomessa ajassa oleva kello kertoo, että on 9.2.2010 klo 7.15. Mutta täälläpä on vasta 8.2.2010 klo 19.15. Elän puoli vuorokautta teitä jäljessä. Pääsiäissaari vasta pieni paikka oli ja kaukana. Kaksikymmentäneljä kilometriä kertaa kaksitoista ja asukkaita vain 4200. Etelä-Amerikan rannikolle oli matkaa 3700 kilometriä. Lähin asuttu saari, Pitcairn, on sekin 2000 kilometrin päässä. Saaren lentokenttä valmistui vasta 1968. Sitä ennen ainoa fyysinen yhteys ulkomaailmaan oli Valparaisosta kerran vuodessa käyvä laiva. Silloin saari oli vielä täysin puuton ja kellanpunakarvas väriltään. Nyt se on pikemmin vihreä eroosiota vastaan istutettujen eukalyptus-puiden ja lisääntyneiden sateiden vuoksi. Täytyy ihmetellä, miten ... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
January 28th 2010

CAJÓN DEL MAIPO 23-25.1.2010 Viime viikonlopulla kävin jälleen Argentiinan rajalla. Chile on niin ohut maa. Jos ajaa Santiagosta tunnin verran itään, heti joutuu rajalle. Vihdoinkin sain nähdä Chilen kehutun sinitaivaan ilman maitomaista smogia ja lumihuippujen värjäytymisen purppuraisiksi. Kirkas sinisyys löytyy vasta korkealta, sieltä missä Cajón del Maipo päättyy lumihuippuisiin tulivuoriin. Tulivuori ukonilmalla, huipulla sataa lunta. Tulivuori auringonlaskun alkaessa kellertää. Tulivuori auringonlaskun päättyessä purppuraan. Tulivuori aamulla varhain ja keskipäivällä sinistäkin sinisempänä. Minun olisi pitänyt viettää kokonainen päivä tulivuorta kuvaten. Sen väri, varjot ja pilvimuodostelmat muuttuivat minuutti minuutilta. Laakso on kuuluisa tietenkin viineistään, mutta keskityin vuoristoon kävellen parikymmentä kilometriä kahtena p... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
January 20th 2010

KAUKANA SIINTÄVIEN VUORTEN TAITEELLISET VARJOKUVAT Mistä näitä kuvia oikein tulee? Parhaimmat kuvat Valparaisosta sekä ”taiteelliset varjokuvat” eivät mahtuneet edelliseen blogiin. ... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
January 20th 2010

VALPARAISO 16.-19.1.2010 Jos ihmisille annetaan lupa vapaasti elävöittää asuinympäristöään, eläväinen siitä totta tosiaankin tulee. Sellainen on Valparaiso, jossa asukkaita ilmeisesti kannustetaan graffititaiteen tekemiseen. Ainakaan se ei ole kiellettyä. Tämä ei koske ainoastaan Cerro Bellavistan kaupunginosan virallista avoimen taivaan museota, Museo a cielo abierto. Siellä tavallisten talojen seinillä ja muureilla on ”oikeitten” taiteilijoitten freskoja. Kaikkialla kaupungissa törmää hämmästyttäviin graffiteihin ja runoihin, joita en valitettavasti ymmärrä. Vielä. Kaiken kruunaa Tyynen valtameren sininen horisontti, jonka voi nähdä mistä kadunkulmasta hyvänsä. Vuoristoisissa kaupungeissa on se etu, että koko kaupungin voi nähdä yhdellä silmäyksellä, jos vain jaksaa kavuta tarpeeksi korkealle. ”Portaat lähtevät milloin nousemaan mill... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
January 20th 2010

ANDIEN YLITYS VIIME VIIKOLLA Pelkästään Andien ylityksestä on sata kuvaa, Valparaisosta kolmesataa kuvaa. Kuulostavatko tutulta tällaiset otsikot: - Henkeäsalpaavat vuoristomaisemat - Herkät lähikuvat kukista - Voi että kun Valparaisonkin talot oli maalattu kaikissa sateenkaaren väreissä - Sinistäkin sinisemmät kuvat aavasta merestä - Auringonlaskut ja -nousut - Laajat kaupunkinäkymät sekä katuja ylös- ja alaspäin - Valokuvaukselliset palmut - Rantakuvia meren tyrskyistä - Etten vain olisi alkanut toistaa itseäni? Tässä blogissa on henkeäsalpaavia vuoristomaisemia Andien ylityksestä. Seuraavassa blogissa näette toisenlaisia kuvia. Saatte varmaan nyt väärän kuvan Andien ylityksestä. Se oli tietenkin huima kokemus. Kuvien iso määrä kertoo parhaiten, kuinka vieläkin ilahdun maalauksellisista vuorista, väreistä, taloista, kukista, k... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
January 15th 2010

LAIVALLA PUERTO MONTTIIN 4.-8.1.2010, SANTIAGO 9.-14.1.2010 Onko nähty synkempää maisemaa ellei nyt sitten Suomessa marraskuussa kun sade piiskaa ihmisiä vaakatasossa. Laivamatka Puerto Natalesista Puerto Monttiin kesti neljä yötä ja kolme päivää. Vietimme ne graafisessa mustavalkomaisemassa. Chilen etelärannikko aina Puerto Monttiin saakka on kenties yksi maailman sateisimpia ja myrskyisempiä paikkoja. Mutta heti, kun aurinko vähänkin pilkahti, graafisen maiseman halkaisi sateenkaari. Tuuli on ilmeisesti niin kova, että se rikkoo veden pintajännityksen ja siksi Patagonian rannikon kapeissa vuonoissa laivaa johdattavat eteenpäin uskomattomat sateenkaaret, joista myös Darwin kirjoitti. ”Muutamien minuuttien ajan näkyi kirkas sateenkaari, ja oli kiinnostavaa havaita, kuinka veden pinnalla kiitävät roiskeet muuttivat sateenkaaren tavanomaisesta puoliympyräkaare... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
January 3rd 2010

