Advertisement
Published: April 7th 2007
Edit Blog Post
Aamulla lähdettiin Granadasta pikaisen aamupalan jälkeen. Tarkoitus oli matkata Nigaracuan pääkaupunkiin Managuaan ja lentää sieltä Corn-saarille Karibialle. Ennen Managuaan lähtöä käytiin pankkiautomaatilla. Käteistilanne oli ollut viimeisen viikon tosi huono ja ennen automaatilla käyntiä meillä oli paikallista rahaa viiden euron edestä ja dollareita parisenkymmentä. Onneksi automaatti ei ketkuillut vastaan ja ehdittiin seuraavaan bussiin kohti Managuaa. Bussi oli todella pieni ja matkustajamäärien maksimointi oli hoidettu lyhentämällä penkkiväliä (ts. istuttiin polvet suussa). Matka taittui kuitenkin tunnissa, joten ei jouduttu kärsimään kauaa. Managuan pysäkiltä otettiin taksi lentokentälle, kunhan taksikaveri tiputti ensiksi puolet hinnasta pois.
Lentokentällä käytiin lunastamassa aamulla varaamamme liput Big Corn-saarelle ja käytiin ennen lentoa nauttimassa Subway-ketjun leipä (joka ei ollut kovin hääppöinen). Lennolla ei ollut ruuhkaa, koska meidän lisäksi koneessa oli kaksi pilottia, yksi natiivi, italialainen ja new yorkilainen (kuulostaapa vitsin alulta). Kone veti maksimissaan 14 matkustajaa, joten eipä sinne olisi paljoa mahtunutkaan. Koneen ollessa ilmassa oltiin myös tyytyväisiä, että ei ollut enempää matkustajia. Oli se meno sen verran huteraa.
Big Cornille päästyämme otettiin taksi laiturille, josta lähti paatti kohti Little Cornia, joka on kahdesta Corn-saarista se rauhallisempi. Koska lähtö ei ollut heti käsillä, kulutettiin aikaa viereisessä ravintolassa. Paattimatka Little Cornille olikin sitten aikamoista kyytiä. Kuski tykitti veneellä tosi lujaa
isoissa mainingeissa niin, että veneen nokka kävi todella korkealla ja jysähti alas (jäi lintsin viikinki kakkoseksi). Parinkymmenen minuutin kuluttua saavuttiin Little Cornille, jossa saatiin hyvät ohjeet halvan hintaluokan majoituksiin sukellusliikkeen kaverilta. Käveltiin siis saaren läpi sen itäpuoliskolle, josta löytyi kolme edullista paikkaa pienine rantamökkeineen. Löydettiin oma pikku hutti muiden joukosta 12 dollarin hintaan. Koska päivä oli mennyt matkustaessa, mentiin rantsupenkeille ja otettiin rommikolat. Kun ne loppui lyhyeen, otettiin sitten pieni rommipullo ja vietettiin iltaa koneessa nähtyjen italialaisen ja new yorkilaisen kanssa.
Seuraavana päivänä lähdettiin aamulla kävelemään saarta ympäri. Saari ei ole koolla pilattu, sillä asukkaita sillä on n. kuutisen sataa ja lääniä vain 1,5 neliökilometriä. Saarella ei ole autoja eikä teitä, joten melua ei paljoa ole. Kylästä löytyy yksi metrin leveä betonitie saaren länsipuolella, mutta sisempänä saarta risteilee vain polkuja. Aluksi meidän piti kävellä saaren keskeltä, mutta päädyttiin kiertämään saari rantaa pitkin (kiitos Katjan ”hyvän” suuntavaiston). Jotkut kohdat olivat todella kivikkoisia, mikä ei tehnyt kävelystä kovin nautittavaa, mutta näiden kivikoiden takaa yleensä paljastui ranta, jossa ei ollut ketään. Saaren pohjois-osasta löytyi muitakin majoituspaikkoja, joita samalla katseltiin läpi. Löydettiinkin sieltä kiva paikka omalla rantakaistaleella ja johon kuului vain neljä huttia, joten muita asukkaita ei ollut paljon rauhaa häiritsemässä. Hinta oli
Reppu
..ja Katja näkymättömissä sen takana matkalla enimmäiselle majapaikalle saarella suolaiset 25 dollaria/yö, mutta paikka oli sen arvoinen, joten otettiin se ja muutettiin vielä saman päivän aikana. Hyvä/huono puoli siinä oli se, että se oli aika eristyksissä, eli kylille (lähimpään ravintolaan) käveli sellaiset 20 minuuttia viidakon läpi.
