Advertisement
Published: March 14th 2013
Edit Blog Post
Tää oli se päivä kun piti eilisen kävelyurakan jälkeen ottaa yksi päivä vähän vähemmällä vaeltamisella. Paino sanalla ’piti’. Meni meinaan suunnitelmat uusiksi ja tuli taas tassuteltua vaikka kuinka. Tänään pitikin pitää vauhtia yllä, sillä oli harvinaisen vilunen päivä, ja jos olisin aamulla mitään ymmärtänyt niin olisin laittanut paksumman rotsin päälle. Sen sijaan menin ohkasella ja auringon laskettua viimestään kaivoin käsineetkin laukusta (ne sentään oli mukana). Tähän mennessä oon kulkenut täällä vuorillinen vakosamettijakku päällä ja hyvin on riittänyt, parilla erilaisella huivilla vaihdellen, riippuen lähinnä auringon näyttäytymishalukkuudesta.
Koska huomenna on tarkoitus lähteä ekan kerran Tokion ulkopuolelle seikkailemaan, lähdin tänään ensitöikseni Uenoon lunastamaan Japan Rail Pass’ini, joka onkin kätevä juttu. Lipun voi ostaa tietyksi ajaksi, ja tuona aikana voikin sitte reissailla JR:n junilla niin paljon kuin sielu sietää. Niillä ihan kaikkein nopeimmilla ei ikävä kyllä pääse luotikiitämään, mutta eipä nuo Hikaritkaan paljon nopeudessa vissiin pataan ota. Passia käyttelen siis ekan kerran huomenna kun lähden käymään Kamakurassa, joka onpi taannoinen pääkaupunki täältä Tokiosta hiukan etelään. Siellä onpi kuulemma hengellistä menoa ja luonnonihmeitä ihan joka lähtöön, mukaan lukien helkkarin iso Buddha-patsas. Maanantaina sitten on luvassa Kioton ja Naran retki, jolla viivynkin tiistai-iltaan asti. Paikatkin junissa jo varattu, jee jee!
Uenossa oli muuten menossa myös
jonkinsortin mielenilmaus. Liekkö tännekin asti kantautunut suomalainen taistelu opintotuen puolesta, ja aikaerot ja mitkä lie sekoittaneet setien tukimiekkarin aikataulun viikolla?
Keksin eilen, että kaupungissahan on tällä hetkellä myös laajin täällä koskaan nähty mestari El Grecon näyttely (viitisenkymmentä teosta), ja sekin Uenossa Metropolitan-museossa, joten päätin kävästä sen kurkkaamassa samalla kun hoodeilla olin. Oli ihan hienoa settiä, ja sitä oli kanssani ihmettelemässä iso joukko paikallisiakin. Tuolla museossa oli muuten näistä kaikista näkemistäni teknisistä vessoista kaikkein hupsuin. Piti ottaa kuvakin ohjauspaneelista, jossa sai normitoimintojen, eli lämmityksen ja erilaisten suihkujen lisäksi myös musiikit ja hajusteet ja mitä lie. En oo vielä uskaltanu moisia nippeleitä missään kokeilla, mutta pakkohan se vielä on ennen kuin täältä poistuu. Otin kyllä Uenon keikan tosissani ja käpöttelin isolla puistoalueella varsin pitkälle iltapäivään. Puiston laitamilla näyttäisi olevan myös ehkä miljoona koulua, ja niiden kaikki lapsukaiset olivat mun kanssa samaan aikaan parijonoissa päiväkävelyllä. Hupsun näköstä, mutta vaaratonta, toisin kuin yhden koulun katolta melkein päähän lentäny jalkapallo. Huh.
Uenon puisto on muuten kirsikankukka-aikaan se paikka missä tapahtuu ja biletetään, enkä yhtään ihmettele nyt kun oon nähnyt sen vielä kukattoman potentiaalin. En tiedä välittyykö ajatus lainkaan kuvista, mutta on puiston ”pääväylä” varmasti upea kun oikein äityvät kukkimaan! Mietin hetken joskos olisi
käynyt myös eläintarhassa, mutta jätinpä sitten viimeistään siinä vaiheessa ajatuksen kesken, kun infotaulu kertoi pandojen olevan pan… lempimässä, eikä niitä nyt päässyt syynäämään. Noin yleensä ottaen siedän eläintarhoja aika huonosti, varsinkin kun en etukäteen tiedä minkälaiset olot elukoilla siellä on. Niinpä en nytkään sinne oikeastaan ollut edes menossa, mutta pandoja olisi kyllä ollut hauska nähdä.
