ReissuVihko

---

Living in America

Lauantaina syötiin tuoreet aamupalat walmartista, jonka jälkeen lähdettiin keskustaan kahvitteleen ja netteileen. Aika kulu nopeeta skypetellessä ja keskipäivän pahin aurinko alko väistään sen verran, että päätettiin suunnata rannalle. Rantaviivaa st Petersburgissa on paljon. Päätettiin laittaa sormi vaan kartalle jonkun biitsin kohdalle ja suunnata sinne. Rannaks valikoitu treasure island, joka nimestä huolimatta oli vaan ranta. Aurinkoisena lauantaina muutamalla muullakin oli ajatuksena mennä rannalle ja parkkipaikat oli täynnä. Etittiin aika kauan paikkaa, mutta hyvä paikka löyty kuitenkin aivan rannan vierestä ja vielä sellaselta paikkaa, jossa ei hellevarjot ollu ihan vieri viereen kairattuina. Porukkaa tuppaa oleen rannalla kylmälaukkujen, katosten, aurinkotuolien ja hellevarjojen kanssa aikas paljon. Me ollaan jonkin sortin amatöörejä näissä rantatouhuissa, vaikka meidän viltti ihan voittamaton onkin.

Rannalla nähtiin pitkäkinttunen haikara tai muu huomiota herättävä isompi lintu. Lounastauon aikaan tie nousi meidän vieressä kirjaimellisesti pystyyn, kun purjevene alitti kaksosasen sillan. Meidän päältä myös lensi pienoislentokoneita, joissa näytti olevan mikroauton ohjaamolta näyttävä istuinosa. Kevytrakenteisia matalalla lentäviä koneita pörräs pilvettömällä taivaalla. Aurinko porotti kuumana ja vedessä oli mielellään pitkiä pätkiä. Kun oltiin jo tekemässä lähtöö auringon vetäytyessä, nähtiin lihavan miehen juoksemassa oman katoksensa perässä rannalla. Onneks ranta oli niin tyhjä, että ihmisvahinkoo ei sattunu. Linda pääsi kehasee kaveria nopeesta juoksusta ja mies oli otettu.

Rannalta lähtö oltiin ajotettu niin, että ehdittiin hyvin varttia vaille kasin näytökseen kattoon Tim Burtonin ja Johnny Deppin uutta Dark Shadows –leffaa. Hyödynnettiin opiskelija-alennusta teatteriin mennessä. Päästiin teatteriin sisälle eikä ehditty ees popkorneja ostaa kun huomattiin, että meille oli myyty jo pyörivän elokuvan liput. Näytös oli siis alkanu, mutta mainokset pyöri vielä. Käytiin nopeesti vessassa ja kivuttiin pimeeseen elokuvateatteriin. Lippukäytäntö oli outo. Liput tarkastettiin vaan tullessa teatterin aulaan eikä kyseessä ollu mikkään paikkaliput vaan teatterista sai ite valita mieleisensä vapaana olevan paikan. Päästiin hyvin leffaan kiinni, kun tosiaan viimeset mainokset vielä pyöri meidän selkien hakiessa asentoo notkuvista selkänojista. Leffa oli hyvä. Huumori toimi. Yli kakssataa vuotiaan vampyyrin istuttaminen hippien keskelle oli hupaisaa. Juoni piti otteessa, mutta loppu vähän liian tapahtumarikas. Mukava leffakokemus kaiken kaikkiaan, vähän vaan popkornien saamattomuus jäi painaan.

