Advertisement
Published: February 8th 2007
Edit Blog Post
Uyuni on noin 12 000 asukkaan kylä, joka on erikoistunut neliveto-maastureilla tehtyihin toureihin. Tämä näkyi erittäin selvästi pääkadulla, jossa toimistoja oli vierivieressä. Saapumisiltana oltiin sovittu tapaavanne touredustajan kanssa heti 7.30-8.00. Toimiston ovi oli kuitenkin aamusella vielä kiinni, joten lähdettiin käppäilemään kohti keskustaa. Siellä meidät piiritettiin välittömästi eri tourien edustajien toimesta. Koska suurin osa retkistä lähti aamulla, oli kaikilla kiire täyttää vapaana olevat paikat. Hinnat olivat aika pitkälti samat, joten veikkaillaan, että kyläläiset ovat jossain vaiheessa pitäneet pientä kokouksen tynkää pyydettävistä hinnoista. Meidän kyyti maksoi 60USD per nuppi, mutta jotkut olivat saaneet saman jopa kymmenen dollaria halvemmalla (damn it!). Oltiin kuitenkin ihan tyytyväisiä tourin hintaan, koska La Pazin lentokentällä nähty kaveri tyrkytti meille samanlaista 115US dollarilla. Hintaan sisältyi kolme päivää autoilua huitsin Boliviassa, kahden yön majoitukset, aamupalat, lounaat ja illalliset. Joten ei paha.
1. PÄIVÄ
Matkaan päästiin puoli tuntia luvattua myöhemmin klo 11:00 kieppeissä. Autossa vähän aikaa oltuamme todettiin, että ei siinä ollutkaan sitä yhtä britti-pariskuntaa, jonka tourinjärjestäjä sanoi olevan mukana. Huomattiin myös, että tuulilasissa olevassa manifestissä ei ollut meidän nimiä. Siinä oli tasan mukana olleiden argentiinalaisen pariskunnan nimet. Muita autossa olleitakaan ei listassa näkynyt, joten meillä oli varmaan joku special-tour. Useita toureja nähnyt 80-luvun neliveto-Toyotamme oli tungettu täyteen ihmisiä
(yht.8). Matkaa tehtiin päivässä kymmenisen tuntia, joten tutuiksi tulivat italialainen Giuseppe ja espanjalainen pariskunta Ferran ja Gemma. Kuski totteli nimeä Ed tai Eddie ja oli luultavasti rallikuskisukua.
Ensimmäinen paikka missä käytiin, oli Salar de Uyuni, joka on maailman korkeimmalla sijaitseva suola-aavikko. Maa oli valkoisenaan suolaa ja saatiin ihan kivoja kuvia. Aavikon läpi huristaessamme nähtiin myös, kuinka työmiehet lapioivat suolaa kasoihin, joista sitä vietiin kuivatettavaksi ja valmistettavaksi bolivialaisten ruokapöytiin. Lounaalle pysähdyttiin ”kaktus-saarella”, joka nousi ainutlaatuisena aavikon keskeltä. Noustiin korkealle saaren huipulle ja ihasteltiin maisemia. Lounaaksi kokki/kuskimme oli tällä välin paistanut jokaiselle pihvit ja valmistanut riisi-perunalisukkeen. Nam. Ruokailun jälkeen matka jatkui kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme n. 4000 metrin korkeuksille, jossa sijaitsi suolalla sisustettu (lattiat, seinät ja lamput suolaa) talo. Siinä oli useita huoneita, johon mahtui ainakin kolme autollista tourilaisia, joita illan mittaan sinne saapuikin. Kuskimme kävi hakemassa vielä Uyunista kokin valmistamaan meille illallista, minkä aikana tutustuttiin ympäristöön ja käytiin hakemassa viereisestä kylästä vähän olutta tourilaisten kanssa ruokajuomaksi. Pian ruoan jälkeen painuttiin kaikki pehkuihin, sillä aamulla oli tarkoitus herätä 5.30 ihastelemaan auringonnousua.
