Advertisement
Published: November 2nd 2006
Elamaa jokilaivalla
Yhteisoelamaa riippumatoissa. Matto on oikein mukava nukkumiseen ja etenkin oleiluun. Luultavasti Tampereen asuntoni tulee ensi syksyna saamaan uuden sisustuselementin...Vihdoin ja viimein paasimme Boliviaan! Kirottu laivamatka vain kesti ja kesti joen ollessa alimmillaan ja lisaksi paattimme perasin hajosi matkalla ja vietimme yhden paivan odotellessa korjautumista. Rio Madeiran rantaviiva tuli tutuksi, Cristo Rei (laivamme) vielakin tutummaksi ja elama tylsaksi. Paivat noudattivat rytmia: aamukuudelta heratys auringon noustessa ja aamukahvi, loikoilua ja lukemista riippumatossa puoleenpaivaan, lounas (pastaa, riisia, papuja ja kanaa tai kalaa), kortin peluuta tai lisaa oleilua riipparissa, kuudelta illallinen (lihakeittoa tai pastaa ja riisia papujen kera) ja nukkumaan viimeistaan yhdeksalta. Muutamana paivana herkuttelimme ja joimme cokikset! Hienoimpia hetkia oli herata auringonnousuun ja katsella panoraamana liukuvaa jokimaisemaa, joka tietysta itseaantoistavuudesta huolimatta oli todella kaunis. Muutama kaunis palmukkokin nahtiin, muuten "tavallista" Amazonin alueen jokimaisemaa. Kun viikko oltiin tehty/oltu matkalla, siina samalla kannella killuen ja oltiin jo riemuittu sunnuntai-iltana, etta jes, huomenna tama matka vihdoin loppuu, oli fiilis aika maassa kun maanantaina puolenpaivan aikaan laiva pyorahti ympari (ei katolleen, vaan joella ympyraa) ja saatiin tieto, etta laiva hajosi, odotellaan vahintaan iltaan. Muutama kirosana parahti ja raapustimme jo hatasanomaa pullopostiin, etta ei sielta joelta ja etenkin siita laivasta muuten paase ikina pois. Mietimme jo lautan rakentamista, kanootin vuokraamista ja uimista pois koko botskilta etta paastaan pois Brasiliasta. Olimme kuitenkin niin keskella ei-mitaan (200 km Porto
Epatoivon hetkella
Pelastus on pullopostin varassa, kunpa joku pullosen joskus loytaisi... Velhoon, maaranpaahan, 70 km takaisin edelliseen satamaan), etta ei auttanut muu kuin odotella siella. Illalla paasimme matkaan ja vihdoin ja viimein tiistaina saavuimme Porto Velhoon. Hyvin nopeasti jatimme laivan ja matkasimme suoraan parin laivalla olleen sirkuslaisen kanssa rajalle ja tulimme Boliviaan.
Yota olimme rajalla ja eilen lensimme tanne La Paziin, maailman korkeimmalla sijaitsevaam paakaupunkiin. Lentomatka oli ihan kiva, teimme valilaskun Trinidadiin ja katselimme viidakkoa ylhaaltapain, seka Andien poimuttumista pikkuhiljaa La Pazia lahestyttaessa. Kannatti lentaa, paasimme nopeasti tanne, koimme etela-amerikkalaisen potkurikoneen ja naimme maisemia ylhaalta. Sen verran korkealla ollaan, etta hengastyttaa pienikin ponnistus ja ylamaki, kaikki mukana olleet purkit, jotka jotakuinkin ilmatiiviita olivat "rajahtelevat" nyt aukaistessa ja ilma on tropiikkiin verrattuna kylmaa. Illalla ja aamulla suorastaan paleli! Kasvillisuutta ei ole enaa yhtaan, sen sijaan hurjia korkeuseroja loytyy ja ilma on aika ohutta, hengitellaan kevyesti. Ero merenpinnan tason kuumaan ja kosteaan viidakkoon tuskin voisi olla suurempi. Hinnat on taalla ihastuttavan halpoja, oikein sopivia opiskelijamatkailijoille. Eilen syotiin hienosti viinin ja jalkiruuan kera, yhteensa taisi olla noin 8 euroa, mukaanlukien siis molempien ruuat ja juomat. Muutama paiva lepaillaan taalla, syodaan hyvin (laivalla tapahtui vakavaa laihtumista!) ja totuttaudutaan ilmanalaan. El médico Suominen poisti madot taitavasti ja olemme jalleen matovapaita ja ilmeisesti trooppisten tautien ulottumattomissa,
Andit
Suoraan viidakosta lumihuippuisten vuorten keskelle. toistaiseksi.
Advertisement
Tot: 0.152s; Tpl: 0.01s; cc: 18; qc: 58; dbt: 0.0942s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