Leffan jälkeen käveltiin rantabulevardia ja eläviä ravintolakatuja sekä puitiin leffaa. Päädyttiin syömään new york –henkiseen ravintolaan. Fiilisteltiin vielä tuoreena olevia muistoja mahtavasta reissusta mahtavaan kaupunkiin. Tyttöjen seura ja kahdeks viikoks paikalleen asettuminen teki new yorkki reissusta mieleen painuneen ja onnistuneen, että sitä teki mieli näin jo filistellä. Maukkaiden sapuskojen jälkeen sulateltiin meininkiä vielä kaupungissa vähäsen, jonka jälkeen mentiin peitteleen foliolla ikkunoita ja peseen hampaita. Yövartija tuli meidän juttusille. Hän oli huomannut meidät eilen nukkumassa samassa paikkaa. Nyt mies toivotteli meille hyviä öitä ja lupas vahtia meidän lähistöö huolella. Saatiin kuorsata rauhassa.

Äitienpäivä alko pilvisenä ja päätettiin suunnata taas kahvitteleen netin ääreen. Ennen kahveja käytiin kattoon Salvador Dalin taiteelle omistettua museoo. Museossa on siis maailman laajin dalikokoelma. Oltiin nähty nykissä jo niin vaikuttavaa taidetta, että tällä kertaa meitä kiinnosti vaan sen pihalla olleet dalimaiset viikset, jotka oli jonkun juhlavuoden kunniaks kasvatettu. Museo aukes meidän harmiks vasta kahdeltatoista eikä päästy ihaileen viiksiä lähietäisyydeltä.

Kahvin jälkeen suunnattiin hiukan pohjosemmaks clearwater beachille, jossa päädyttiin ensalkuun puistopikniköimään. Hyödynnettiin kaupunkikävelyllä kirjastonpalveluista vessaa ja juomavettä. Sää oli sen verran pilvinen, ettei haluttu mennä rannalle. Käytiin kattoon vielä vähän pohjosemmasta lötyvää Dunedinin kylää, joka pääasiassa oli vaan yks pääkatu. Saatiin aika nopeesti siitä tarpeeks. Luettiin Dunedinin laiturilla Tampa bayn sanomia ja tultiin siihen tulokseen, että kaikki meininki on Tampassa. Päädyttiin siis matkaan vielä illaks Tampaan, jossa meitä kiinnosti keskustan vieressä ollu Ybor city, jossa vanhoja rakennuksia on kunnostettu ravintola käyttöön. Menoo ja meininkiä oli meidän silmien edessä Dunediniin verrattuna rutkasti enemmän. Ihailtiin vanhoja rakennuksia ja käytiin syömässä ennen yöpuuta. Tällä kertaa vartija toivotteli Lindalle hyvää äitienpäivää. Levollisin mielin parkeerattiin auto lammen viereen, jossa yöpy flamingo. Höyhensaarille ei ollu pitkä matka.

Maanantaina matkustettiin Floridan pääkaupunkiin Tallahasseen. Nimi kuulosti meistä katsomisen arvoselta plus kaupungin asema pääkaupunkina enteili hyvää, mutta kaupunkikierroksen jälkeen tuntu, että Tallahasseella ei oo meille paljon annetavaa. Tehtiin Tallahasseessa myös yks poikkeus aikasempaan verratuna ja mentiin yöpyyn motelliin. Perinteinen amerikkalainen motelli ei paljon eronnu meidän mielikuvista ja oltiin sen suhteen tyytyväisiä. Pyykinpesumahdollisuus oli houkutteleva, mutta myös suihku, koska poistuttiin rannikolta ja niin myös yleiseen käyttöön tarkotetut rantasuihkut poistu. Kaikkien niiden kanavien keskeltä ei löydetty hbo:ta, vaikka sitä vielä sisäänheittokyltissä mainostettiin. Illalla käytiin taas syömässä ja fiilistelemässä new yorkkia. Tällä kertaa mentiin saman ketjun ravintolaan, jossa myös brooklynissä viihdyttiin. Tääkään käynti ei pettäny. Tuhdit suklaa browniet takas taatun turvotuksen. Linda tokaskin, että ilman pääruokaa olis ollu sopivasti syötävää. Mahan täytteeks jäi kuitenkin taas uusia hyviä muistoja.

