Advertisement
Published: November 4th 2007
Edit Blog Post
Reilun kuukauden Aucklandissa olon aikana mainitsemisen arvoiseksi on tullut muun muassa ilmasto. Sanotaan, että täällä on mahdollista kokea neljä vuodenaikaa samana päivänä. Me voidaan allekirjoittaa tuo lausuma ja vielä täydentää, että ne vuodenajat voi kokea vielä tunnin sisään. Ei edes viitsitä paljoa katsella sääennustuksia, kun ei ne kuitenkaan pidä paikkaansa. Kun menee ulos, niin aurinko voi paistaa kirkkaalta taivaalta, mutta yhtäkkiä horisonttiin ilmestyy pilviä ja ennen kuin ehtii juosta sateelta karkuun, niin huomaakin olevansa jo sadekuuron alla. Viimeisten päivien aurinkoiset tunnit ovat kuitenkin vahvistaneet uskoamme, että kesä todella on tulossa. Sateet ovat vähentyneet ja taivas on välillä todella sininen, kiitos ohuen otsonikerroksen. Ja aurinko kun porottaa niin se porottaa myös aikamoisella voimalla, minkä tuntee iholla. Suojakertoimia on siis varmaankin syytä käyttää, jos aikoo ulkona kauan oleilla.
Nyt kun ollaan päästy pahimmasta kylmyydestä lämpimään hostelliin ja säätkin ovat olleet suosiollisia, on päällimmäisin murhe ollut kunnollisen kulkuvälineen saanti. Meidän ostama kosla tuntui olevan sen verran heikossa hapessa, että Tomi kävi yhtenä päivänä lounastauolla heittämässä sen mekaanikolle tarkastettavaksi. Jo parin tunnin kuluttua tuli soitto, että auton jarrut olivat sökönä ja samalla oli tullut ilmi, että autossa oli aika paljon kaikenlaisia omia virityksiä. Koska autosta oli muodostumassa oikea murheenkryyni, oli meidän päästävä siitä mahdollisimman
Lauantaiajelulta
Piha-beach. Rantsulla lepäävä kivenmurikka kulkee nimellä Lion Rock nopeasti eroon. Myyminen ei tulisi kuuloon, koska ei haluttu jättää toisia backpackereitä samaan pulaan. Tuli siis lähetettyä koslan vanhalle omistajalle viesti, jossa uhkailtiin, että viedään asia kolmannelle osapuolelle jos ei saada rahoja takaisin. Kovasti omistaja olisi halunnut vielä jutella meidän kanssa, mutta haluttiin keskustella vain tekstiviestien välityksellä. Kun kaveri huomasi, että ollaan tosissaan ja halutaan keskustelut vain kirjallisina, taisi hän hieman pelästyä ja heti seuraavana päivänä nähtiinkin tyyppi ja saatiin rahat takaisin! Kovin oli äkäisen tuntuinen, mutta eipä meitä se paljoa jäänyt harmittamaan. Setelien ollessa taskussa huokaistiin helpotuksesta ja matkustettiin junalla takaisin hostellille.
Junista puheen ollen, paikalliset junat eivät muuten ole mitään kovin viehättäviä kapistuksia, vaan aikamoisia rumiluksia. Kaiken kruunaavat itse veturit, jotka pitävät hillitöntä meteliä. Ei paljoa sähköpiuhoja näkynyt raiteiden yllä, joten taitavat paikallisjunat puuskuttaa dieselin voimalla? Muita huomioita Aucklandin julkisesta liikenteestä voisi mainita, että se on melko surkeaa ainakin suburbien välillä. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että poikittaisliikennettä tuskin on ollenkaan, vuoroväli on pitkä ja matkojen hintakin on sen verran korkea, että tulisi reilusti halvemmaksi matkustaa omalla autolla. Auton myynnin myötä Tomin työmatkaan kuluva aikakin nousi siis 15 minuutista tuntiin ja töihin piti lähteä jo puoli seitsemän aikaan, jolloin perillä oli puoli tuntia ennen työajan alkua. Katjaan autottomuus
Vakiokuppila Mt.Edenissä
Täältä meidät löysi joka viikonloppu. Ja myös usein arki-iltaisin vaikutti siten, että ne muutama harva työmahdollisuus mihin parin viikon aikana oli mahdollisuus päästä, olivat niin kaukana, ettei niihin olisi mitenkään julkisilla ajoissa ehtinyt.
