Advertisement
Published: October 17th 2009
Auringonnousu Titicacalla
Edelleen hereillä vähän väärään aikaan, aurinko nousee n. klo 5.Matka Cuscosta Titicacalle alkoi jälleen aikaisin aamulla - täällä kun lähdetään johonkin, tapahtuu se aina suorastaan käsittämättömiin aikoihin. Herättävä on 5:30 jotta ehtii bussiin tai junaan tai mihin vaan kulkuvälineeseen. Aikainen lähtö on tarpeen, kun lyhytkin matka kestää aina todella pitkään. Meillä ei ollut kilometreinä edessä mikään kummoinen matka mutta aikaa siihen oli varattu 8 tuntia. Ja se kaikki kyllä menisi.
Löysimme bussimme ja totesimme, että paikkamme olivat varattuja. Olimme saaneet bussin yläkerran etupenkistä paikat, mutta joku oli ne jo tyytyväisenä käyttänyt. Selvyyden vuoksi sitten tiedustelimme, että olivatko paikat vaan yleensä sattuneet miellyttämään vai oliko käynyt niin, että olimme saaneet paikkaliput samoille paikoille. No, niinhän siinä oli käynyt ja paikat oli myyty kahteen kertaan. Onneksi bussissa sattui kuitenkin olemaan sen verran tilaa, että pääsimme kaikki matkaan ja mekin etupenkkeihin viereiseen riviin.
Reitti tulisi kulkemaan Perun Andien ylätasangolla, Altiplanolla. Lähdimme Cuscosta jonka korkeus on n. 3400 m ja kulkisimme reitin varrella paikkojen läpi jotka sijaitsevat > 4000 m. Korkein paikka on La Raya, joka on 4022 m korkeudella. Määränpäämme Punon korkeus on 3800 m.
Kauniit ja karut maisemat Maisemat muuttuivat pian kaupungista lähdön jälkeen jylhiksi ja karuiksi. Tie kulki pitkin vuorijonojen välisiä laaksoja
Bussiavustaja Cuscossa
Tavarat bussiin ja menoksi jotka vaikuttivat todella kuivilta ja karuilta. Välillä matkasimme jokilaaksossa jossa paikoitellen hieman vihersi mutta uskomatonta oli, että siinä kuivuudessa ja voimakkaassa paahteessa kasvoi yleensä yhtään mikään. Karjaa laidunsi pitkin tienvarsia ja rutikuivilla pelloilla kulkivat sekaisin lampaat, lehmät, laamat ja jopa siat. Paikalla oli kyllä yleensä myös paimenia mutta eipä siinä paahteessa paljon eläimet liikkuneet.
Välillä Vilcanota joki muodosti pieniä lammikoita ja yhdestä niissä näimme matkan ensimmäiset flamingot. Vaaleanpunaiset pitkäkoivet olivat kerääntyneet pieneksi parveksi ja evästivät lammen reunalla. Altiplanolla on yhteensä 4 eri flamingolajia ja yleensä pidetään melkoisena onnenkantamoisena jos niitä näillä paikoilla onnistuu näkemään. Tällä kertaa meitä siis onnisti!
Matka jatkui karuissa maisemissa ja ensimmäinen suurempi kaupunki johon tulimme, oli Juliaca. Kaupungissa asustaa n. 150.000 ihmistä ja paikka oli kyllä luultavasti tämän matkan rumin kaupunki - ainakin tähän mennessä. Kaupungin rakennukset olivat jokseenkin kaikki 2-3 kerroksisia, keskeneräisiä tai muuten rähjäisiä. Useimmista puuttui ylin kerros ja harjateräksiset tukirakenteet törröttivät oudonnäköisinä tupsuina talojen katoilla. Kadut olivat enimmäkseen päällystämättömiä ja yhtään missään - siis todella missään - ei näkynyt mitään kasvillisuutta tai istutuksia. Liikenne oli kohtuullisen kaaosmaista ja meteli oli kova. Vain kaupungin laidalla ollut kyltti ’Bienvenidos a Juliaca’ oli kylän ainoa väriläikkä. Sangen ankeaa.
Ohitimme tämän ankeuden nopeasti ja
matka jatkui Punoon, Titicaca järven Perun puoleisen osuuden suurimpaan kaupunkiin. Puno sijaitsee ihan järven rannalla ja siitä olisi voinut kuvitella, että paikka olisi edes vähän vehreämpi kuin edellinen Juliacan kaupunki. Näin ei nyt kuitenkaan ollut ja Punoonkin saavuttaessa ensivaikutelma oli vähän ankea ja rähjäinen. Cuscoon verrattuna nämä kaupungit olivat jotain ihan toista - rakennukset olivat enimmäkseen melko hiljattain rakennettuja, savitiilisiä ja yleensä keskeneräisiä.
