PÄÄSIÄISSAARI 2.-7.2.2010

---

PÄÄSIÄISSAARI 2.-7.2.2010

Kirjoitan tätä nyt jo Tahitilla aika väsyneenä, koska saavuin tänne viime yönä. Tietokoneeni Suomessa ajassa oleva kello kertoo, että on 9.2.2010 klo 7.15. Mutta täälläpä on vasta 8.2.2010 klo 19.15. Elän puoli vuorokautta teitä jäljessä.

Pääsiäissaari vasta pieni paikka oli ja kaukana. Kaksikymmentäneljä kilometriä kertaa kaksitoista ja asukkaita vain 4200. Etelä-Amerikan rannikolle oli matkaa 3700 kilometriä. Lähin asuttu saari, Pitcairn, on sekin 2000 kilometrin päässä.

Saaren lentokenttä valmistui vasta 1968. Sitä ennen ainoa fyysinen yhteys ulkomaailmaan oli Valparaisosta kerran vuodessa käyvä laiva. Silloin saari oli vielä täysin puuton ja kellanpunakarvas väriltään. Nyt se on pikemmin vihreä eroosiota vastaan istutettujen eukalyptus-puiden ja lisääntyneiden sateiden vuoksi.

Täytyy ihmetellä, miten saaren pääkaupungista Hanga Roasta on voinut kehittyä neljässäkymmenessä vuodessa gourmet-ravintoloiden keskittymä. Keittiössä oli selvästi ranskalainen vivahde, joten ruoka oli paljon parempaa kuin Chilessä, mutta myös kolme kertaa kalliimpaa. Johtuisikohan se siitä, että useimmat turistit olivat ranskalaisia? Kenties he yhdistävät Tahitin matkaansa Pääsiäissaaren.

Lentokentällä on muuten tavattoman pitkä kiitorata, neljä kilometriä, koska se on myös USA:n avaruusalusten varalaskeutumiskenttä.

En muuten ymmärrä, miksi saaren nimi on monikossa? Pääsiäissaari on vain yksi saari lukuun ottamatta Motu Nui, Motu Iti ja Motu Kao Kao -kivikkoryhmää Orongon edustalla. Orongossa, Rano Kau -tulivuorella palvottiin myyttistä lintumiestä. Kerran vuodessa eri heimojen nuoret miehet kilpailivat, kuka ensimmäiseksi ehtii löytää linnun munan Motu Nuilta.

Kuvissa näkyvä triatlon on kuitenkin eri kilpailu. Se kisataan kerran vuodessa Rano Raraku -tulivuorella. Lajeina oli kraaterijärven poikki melominen, kraaterin ympäri juokseminen kaksi banaaniterttua olalla ja kraaterin halki uiminen (apuna kaislatukki). Kilpailijat olivat käytännöllisesti katsoen alasti. Oli aika kaunista katseltavaa.

Rano Rarakussa, patsaiden ”tehtaassa”, on eri vaiheessa keskeneräisiä patsaita puoleksi maahan hautautuneena peräti neljäsataa. Näytti siltä kuin ne olisivat pikemmin syntymässä maan uumenista ja voisivat hetkenä minä hyvänsä lähteä kävelemään rannikolle.

Jos tulette tänne joskus, Rano Raraku ja Rano Kau (Orongo) ovat parhaimmat paikat käydä hämmästelemässä maisemia, patsaita ja aivan erityislaatuisen kulttuurin jäänteitä. Jälkimmäinenkin on muuten mailin leveä tulivuoren kraateri. Sen huipulta voi nähdä 360 astetta Tyyntä valtamerta, mikä aiheuttaa lievän huimauksen tunteen.

xxx

Ah, en jaksa nyt kirjoittaa Thor Heyerdahlista ja Kon Tikista pitkään, mutta hän siis ajalehti Limasta Rapa Nuille todistaakseen rapanuilaisten inkamaisuuden. Mutta kyllä saarelaisten kasvot, vaatteet, naisten tanssit ja musiikki ovat selvästikin polynesialaisia. Sen sijaan miesten sotaisissa tansseissa ja vähäisissä höyhenvaatetuksissa on inkasilaus, joten Thor ei ollut ihan väärässä, vaikka hyvin paljon väärässä hän oli.

xxx

Moai-patsaiden lisäksi hämmästyttävintä Pääsiäissaarella olivat kaikkialla vapaana vaeltavat hevoset ja hevosten käyttäminen kulkuvälineinä aivan kuin villin lännen elokuvissa. Suuria, upeita laumoja laukkasi eritoten Rano Raraku -tulivuorella. Yhdessä laumassa laskin kolmisenkymmentä hevosta, joista viisi oli varsoja. Hanga Roan pääkaupungissa hevonen jätetään pankin, kaupan tai postin pihaan, kun isäntä käy asioilla. Lapsetkin nelistävät hevosillaan liikenteen keskellä. Yhdellä upealla ratsastajalla oli oikeat nahkasuojukset lännenlokarin tyyliin.

Vähän ihmetytti, että hevoset saavat vapaasti trampata pyhillä paikoilla ja törmäillä moai-patsaisiin, mutta jos turisti kävelee vahingossa liian lähelle, hänet voidaan jopa vangita.

xxx

Olisivatkohan Tyynen valtameren aallot myös hämmästyttäviä? Niitä tulee vain harvakseltaan jokseenkin tyyneltä mereltä, mutta ne ovat sitäkin suurempia. Ikään kuin ne olisivat minitsunameita, joiden harjalla nuoriso surffaa rantaan. Yritin vangita niitäkin kuviin.

xxx

Ylipäätään kuvia on taas liikaa. Luulenpa että kerään hevoskuvat seuraavaan blogiin, koska tilaa on vain aina kahdellekymmenelle kuvalle kerrallaan.

xxx

Rapa Nuin musiikki oli puistattavaa. Yhdestäkään rämpytyksestä ei tiennyt milloin se loppui ja toinen alkoi. Jos nyt saa vähän moittia. Ei kaikesta tarvitse tykätä, eihän.

---