Mulla oli pienen soutelulätäkön sivuitse pois kävellessä vissi logiikka mennä Uenon aseman sijasta Yushimalta pois siksi, että sen vieressä piti olla shintolaisuuden oppimisen jumalalle pyhitetty pyhättö. Piti käydä hengaamassa ja kattelemassa olisiko sieltä saatavissa jotain opiskeluintoa. Noh, olin niin tohkeissani nälästä, että enpä sitten tajunnut koko paikkaa ja mennä posotin metroon ja Omote-sandon shoppailuhoodeille syömään lounaan tapaista ja hengaamaan muitten tyylikkäitten teinien kanssa. Jotain pientä tarttui mukaankin rahaa vastaan, muttei onneksi mitään radikaalia. Punainen laukku puuttuu vielä! Kenkäosastotkin voi ehkä olla parempi jättää rauhaan, kun eilenkin Shinjukussa ohimennen kenkiä ihmetellessä myyjä katosi äkkiä kaukaisuuteen kun oli vilkaissut siroa nelikymppistäni. Oppimisjumalan pyhä paikka jäi vaivaamaan, ja niin oli palattava lähtöruutuun, vaikka se aiheutti taas metrosuhailua enemmän ku laki sallii.
Piti tuosta metrosta siis todeta vielä, että onhan se mainio kapistus kyllä: siisti, helposti ymmärrettävä, nopea ja ajallaan. En oo myöskään juuri nähnyt paniikkisäntäilyä metroon
ovien juuri sulkeutuessa, mikä johtunee siitäkin että junia kulkee riittävän tiuhaan. Opasteet asemilla on hyvät sekä uloskäyntien että linjanvaihtojen suhteen, ja junissa joko kuulutellaan myös englanniksi tai ainakin seinältä on luettavissa asemainfoa myös ”meidän kirjaimillamme”. Täällähän on siis kaksi metroliikennöitsijää, yhteensä muistaakseni 14 linjaa, ja sen lisäksi raiteilla kulkee vielä pari muutakin tapausta, ja tämä pitää tajuta siinä vaiheessa kun lippuja ostelee. Mä olen tähän mennessä käytellyt lähinnä molemmilla metrohärdelleillä toimivia päivälippuja (vajaa kymppi euroissa), joilla saa kulkea siis päivän aikana niin paljon ku tykkää. Joka päivä on tainnut maksaa itsensä yhtä kaikki takaisin, mutta toinen vaihtoehto olisi tietty ostaa normilippuja. Systeemi menee niin, että voi vaihtaa myös ”toisen metron” linjoille vaikka ei alun perin semmosta lippua oliskaan, mutta tällöin portista ulos yrittäessä piippailee lisämaksutarve, ja sitä lisämaksua voi säätää automaatilla portin vieressä. Paikalliset makselee kortilla, ja saisihan tuommosen turistikin itselleen käyttöön, mutta aattelin ettei jaksa perehtyä niin paljoo että saisin aikaseksi.
Mutta siis, palasin kuin palasinkin tarinassa taaksepäin ja kävin oppimisjumala Sugawara Michizanen Tenmangu-pyhätöllä Yushimassa. Paikka oli kyllä hulppeen rauhallinen keskellä korkeita taloja, omalla puutarhalla ryyditettynä, joten kyllä kelpasi hetki rauhoittua, vaikka kylmä tulikin. Jampat pistivät juuri ovia kiinni, ja sain kuulla mainion rummutuksen, ilmeisesti siis sulkemisen merkiksi.
Kuitenkin, minun siinä ihmetellessäni kymmenet paikalliset kävivät esittämässä saman läpsyttely- ja kumartelushow’n mitä ehdinkin jo eilen Meiji Jingulla ihmetellä. Ilmeisesti siis ihan aktiivista touhua. Täälläkin oli toivomuskylttejä isot pinot, mutta äkkisilmäilyllä näkyvillä pinojen keskellä vain ihan muutama muun kuin japaninkielinen. Ainakin yksi espanjaksi kirjoiteltu taisi (huonoilla espanjantaidoillani tulkiten) toivoa itselleen samaa kuin minäkin itselleni, elikkäs opiskelutsemppiä.
Oli iltapalan aika, ja halusin jotain lämmintä. Omilta hoodeilta Asakusabashista löytyi näppärä pikapaikka, jossa sain erinomaista possua ja nuudeleita. Poltin suuni, kun yritin ryystää nuudelia kuten muut läsnäolleet, ja nopeudestansa päättelin että se lie totuttelukysymys tai sitten japanilaisten kitalaet on alunperinkin teräksestä. Varmistaakseni lämmön tasaisen leviämisen sisäpuolen lisäksi myös ulkopuolelle paiskasin sentään vielä takkia pukiessa kupin pohjalle jääneet soijaliemet päälleni, lähinnä housujen lahkeelle. Siinä sitä sitten englantia taitamattoman tädin kanssa kilpaa pahoiteltiin ja kumarreltiin, ja hän tiskirätillä minua siinä samalla puhdisteli. Huoh. Sinnekään ei kehtaa siis enää mennä. Olisinpa jättänyt mokausmoodini Suomeen, mutta tännekin se seurasi ja aiheutti soppasotkun lisäksi ainakin tiistain itsensäpolttamisen sekä vähintäänkin hysteerisen pelästymishuudahduksen eilen maanjäristysmuseon hississä. Huoh, onneksi osaan nauraa itselleni.
Mutta, nyt kabukilippuostoksille ja sitten unille. Aamulla hiton aikanen lähtö Kamakuraan.
Advertisement
Tot: 0.039s; Tpl: 0.011s; cc: 10; qc: 25; dbt: 0.0201s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb