Lomalla


Advertisement
Thailand's flag
Asia » Thailand » South-West Thailand » Ko Pha-Ngan
July 19th 2007
Published: August 9th 2007
Edit Blog Post

Lähdettiin Koh Taolta kohti Koh Phangania aikaisin aamulla. Satamassa meitä odotti katamaraani ja parisen sataa muuta reppumatkalaista 😉 Onneksi oli liput jo valmiina, joten ei muuta kuin paattiin ja leffa pyörimään! Koh Phanganille päästyämme meidän kimppuun hyökkäsi liuta bungalowien tarjoajia. Löydettiin yksi hyvä, siis hintansa puolesta. Pikku bungalow maksoi yöltä noin 3,5 euroa ja hintaan kuului vielä ilmainen kuljetus paikan päälle. Jos olisimme matkanneet rantsulle itseksemme, pelkkä taksi olisi maksanut 4,5 euroa. Bungalowi oli ihan ok, mutta laskuvesi oli täälläkin aamupäivisin voimakkaasti läsnä. Tämä näkyi siten, että vesi oli normaalin 10 metrin etäisyyden sijaan 150 metrin päässä. Koska päivä oli nuori, lähdettiin käppäilemään/kahlaamaan rantsua pitkin etsimään parempaa beachia. Tunnin kuluttua oltiin hiestä märkinä ja tietysti hieman palaneina löydetty hieno beachi. Päätettiin siirtää kamat sinne seuraavana päivänä. Varattiin jo bungalowikin valmiiksi ja kyseltiin, että jos voisivat tulla hakemaan meidät autolla kymmeneltä aamulla. Varmisteltiin monta kertaa, että asia onnistuisi ja sieltä tuli ”yes, yes, ok, ok”.

Seuraavana aamuna autoa odotellessamme, muistettiin, että oltiin ”yes yes”-maassa. Eli jos thaimaalainen ei ymmärrä koko kysymystä ja kuitenkin thaimaalaiselle selviää, että jotain se turisti on kysymässä, niin vastataan siihen tietysti ”yes”. Ja jos turisti kysyy ”ok?”, niin siihen pitää myös vastata ”yes” 😉 Tämän takia yllätys ei ollut kovin suuri, kun aamulla ei mitään autoa kuulunut.. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta Tomin rinkka painoi lähes 28 kiloa plus nelisen kiloa tietokonelaukku mukaan lukien, joten niiden kanto helteessä (tai saati pakkasessa) ei ole mitään herkkua. Neiti Mäkeläinenkin oli pitänyt huolta, että rinkka ei ole Tomin rinkkaa paljoa kevyempi aktiivisesti ostaen joka maasta lisää painoa vaatteiden muodossa 😉 Pulahdus vedessä lievitti tuskaa heti perille päästyämme. Seuraavat päivät sitten menikin vedessä pulikoiden ja bungalowin riippumatossa kirjoja lueskellen. Tomi meinasi käydä sukeltamassa, mutta jätti kuitenkin väliin, koska tuskinpa se näkyvyys Koh Phanganin lähellä olisi sen parempi kuin Koh Taollakaan. Jotta ei oltaisi omalla rantsulla jumissa, vuokrattiin skootteri ja päristeltiin sillä yksi päivä ympäriinsä.

Saari on tunnettu Full Moon Partyista, joihin tuhannet turistit tulevat vaurioittamaan kuulohermojaan. Koska ne ovat vain kerran kuussa ja pippaloille olisi kysyntää, on FMP;n rinnalle kehkeytynyt Half-Moon Partyt, Black Moon Partyt ja ties mitkä samantyyppiset kemut. Ei kuitenkaan jaksettu lähteä kyseisiin maksantuhoajaisiin, vaan chillailtiin oman rantsun lähettyvillä.

Saarella löytyi onneksi muutakin tekemistä kuin pippaloiminen ja löhöäminen. Katja kävi yhtenä aamuna herättelemässä vatsalihaksiaan jopa Pilateksessakin. Kirjat oli kuitenkin muutaman päivän jälkeen luettu ja rannalla löhöilty tarpeeksi, joten päätettiin jatkaa matkaa kohti Malesian Pulau Perhentiania.

Lähtöä edeltävän yönä iski oikein kunnon ukkonen ja myrsky Koh Phanganilla. Ukkonen jyrisi siihen malliin, että jengi naapuri bungaloweista heräsi keskellä yötä katselemaan valoshowta. Salaman jyrähtäessä maa tärisi oikein kunnolla. Ukkosen jälkeen alkoi sitten kunnon vesisade ja tuuli. Joutui laittamaan ikkunan kunnolla kiinni, jotta vaakatasossa tuleva vesi ei tulisi sisään. Muinakin iltoina on salamoinut, mutta ei tähän malliin.



Additional photos below
Photos: 7, Displayed: 7


Advertisement

SavumiesSavumies
Savumies

Moskiitojen tappamista ja turistien myrkyttamista


Tot: 0.109s; Tpl: 0.01s; cc: 12; qc: 28; dbt: 0.0445s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.1mb