Olimme päättäneet kuitenkin viettää aikamme Punossa Titicaca-järven rannalla kun nyt kerran järvelle oltiin tultu. Suomalaisittain saattaa tietenkin ajatella, että mokoman lätäkön pällistelyssä ei voi olla mitään ihmeellistä - kohtuullisen pieni järvi, vain 160 km pitkä ja leveimmillään n. 50 km ei voi olla mikään ihmeellinen. Mutta kun järvi sijaitsee korkeiden - siis todella korkeiden yli 6000 metristen lumihuippuisten vuorten keskellä ja kun ohuessa ilmassa taivas on todella sininen, on järvenkin väri hieno. Ja onhan se nyt sentään maailman korkeimmalla oleva navigoitavissa oleva järvi.
Hotellimme oli todella ihan järven rannalla. Vain muutama majoituspaikka on rakennettu järven lähistölle ja muutama niistä on todella huippuluokkaa, yhdessä on jopa hapetetut huoneet. Eipä olisi ollut hullumpaa nukkua pitkästä aikaa tilassa, jossa happea olisi ollut riittämiin. Tyydyimme vähän vaatimattomampaan ratkaisuun mutta mukava oli meidänkin majoituksemme.
Hotellin rannassa oli suoraan vanha
brittiläinen höyrylaiva joka oli kuljetettu palasina Andien yli ja koottu vasta perillä. Laivan kuljetus perille oli kestänyt yli 6 vuotta ja nyt se oli entisöity hienoon kuntoon. Tulevaisuudessa on tarkoitus järjestää luksusristeilyjä laivalla pitkin järveä.
Me tyydyimme hieman vaatimattomampaan risteilyyn ja lähdimme käymään Ayamara-intiaanien järvelle rakentamille kelluville saarille. Nämä saaret lienevät yksi paikan kiinnostavimmista kohteista ja oli todella mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset elävät näillä kelluvilla saarillaan.
Alueella asustaa lukuisia eri intiaaniheimoja ja tarinan mukaan ayamarat ovat riitaantuneet esim. hallitsevan ketchua-heimon kanssa ja lähteneet asustamaan näille saarillensa. Perinne on jatkunut ja vielä nykyäänkin saarilla on n. 3000 asukasta. Aikanaan heimon välit muiden kanssa ovat olleet kovin riitaisat ja porukka on pysytellyt omilla saarillaan. Myös Perun hallitus on lähestynyt köyhiä intiaaneja vaatien heiltä verojenmaksua - heimolta jolla ei ole mitään suoranaista tulonlähdettä vaan elanto pääsääntöisesti on luontaistaloutta jonkinlaisen käsitöiden teon lisäksi.
Järven rannoilla kasvaa valtavat määrät järviruokon tapaista heinää, jota ayamarat keräävät saartensa rakennusmateriaaliksi. Yleensä saari rakennetaan uusiksi kahden viikon välein, siinä ajassa pohjasta on ehtinyt irrota niin paljon ruokoa, että tarvitaan jälleen uudet perustukset. Mikäli sattuu oikein paha sadepäivä juuri samaan aikaan, voi käydä niinkin, että talot kasataan uusiksi jo heti seuraavana päivänä.
Mielenkiintoista oli sekin, että jos
samalla saarella asustavalle perheelle tulee riitoja keskenään pistetään saari kylmästi kahtia - sahalla vaan pala irti saaresta ja kurjat tyypit tiehensä. Myös ikävistä naapureista pääsee eroon kätevästi. Joko siirretään oma saari muualle tai katkotaan naapurin ankkuriköydet!
Oli kuitenkin tosi mielenkiintoista seurata näiden ihmisten elämää saarillaan ja päästä tutustumaan edes turistina tällaiseen elämäntapaan. Tuntui jotenkin ihan epäuskottavalta, että saaret todella olivat vain alle metrin paksuisia ruokolauttoja joissa pohjana oli ruokojen juurakoita. Ihminen on kovin kekseliäs ja ayamaratkin ovat ryhtyneet kierrättämään tavaraa. Vielä nykyäänkin käytössä olevien ruokoveneiden täytteenä on nykyään muovipulloja - kannattelee hyvin venettä ja on kuulemma kestävä materiaali. Näkeehän sen näissä maissa teiden varsilla, että muovi ei todella katoa koskaan.
