Advertisement
Viimeisia reissupaivia vedellaan. Ollaan hengailtu rennossa yliopistokaupungissa Leonissa nauttien hostellin altaasta, laheisen kahvilan erinomaisista pirteloista ja mehuista, iltaisin kuunnellen livemusiikkia salsaa ketkuttaen ja rommia siemaillen baareissa.
Toissapaivana lahdimme valloittamaan matkamme toista tulivuorta. Cerro Negro on alueen aktiivisimpia tulivuoria ja sen rinteet ovat taysin mustaa vulkaanista hiekkaa ja kivea. Siita johtuen siella voidaan harrastaa hieman suomalaisille erikoisempaa lajia, nimittain tulivuoripulkkailua. Alas voi tulla myos seisaaltaan kuten lumilaudalla. Aikaisempi kokemus laudoilla seisomisesta on ollut jokseenkin surullista, joten paadyimme valitsemaan istuttavan tyylin.
Lahdimme jalleen jeeppien lavoilla tulivuoren juurelle, jossa kaikille jaettiin vanerilevysta varta vasten rakennetut Volcanboardit ja suojahaalaripussukat. Sitten ei muuta kuin kapuamaan kohti kraaterin reunaa. Huippu oli noin 750 metrin korkeudessa. Ylhaalla tuuli navakasti ja kraaterista puski rikkipitoista hoyrya, mutta nakymat olivat upeat.
Pukeuduttiin haalareihin ja siirryttiin kuuntelemaan oppaan ohjeita. Nopeusennatys oli 85 km/h ja alhaalla odotti kaveri tutkan kanssa uusia ennatysten murskaajia. Talla rinteella on rikottu myos polkupyoralla laskemisen nopeusennatys aikoinaan: 190 km/h. Loytynee YouTubesta. Laskupaikalla huomasimmekin, etta rinne oli pirun jyrkka eika vapaaehtoista aloittajaa meinannut loytya millaan. Laura oli jo lahes peruuttamassa koko homman kunnes naki kuinka pari ameriikan tyyppia rapisteli rinnetta kierien, pomppien ja hidasta vauhtiaan entisestaan jarruttaen alas. Alas paasee siis tarvittaessa hyvinkin hitaasti, joten Laura
asteli vuoroon. Ja humisti koko pitkan laskun taydellisessa tasapainossa ainoana ilman ainuttakaan kaatumista ja loi tauluun pohjat: 42 km/h!! Upeaa vaimoni!! Hyokkasin peraan ja huomasin nopeasti, etta jarruttaminen tassa vauhdissa olisi taysin turhaa ja tasapainon vaarantavaa. Puolivalissa kuitenkin kellahdin ja pyorin rinnetta hyvan tovin ennen kuin paasin virittelemaan loppukiria, jonka nopeudeksi sain tutkaan 51km/h. Naisten sarjassa hopeaa ja miesten sarjassa pronssia ja ylivoimainen kokonaiskisan voitto Suomeen. Loysinko lajini? No jaa. Hauskaa oli pienista ruhjeista huolimatta ja jalleen pari elamyspistetta kotiin kannettavaksi.
Viva Nicaragua!
P ja L
Advertisement
Tot: 0.074s; Tpl: 0.01s; cc: 6; qc: 45; dbt: 0.0498s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
Santi
non-member comment
kuvia
Tosi mageita kuvia!