Por la costa - retki alkaa Caracasista

South America » Venezuela » Capital » Caracas
October 13th 2010

Published: October 13th 2010

Edit Blog Post

Ikiliikkujat

Caracas Telefericosta

Maailmalla jälleen!

Tien päällä jälleen - vuosi ehti vierähtää edellisestä turneesta mutta nyt on taas päästy asiaan oikein toden teolla. Edellisellä keralla kiertelimme Andeja, Amazonia ja Atacaman autiomaata, tällä kertaa pysyttelemme rantojen tuntumassa eli ‘Por la costa’ - Pitkin rantoja.

Matka alkoi samaa reittiä kuin viimeksikin, Madridin kautta lento Caracasiin jossa nyt olemme muutaman päivän totutelleet kuumuuteen ja kosteuteen. Lennot sujuivat tällä kertaa suorastaan erinomaisesti, ajoissa matkaan ja lentokin kesti vain vaivaiset 9 tuntia, oikein pikataival siis.

Kentällä suoriuduimme pitkästä maahantulotarkastuksen jonosta ja tullistakin suosiollisesti, tavarat löysivät tiensä samaan paikkaan kuin me vaikka jonkin aikaa erossa niistä olimmekin.

Ensitunnelmat

Caracasin Simon Bolivar lentokenttä sijaitsee reilusti varsinaisen kaupungin ulkopuolella. Kenttä on kapealla maakaistaleella meren ja El Avila vuorijonon välissä. Ainokainen maakaistale on käytetty lentokentälle - no johonkinhan sitä on tietenkin laskeuduttava. Matka varsinaiseen kaupunkiin on kuitenkin varsin pitkä ja kaikkien oppaiden ja ohjeiden mukaisesti varsin vaarallinen. Tie kulkee vuorijonon välissä solaa pitkin ja osittain myös tunneleissa - matka on siis pitkä ja mutkainen. Emme lähteneet edes yrittämään Caracasiin vaan majoituimme rannan tuntumaan Macutoon. Ajatuksenahan majoittuminen Karibian rannalle kuulostaa tietenkin aivan loistavalta. Tällä kertaa tuo ilo on vain osittainen. Joulukuussa 1999 rannalla tapahtui valtaisa luonnonkatastrofi kun

Plaza Bolivar

Aukion keskellä tietenkin itse sankari Simon Bolivar

muutaman päivän poikkeukselliset rankkasateet aiheuttivat suunnattoman mutavyöryn joka peitti alleen rannikon parhaimmat paikat. Onnettomuudessa kuoli lähes 50.000 ihmistä ja seudut ovat edelleen paikoitellen todella huonossa kunnossa.

Macuton kaupunki johon majoituimme on kuitenkin säästynyt kohtuullisen hyvin onnettomuudelta. Kehitys on kyllä pysähtynyt joidenkin vuosien takaiseen aikaan. Rakennukset ovat päässeet pahasti rapistumaan ja ranta itsessään on roskaista joutomaata. Vain paikoitellen rannalle on rakennettu yleensä yhtään mitään - muutama ravintola ja muita viihdepaikkoja on rannan tuntumassa. Hotellista kuitenkin näkyy suoraan merelle ja leppeä tuuli puhaltelee Karibialta. Ei hullumpaa siis.

Kaikki mahdolliset varotoimet oli mietittynä kun tänne saavuimme. Kentällä yritimme löytää vain viralliset taksit ja rahaa emme edes yrittäneet vaihtaa. Tavarat ulos autosta kun toinen edelleen istuu sisällä, ettei kuski pääse pakaasien kanssa tiehensä - sellaistakin on täällä tapahtunut. Ehkä tässä on lievää vainoharhaisuutta havaittavissa mutta parempi ehkä kuitenkin olla hieman liian varuillaan kuin sitten huomata, että jokos tässä taas kävi huonosti. Johan tämä nyt jo hipoo suoranaista ennätystä kun olen ollut matkassa jo 3 päivää ja vielä on ajokortti tallella! Kilon poliisin työtaakka huojenee merkittävästi ja ovat ne varmaan ihmeissään jos uutta korttia ei tällä kertaa tarvitakaan.

Vuoristorata Galipaniin ja Teleferico

Rannikon suuntaisesti kulkee Cordillera El Avilán vuorijono jonka

Macuto

Majoituksemme Macutossa hotelli Santiago rannalta nähtynä

korkein kohta 2170m korkea Pico El Avila oli ensimmäisen retken kohteena. Vuorijonon takana on itse Caracasin kaupunki jonne oli myös tarkoitus päästä - ja mikä parasta keksimme erinomaisen hienon keinon päästä kaupunkiin. Vuorten etelärinteillä kulkee 4,5 km pitkä ”Teleferico” eli köysirata. Aikanaan tämä sama rata on jatkunut myös Macuton puolelle mutta tämä puoli on ollut suljettuna jo pitkään. Ylös vuorelle Macutosta pääsee kuitenkin pieneen Galipanin kylään josta tie edelleen jatkuu Telefericon pääteasemalle. Eikun matkaan sitten kun reitti tuli keksittyä. Hotellin respassa kyllä väittivät, että viimeisin tienpätkä on suljettuna kun jälleen on ollut sateista ja puita on kaatunut. Onneksi emme tätä uskoneet vaan lähdimme tutkimaan tilannetta.

