A3 Tour lähestyy loppuaan


Advertisement
Chile's flag
South America » Chile » Santiago Region » Santiago
October 30th 2009
Published: October 30th 2009EDIT THIS ENTRY

Matkan viimeiset päivät Santiago ja Valparaiso

Niinhän siinä käy, että kaikki hauska loppuu aikanaan, niin myös meidän Etelä-Amerikan tourneemme. Viimeisiä hetkiä tässä vietetään ja onkin aika myös lopetella tämän blogin kirjoittelua.

Olemme nyt olleet kumpikin Santiagossa viime sunnuntai-illasta lähtien ja aika on kulunut kaupunkiin tutustumalla sekä ympäristön nähtävyyksiä kiertelemällä. Sunnuntaina illalla kävimme tapaamassa Tintin paikallisia ystäviä illallisella heidän kotonaan.

Virallinen ohjelma alkoi maanantaina kun teimme ihan perinteisen kaupunkikierroksen Santiagon keskustan alueella. Jo sunnuntaina saapuessani Santiagoon vaikutelma oli muihin aikaisemmin nähtyihin pääkaupunkeihin verrattuna aivan toinen. Tuntui lähinnä siltä, että jos minut olisi tiputettu silmät kiinni sidottuina ja tietämättä mihin olen menossa keskelle Santiagoa, olisin melkein ennemmin veikannut jotain Euroopan kaupunkia kuin Etelä-Amerikkaa. Lentokentän suunnalta saapuessa tulimme pitkin valtavaa moottoritietä jota reunustivat uudet ja erittäin länsimaisen oloiset toimisto- ja teollisuusrakennukset, autot olivat enimmäkseen varsin uusia ja hyväkuntoisia jota ei kyllä voi sanoa vaikka Liman tai La Pazin autoista. Ja jo lyhyellä matkalla kentältä bongasin monta suurta ja aivan uutta ostoskeskusta - vähän kun olisi ajellut Helsinki-Espoo akselilla ja ohittanut muutaman Sellon ja Jumbon ihan ohimennen. Tämäkö siis oli nyt Etelä-Amerikkaa - todella vaikea uskoa. Lähemmäs kaupungin keskustaa saapuessa näkyi jo muutamia kolonialismin aikaisia rakennuksia mutta muuten rakennukset vaikuttivat kohtuullisen uusilta.
Näkymä Santiagoon San ChristobaliltaNäkymä Santiagoon San ChristobaliltaNäkymä Santiagoon San Christobalilta

Kaupunki on todella laaja ja jatkui samanlaisena joka puolelle.
Joukkoliikenne vaikutti aikaisempiin verrattuna aivan hyper-modernilta, isoja busseja risteili pitkin kaupunkia ja myös erittäin laaja ja toimiva metro löytyy, eli aivan täydellinen vastakohta vaikkapa La Pazin kaaokseen verrattuna. Chile onkin yksi Latinalaisen Amerikan vauraimmista ja parhaiten pärjäävistä maista ja sen kyllä täällä pääkaupungissa huomaa. Kaupunki on valitettavasti myös yksi saastuneimmista ja kaupungin yllä onkin leijunut useimpina päivinä keltaisen harmaa saastepilvi joka peittää suurimman osan koko laaksoa jossa Santiago sijaitsee.

Mutta jos jokin on tämän kaupungin erikoisin ja hallitsevin piirre niin se kyllä ihan täysin kiistämättä on aluetta ympäröivät vuoret - mieleen ei kyllä tule mitään muuta tämän kokoluokan kaupunkia jota ympäröivät tällaiset kulissit. Kaupungista itään kohoavat lumihuippuiset Andit ja tältä alueelta löytyvät koko vuorijonon lähes korkeimmat huiput. Lähistöllä kohoaa useampikin huippu yli 6000 m ja 120 km Santiagosta pohjoiseen löytyy myös koko mantereen korkein vuori Cerro Aconcagua Argentiinan puolella. Lännessä kaupunki rajoittuu rannikon mukaisesti kulkevaan toiseen vuorijonoon ja näiden vuoristojen väliin jäävät sitten maan kuuluisat viininviljelyalueet. Ja tällä alueella Andit todella ovat muuttuneet lumihuippuisiksi. Pohjoisempana Atacamassa vuoret olivat kyllä korkeita, mutta ilma oli niin kuivaa, ettei lunta muodostunut ja tulivuoret ovat sen verran lämpimiä, ettei niillekään pääse lunta muodostumaan. Bolivian ja Perun puolella taas Altiplanolla huiput ovat vähän matalampia
PortilloPortilloPortillo

Tuonne jonnekin pilvien sekaan jäi näkymä Aconcagualle. Ei ole kevät vielä ylettynyt Portilloon.
ja ilmasto sen verran lämpimämpää, ettei lunta ole näkynyt. Mutta tällä nyt sitten löytyivät vihdoin massiiviset Andien lumihuiput.

