Advertisement
Published: April 20th 2008
Smoikkis!
Millonkahan viimeksi tatakin kyhaelmaa kasasin, varmaan pari viikkoa sitten, juu. Huomaan pienta vasymista blogin kirjoittamisen suhteen. Rutiinit nakojaan painaa paalle aika vikkelaan ja rajusti, oli sita sitten missa pain maailmaa tahansa. Joten tuntuu etta liiemmin ei ole mitaan kerrottavaa, yleensa. Elama on sita perushuttua, arkea. Mutta nyt on kuitenkin vierahtanyt kaksi viikkoa, joten kokemuskonttiin on ehtinyt kertya muutamia mainitsemisen arvoisia hetkia ja tunnelmia. Aloitetaan.
Kasiteltavat asiat: -juomien siemailu + muuta
-Ben Tre
-Mui Ne
-tuparit ja viikonloppu
Sen jalkeen, kun viimeksi taalla kirjoittelin kirjaimia perajalkeen vaihtelevassa jarjestyksessa, tapahtui seuraavaa: menimme Hannan kanssa kaljalle, yhdelle. Oli sunnuntai-ilta. Joimme monta kaljaa, mutta yksitellen, joten olimme siis kokoajan yhdella kaljalla. Tama kohtaaminen tuli tarpeeseen, koska olemme joka paiva kokoajan niin sosiaalisesti ylikuormitettuja ja joudumme pinnistelemaan energiavarannostamme viimeisenkin joulen aina ja ikuisesti, emme oikeastaan olleet ehtineet pysahtya kasvotusten keskustelemaan siita missa ns. mennaan. Kun kohtaa uusia asioita jatkuvasti, eika niita ehdi kasitella, koska toisia uusia asioita vyoryy paalle miljoonittain horisontin takaa, tulee sellainen olo, ettei pysy mukana: Mukana siina missa mennaan, mukana siina missa mina menen, mukana siina milta minusta tuntuu ja milta "tuosta toisesta" tuntuu. Aivot vasyvat. Asiat suorittaa ja niista selviaa, eika ehdi tajuta mita tapahtui, kun revitaan jo seuraavaan tilanteeseen kuin olisi tuli perseen alla, eika kohtausta voida esittaa ilman minun suhteellisen passiivista panostani siihen. Ihan oikeasti tuntuu usein silta, etta olemme jotain friikkeja hakissa, joita tuijotellaan ja viedaan paikasta toiseen ja esitellaan ihmisille ihmeteltavaksi. Ja se meikalaisten tuijottelu joka puolella on lievasti sanoen hairitsevaa. Nyt osaan ainakin aavistaa milta tuntuisi olla kylan ainut afrikkalainen, ei-kivaa.
Siis, saimme puhuttua tuona sunnuntaisena-iltana oleellisista seikoista ja tajusimme jalleen, etta "tuo tuossa" on oikeasti ihminen tunteineen paivineen, eika mikaan roolihahmo elokuvassa nimelta "Vaihdossa Vietnamissa". Taisi muutama kyynelkin siina sitten paasta vierahtamaan.
Kuten kaikkialla, taallakin on tullut otettua SE oma roolinsa, joka ei valttamatta tunnu omalta, vaan pikemmiten olosuhteiden pakottamalta, vieraalta. Siis se rooli joka on aina kiltisti hymyileva, taukoamatta puhuva, aina samaa mielta oleva, paan nyokyttelija, mielistelija, kaikki eriavat mielipiteensa itsellaan pitava ja asioista ylikiinnostunut vaihto-opiskelija nimelta Mikko. En tunnista tuota hahmoa ja silti se olen mina joka sita esittaa. Karmaisee ajoittain.