2.PÄIVÄ
Aamulla herättiin aikaisin katselemaan auringonnousua. Ulkona oli todella kylmä eikä paljoa olisi ulkona huvittanut olla, mutta koska sitä oli herännytkin jo, niin pakko se oli katsoa. Auringonnousun jälkeen
syötiin aamupala ja hypättiin autoon. Katjalla ilmeni heräämisestä asti pahaa oloa, joka jatkui myös autossa. Käytiin mm. monilla järvillä, joissa jokaisessa oli flamingoja, nähtiin tulivuoria ja käytiin korkeimmillaan 4700 metrissä. Ajamiamme reittejä ei voinut enää kutsua teiksi, vaan maasturimme oli aikamoisella koetuksella ajaessamme kivikasojen yli. Katja ei paljoa autosta noussut pois, koska paha olo jatkui ja jatkui. Välillä oli hyviä hetkiä, mutta iltaa myöten olo paheni kuumeeksi asti. Illalla seuraavaan nukkumapaikkaan päästyämme Katja meni suoraan sänkyyn ja kuski toi koka-teetä juotavaksi. Tee valmistettiin koka-lehdistä, joita paikalliset ja muut meidän autolliset pureskelivat matkan aikana, koska se kuulemma vähentää vuoristotaudin oireita. Mehän ei sitä tietenkään etukäteen tiedetty, joten ei sellaisia oltu tajuttu hankkia. Seuraavana päivänä olisi aikainen nousu 4:30 katsomaan geysireitä ja kuumavesilähdettä, mitkä kuitenkin päätettiin jättää väliin. Tämä oli ihan fiksu idea, koska Katjan kuumeinen tärinä jatkui vielä yölläkin.
3.PÄIVÄ
Muiden lähtiessä viiden aikaan jeepin kyytiin, saatiin me vetää unta palloon vielä muutama tunti. Reitti kulki uudestaan yöpymispaikan ohitse, joten muu porukka haki meidät kyytiin 11 maissa. Katja oli tällöinkin vielä voimaton, mutta laskeuduttuamme 4300 metristä sata metriä alemmas oli olo ihan normaali. Ei tunnettakaan, että olisi jossain vaiheessa ollut kipeä. Nähtiin taas mahtavia maisemia, flamingoja, erikoisia kivimuodostelmia ja
tourin lopussa vähän nihkeä junien hautausmaa, jossa ruosteiset junanosat lepäsivät hyljättyinä. Saavuttiin takaisin Uyuniin vähän ennen seitsemää illalla, joten ehdittiin hyvin kahdeksaksi La Pazin bussiin, johon oltiin jo aiemmin ostettu liput.
Bussit Boliviassa ei ole samaa tasoa kuin esimerkiksi Argentiinassa. Myöskin maavara on jotain metrin luokkaa, jotta ei jää joka penkkaan kiinni. Penkit ovat pienempiä ja ilmanvaihtoa ei ole olemassa. Matkustamo oli eristetty erillisellä ovella kuljettajantilasta ja tämän oven sai vain kuljettajan puolelta auki. Siellä sitä oltiin sitten omassa pikku vankilassa. Tie Uyunista La Paziin ei ollut kovin hyvässä kunnossa, vaan oli lähinnä kuoppaista soratietä. Siinä kello puoli kahden aikoihin yöllä bussi jäi osittain kuivuneeseen jokeen kiinni. Kuskin saatua tarpeeksi takarenkaita esiin lapiolla, kutsuttiin matkustajat ulos ja neuvottiin ottamaan vaijerista kiinni ja vetämään. Tämähän oli yhtä tyhjän kanssa, koska takarenkaat sutivat tyhjää ja bussi oli hiekassa vatsasta kiinni. Siinä sitten kököteltiin ulkona pimeydessä yhden bolivialaisen vielä roikkuessa vaijerissa kiinni ja huutaessa ”Vamos!” Samaa tietä käyttivät myös muut bussit, joten niiltä yritettiin pyytää vetopua. Koko episodin aikana ohi meni noin kaksi rekkaa ja nelisen bussia. Painotamme sanaa ohi. Meidän bussi oli pienempi kuin muut bussit, mutta silti kukaan ei jäänyt auttamaan. Siinä sitten muiden matkustajien kanssa ihmeteltiin keskellä yötä bolivialaista
"kaktussaarella"
Ei muisteta saaren oikeeta nimeä. Siellä oli korallia, joka on peräisin Tyynestä valtamerestä. Mannerlaattojen siirtyminen on nostanut sen 4000m korkeuteen. yhteishenkeä. Lopulta yhden bussin kuljettaja päätti auttaa ja nykäisi meidän bussin pois jonkasta. Aikaa bussilta koko vetoapu operaatioon meni noin viitisen minuuttia. Ulkona oli aika kylmä, joten jengi ryysi takaisin bussiin toivoen, että ei jäädä jumiin toista kertaa. Loppumatka sujui onneksi ongelmitta ja aamulla saavuttiin La Paziin.
Advertisement
Tot: 0.039s; Tpl: 0.013s; cc: 10; qc: 27; dbt: 0.0184s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1mb