Seuraavina kolmena päivänä käytiin uimassa ja snorklailemassa, luettiin kirjoja ja vain oltiin. Vesi oli todella kirkasta, joten snorklaamassa oli kiva käydä. Snorklailureissulla Katja tosin hieman säpsähti, kun vedestä tuli tumma varjo vastaan. Tämä pieni säikähdys tarkoitti sitä, että Katja lähti kauhomaan täysiä rantaan päin, Tomin ihmetellessä mikä hai sieltä oikein tulee. Kun Katjan puhti loppui uimiseen, kävi ilmi että vastaan oli tullut ”täplikäs lättänä kaveri” (a.k.a. täplärausku, engl. eagle ray). Toisessa snorklauspaikassa Tomi näki ison barrakudan (tai jonkun muun ison fisun).
Kerran päivässä käytiin kylässä syömässä. Koska tämä ajoittui aina iltaan, tultiin takaisin pimeässä. Jos laittoi fikkarivalon pois päältä, oli täysin pimeää, koska palmut varjostivat polkua. Siellä sitten käveltiin rapujen joukossa, joita joutui varomaan koko matkan, ettei astu päälle. Vettä myös satoi melkein joka päivä pienen tovin, joka teki poluista mutaisia.
Little Cornilla meidän oli tarkoitus käydä sukeltelemassa, mutta Tomilla oli ollut nuha jo neljättä päivää putkeen ja näin ollen sukeltaminen viivästyi. Koska huttimme oli pohjois-puolella, jossa tuuli paljon, päätimme
muutaman päivän jälkeen siirtyä kylään saaren länsipuolelle, jos se vaikka helpottaisi oloa. Seuraava majoitus bongattiin kylästä heti rannan vierestä. Hintaa tälle majoitukselle tuli 20 dollaria yö. Huone oli ihan kiva, oli tuuletin ja kaikki (tosin sähköä tuli vain välillä 16:00-02:00). Päivällä kummasteltiin, että oltiin ainoat asiakkaat, joten mitäköhän vikaa paikassa olisi. Se selvisi sitten yöllä, kun moskiitot tulivat moikkamaan. Huoneessa ei ollut moskiittoverkkoa sängyn yläpuolella, kuten edellisissä majoituksissamme, vaan ikkunoissa oli verkot. Ei tainnut toimia kovin hyvin, koska aamulla oltiin täynnä pistoksia.
Moskiitot olivat sen verran ilkeitä yökyläilijöitä, että ei haluttu viettää niiden kanssa toista yötä. Pakattiinkin aamulla taas kamat, koska paikka ei ollut mieleinen ja mentiin viereiseen majapaikkaan nimeltä Sweet Dreams. Paikassa ei ollut moskiittoja, mutta ei voitu pitää verkottomia ikkunoita auki, joten päivällä paikka oli aikamoinen sauna. Onneksi illaksi huone viilentyi edes hiukkasen. Tämä paikka oli 20 metrin päässä sukelluspaikasta, joten Katja meni refreshing-kurssille, jossa kerrattiin hieman sukelluksen perusteita. Tomi tyytyi katselemaan menoa rannalla nenä vielä tukkoisena. Katjan taidot olivat erinomaisesti tallella sukellusopettajien mukaan ja ensimmäisellä sukelluksellaan Katja näki uudelleen jo tutuksi tulleen täplärauskun. Seuraavana päivänä myös Tomi oli valmis sukeltamaan, joten otettiin kymmenen sukelluksen paketti 300 dollarin hintaan. Sukelluksillamme nähtiin kivoja koralleja ja paljon erilaisia fisuja,
mm. pikkuhaita, tarpoon (engl.), täplärauskuja, hummereita ja ties mitä menijää. Sukeltaminen oli todella mukavaa ja olosuhteet olivat myös kohdallaan.
Sukeltelujen välillä ehdittiin tutustua Tim-nimiseen kanadalaiseen kundiin, jonka kanssa yleensä vietettiin iltaa rommipullon kera. Yhtenä iltana mentiin saaren toiselle puolelle, jossa toinen Tim (amerikkalainen) oli järjestänyt nuotion rannalle. Siellä sitten oli muita matkaajia, joiden kanssa kumottiin rommia ja vaihdettiin tietoja eri matkakohteista. Kun olimme olleet saarella viikon verran, huomasimme moikkaavamme jo joka toista vastaantulijaa. Tämä luultavasti johtui siitä, että oltiin nukuttu neljässä eri paikassa ja syöty lähes jokaisessa ravintolassa. Ravintoloita saarella oli moneen makuun saaren pienestä väliluvusta huolimatta. Varsinkin thaimaalaisessa ja kuubalaisessa ruokapaikassa valmistettiin maukkaita annoksia. Näissä paikoissa oli hieman kalliimpaa, kuin paikallisten suosimissa paikoissa, mutta ne toivat hieman vaihtelua perinteiseen kana-riisi-papu yhdistelmään.