Voimat oli sunnuntaina silla hetkella aikalailla kulutettu loppuun tai oikeastaan olimme kuin moottori, joka kavi ylikierroksilla. Illan aikana saimme uutta voimaa ja moottorin hyrisemaan kauniisti. Tama kaikki vaati tietysti sen, etta uimme silloin samoissa syvissa vesissa ja kohtaamisen, joka tapahtui sattumalta meidan lahikadulla. Tallaiset suunnittelemattomat ex tempore- kohtaamiset usein ovatkin parhaita, kuten kaikki tietavat. Silloin ollaan paljaimmillaan, ehka hiukan yllatettyja ilman mitaan roolia, omia itseja. Se oli hyva ilta.
Muuta mukavaa: teetatin itselleni puvun raatalille. Ei mitaan puvuntakkia vaan sahkon sinisen- kultaisen yopyjamamaisen aasialaisen asukokonaisuuden. Se on kieltamatta sellainen koti-oloissa pidettava... Jos lahtisin ulos moinen kolttu paalla niin sokeatkin naurais. Tykkaan siita silti. Taalla on tosi halpaa teettaa vaatteita omien mittojen mukaan, joten olihan se kerran elamassa kokeiltava. Kaupat tosin huijaavat ihan torkeesti vaittamalla keinokuitukankaita 100%:ksi silkiksi. Niin teki minunkin kauppiaani. Se kauppa ei ollut nahnytkaan silkkia, kaikki kankaat oli keinokuitua. Mutta vietnamilaisilla ei ole varaa aitoon silkkiin, niin he kutsuvat polyesteria tai mita lie silkiksi eli se on paikallista silkkia. Aitoa silkkia en oo nahnyt HCMC:ssa viela missaan.
Vietnamissa muutenkin on asiat usein muuta kuin sanotaan, kuten monesti muuallakin. Esimerkiksi taalla sinnikkaasti jaksetaan vaittaa pikkurappanaskoottereita moottoripyoriksi=motobike, ilman arraa. Alussa kaytin sanaa skootteri naista rakkineista, mutta kukaan paikallinen ei ymmartanyt. Sanoivat vaan etta tulin luoksesi miun motobikella, motobikella, motobikella. Sanojen toistaminen on luonteen omaista vietnamilaisille, seka englanniksi ja vietnamiksi. Se on aika raivostuttavaa aika ajoin, siis raivostuttavaa, raivostuttavaa, on raivostuttavaa, aika raivostuttavaa ja melko raivostuttavaa, mutta raivostuttavaa, raivostuttavaa ja raivostuttavaa, siis raivostuttavaa ja suhteellisen raivostuttavaa. Olen oppinut inhoamaan sanaa motobike, koska kuulen sen paivittain keskimaarin tuhat kertaa liian usein. Ja tilanne on aina sama: kadulla skootterikuski huutaa, hellohello motobikemotobike!!! Usein tuohon iloiseen huudahdukseen liittyy joujou!, big guy!, haaauoooh!!!, wanna ride?, hi!!! tai erikoisen arsyttava kasien taputtelu tai sormein naksuttelu ja kasilla huitominen kuin koiraa kutsuttaessa. Ja kun tama episodi tulee koettua paivittain sen kolme sataa kertaa, alkaa Mikolla paata kivistaan. Ja motobike-kuskeja on noin kahden metrin valein. Ja vaikka ensimmaisella sanoo ei, niin kahden metrin paassa odotteleva idiootti yrittaa samaa "hellohellomotobikemotobike!!!"