Macutosta lähtee neliveto avolava Pick Upeja jotka on katettu ja joihin on rakennettu istuimet lavalle. Näillä suhteellisen erikoisilla kulkuvälineillä matka ylös vuorenrinteelle kestää tunnin - ja mikä matka! Tuli kertaheitolla tämän ja ensi vuodenkin Vuoristorata -kiintiö täyteen. Tie on todella jyrkkä ja todella mutkainen, päällystetty jonkinlaisilla mukulakivillä ja säännöllisin väliajoin tiessä on valumavesille rakennettuja kouruja ja tasanteita. Näille tasanteille otetaan oikein vauhtia jotta päästään niiden yli - lavalla istuessa sen huomaa siitä, että luulee joka mutkassa putoavansa takalaidan yli kyydistä. Vielä kun lavalle oli ahtautuneena alkumatkasta 12 ihmistä, oli tunnelma tiivis.

Maisemat matkan

Rantakahvila Macutossa hotellimme edessä

varrella ovat kuitenkin kerrassaan upeat. Tieltä näkyy rantakaistale ja sen rakennukset ja itse vuorilla kasvillisuus on sadekauden jäljiltä aivan käsittämättömän vehreää. Kovin monessa paikassa en ole nähnyt kasvavan niin suuria bambuja kuin täällä - riittäisi vaikka pandoille syötävää. Ylöspäin mentäessä kasvillisuus hieman muuttui ja aivan ylhäällä oli myös havukasvillisuutta sekä eukalyptystä paljon. Vuorenrinteille on rakennettu joitakin pieniä majataloja ja haciendoja. Vuorilla asustaa erityisen paljon eri lintuja - joitakin papukaijoja onnistui näkemään mutta muuten olivat tirpat kyllä piilossa. Eikä myöskään mölyapinoista näkynyt jälkeäkään, ellei niiksi sitten laskettaisi metelöiviä paikallisia …

Caracas

Viimeinen jyrkin pätkä ylös huipulle oli arveluista huolimatta auki ja pääsimme hyvin köysiradan asemalle asti josta jatkoimme suoraan alas kohti Caracasia. Rata laskeutuu välillä varsin jyrkästi ja näkymät alas alla avautuvaan laaksoon ovat todella upeat. Ylhäältä näkee, että kaupunki on todella valtava. Keskusta on täynnä pilvenpiirtäjän korkuisia rakennuksia joista suurin osa on asuintaloja. Kaupunkia ympäröiville rinteille on kohonnut valtava määrä erilaisia asuinkyhäelmiä - täällä pätee jälleen sama sääntö kuin lähes kaikissa Latinalaisen Amerikan pääkaupungeista - mitä köyhempi ja huonompi asunto sitä upeammat näköalat. Kaupunki rajoittuu kahden vuorijonon väliseen laaksoon eikä pääse laajenemaan oikein hyvin kuin itä-länsi suunnassa ja sitten epävirallisen rakentamisen myötä vuoren rinteille. Tähän laaksoon on

Carrito Galipaniin

Tähän pick upin lavalle ahtautui 12 henkeä ja vauhdikas matka El Avilanille alkoi.

nyt ahtautunut n. 6 miljoonaa ihmistä ja sen huomaa.

Pulu pulu

Telefericolta jatkoimme metrolle ja sillä ajelimme keskusaukiolle. Yleensä nämä aukiot ovat suuria ja hienoja plazoja joita ympäröi virallisia rakennuksia. Caracas tekee tässä poikkeuksen ja keskusaukio onkin oikeastaan pieni puisto jossa seurasimme varsin erikoista toimintaa. Jostain syystä paikalliset ovat suuresti viehättyneitä puluihin. Kyllä - puluihin. Ovathan ne kyllä kyyhkysiä joiden voi ajatella merkitsevän jotain rakkauteen viittaavaa mutta kyllä ne nyt vaan ovat puluja! Aukion reunoilla myytiin maissin- ja riisin jyviä pienissä pusseissa ja vanhemmat olivat tuoneet pienet lapsensa aukiolle syöttämään näitä puluja joita sitten olikin paikalla satamäärin. Muutamat puut olivat aivan tupaten täynnä hyvin syötettyjä lintuja ja aukion ympäristö myös kuhisi lintuja. Lapset kirkuivat keskellä puluparvia ja vanhemmat kuvasivat tätä näytöstä innokkaasti. Toimituksen syvin olemus ei meille kyllä auennut.