Pienestä väkiluvusta huolimatta saarelta löytyi myös kolme eri kirkkoa (omille uskontokunnille omansa), joten iltaisin saattoi kuulla seurakunnan yhteis- ja yksinlaulua yhdestä kirkosta (muistutti joskus kovasti suomalaista karaokea), kun taas toisen uskontokunnan kokoontuminen saattoi tapahtua aikaisin rannalla.
Paikallinen kaveri nimeltä Dennis kertoi meille ruokapaikasta, joka olisi paljon halvempi ja parempi paikka kuin muut, joten käytiin testaamassa sitä. Käytiin pöytään, tilattiin ruuat ja Dennis haki myös tyttöystävänsä ja he söivät viereisessä pöydässä. Laskun tullessa todettiin, että paikka
Kävelypolku
noin 20 minuutin matka kylästä meidän toiseen majapaikkaan oli marginaalisesti halvempi kuin muut ja kaiken kukkuraksi Dennis oli vielä laittanut oman ruokansa meidän piikkiin. Siinä sitten Timin kanssa naurettiin koko jutulle ja todettiin taas tulleemme huiputetuksi. Dennis kyllä lupaili meille seuraavaksi päiväksi runsasta kala-illallista, kunhan hän olisi käynyt kalassa, mutta ei sitä koko aikana kuitenkaan kuulunut.
Useat saaren ihmiset saavat tulonsa hummerista, jota he kutsuvat punaiseksi kullaksi. Kiitos kolumbialaisten salakuljettajien, jotkut paikalliset rikastuvat myös ”valkoisesta hummerista”. Lähellä on Kolumbiaan kuuluva San Andreasin saari, josta kaverit kuljettavat kamaa Meksikoon. Kun rannikkovartiosto on kintuilla, heittävät he valkoisen hummerin mereen, joka ajautuu Little Cornin rannoille. Salakuljettajat sitten tulevat ostamaan sen takaisin saarelaisilta. Kuultiin, että 4000 dollaria per kilo, olisi päivän hinta, joten taitaa olla hipposen kalliimpaa, kuin punainen hummeri.
Paikallinen elämäntyyli saarella on todella lungi. Kukaan ei kiirehdi minnekään. Asiakaspalvelu on tosin osilla natiiveista ihan hukassa. Kun kerran mentiin yhteen ravintolaan syömään, tarjoilija käveli meidän ohi, ei sanonut mitään ja katsoi jonnekin ihan muualle kuin meihin, ja heitti menun pöytään. Rento tyyli on ihan ok, mutta se että ei hoida duuniaan on toinen juttu. Toisessa safkapaikassa Katja otti omeletin ja tarjoilija kysyi, että ”tuleeko juuston kanssa?”. Katja siihen että ”kyllä kiitos”, jonka jälkeen tarjoilija sanoi, että ”but we don’t
Ananas
Ei luultavasti ilmesty K-kaupan tiskille, vaan jää paikalliskäyttöön. have cheese”. Että silleen..
Kun sukellukset oli sukellettu, päätettiin jatkaa matkaa ja varmistettiin lennot takaisin Managuaan. Reilu viikko Little Corn- saarella meni hujahtaen ja kummallekin jäi sellainen mielikuva, että sinne pitää päästä vielä toistekin! Täytyy toivoa, että Big Cornin lentokenttä pitää hiekkaisen päällysteensä vielä pidemmän aikaa, niin etteivät isot koneet pääse laskeutumaan ja tuomaan läjäpäin turisteja vielä niin rauhalliseen kohteeseen.
Advertisement
Tot: 0.142s; Tpl: 0.013s; cc: 24; qc: 84; dbt: 0.0941s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.3mb
Enginigger
non-member comment
OHO!
Näköjään on Nykäsen Matti ollut samassa kohteessa. Esittelee kuvassa teille kirkasta nestettä. Liekö vettä..? Kertokaa Masahiirelle terkkuja!