-temppuaan huutaen keuhkojensa kyllyydesta vaikka olen puolen metrin paassa ja olen juuri asken kieltaytynyt kyydista ja ihan varmasti tamakin kuski sen kuuli ja sitten tulee seuraava kuski, joka toimii samoin ja sitten sita seuraava tekee samoin ja sita seuraava ja sita seuraava ja sita seuraava ja sita seuraava ja samaan aikaa tuhat kirja-, postikortti-, lompakko-, aurinkolasi-, purukumi-, nenaliina-, koru-, kraasa-, tupakka-kauppiasta ja kengankiillottajaa ja keksinmyyjaa ja esitteiden jakelijaa ja kerjalaista ja matkatoimistojen sisaanheittajaa ja taksikuskia ja riksakuskia yrittaa kiinnittaa huomioni ja kaikki huutaa ku hullut ja liikenne pauhaa ja skootterit ajelee jalkakaytavilla edesta ja takaa ja sivulta ja aurinko porottaa pilvettomalta taivaalta ihan paan ylapuolella, ettei varjoa muodostu minnekaan ja bussi ei pysahtynyt oikealla pysakilla, koska stop-nappulat ei ikina toimi, eika kuskia voisi vahempaa kiinnostaa minun haluni jaada pois bussista, eika muuten lipunmyyjaakaan, eika muuten ketaan muutakaan, ja kuski ja lipunmyyja kalattaa keskenaan ja kaiuttimista pauhaa maailman huonoin musiikki ihan taysilla ja mulla on jano ja nalka ja oon vasynyt ja tiedan etta en paase mihinkaan pakoon tata kaaosta, koska ikkunani alla rakennetaan taloa ja puretaan toista taloa yotamyota, enka saa ikina kunnolla nukuttua, paitsi ehka su:na, jos on hyva saka, ja raksakundit on viettamassa viikon ainoata vapaapaivaa muualla ja rahatilanne ahistaa ja mulla on ihottumaa ja otokat puree yolla ja torakat juoksentelee rottien kanssa kilpaa kadulla ja mulla on koti-ikava ja mun peittona toimiva lakana on aivan liian lyhyt. Olipa muuten aika hyva kuvaus kadulla kavelemisesta ja elosta taalla yleensakin.
Matkustukset:
Kaytiin reilu vko sitten pe-la etelassa pain Mekong Delta- alueella Ben Tre:ssa Nhanin kotona. Minibussimatka kesti noin kaksi tuntia. Olipa harvinaisen turha reissu, mutta tulipahan nahtya paikallisten arkea edes hiukan. Ben Tre:ssa on abaua 120 000 inehmoa ja ehka saman verran kukkoja ja koiria. Nhanin koti oli aika iso omakotitalo johon kuului puutarha banaani-, mango-, kookos- ja papaijapuineen. Muutakin kasvilajikkeita loytyi, seka kalalampi/kuoppa. Lisaksi varustukseen kuului kaksi nimetonta koiraa ja kolme nimetonta kissaa. Taalla pain kissat ja koirat eivat ole herttaisia lemmikeita vaan talon vartijoita ja hiirten metsastajia ja myohemmin ehka illallisia. Siksipa niita ei varmaan nimetakaan, tieda hanta(a).
Niin tosiaan, Nhanin perheesta ei kukaan puhu sanaakaan englantia, Nhankin suht huonosti. Siina sitte istuskeltiin ja syotiin mamman tekemaa namsupoperoa ja hymyiltiin ku Hangon keksit. Ilta oli apsurti. Talossa asui isi ja aiti ja ukki ja mummi ja veli vaimoineen, ainakin. Meille kuitenkin oltiin raivattu omat huoneet ja muut nukkuivat ties missa, ulkona tai naapurissa tai pomelopuussa, en tieda. Ilo oli huomata nukkumisajankohdan koittaessa, etta "sankyni" virkaa toimitti lattialle levitetty bambumatto ja sen paalla ohut peitto, tyynykin loytyi, peitto oli estynyt saapumasta. Siina sitten kun yolla makasin kivilattialla pikkuhousuissani yrittaen loytaa edes yhta sopivaa nukkumisasentoa, mietin pikku paassani, etta miten ihmehessa olin joutunut moiseen tilanteeseen. Talo oli aivan tien varrella, etta rekkojen rallatukset kuuluivat oikein hyvin, koirat innostuivat haukkumaan pari tuntia, kukko liittyi kuoroon ja Nhan katsoi olohuoneessa telkkaria ihan taysilla ja siina sitten ois pitany nukkua. Olo oli apsurti. Silti sain kummasti jotenkuten nukuttua muutaman tunnin verran.