PUNTA ARENAS, TORRES DEL PAINE 30.12.2009-3.1.2010 Barbadoksella alkoivat Braunin Oral-B -sähköhammasharjan harjat loppua. Arvatkaa yritinkö löytää niitä eri suurkaupunkien - Quito, Lima, Rio de Janeiro, Buenos Aires - sähkölaitteiden erikoiskaupoista, useista suurista tavarataloista ja apteekeista. Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Panin kaiken kielitaidottomuuteni piikkiin. ”Tiene cepillos electricos para los dientes?” Kysyin neuvoa hostellien pitäjiltä, espanjankielen opettajilta, turisti-infojen emänniltä. Eteläamerikkalaiseen maailmankuvaan ei mahdu sähköhammasharja, päättelin. Se on sitäkin hämmästyttävämpää, kun Quiton, Liman, Rion ja Buenos Airesin aika mahtipontisista kaupungeista voi muuten ostaa vaikka mitä ihmeellistä, outoa ja harvinaista. Sinänsä pieni asia - sähköhammasharjan kaipuu - saattaa alentaa elämässä vi... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
December 29th 2009

USHUAIA 24.-29.12.2009 Täällä oli kuulkaa jouluna juhannus. Vielä yhdentoista aikaan illalla taivas oli valoisa, aamulla jo neljän aikaan alkoi uudestaan horisontti hehkua uutta pitkää päivää. Yhtä lämmin täällä ei ole kuin Suomessa juhannuksena. Päivällä aurinko paistaa lämpimästi, mutta silloinkin voi tuntea kylmän puhalluksen vuorilta. Yöllä on miltei pakkasta. Joulupäivänä klo 14.15-15.45 tapahtui seuraavaa. Aurinko paistoi, oli lämmintä, kunnes yhtäkkiä musta pilvi alkoi vyöryä Tyynen meren puolelta kohti kaupunkia. Kohta koko se puoli maisemasta pimeni mustan harmaaksi. Lumihuippuisia vuoria ei näkynyt enää. Sitten Ushuaian yli pyyhkäisi hiuksia nostattava tuuli ja jääsade. Mutta sitä kesti vain viisi minuuttia. Sitten joku laittoi taas valot ja lämmityksen päälle. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja kuivatti nopeasti märät ka... read more



MariaS ntti icon
MariaS ntti
December 24th 2009

22.-24.12.2009 EL CALAFATE JA PERITO MORENON JÄÄTIKKÖ Hyvää joulua, jonka kirjoitan kovassa kiireessä, koska kohta lennän maan ääreen, Ushuaiaan, Tulimaahan. Tahdon ainoastaan laittaa teille nähtäväksi valokuvat Perito Morenon jäätiköstä, jonka päällä kävin eilen kävelemässä, ja joka jyrisee aivan kuin olisi ukonilma. Jyrinä johtuu siitä, että jää valuu päivittäin parikymmentä senttimetriä eteenpäin ja lohkeilee kärjestä. Ensimmäiset kuvat on otettu pilvisellä säällä, joten lisätkää kontrastia, jotta näkisitte jään paremmin. Viimeisissä kuvissa pilviverho väistyi ja kuvista saa paremman käsityksen jäätikön uskomattomasta väristä. Se on pepsodentinsininen. Anteeksi arkinen värimääritelmä luonnonihmeestä, mutta parempaa ei nyt löydä. Vai olisiko vaalean sähkönsininen parempi? Jää näyttää kaukaa styroksilta. Läh... read more



RUTA 40 19.-21.12.2009

Published: December 22nd 2009South America » Argentina » Santa Cruz » El Calafate
MariaS ntti icon
MariaS ntti
December 22nd 2009

RUTA 40 19.-21.12.2009 Bariloche-Perito Moreno 823 km, Perito Moreno-El Chalten 663 km ja El Chalten-El Calafate 215 km. Yhteensä miltei 1700 km kolmessa päivässä. Patagoniaa ei ole vain yksi, vaan ainakin kolme: pohjoinen järvialue, aavikko ja Atlantin rannikkoalue. (Miltei kaikista asioista, olioista ja ilmiöistä maailmassa sanotaan, ettei se ole vain yksi monoliitti, vaan on olemassa monta Patagoniaa.) Barilochen järvialue vuorineen jäi taakse. Andit etääntyivät horisonttiin. Sitten alkoi kasvillisuus harveta, kunnes puita ei enää ollut eikä kohta puskiakaan vaan ainoastaan suoraan sorasta kasvavia kellertäviä heinätuppaita. Maa oli täysin tasainen, tai tasainen jossa oli korokkeita, mutta korokkeetkin olivat tasaisia. Tuuli voimakkaasti ja maa pöllysi bussimme ympärillä. Tuuli tarttui heti bussiin heittelehtien sitä, jos vauhti kasvoi liian kovaksi. ... read more






Tot: 0.145s; Tpl: 0.008s; cc: 13; qc: 76; dbt: 0.0527s; 1; s:apollo w:www (50.28.60.10); sld: 4; ; mem: 6.5mb