Titicaca järven vesi on laskenut jatkuvasti vallitsevan ankaran kuivuuden vuoksi. Rantaviiva oli todella paennut useita metrejä ja kurjan näköinen letto oli vallannut tilaa. Kuivuutta on jatkunut jo pitkään ja sen kyllä Altiplanolla huomasi. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta on jo sadekausi alkanut ja vettä tulee useampana päivänä viikossa. Nyt ei ole kuitenkaan sateita kuulunut ja sadekausikin on viivästynyt kuulemma useana vuonna joulu-tammikuulle. Tämä vesimäärä ei riitä pitämään järven vedenpintaa normaalin korkuisena eikä myöskään viljely enää onnistu kuten ennen. Ilmaston muutos siis todella näkyy näillä seuduilla, vaikkei se meitä vielä
niin läheisesti kosketakaan. Ihmiset joutuvat lähtemään kodeistaan ja hankkimaan elantonsa muilla keinoin kuin aikaisemmin - maa ei enää tuota elantoa perheiden elättämiseksi.
Näkemiin Peru Vasta täällä paikanpäällä on todella oivaltanut miten valtavia nämä maat ovat. Vaikka sitä uskoi tajuavansa, että matkanteko on hidasta ja siihen joutuu varaamaan paljon aikaa, on vasta matkan edetessä todella paljastunut, että paljon ei riitä - aikaa tarvitaan ihan mahdottomasti. Siksipä meidänkin on vähän rukattava suunnitelmia ja nopeutettava etenemistä. Punossa ehdimme viettää vain kaksi päivää ja matka jatkuisi siis La Paziin jo seuraavana päivänä. Monta hienoa paikkaa jäi Titicacalta näkemättä, mutta jostain on vaan luovuttava jotta pääsee yleensä yhtään mihinkään.
Kokemus Perusta on ollut todella positiivinen monessakin mielessä. Asiaa voisi kuvata vaikka laulun sanoilla ’Maa on niin kaunis…’ ja erityisesti ihmiset ovat erittäin mukavia ja ystävällisiä. Saimme joka paikassa suorastaan ylitsevuotavan ystävällisen kohtelun ja matkan varrelta jäikin monia ihania ihmisiä mieleen. Autonkuljettajamme Walter Limassa ja hotellin respan ihmiset, Cuscon hotellien avuliaat ihmiset ja oppaat, jotka auttoivat meitä monellakin tavalla. Ja myös Punossa tutustuimme erityisen mukaviin ihmisiin. Kaiken kaikkiaan, Peru on ehdottomasti maa johon kannattaa tutustua ja jonka ihmiset varmasti hurmaavat kaikki ystävällisyydellään, avoimuudellaan ja auttavaisuudellaan. Voisi vaan toivoa, että ”we’ll meet again”.
Juliaca
Perun rumin kaupunki? Matka jatkuu Boliviaan, La Paziin Olemme kulkeneet nyt viimeiset etapit busseilla ja myös Punosta päätimme jatkaa matkaa bussilla, tällä kertaa valinta osui TourPerun busseihin, joilla matkan La Paziin piti taittua 5:ä tunnissa. Kuulosti todella hyvältä, jopa paremmalta kuin voisi uskoa. Eikä näihin sitten loppupelissä kannatakaan uskoa. Matkan varrella sattui yhtä ja toista, joka hidasti perille pääsyä melkoisesti.
Rajamuodollisuudet Perusta Boliviaan kestivät kaikkiaan yli kaksi tuntia ja myös bussimme hajosi matkalla. Odottelimme rajalla myös Kyproslaisen pariskunnan maahanpääsyä - Bolivian viranomaiset eivät uskoneet, että Kypros on EU:n jäsenmaa ja sen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Boliviaan. Matka kuitenkin pääsi lopulta jatkumaan ja saavuimme La Paziin vain pari tuntia myöhässä, täkäläisen mittapuun mukaan varmaankin ihan normaalissa aikataulussa siis.
La Pazin tarinat ja jatko seuraavassa päivityksessä - nyt olemme jo ehtineet Amazonille ja lauantaina aamusta lähdemme 4:n päivän viidakkoretkelle. Palaamme La Paziin tiistaina jolloin jälleen kuulumisia lisää
Advertisement
Tot: 0.054s; Tpl: 0.012s; cc: 10; qc: 19; dbt: 0.0188s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