Kiertelimme kaupunkia muutaman tunnin ja jo siinä ajassa saattoi todeta, että alue on aivan valtavan suuri. Santiagossa asuu n. 6 miljoonaa asukasta ja talot ovat yleensä varsin matalia eli alueen suuruus on jokseenkin käsittämätön. Tärkeimmät nähtävyydet kuitenkin sijaitsevat kohtuullisen rajatulla alueella ja kun ne oli kertaalleen nähnyt pikaisesti, saattoi sitten palata mielenkiintoisiin paikkoihin kävellen. Kävimme myös tutustumassa Tintin Santiagon ”kotitaloon” ja lounaalla kävimme hänen naapurinsa Donja Bertan kotona.

Takaisin Andeille

Seuraavana päivänä päätimme vuokrata auton tarkoituksena tutustua vähän etäisempiin alueen nähtävyyksiin. Ensimmäiseksi suuntasimme kohden pohjoista, Los Andes nimiseen pieneen kaupunkiin. Kylä sijaitsee matkanvarrella Chilestä Argentiinaan ja se onkin joko ensimmäinen tai viimeinen paikka tällä puolella rajaa. Emme ihan osuneet oikeaan kohtaan kylään ajaessamme ja luulimme sitä huomattavasti pienemmäksi kuin se olikaan - paluumatkalla ajoimme koko paikan läpi ja kokoluokka muuttui merkittävästi. Jatkoimme siis matkaa kohden vuoria ja suuntana oli Portillon hiihtokeskus ja Argentiinan raja. Tie kulkee Aconcagua - nimisessä laaksossa jonka pohjalla virtaa myös melko vuolaita jokia. Ympäröivillä vuorilla riitti runsaasti lunta ja näin keväällä sitten sulamisvedet täyttivät myös laakson joen. Vesi tosin oli varsin mutaista mutta tällä kertaa
Ranta El TabossaRanta El TabossaRanta El Tabossa

Aaltojen kohinan voi melkein kuulla.
sitä oli yllättävän paljon verrattuna aikaisemmin näkemiimme jokiin. Tie on merkittävin läpikulkureitti Chilen ja Argentiinan välillä ja sen myös huomasi kun ajelimme lukemattomien rekkojen ja bussien lomassa. Tietä myös kunnostetaan koko matkalta ja usein istuimmekin odottelemassa vuoroamme suljettujen kaistojen keskellä. Matka siis eteni varsin hitaasti mutta eipä tuo haitannut upeita maisemia ihaillessa.

Tie kohosi pitkin matkaa ja Portilloa lähestyttäessä edessä oli todella jyrkkä ja kiharainen tienpätkä. Yleensä näitä vuoristoteitä on tullut ajeltua Euroopassa ja sielläkin maisemat ovat toki varsin jylhät ja hienot. Nyt ne olivat kyllä kertaluokkaa erikoisemmat. Vuoret ovat tällä alueella kaikki 5-6000 m korkeita ja maasto on melko paljasta - vain aivan alhaalla laaksossa oli kasvillisuutta mutta muuten ympärillä oli vain hiekkaa, kiveä, korkeita vuoria ja lunta. Mieleen tuli vaikka Sveitsin Alpit, jossa lehmät käppäilivät korkeilla vuoristoniityillä aivan tien varsilla - täällä ei kyllä mistään lypsävistä ollut tietoakaan. Ajoimme yhä korkeammalle ja tien varsilla oli jo paljon lumisia kohtia ja välillä nietokset ylettyivät tiellekin asti. Kiharaisen tien päästä löytyi ensin Argentiinan raja josta palasimme pian takaisin ja lopulta löysimme myös kuuluisan Portillon hiihtokeskuksen. Ensin ei meinannut oikein uskoa, että koko hiihtokeskus on oikeastaan vain yksi suuri hotelli ja sen ympäristössä olevat muutamat mökit. Hotelli kuitenkin sijaitsee kauniilla paikalla vuoristojärven rannalla ja sitähän oli päästävä ihailemaan. Paikka vaikutti alkuun aivan suljetulta ja kuolleelta mutta lähemmän tarkastelun jälkeen hotelli olikin auki ja pääsimme lopulta päiväkahville hotellin ravintolaan josta vihdoin näkyi sitten se järvikin. Päivä oli valitettavasti vähän pilvinen ja korkeimmat vuorenhuiput jäivät hieman pilvien peittoon. Tältä alueelta näkyy myös Aconcaguan huippu mutta nyt se jäi sitten vähän muiden vuorten taakse ja näkemättä - onpahan hyvä syyt tulla jossain vaiheessa takaisin katsomaan sitten sitäkin. Tästä huolimatta maisemat olivat kyllä henkeäsalpaavan upeat ja mukava oli nähdä Andeista tällainenkin osa. Hiihtokausi Portillossa on päättynyt vain n. kuukausi sitten ja maisema oli vielä hyvinkin luminen. Järvi oli myös osittain ohuessa jäässä, eli kevät tulee näihin korkeuksiin huomattavasti myöhemmin kuin alas laaksoon, jossa jo mansikat ja monet muut hedelmät olivat kypsyneet valmiiksi.