Ben Tre:n reissu oikeastaan koostui lahinna siita etta syotiin pari kertaa Nhanin kotona ja kaytiin parin tunnin reissu keskustassa, josta ostin itselleni erikoiset Addas-merkkiset rantatossut. Se siita.
Mutta Mui Ne. Ihanainen Mui Ne!!! Siinapa juuri oikea paikka minulle. Matkustelin su:na omassa hyvassa seurassani Etela-Kiinan- Meren rannalle bussilla noin viisi tuntia. Se viisi tuntia maksoi itsensa takaisin tuhatkertaisesti. Mui Ne on pikkuriikkinen kalastajakylanpahanen, jota on siunattu sulokkaalla rannalla. Rantaviivaa on abaua 20 km, siis uinti- tai surffikelpoista so. Surffarirannat on onneksi aikalailla eri paikassa kuin uintirannat, koska surffarit etsii isoja aaltoja ja uimarit taas yleensa eivat. Onneksi MuiNe:ssa on kuitenkin vahan turisteja.
Bungalowini sijaitsi aivan rannan tuntumassa. Kun avasin huoneeni oven, nakymaan sisaltyi rantaa ja merta ja palmuja. Oveltani veteen oli ehka abaua kaksikymmenta metria. Ei voi sanoa kuin etta olin onnellinen Mui Ne:ssa. Kuulin luonnon, meren, jopa omat ajatukseni. Puolentoista kuukauden taukoamattoman jytamelskeen jalkeen rauhallinen, hiljainen, hidas, saasteeton, luonnollinen, varikas, kaunis ja ihmisenkokoinen Mui Ne vei sydameni. Aion hakea sen takaisin, jos aikaa loytyy ja rahaa tietty. Nama nykyajan sydamet on nimittain aika kalliita.
Olin todellakin tuollaisen rantaloman tarpeessa. En tehnyt yhtaan mitaan. Hetken aikaa ajattelin menna katselemaan joitain nahtavyyksia lahella, mutta paatin jaada rannalle loikoilemaan ja lukemaan kirjaa. Valilla kavin uimassa tai otin kokovartalo-hieronnan rannalla. Nelja euroa pyysi maksuksi hierojanainen, jolla oli karheimmat kadet mita olen ikina kohdannut. Kavin myos parturissa. Parturi yritti vedattaa ihan taysilla, pyysi 80 000 dongia eli vahan reilu kolme euroa. Maksoin 68 000 d, koska yksinkertaisesti ei ollut enempaa mukana ja ukkeli tuntui olevan siihenkin summaan erittain tyytyvainen. HCMC:ssa kun kavin aiemmin kynittavana, lasku oli 40 000 d eli 1,60 E. Ja Mui Ne:ssa parturin-vastaanottona toimi autotalli, siella sitten istua torotin kun parturmies naytteli partaveista niskavilloilleni. Koitin olla heiluttamatta paata.
Iltaisin kavin tien toisella puolen olevassa raflassa syomassa pitkan kaavan mukaan, siis aperitiivineen, ruokajuomineen ja deperitiivineen ja kolmine ruokalajineen. Kolme tuntia kerrankin vierahti, kirja oli menossa mukana.
Uidessa nieleskelin herkullista merivetta litroittain, niin voimakkaaksi merenkaynti ajoittain yltyi etta valilla nenan kautta vetta virtasi solkenaan ruoansulatuselimiston kurimukseen. Vesi oli toudella suolaista piskuiseen Ita-mereemme verrattuna. Eka uintikerta yllatti. Ke:na sitten palailin saastepilven keskelle alias HCMC:hen. Saavuttuani kaupunkiin ruotsalaisten kanssa illastimme, viimeisia kertoja. He onnekkaat haipyvat koto-Ruotsiinsa ensi viikolla. Mycketkiva hei.
Mutta, siis, Mui Ne:hen jos menet, mene Thai Hoa Resortiin ja ota huone nro A2 rannalta. Kahden hengen huone 25USD= n.17,50E. Yksin matkustaessa joudun usein maksamaan kahden hengen huoneen laskun, se olla perin harmillista.