Mentiin illaks peseen pyykkiä motellille ja surffaileen. Meille selvis, että Tallahassee lassien kappaleen jälkeen kaupungilla ei hirveesti enempää annettavaa oo.

Tiistain aamupala oli täysin päivnastanen meidän hedelmäpitosiin walmarttiaamupaloihin. Murojen lisäks tarjolla oli bageleita, paahtoleipää ja vohveleita. Mehussa ja hillossa oli kaikki motellin tarjoomat hedelmät. Ennen uloskirjautumista Linda leikkas mun hiukset. Saatiin samalla siivojallekin jotain hommia. Hiuksista tuli hyvät, vaikka Linda vähän epävarma leikkaamisen suhteen oli.

Kierrettiin aamupäivällä vielä Tallahasseeta sillä mielin, että jos sillä olis meille vielä jotain näytettävää. Oltiin otettu ylös rullalautakauppojen osotteita ja suunistettiin niille. Ensimmäiset kaks pakkaa löyty, mutta niistä ei ollu jäljellä enää muuta kun muutamat mainostarrat ikkunoissa. Kolmas paikka löyty ostarista, josta löyty myös muutamat t-paidat meille. Haettiin maukkaasta meksikolaisruokapaikasta meille lounasta mukaan ja suunnattiin sininen kiitäjä kohti lännestä, meksikonlahden rannalta löytyvää Panama City beachiä. Tankattiin matkalla meidän neljäs tankillinen. Sivuhuomautuksena 50:llä dollarilla saa noin 14 gallonaa bensaa.

Kierreltiin panama cityssä taas oikeen lahjakkaasti ja todettin kyseessä olevan suhteellisen virkee rantakohde kymmenine rantatontti hotelleineen. Hiukan syrjemmässä kyllä näytti olevan rauhallisempaakin rantapaikkaa. Vattaa turvottaneiden aamupalojen, tortilloiden ja jäätelöiden päälle päätettiin tehdä lenkki rannalla auringon laskiessa. Matkan varrelta löyty myös amerikkalainen jalkapallo jota tykättiin heitellä hetki. Turvotus laski niin, että pystyttiin oikaseen ittemme kiitäjään siiven alle.

Keskiviikkona suunnattiin rannalle tuhtien aamupalojen ja kahvien jälkeen. Skypen kautta kuultiin meidän reissua olevan enää viikon verran jäljelllä. Tieto toi meille hiukan huolia, mutta samalla ollaan kyllä mielessä tehty pehmeetä laskua takas tuttujen asioiden pariin. Rantapäivä oli oikeen rento. Kelluteltiin oikeen antaumuksella turkoosissa vedessä ja pidettiin tyhjän olosella rannalla keskenämme hauskaa. Lounasteltiin rannalla ja makailtiin vielä hiukan lisää. Kuuden jälkeen alettiin tuumin siirtymistä kohti seuraavaa kaupunkia.

Pensacola oli valittuna seuraavaks kaupungiks, jonka oli tarkotus olla meidän viimenen rantakohde. Matkalla törmättiin huikeeseen ukkos– ja salamamyräkkään keskellä rannikon hiekkadyynejä. Hidastettiin sen verran vauhtia, että paikallisia ärsytti, mutta edes ne tööttäilyt ei estäny meitä ihailemasta poikkeuksellisen kovaa myräkkää jossain vähän kauempana. Matkalla ajettiin läpi Esteri –nimisen kylän, jossa sato hurjemmin kun muulla matkalla yhteensä ja tultiin siihen tulokseen, että kylä oli nimensä antaman kirouksen alla. Itse Pensacolassa pyörittiin illalla hiukan ja käytiin syömässä. Nukkumapaikka löydettiin mutkien kautta, mutta unet oli sitäkin mutkattomammat.