Lähdimme ajeleman takaisin kohden matalampia maisemia ja matkalla pysähdyimme mm. ihastelemaan pientä rotkoa, jossa näytti kuin joku olisi repäissyt kaksi vuorta irti toisistaan ja väliin oli jäänyt tämä repeämiskohta. Joki oli tehnyt uomansa näiden kahden vuoren väliin ja näkymä oli erinomaisen erikoinen. Pysähtyminen tälle näköalapaikalle taisi kuitenkin aiheuttaa meille pienen harmin loppumatkaksi.

Pieniä mutkia matkassa

Tien pahimmat kurvit ja silmukat olivat jo takana, mutta edelleen laskeuduimme melko jyrkästi ja mutkat olivat aika tiukkoja. Eräässä kohdassa kuitenkin yksi iso kuorma-auto tunki aivan pienen Kiamme takalautaan kiinni ja parasta oli päästää se ohi kun kiire oli niin kova. Kuorkki kuitenkin kaahasi ohitsemme ja jäi viittilöimään meille jotakin - apukuski roikkui puoliksi ulkona ikkunasta ja yritti osoittaa autoamme jotenkin. Koska oletimme, ettei mielenkiinto kohdistunut meihin itseemme vaan autoomme, arvasimme että jotain siinä oli vialla. Ja hetken kuluttua jo arvasimmekin, mikä oli vikana. Taisi olla rengas hajonnut.

Jokin aika sitten luettelin La Pazin blogissa meitä kohdanneet pikku hankaluudet. Lista ei ollut ihan täydellinen koska siitähän jäi heti ensimmäinen harmi pois, eli lentokone. Tässä nyt on jälleen yhdellä murheella täydentynyt uusi lista: lentokone Madridista Limaan, taksi Ollantaytambosta Cuscoon, bussi Punosta La Paziin, jokivene Chalalanissa ja nyt vuokra-automme Santiagossa. Eipä siinä muu auttanut kuin yrittää ajaa hajonneella renkaalla mahdollisimman vaarattomaan paikkaan joita ei vuoristoteillä ole liikaa ja ryhtyä renkaanvaihtohommiin. Auto oli varsin uusi ja vararengas mallia ’kottikärryt’ eli siis pieni onneton rinkula jolla ei pitkälle ajeltaisi eikä etenkään kovin kovaa vauhtia. Vaihdettava se kuitenkin oli, jotta yleensä pääsisimme sieltä vuorilta pois. Eikun siis hommiin. Manuaali esiin ja etsimään kohtaa, mihin tunkki laitettaisiin jotta auton saisi nostettua. Tarvikkeet esiin ja saimmekin melkein jo renkaan irrotettua
Talo Valparaisossa Talo Valparaisossa Talo Valparaisossa

Taustalla pilkottaa näkymä kaupungin rinteille sekä pieni hautausmaa.
kun 3 paikallista herrasmiestä pysähtyi ja tuli avuksemme - suuret kiitokset heille! Pääsimme jatkamaan matkaa ja ajoimme Los Andesin kylään saadaksemme rikkoutuneet renkaan korjattua jotta pääsisimme Santiagoon asti. Renkaassa oli varoitus, että maksimi ajettava matka olisi 50 km ja meillä oli edessä vielä tuplasti tuon verran. Paikallisen ’Vianorin’ edustaja ilmoitti, ettei korjaaminenkaan meitä pitkälle auttaisi koska rengas oli hajonnut sen verran pahasti. Rengas kuitenkin lopulta paikattiin ja pääsimme sillä loppumatkan Santiagoon asti. Sovimme myös autovuokraamon kanssa, että he tulisivat seuraavana aamuna hotellillemme vaihtamaan autoon uuden renkaan.

