Advertisement
Published: October 13th 2009
Machu Picchu
Perinteinen yleisnäkymä koko alueestaOlimme saaneet varattua matkan Machu Picchulle vähän eri aikataululla ja reitillä kuin olimme toivoneet. No, aina ei voi saada kaikkea toivomaansa ja matkamme alkoi Poroystä joka on Cuscossta n. 20 minuutin matkan päässä. Asemalle meidät kuljetti Armando joka lupaisi tulla meidät seuraavana päivänä sitten myös noutamaan Ollantaytambosta.
Ainoa keino päästä Machu Picchulle on käyttää junaa tai patikoida eripituisia reittejä Inka Trailia pitkin. Tietä ei perille ole ja matkaa on siis taitettava Peru Railin junalla. Nyt on jo löytynyt muutama muukin yrittäjä, joka rohkeasti on aloittanut liikennöinnin tällä reitillä. Aikaisemmin on syntynyt jopa mellakoita, kun reitille on yritetty saada kilpailua. Junia on 3 eri kategoriaa, kallein matka maksaa > 600$ - eli aivan hirveä hinta junamatkasta joka ei kuitenkaan ole kuin 150 km. Me tyydyimme halvimpaan luokkaan ja se osoittautui aivan erinomaiseksi vaihtoehdoksi. Juna oli kuitenkin ihan kelvollinen tosin kylläkin t o d e l l a hidas.
Juna kulkee lähes samaa reittiä kuin edellisenä päivänä olimme jo retkeilleet eli Urubamba -joen laaksossa. Loppumatka Ollantaytambosta Aquas Calientesiin kulkee todella hienoissa maisemissa. Yhtäkkiä luonto muuttuu aivan toisenlaiseksi ja karun kivikkoiset ja ankeat vuoret saavat vehreän kasvuston päälleen. Myös Urubamba joki on tällä osuudella huomattavasti vuolaampi
Wayna Picchu
Terävä vuori kuvassa on Wayna Picchu - tai Huyana Picchu eli nuori vuori. kuin alkupäässä. Lumihuippuiset vuoret pilkistelevät matkan varrella ja näkymät muuttuvat aina vaan hienommiksi.
3,5 tunnin junamatkan jälkeen saavumme Aquas Calientesiin - tai kuten nykyään kylää kutsutaan - Machu Picchu Puebloon. Tämä pieni kylä on junaradan pääteasema ja eteenpäin ei tästä pääse yhtään mihinkään. Vastassa on tiivis viidakko jossa ei teitä eikä raiteita löydy. Olimme löytäneet kylästä majoituksen jotta voisimme rauhassa viettää Machu Picchun raunioilla koko iltapäivän siihen asti kunnes paikka sulkeutuu klo 17.00.
Kylä on rakennettu suoraan rautatieasemalle. Kukaan ei ole ymmärtänyt varautua valtavasti kasvaviin turistivirtoihin ja ihmismääriin ja kaikki tuntuu olevan ihan keskeneräistä. Kylässä asustaa n. 3000 paikallista ja tärkein, ja ehkä myös ainoa elinkeino täällä on turismi. Rakennuksia todella nousee suoraan junaradan varrelle ja meidänkin hotellistamme kun astui ulos, niin oli suoraan raiteilla. Vähän samalla meinigillä nousi uusia rakennuksia radan varteen kovaa vauhtia. Koko kylässä ei siis todellakaan ole mitään muuta syytä vierailla kuin MP:lle pääsy.
Kun astuimme junasta ulos, olimme suoraan keskellä valtavaa toria ja kaupustelijoiden laumaa. Tähän on jo täällä tottunut, että koko ajan on joku kauppaamassa jotakin, kengän kiillotuksesta syötäviin tai erilaisiin matkamuistoihin asti. Tällä kertaa olin todella hämmästynyt, kun kauppatavaraksi oli keksitty aurinkovoide ja hyttysmyrkky. Sen aurinkorasvan ymmärsin, sitä meillä oli
itselläkin mukana mutta että hyttysmyrkkyä. Ihmettelin ihan ääneenkin, että mitähän ne nyt tuota myrkkyä täällä kauppaa? Tulisin huomaamaan, että en olisi voinut olla enempää väärässä.
Jatkoimme matkaa kaupustelijoista piittaamatta ja päätimme ensin hankkia liput MP:lle - ne tulee ostaa etukäteen vain muutamasta siihen pyhitetystä myymälästä ja yksi niistä sijaitsi kylän keskellä. Eikun liput siis hankintaan ja sitten vähän syömään. Ylhäällä ei nimittäin saisi syödä ja juodakin vain teräs tms. juomapulloista - muoviset kertakäyttöpullot olivat ohjeen mukaan kiellettyjä.
Evästä löytyi ja Tintti pisteli poskeensa jälleen avokadoa, tällä kertaa kastikkeena olikin jonkinlaista majoneesia - tämä eväs tulisi valitettavasti myöhemmin kostautumaan. Minä tyydyin ihan perinteiseen pastaan. Soitimme hotelliimme, että tulemme vähän myöhemmin ja jätämme tavaramme vuorelle säilytykseen - sieltä kuitenkin ilmoittivat, että tulevat hakemaan kamppeemme hotelliin. No, sehän sopi meille, kun kylällä ei ole autoja eikä muitakaan kuljetusvälineitä ja olisimme saaneet raahata pakaaseja melkoisen matkan.