Torstaina tarkotuksena oli mennä Pensacolan rannalle, mutta oltiinkin omia suunnitelmia kohtaan radikaaleja ja lähdettiin heti aamusta kohti uutta osavaltiota, alabamaa ja sen kaupunki mobilea. Käytiin interstaten varrella olevalla tervetulokeskuksessa hakemassa mobilen kartta ja samalla Linda sai hyvin tervetulleet toivotukset alabamaan korostetulla etelän aksentilla: Welcome to Alabama honey!

Linda nappas Mobilee lähestyttäessä amerikkalaisesta sotalaivasta kuvan, joka ei ollu saanu sen yhdeksässä toisen maailman sodan taistelussa naarmuakaan kylkeensä. Mobilessä meidän tarkotuksena oli vaan käppäillä historialliseks tunnustettua pääkatua päästä päähän ja haistella alabaman tuulia. Alabaman ohittaminen noin helpolla osottautu kuitenkin vaikeeks, koska jokainen vastaan tulija tervehti meitä antaen samalla katsekontaktia. Käytiin kirjastossa vessassa ja suunnattiin pääkadulle. Pikkusen kävelyn jälkeen ohitettiin sporttibaari, jonka terassilla näytettiin Usa –Suomi –ottelua. Kysyttiin tarjoilijalta onko kyseessä suora ottelu vai vieläkö ne mehustelee vanhoilla voitoilla. Tarjoilija veikkas kyseessä olevan uusinnan, koska pelejä ei tuu heillä keskellä päivää suorana. Pian meille kuitenkin selvis kyseessä olevan suora ottelu ja niin kannustettiin lounastavia bisnessmiehiä täynnä olevassa sporttibaarissa suomee voittoon keskellä Alabamaa. Baarimikon kanssa saatiin hyvä leikkimielinen vääntö aikaan ja todistettua, että suomalaiset on amerikkalaisia parempia. Reilusti tuuletellen ja täynnä hyvää mieltä tutkailtiin loput mielenkiintoa herättäneet korttelin pätkät. Sunnattiin tästä sininen nokka kohti taas uutta osavaltioo, Mississippiä. Sielä ei oleiltu kun lounaan verran levähdyspaikalla, joka sekin oli suhteellisen kuppanen.

Ajettiin siis pitkin rannikkoo koko matkan ajan ja tarkotuksena oli pysähtyä vielä viettään rannalla aikaa Mississippin rannoilla, mutta kyseesä oli niin vaatimattomat hietikot ja tummat vedet, että ne ei meitä kummemmin kiehtonu. Jatkettiin matkaa siis kohti päivän neljättä osavaltioo, Lousianaa. Mississippin rannikolla talot oli nostettu pilareitten varaan, joka teki talon alle yhden katoksisen kerroksen. Pohdittiin asiaa tarkemmin niin rantatalothan tosiaan varautuu tällä tapaa tuleviin myrskyihin. Saatiin Lousianan tervetuliaiskeskuksesta maistuvat kahvit ja meno-ohjeet New orleansiin, joka oli meidän ainoo kohde louisinassa.

Päätettiin kierrellä meidän torstai ilta garden districtillä, josa on paljon vanhaa arkkitehtuuria, vintagekauppoja ja lunkia meininkiä. Ilta menikin lepposasti kierrellen ja kahvitellen. Uni oli ainutlaatusta neljän osavaltion kiertämisen jälkeen samana päivänä.