Valparaison kahdet kasvot

Korjatulla autolla jatkoimme seuraavana päivänä retkeämme kohden rannikkoa ja Valparaisioa. Täällä on varsin erikoinen järjestely siten, että varsinainen pääkaupunki on kyllä Santiago mutta siitä huolimatta maan parlamentti kokoontuu ainakin osan aikaa myös Valparaisossa - siitä hyvästä sitten tie rannikolle on erinomainen ja pääsimme perille nopeasti. Valparaiso sijaitsee aivan merenrannassa ja se on rakennettu pientä laaksoa ympäröiville 42 kukkulalle. Valpo on satamakaupunki ja keskellä kaupunkia on varsin suureksi kasvanut konttisatama ja pieni telakka. Tästä kaikesta minulla oli kuitenkin jonkinlainen kuvitelma ja mielikuva ja ensimmäinen näkymä kaupungista oli kaukana tästä mielikuvasta. Ensivaikutelma oli vain sekava kokoelma rumia uusia kerrostaloja ja pieneltä vaikuttavaan kaupunkiin aivan liian suuri satama kaupungin parhaalla paikalla. Kukkuloilla
Näkymä ValparaisostaNäkymä ValparaisostaNäkymä Valparaisosta

Ja värejä riittää tässä kaupungissa.
kuitenkin pilkisteli mielikuvan mukaisia värikkäitä vanhoja puutaloja harjakattoineen ja pienine ulkoterasseineen ja parvekkeineen. Parasta oli siis jättää satama ja ala-kaupunki ja siirtyä ajelemaan yläkaupungin pieniä kujia ja katuja. Ylhäältä löytyikin sitten se Valparaiso joka mielikuvissa oli tullut luotua. Kaupungista löytyy varmasti ihan kaikki sateenkaaren värit maalattuina talojen seiniin ja mitä erilaisimmat rakennelmat kelpasivat asuttaviksi. Osa taloista oli vähän turhankin kulahtaneen näköisiä mutta yhtäkaikki, näkymä oli kerrassaan ihastuttava. Joillakin kujilla vierekkäin olivat keltainen, sininen, vihreä, kirkas lila ja oranssi talo - voisiko olla iloisempaa näkyä? Myös espanjalaistyyliset rakennelmat ja näköalapaikat olivat tosi hauskoja, näkymät yläkaupungista satamaan ja rantakadulle olivat huomattavasti iloisemmat kuin rannan tasolta.

Ajeleminen pienillä kujilla joista iso osa oli myös umpikujia, oli varsin työlästä ja jatkoimme matkaa vähän väljemmille vesille. Pohjoiseen Valparaisosta on aivan uusi kaupunki, Vina del Mar. Nämä kaksi kaupunkia olivat kuin eri maailmoista, Valpo hieman ränsistynyt ja rähjäinen mutta ennen kaikkea todella sympaattinen ja iloinen ja Vina taas parturoituine nurmikoineen ja kiiltävine hotelleineen ja kerrostaloineen kuin suoraan vaikka Miami Beachiltä ja muualta Floridasta. Suoraan rannalle oli rakennettu useita korkeita kerrostaloja jotka olivat lähinnä Santiagolaisten kesäasuntoina. Eipä voi kehua ainakaan persoonallisuudesta sitä aluetta. Pohjoiseen Vinasta olisi ollut vielä joitakin rantapaikkoja mutta päätimme vaihtaa suuntaa ja jatkaa kohden eteläistä rannikkoa, josta löytyisi lisää pieniä rantakaupunkeja ja vähän suurempiakin.

