Advertisement
Kohta ollaan oltu kuukausi Suomessa (huh, kuinka aika rientää!!), ja vieläkin on loppureissu päivittämättä tänne blogiin. Yritän nyt ryhdistäytyä, ja muistella mitä kaikkea tapahtuikaan... Mä ihan tosissani kuvittelin, että Sumatran ajalta kertoisin teille viidakkoseikkailuista ja lataisini blogiin läjittäin ihania valokuvia söpöistä orangeista. Vaan tarinat ja kuvat onkin ihan toisenlaisia. Viidakkoretket tehdään sitten joskus myöhemmin 😊 Tällä kertaa meidän Sumatran reissu piti sisällään lähinnä yksinkertaista kyläelämää ja järvimaisemia. Se järvi ei muuten ollut ihan mikä tahansa järvi, vaan Kaakkois-Aasian suurin (vulgaaninen) järvi, sumatralaisten ylpeyden aihe, Toba. <3
Balilta oli lentäen noin neljän tunnin matka Pohjois-Sumatralle, Medanin kaupunkiin. Meidän kanssa samaa matka Balilta Sumatralle lähti kaksi kaveria , jotka ovat kotoisin Sumatralta, mutta työskentelevät Balilla. Kumpikaan ei ollut aikoihin käynyt kotona, toinen kuuteen ja toinen seitsemään vuoteen. Voitte uskoa, että siellä äidit odottivat! Medanista jatkoimmekin heti matkaa kaverimme Chandran kotiin, joka sijaitsi pienehkössä Siantarin kylässä. Matkan varrella pääsimme haistelemaan mm. palmuöljyn "suloisia" tuoksahduksia, sillä tie kulki usein palmuöljyplantaasien halki. Myös kumipuuviljelmiä näkyi siellä täällä. Chanin äiti otti meidät lämpimästi vastaan ja johdatti kotiinsa kylän laidalle riisipellon kupeeseen. Koti yllätti meidät siisteydellään ja "tasokkuudellaan", sillä molemmissa makuuhuoneissa oli sängyt patjoineen, olohuoneessa siisti sohvakalusto ja keittiöstä löytyi harvinainen ylellisyys -jääkaappi! Syömään istuuduttiin kuitenkin maan
tavan mukaan banaaninlehtimatolle lattialle, ja olohuoneeseen oli varattu tila perheen kulkupelille, skootterille.
Yksi yö Chandran kotona, jonka jälkeen matkamme jatkui Toba-järvelle, ja sen keskellä sijaitsevalle Samosir-saarelle. Ihastuimme järveen ja saareen siinä määrin, että hylkäsimme muut suunnitelmamme viidakkoretkistä, orangeista ja vuoristoratsastuksista, ja asetuimme aloillemme. Välillä yövyimme hotellissa järven rannalla, osan ajasta taas kaverimme Gaben kotona pienessä Simanindon kylässä, josta ei olisi hotellia löytynytkään. Oli hauska elellä paikallisessa kodissa paikalliseen tyyliin. Pesulla kävimme aina järven rannassa, kuten muutkin kyläläiset. Tutustuimme myös naapuruston mummoihin, rouviin ja lapsiin. Ja olimme todella iloisia indonesiankielen taidostamme, koska muuten kommunikointi olisi jäänyt elekieleen ja hymyihin!
Ajelimme lähes joka päivä skoottereilla pitkin saarta ja kävimme katsomassa milloin mitäkin 😊 Vaikuttavaa oli istuskella kivisillä tuoleilla, joilla vielä parisen sataa vuotta sitten sumatralaiset kannibaalit istuivat miettimässä kuka seuraavaksi syödään chilillä maustettuna. Muistan myös erään kuningas Sidabutarin haudan, kuumat lähteet ja värikkäät torit ja kauppakujat. Kävimme uimassa paikallisella biitsillä paikalliseen tapaan vaatteet päällä ja maistelemassa vettä seitsemän maun-lähteellä. Toden totta, vesi maistui joka kerta erilaiselta, mutta sitä en osaa sanoa, löysinkö juuri seitsemän erilaista makua, kun en loputtomiin viitsinyt vettä nieleskellä. Melkoisen ikimuistoinen oli myös retki saaren korkeimmalle kukkulalle, sillä ylös johtava "tie" oli pääosin hyvin huonokuntoinen (milloin mutainen
ja liukas, milloin erittäin kivinen ja jyrkkä) ja saattoi korkeuksissa kadota kokonaankin. Oli siinä skoottereilla vääntämistä ja kuskeilla ja kyytiläisilläkin tekemistä 😊 Sieltä huipulta löytyi suloinen pieni "järvi" ja huikeat maisemat. Sinne jos mökin pystyttäisi... Paluumatkalla lasketeltiin vesipuhvelilauman läpi, tosin osa pinkoi edellämme pakoon.
Toba-järvellä olisimme viihtyneet pidempäänkin, mutta reissupäivät kävivät vähiin, ja Chandran kotona Simanindossa valmisteltiin jo vainajien muistojuhlaa, johon halusimme ja meidän toivottiinkin osallistuvan. Se olikin jotain varsin eksoottista meille länsimaalaisille tyttölöille. Chanin isä oli kuollut noin 20 vuotta sitten ja isoäidin kuolemasta taisi olla lähemmäs 10 vuotta. Heidän muistokseen suku järjesti kaksipäiväiset juhlat. Ensimmäisenä päivänä kokoonnuttiin haudoille ja monien puheiden jälkeen vainajien luut kaivettiin ylös haudan reunalla odottavien omaisten syliin. Päivä oli kuuma, hiki virtasi ja olo tuntui jokseenkin epätodelliselta siinä haudan reunalla tilaisuutta seuratessa. Mitään vastaavaa en ollut koskaan kokenut! Kun luut oltiin saatu kerättyä suureen vatiin, ne pestiin keltaiseksi värjätyllä liemellä, jonka jälkeen omaiset asettelivat ne sievästi pieneen puiseen arkkuun. Ja arkut takaisin maan poveen. Näin siis Sumatralla! Sitten oli vuorossa varsinainen juhlinta. Juhlaruoaksi teurastettiin neljä suurta sikaa ja keitettiin valtavia padallisia riisiä. Väki pukeutui värikkäisiin juhlavaatteisiin ja tanssi perinteisiä sumatralaisia tansseja. Sieltä juhlahumun keskeltä me sitten lähdimme kotimatkalle. Ensin Medaniin, jossa yksi lyhyt
yö, ja aamulla varhain Balille, jossa yksi lyhyt yö, ja seuraavana päivänä kotimatkalle.
Sumatra oli ehdottomasti yksi tämän reissun helmistä. Sumatralla pääsimme todella lähelle paikallisten ihmisten arkea ja elämää, ja totesimme sumatralaiset ihmiset erittäin ystävällisiksi, avuliaiksi ja vieraanvaraisiksi. Sumatralaista ruokaa voi vain kehua. Se oli aina ja poikkeuksetta herkullista. Myös se koirapata, jota Gaben äiti laittoi meille ruoaksi eräänä iltana. Anna rouskutteli valkoiset suolenkiemuratkin hyvällä ruokahalulla 😊 Luonto ja maisemat olivat myös upeita. Voin lämpimästi suositella jokaiselle!
Advertisement
Tot: 0.083s; Tpl: 0.013s; cc: 10; qc: 52; dbt: 0.0464s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
Heather
non-member comment
I don't know if you speak English, but I just wanted to tell you that I loved your photos from Indonesia!!! Continued fun on your travels! Heather :) dirty-hippies.blogspot.com