Lähdimme siis hyvin ravittuina kohden Machu Picchun huippua. Ylös vuorelle kuljetaan pikkubusseilla joita ajaa katkeamattomana virtana ylös ja alas. Nämäkin bussin on paikalle rahdattu junilla - tietähän ei siis todellakaan ollut.
Lähdimme kohden vuorta odottavin ja innokkain mielin - miltähän siellä ylähäällä nyt oikein näyttäisi ihan livenä - kuviahan oli tietenkin nähty vaikka kuinka
ja nyt vihdoin koittaisi päivä kun näemme paikan. Odotukset tietenkin olivat varsin suuret. Olemme nähneet merkittävimmät maya -intiaanien paikat eli Tikalin Guatemalassa ja Copanin Hondurasissa. Nämä kummatkin olivat todella vaikuttavia ja hyvin erilaisia. Toinen todella valtavan suuri ja toinen taas mayojen kulttuurin keskus. Mikähän meitä tällä kertaa odottaisi?
Vihdoinkin vuorella Pääsimme ylös ja näky oli kyllä todella upea - kahden vuoren väliselle tasangolle oli rakennettu valtavat määrät terasseja, joita inkat käyttivät kasvien viljelyyn ja rakennelmia sekä käytäviä ja korkeita ja jyrkkiä portaita. Ilma sattui vielä suosimaan meitä ja taivas oli ihan kirkas - aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Eikun kiipeämään rappuja sitten vaan! Tintti lähti kiertämään koko aluetta ja minä päätin kavuta ylös paikalle, josta saa erinomaisen yleiskuvan koko paikan suuruudesta ja eri rakennuksista. Kapuaminen oli kohtuullisen työlästä kun kiviset portaat olivat välillä 40 cm korkeita ja välillä taas askelmista ei ollut tietoakaan. Pysähdyin hetkeksi myös tekemään tuttavuutta paikalla laiduntavien laamojen kanssa. Ovat muuten varsin hauskoja otuksia - ihmiset eivät niitä häiritse lainkaan vaan elikot käppäilevät terasseilla ihan vapaana ja parturoivat ruohoa. Ihmettelin vähän, että mistä otukset ovat sinne tiensä löytäneet ja kyselin vähän paikallisilta, että mistäs nuo ovat tänne eksyneet. Laamat kuulemma tuodaan paikalle tarkoituksella niittämään ruohoa -
tämä ei suinkaan ole niiden normaalia elinmaastoa. Myöhemmin myös kuulimme, että niiden hampaat kärsivät, kun ne syövät liian pehmeää ruohoa, kun ovat normaalisti tottuneet varsin karkeaan evääseen.
Hetken kapuamisen jälkeen pääsin pengerretyn alueen huipulle ja kiipeäminen kyllä kannatti. Perinteiset näkymät Wayna Picchulle ja yli koko alueen olivat kyllä todella hienot.
Rakennelmat ovat hyvin erilaisia kuin mayojen - paikalla oli vain yksi pyöreä rakennus, Auringon temppeli ja muut rakennelmat olivat varsin pieniä. Rakennushommat olivat jääneet vähän kesken, kun espanjalaiset valloittajat saapuivat paikalle. Harmillista, lopputulos olisi ollut varmaan hieno jos kaikki olisi saatu valmiiksi. Hyvin erilainen tunnelma siis kuin aikaisemmissa paikoissa mutta ei suinkaan yhtään huonompi. Tässä tapauksessa erityisesti paikka oli kyllä todella upea - korkealla vuorella keskellä sademetsää.
Mayat ovat koonneet rakennuksensa todella suurista kivilohkareista kun taas inkat käyttävät selvästi pienempiä elementtejä, osittain jopa aivan tavallisen tiilen kokoisia kiviä. Vain perustukset ja jotkin portit olivat suuremmista kivistä rakennettua. Huomiota herätti myös rakennusten ja temppeleiden karuus - missään ei ollut minkäänlaisia koristeita. Mayat koristivat temppelinsä ja rakennuksensa todella upeilla kuvilla ja kaiverruksilla ja etenkin Copanin stelat olivat merkittäviä kirjoitustaidon esimerkkejä. Vastaavia esityksiä ei inkoilla ole mitään. Alttarit ja rakennukset ovat itsessään hyvin karuja ja pelkistettyjä.