Rannikon helmet

Jatkoimme matkaa Valparaisosta etelään ja heti kaupungin ulkopuolella tie nousi korkealle rinteelle suoraan rannan yläpuolelle. Maisemat Tyynelle merelle olivat upeat aurinkoisessa kelissä. Ranta kaupungin lähistöllä oli varsin kallioista ja pienet hiekkarannat oli hyödynnetty heti uimiseen. Jatkoimme n. 35 km Valparaisosta etelään olevaan El Quiscoon ja siitä aina San Antonioon asti pitkin pieniä rantakaupunkeja. Heti Quiscon jälkeen oli pieni El Tabon kylä, jossa ranta muuttui matalaksi pitkäksi hiekkarannaksi. Valtavat aallot hyökyivät rantaan ja pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan tyrskyjä ja kuuntelemaan aaltojen kohinaa. Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin ajaksi meditoimaan meren ääniä kuunnellen. Rannan läheisyydessä oli useita pieniä kyliä, jotka selvästi olivat paikallisten kesämökkejä. Hetken harkitsimme mökin hankintaa näistä maisemista - olisikohan kesän mökkimatkat kuitenkin vähän turhan pitkiä tänne asti? El Quiscon ja Tabon välissä oli myös pieni Isla Negran kylä jossa kävimme kurkkaamassa yhtä Pablo Nerudan taloista. Upea paikka aivan merenrannalle rakennettuna - kyllä siinä maisemassa on kelvannut runoilla. Matka jatkui Cartagenaan ja sieltä San Antonioon joka olikin jo varsin iso kaupunki. Kartasta löysimme pienen kylän Rocas de Santo Domingo jossa päättelimme olevan nimen mukaisesti jotain kallioita. Sinne siis tutkimaan, pitikö kuvitelmamme paikkansa. Ensin näytti siltä, että emme löytäisi yhtään mitään, mutta kun jatkoimme sisukkaasti matkaa, löytyivät nämä kalliotkin. Näky oli jälleen aivan huimaava - korkealta mäeltä laskeutui polkuja suoraan rannalle johon oli kasautunut tällä kertaa täysin aikaisemmista poiketen sileitä kiviä ja kallioita ja valtavan pitkä ja lähes autio hiekkaranta täälläkin - vain muutama kalastaja rannalla onkineen ja siellä täällä joitakin ihmisiä. Voisi sanoa, että nämä näkymät olivat todella aivan täydellinen päätös tälle koko matkalle - Tyynen meren kohina ja aallot jäivät kyllä hyväksi muistoksi matkan päätöksestä.

A3 Tour takana

Olemme tehneet melkoisen matkan - kaikki se mitä alun perin suunnittelimme on nähtynä ja koettuna ja muistoihin on jäänyt valtava määrä uusia kokemuksia. Olemme nähneet Andit monestakin suunnasta ja erilasina, kuivan Altiplanon ja Perun vuoret, Chilen lumihuiput ja Bolivian tasangot. Olemme kokeneet Atacaman täydellisen kuivuuden ja karuuden ja huikaisevat tulivuoret ja siniset laguunit. Olemme myös nähneet Amazonin sademetsien vehreyden ja niiden uskomattoman eläin- ja kasvimäärän. Välillä olimme niin korkealla että henkeä salpasi muukin kuin näkymät ja välillä olimme taas valtavan meren rannalla. Näimme inkojen pyhimmät paikat ja niiden upeat jäännökset kuin myös monet muut eri intiaanikulttuurien esimerkit. Välillä matkanteko väsytti ja rasitti ja välillä taas kokemukset korvasivat kaiken rasituksen. Kaiken kaikkiaan matka on kuitenkin ollut aivan valtavan upea kokemus ja välillä olemme itsekin ihmetelleet, että olemmeko ihan varmasti ihan itse tekemässä sitä eikä tämä ole mikään elokuva jota seuraamme sivusta. Ei - totta vieköön - me teimme sen matkan ihan itse ja nyt olemme kaikkia näitä kokemuksia rikkaampia.

Matkaajat palaavat takaisin Suomeen 31.10 lauantaina iltapäivällä ja kiittävät kaikkia bloginsa lukijoita - kiitokset kaikille kommenteista ja viesteistä!

Ikiliikkujat Soile & Tintti



Additional photos below
Photos: 51, Displayed: 31


Advertisement

Rikkaruoho ChilestäRikkaruoho Chilestä
Rikkaruoho Chilestä

Tätä kukkaa on ihan joka paikka täynnä, ihan kuin meillä voikukkaa alkukesästä.
Portillon hiihtokeskusPortillon hiihtokeskus
Portillon hiihtokeskus

Kausi on päättynyt 1 kk sitten - kylä on täydellisen hiljainen.


30th October 2009

Tervetuloa kotiin
HEI Ihana on ollut lukea näitä kuvailevia tarinoita ja ihailla kaikkia mahtavia kuvia. Melkein kuin olisi itsekin ollut matkalla. Ja toiset kuvaukset ovat kyllä olleet sellaisia, että mielummin melkein onkin täällä kotona koneen ääressä kuin siellä seikkailussa kaikkien mahdollisten ötököiden ja elikoiden seurassa.

Tot: 0.2s; Tpl: 0.017s; cc: 8; qc: 52; dbt: 0.046s; 52; m:apollo w:www (50.28.60.10); sld: 2; ; mem: 6.5mb