Mitas viela?
Tana viikonloppuna Hannalla oli hurjat tuparit. Han muutti kerrosta ylempaan, parempaan huoneeseen. Mina olin ainut vieras eli Hannakin ilmiselvasti panostaa laatuun eika maaraan. Siella sitten istuskeltiin ja juteltiin ennen syomaan ja baariin lahtoa. Mina olin pukeutunut uuteen siniseen pyjamaani. Oli hauskaa. Ostin Hannalle tuparilahjaksi kielenkarhentimen/puhdistimen. Sehan on joka tyton ja pojan toivelahja. Kylla Hanna selkeasti yllattyi positiivisesti lahjastani.
La:na sain itseni liikkeelle puolilta paivin ja raahauduin kauas kotoa "keskustaan" Rex Hotelliin syomaan. Saalittavan huonon ruoka-annoksen jalkeen reippailin Oopperatalolle ja ostin liput illan konserttiin ja sitten kirjakauppaan korttiostoksille (joo koitan joskus saada lahetettya) ja sielta sitten Ho Chi Minh City-museoon, joka oli aika aneeminen. Siella oli kolme suomalaista, mutta koska en ollut juttutuulella, valtin heidat. Museon parasta/kauheinta antia oli helvetin valtias patsas ja kuva palavasta munkista.
Konsertin parasta antia ol kuoro, yksi modernibalettipiisi ja orkesteri, joka oli ryyditetty kolmella norjalaisella. Yllattavaa kylla, illan aikana kuulimme vietnamilaisen musiikin lisaksi norjalaisia savelia.
Harjoittelu on ollu ihmeen mukavaa, kun talla viikolla ja ens viikolla ollaan tietokonetomografiassa. Saamme jopa tehda jotain, itseasiassa kaikkea mahdollista. Valilla meidat jatetaan vahan liikaakin keskenamme tekemaan tutkimuksia, silloin pikkasen pelottaa. Mutta sitten annetaan vaan reippaasti palaa ja luotetaan taitoihimme.
Tanaan kavin katsomassa yhdistetyssa ravintola/ilmaisleffassa Cloverfieldin. Kauheen huono. Good morning Vietnam taytyy tsekata joku kerta ja Quiet American, seka Killing fields, ne pyorii kokoajan, koska kertovat Vietnamista ja Kamputseasta. Muuten ohjelmisto vaihtuu viikoittain. Naihin jannittaviin faktoihin lopetan napynapyttelyn tahan. Ensi viikon ti:na lahdenkin Hanoihin, joten haatyy kahtoo, millon sita taas jaksaa tanne koneen aareen liiskautua.
Siispa ei muutaku hilipatihei ja hellat tunteet, voikaatte hyvin ja olkaatte hyvia!
Advertisement
Tot: 0.071s; Tpl: 0.011s; cc: 6; qc: 48; dbt: 0.0496s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
systeri
non-member comment
Fiu fau fou
Morooos! Mui Ne kuulostaa taivaalta! Siellako se sijaitseekin...? Oot kuiten aika mukavasti saanut tutustua kaikenlaiseen ja nahda monenmoista. Ja onhan se kylla taatusti mielenkiintoista kayda jonkun paikallisen kotona. Vanhana pappana sitten kaiholla muistelet ja arvostat sita bambumattoa, etta 'olipa ne ihmiset ystavallisia, kun vallan bambumattonsa mulle yosydanna antoivat'. Tulee tuosta joka paikkaan viemisesta ja itse itsensa tahdottomaksi marionetiksi tuntemisen olostasi mieleen oma aikani Ranskassa. Sinne tanne fiuh fauh, kuka mina olenkaan, muista hymyilla aina ja sita rataa... etta symppaan velukultaa kovastikin. Se vie uskomattomasti voimia, ainainen seukkaaminen. Haleja!