Paljonko saa taalalla Bolivareja?

Aukion ympäristö on myös epävirallisen rahanvaihdon keskus. Täällä on kummalliset pimeän rahan markkinat jotka tuntuvat olevan jokseenkin puoliviralliset. Meille selvisi heti kun tulimme, että rahaa ei kannata virallisen kurssin mukaan vaihtaa lainkaan. Virallisen kurssin mukaan yhdellä taalalla saa 4,3 bolivaria ( Bs.). Tämä kyseinen rahayksikkö on jokin aika sitten uudistettu jolloin siitä nipistettiin 2 ylimääräistä nollaa pois ja syntyi uusi raha

Tie ylös Galipaniin

Tien vierellä kulkee syvä betonioja jota pitkin toivottavasti vedet ja muta tulevat alas sadeaikana

BsF eli bolivar fuerza - vahva bolivar. Inflaatio on rajua ja rahan arvo heikkenee kaiken aikaa. Siitä syystä siis paikalliset hamuavat vahvoja ulkomaan valuuttoja ja eurot ja taalat kelpaavat lähes kaikille joilla niitä on varaa hankkia. Ja tämä ’varjokurssin’ hinta on sitten ällistyttävä. Yhdestä taalasta maksetaan 7 bolivaria ja paras tarjous jonka saimme, oli 13,5 bolivaria. Tässä kohden kyllä ymmärsimme, että jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta se myös todennäköisesti on näin - emme siis lähteneet niiden tyyppien mukaan jotka tarjosivat rahasta lähes tuplahinnan. Odotettavissa olisi luultavasti ollut joko väärää rahaa tai jokin muu huijaus. Tyydyimme vaihtamaan hotellimme tarjoilijalta tutulla 7/1 kurssilla.

Fiesta

Pienen pätkän jonka näimme kaupunkia muuten, ei sitten suuresti yllättänyt. Liikenne oli hurjaa, ylinopeudet aivan käsittämättömiä ja autoja paljon. Suojatiet ovat lähinnä vitsi ja kadun ylitys on aina pieni seikkailu - onneksi joku suhteellisen kohtelias aina edes hieman hiljentää. Näimme todella pienen palan kaupungin keskustaa ja pelkästään sen perusteella ei voi kokonaisuutta arvostella. Näkymät kuitenkin olivat varsin sotkuiset ja rähjäiset, ehkä jopa enemmän kuin vaikka Limassa tai La Pazissa. Palasimme takaisin rannalle paikallisbussilla. Bussit ovat aika pieniä ja meno on varsin railakasta. Salsa soi täysillä ja vauhtia riittää. Perille pääsimme kuitenkin nopeammin kuin

Ranta nähtynä vuorelta

Rantakaistale ylhäältä matkanvarrelta Galipaniin

osasimme odottaa ja rannalla meitä olikin vastassa paikallisten fiesta. Juhlapäivän kunniaksi ranta oli tupaten täynnä juhlivia caraquenoja ja iltapäivän viettoon kuuluivat grillaaminen rannalla ja iltapäivätanssit salsan melskeessä. Iloista porukkaa siis. Illalla seurasimme telkkarista kun Chilen kaivostyöläisiä pelastettiin loukustaan - täällä ohjelma tuli livenä paikanpäältä ja näyttää jatkuvan nyt vielä aamullakin, pinnalle pääsi juuri mainari numero 10. Hieno juttu, että pääsivät vihdoin ylös maan alta.

Ennakkokuvitelma Caracasista oli kovin negatiivinen, sotkuinen ja rikollinen kaupunki ilman mitään ihmeellistä nähtävää. Ihan näin ankea ei tilanne kuitenkaan ollut. Kaupungin sijainti sinänsä on ihan viehättävä, ympärillä on korkeat vehreät kukkulat joten luontoa riittää ympärillä. Liikenne ON kauheaa ja rikollisuuskin melkoista. Viikonlopun aikana (pe - ma) Caracasissa menehtyi 33 henkeä väkivallan uhreina. Silti ihmiset kuitenkin vaikuttavat varsin positiivisilta ja energisiltä ja olosuhteisiin nähden ihan hyvinvoivilta.

Tänään jatkamme matkaa kohden länttä jossa sijaitsee muutama maan hienoimmista luonnonpuistoista. PNN Henri Pittier ja PNN Morrocoy. Kummastakin löytyy sitten hienoja korallihiekkarantoja ja pieniä saaria. Ehkä pääsemme joillekin niistä käymäänkin.

Additional photos below

Photos: 39, Displayed: 28