Niin - olimme siis
Jyrkkia portaita riittaa
Näitä kapuamalla pääsee kylän huipulle todellakin saapuneet sademetsäalueelle. Jossain vaiheessa vähän ihmettelinkin, että kummasti nilkoissa tuntui jotain nipistelyä ja lopulta vaivauduin tutkimaan, että mistä oli kysymys. Näky oli tyrmistyttävä - nilkoissa oli jokseenkin 100 itikan puremaa paukamaa ja jotkut pahalaiset olivat juuri hommissaan. Ötökät olivat hyvin pieniä, muistuttivat ehkä kotimaisia polttiaisia tai mäkäräisiä ja saivat aikaiseksi melkoisen paukaman. Jotenkin elävästi tuli mieleen ne kaupustelijat, jotka kauppasivat niitä hyttysmyrkkyjä - minullekin lopulta selvisi, ettei se ollut mikään vitsi kaupata niitä. Ja sanomattakin on tietenkin selvää, ettei Tinttiä purrut YKSIKÄÄN ötökkä ja minulla on koivet polviin asti täynnä paukamia. Joku onneton on sattunut käsiinkin ja iltaisin sitten innolla raavin niitä. PAH! Ja sanomattakin on myös selvää, että minullahan oli tietenkin mukana myös hyttysmyrkkyä joka on nimenomaan tarkoitettu SADEMETSÄÄN. Vain tyhmät kantaa sellaista mukanaan Suomesta asti ja jättää sen sitten hotelliin Cuscoon, kun lopulta lähtee sinne metsään.
Viivyimme Machu Picchulla niin pitkään kuin paikka oli auki ja kaikesta näkemästämme uupuneina palasimme takaisin Machu Picchu Pueblon mieltäylentävään kyläpahaseen. Pysähdyimme iltapäiväkahville ja jatkoimme sitten matkaa - uskokaa tai älkää - todellakin kiskoja pitkin hotelliimme. Majapaikka oli ihan kelvollinen ja jäimmekin sinne ihmettelemään päivän kokemuksia. Iltaruokaa emme ole vähään aikaan kaivanneet, jotain iloa todella on tästä korkealla olemisesta kun ruoka
Huipulla ollaan
Rauniot ovat todella korkealla, toisen reunan pudotus on valtava ei maistu yhtään.
Yöllä sitten puhkesi Tintin vatsatauti, oletettavasti aiheuttajana oli se avokadon kanssa syöty majoneesi. Minua ei hyttystenpuremia lukuun ottamatta vaivannut mikään normaalista poikkeava. Tintti oli varsin voipunut ja varmasti myös kuumeinen. Notkuimme hotellissa jokseenkin siihen asti kun oli pakko lähteä junalle. Lähtöaika oli 10:52 ja raahauduimme asemalle 20 minuuttia aikaisemmin. Hyttysmyrkyn lisäksi myös kaikki lääkkeet olivat tietenkin Cuscossa - turha niitä on mukana raahata. Paluumatka tuntui ihan loputtoman pitkältä - Peru Railin luksusjuna Vistadome teki 35 km matkaa kokonaiset 90 minuuttia - vauhti ei siis päätä huimannut. Köyhis junaan verrattuna ainoa lisä oli se, että näimme myös Peru Railin tanssiesityksen ja muotinäytöksen. So BOOOOOOORING!
Meitä oltiin Ollantaytambossa vastassa ja palasimme Cuscoon joka on oikeastaan ainoa kunnollinen jatkoyhteys alueelta pois. Jouduimme myös vaihtamaan hotellia ja uusi majapaikkamme hotelli Amerindia olikin varsin viehättävä ja kotoinen paikka. Ja kylmä! Kaikissa oppaissa on varoiteltu, että Andien ylängöillä on tähän aikaan vuodesta todella kylmä ja siksi olen raahannut matkaan mukaan muun muassa lämpömittarin - josta Tintti tietenkin kaiken muun mukaan raahaamani turhan kaman lisäksi vitsailee - ja paljastui, että huoneessamme oli yöllä 14C lämmintä - tai kylmää - ihan miten vaan. Minkäänlaista lämmitystä ei hotellissa ole ja sen huomasi. Peitot olivat
kyllä mukavan paksut ja sikäli tarkenimme nukkua. Kyselimme vähän respan tytöiltä aamulla, että mikä on Cuscon normaali lämpötila ja mikä siellä on todella kylmää? Pahimmillaan lämpötila laskee -5:n asteeseen ja se tarkoittaa jo sitä, että barrioissa asuvien lasten tilanne on huono ja kuolemantapauksia sattuu kylmimpään aikaan usein.
Tintti tervehtyi seuraavaksi aamuksi ihan entiselleen antibioottien ansiosta ja lähti jo klo 6 aamulla selvittelemään bussivaihtoehtoja Punoon, Titicaca-järven rannalle. Löysimmekin sopivan yhteyden ja kävimme varaamassa bussimatkan seuraavaksi aamuksi. Tällä kertaa päätimme jättää Peru Railin ylikalliin junan sikseen ja valitsimme bussin. ’Pika’-junalla matkaa olisi taitettu 10 tuntia ja bussimatkan arvioitu kesto oli n. 6 tuntia. Päivän vietimme jälleen Cuscoon tutustumalla - edessä olisi aikainen herääminen jääkaapissamme, bussi Titicaca-järvelle lähtee klo 8:00 aamulla.
Advertisement
Tot: 0.201s; Tpl: 0.013s; cc: 7; qc: 52; dbt: 0.1469s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
Tuula
non-member comment
Onneksi Tintti paranit nopeasti! Komeita kivitaloja, mutta aivan liian korkealla