Jos äskeisessä oli Aucklandin julkisen liikenteen huonoja puolia niin on siinä paljon hyvääkin. Keskustaan pääsee yleensä nopeasti ja kuskit ovat erittäin ystävällisiä ja puheliaita. Jotkut kuskit lauleskelevat tai viheltelevät ajaessaan, eikä seiniltä löydy kylttejä ”Ei saa puhua kuskin kanssa!”, vaan kuskit rupattelevat asiakkaidensa kanssa toisinaan hyvinkin pitkään ja iloisesti. Toisaalta myös asiakkaat ovat kuskeille ystävällisiä, kohteliaita, kiittävät kyydistä ja toivottelevat hyvät päivät. Eipä Suomessa joka päivä tule vastaan, että takaovelta huudetaan iloisesti kiitokset bussista poistuttaessa.
Tässä eräänä päivänä selvisi, että Katjan vanha lapsuudenkaveri Kalle oli myös sattumalta Uudessa-Seelannissa. Täytyihän meidän sitten tietysti tavata ja vietettiinkin yksi ilta Aucklandin yössä. Oli taas hauska tavata pitkästä aikaa tuttuja ja laskettiinkin, että vuoden aikana tapaamistamme noin kymmenestä suomalaisesta puolet oli jollain tapaa jommallekummalle meistä tuttuja. Maailma on pieni.
Muutama päivä jalat kipeiksi käveltyämme ja ennen auringonnousua herättyämme alettiin todella kaipaamaan taas autoa. On se kumma, että vaikka sitä saattaakin tykätä kävelystä silloin, kun se on vapaaehtoista, mutta kun on PAKKO kävellä joka paikkaan, se tuntuu todella vastenmieliseltä?! Saatiin kuitenkin selville, että Tomin fijiläisen työkaverin sedällä oli
-92 Mitsubishi Lancer myytävänä ja jännityksellä päätettiin katsastaa auto. Ei se mikään ruusunen ollut, maalipinta oli vähän kateissa ja auton mittarissakin oli 230 000 kilometriä. Hyvä puoli oli kuitenkin se, että autoon oli laitettu kolariauton vuoden 1996 moottori, jolla oli huristeltu ”vain” 140 000 kilometriä. Auto liikkui hyvin, ei vuotanut öljyä ja jarrut toimivat, joten kävi meille! Nimettiin auto ”kosla kakkoseksi” ja toivotaan, että ei tarvitse nimetä enää kosla kolmosta..
Koska nyt oli vihdoin toimiva auto käytössä päätettiin lähteä hieman kiertelemään Aucklandin ulkopuolelle. Ennen sitä käytiin kuitenkin vaihdattamassa uudet eturenkaat autoon, koska edelliset olivat aika slicksit. Toisesta törrötti pari naulaakin, joten elinkaari taisi olla aika lopussa. Renkaat vaihtoi todella puhelias ja mukava samoalainen kaveri. Siinä sitten vaihdeltiin tietoja toistemme kulttuureista renkaiden vaihdon lomassa. Kaveri teki hyvää jälkeä, koska enää ei rattikaan tärissyt motarilla huristellessa. Otettiin suuntimaksi Waitakere Rangesin kansallispuisto, joka sijaitsee Aucklandista länteen. Siellä mutkaisia teitä ajellessa tuli tutustuttua uusi-seelantilaiseen ajokulttuuriin tai pikemminkin liikennemerkkeihin ja niiden järkevyyksiin. Tiet olivat todella kapeita eikä jalankulkijoille ollut yhtään tilaa. Siinä sitten ajeltiin jyrkkiä ylämäkiä ja alamäkiä ja todella jyrkkiä mutkia. Ihmetystä aiheutti välillä vilahtava 70 lätkä! Auton nakit huusivat nimittäin mutkissa jo kun ajeli 40km/h ja kuitenkin olisi voinut huristella melkein puolet
Luppoaikaa
Katjalle ei parina viikkona tullut paljon soittoja töihin, joten piti sitä aikaa jotenkin kuluttaa lujempaa?! Sitten kun sai nopeuden sinne 70km/h tunnissa, niin mäen takaa tuli yllättäen mutka, jonka viereisessä kyltissä luki keltaisella suositusnopeuden olevan 25km/h!!! Siinä taas sitten nautittiin g-voimista ja kuunneltiin renkaiden ujellusta. Toinen kummastus oli opastimien vähyys ja kirjasinkoko. Muutamaan otteeseen jouduttiin vetämään uukkarit, koska paineltiin risteyksen ohi. Siinä on taas joku insinööri ollut asialla, kun on laittanut muutaman sentin korkuiset tienviittatekstit motarin varteen. Tien haarautumisistakaan ei liikoja aikaisemmin ilmoiteltu. No tulipahan ainakin testattua reissun aikana uudet renkaat ja jarrujen toimivuus.