Varattiin perjantaiks keskustan kupeesta hostelli. Suihkut oli matkaajille tervetulleita plus keskustan (ranskalaisten kortteleiden) tutkiminen on kannattavinta jalkasin ja parkkeeraaminen keskustassa on yhtä kallista kun yön viettäminen halvemmassa hostellissa. Oltiin onnekkaita, että perjantaina oli vielä tilaa keskustan kupeessa olevassa hostellissa. Avulias isäntä neuvo meidät hyvään alkuun kaupungin kartottamisessa ja pian oltiin valmiina suuntaan kohti hostellin läheisyydestä löytyvää Louis Armstrong puistoa ja piknikkiä. Kyseinen alue, Treme on myös tunnettu rempseistä jazz –hautajaisista. Syötiin lounas kuitenkin ilman ruumiita ja suunnattiin ranskalaisille kortteleille, jossa ranskalaistyylistä vanhaa arkkitehtuuria komeili kadunkulmasta toiseen. Noilla seuduilla oli vaikee huomata, että vuoden 2005 katriina –myrskyn jälkeen kaupungista on häipyny yks kolmannes. Korttelit oli komeet. Korttelien loputtua Mississippi –joen rannassa oli bazaarimainen tori, jossa kaupiteltiin kaikkee turistikrääsää naamiaisnaamareista t –paitoihin.

Nähtiin katusoittajia ja bändejä kuppiloissa. Päätettiin mennä maistaan new orleansia yhdelle terassille. Se maistu mansikka daquireineen aika maukkaalta. Käppäily johti meidät kuppilalta mississippin rantaan, jossa kummasteltiin höyrylaivaa. Paluu matkalla hostellille törmättiin parvekkeella hoilottaneeseen oopperalaulajaan, jota muutaman kappaleen ajan kuunneltiinkin.

Suihkuttelujen jälkeen suunnattiin hostellin omistajan suosittelemaan hampurilaispaikkaan, jossa tarjolla oli myös paikallisten mittakaavalla kuuluisia Monsuuni –nimisiä drinkkejä. Tilattiin monsuunit ja burgerit hämärästä ravintolasta, josta ulospäin ei näkyny puisten ovien lisäks muuta. Sain myös paikan päällä uuden alter egon, kun pöytäpaikkaa tiedustellut tarjoilija kutsu mua Seymouriks. Tilanne sai meidät myhäileen ja päädyttiin siirtyä täpötäyden ravintolan puolelta baaritiskille tilaan herkullisia hampurilaisia ja drinkkejä. Drinkit oli makeita ja isoja ja niitä myytiin meidän aterioidessa kymmeniä ihmisille mukaan. Kadulla kun saa juoda ravintolan antimia muovilaseista. Hampurilaiset oli toooosi herkullisia eikä meille siinä hetkessä tullu muita yhtä herkullisia hampurilaisia mieleen. Lisukkeena ollu uuniperuna sourcreamillä oli tuhti ja maukas myös. NAM!

Tippailujen jälkeen lähdettiin monsuunin kanssa jatkaan matkaa kohti vilinää ja bourbon streetiä. Ehdittiin tilaan kojuilta vielä yhdet juomat ennen kun ruoka pingotti vattan siihen kuntoon, että minkään nieleminen oli vaivalloista. Kävelyn aikana meidät käskettiin jalkakäytävälle ja ihmeteltiin hetki sitä tiukka piposuutta, kunnes tajuttiin kyseessä olevan tv –kuvaukset. Linda alko kiljuun, kun tajus, että True Bloodia kuvataan meidän silmien edessä ja aina tv:stä katteltu komistus Alexander Skarsgård aka Eric seisoo parin metrin päässä.

Kuvausten loputtua sulateltiin vielä aterioita kävelemällä bourbon street päästä päähän. Oltiin hiukan pettyneitä kadun hulinaan. Meteliä piti vaan baareissa soittaneet bändit ja kaduilla kävelleillä turisteilla ei ollu aikomustakaan mennä baareileen. Katujen mystiikka ja hurjastelu tuntu olevan tipotiessään ja suunnattiin katteleen illassa lepäävää Mississippiä. Tultiin siihen tulokseen, että pingottuneet vattanahkamme ei kestäs enää tänään enempää ja päätettiin suunnata iltakävely kohti hostellia. Sininen kiitäjä saa nyt levätä ilman meidän hellää silitystä meidän nukkuessa keskellä Jazzin kehtoa.

---