Ensimmäiseksi käytiin katsomassa Piha-beachiä, joka on surffareiden suosiossa. Perille päästyämme jarrut tuoksahtelivat pitkän ja jyrkän laskeutumisen jälkeen. Vaikka aurinko porotti polttavasti taivaalta, ei rannalla tullut kuuma. Siitä piti huolen navakka tuuli ja viileähkö vesi. Surffilautojakin olisi ollut vuokralla, mutta ei päätetty ihan vielä mennä uhmaamaan meren lämpötiloja. Pihan jälkeen jatkettiin matkaa kohti pohjoista, josta löytyisi viinitiloja. Sieltä sellainen löydettiinkin ja maistiaiset olivat kyllä erinomaisia! (ja kaiken lisäksi myös ilmaisia!) Melkein otettiin pullo mukaan, mutta aiotaan käydä viini-tourilla vielä eteläsaarella, joten katsotaan jos vaikka sieltä tulisi voittaja mukaan. Viinimaistelujen jälkeen jatkettiin matkaa takaisin Aucklandiin. Ei kuitenkaan huristeltu moottoriteitä pitkin vaan pikkuisia maalaisteitä, joiden varrella näkyi tietysti perus-lampaita ja lehmiä. Tosi kivan näköistä.
Illalla käytiin vielä Eden Villagen thaimaalaisessa syömässä.
Lauantaiajelulta
Kahvilan terassilta Täälläkin ravintoloilla on käytäntö, että jos viiniä haluaa, niin voi tuoda oman pullonsa mukaan. Ruoka oli ihan hyvää, mutta ehkä hohtoa vei se, että ollaan mutustelu samaa ruokaa tai parempaa thaikkulassa, mutta vain viisi kertaa halvemmalla hinnalla 😉
Seuraavana päivänä käytiin huristelemassa Devonportissa, joka sijaitsee Aucklandin pohjoispuolella. Sinne pääsee myös lautalla, mutta koska ollaan päästy autoreissaamisen makuun, mentiin sinne sillan kautta. Siellä käytiin kahvikakulla, joka oli niin hyvää, että pitää käydä toistekin. Devonportissa on pari nyppylää, joista on kuulemma hyvät maisemat. Nyt kuitenkin tihutti vettä, joten päätettiin jättää maisemien ihaileminen seuraavaan kertaan.
Nyt ahkeroidaan töissä vielä viimeinen viikko jonka jälkeen lähdetään taittamaan matkaa kohti eteläsaarta. Se reissu on vielä kehittelyasteella, joten arki-iltojen pitäisi mennä reittiä suunnitellessa. Sen verran ollaan tehty alustavaa tutkimusta, että ne rahat mitä ollaan töitä tekemällä tienattu palaa varmasti sen reissun aikana. 😊
Advertisement
Tot: 0.047s; Tpl: 0.014s; cc: 7; qc: 24; dbt: 0.0266s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb