Varkalasta viela kerran


Advertisement
India's flag
Asia » India » Kerala » Varkala
December 4th 2008
Published: December 4th 2008
Edit Blog Post

Varkalan paivat alkaa olla luetut. Ostin junalipun huomiselle. Suuntana seuraavaksi Goa. Rannalta toiselle siis. Aika huvittavaa. Meikalainen ei ole mitenkaan suuri rantailun ystava. Taallakin olen saanut rantauduttua vain kahdesti. Uimassa kavin kerran. Vaan ei se haittaa, kun muutoin on mukavaa. Ravintolassa tai majapaikan terassilla istuskelu ja kirjan lukeminen on oikein kivaa. Kolme kirjaa on luettuna ja neljas meneillaan.

Mitapa muuta tassa nyt sitten kirjottaisi? Kun ei oikein mitaan tee niin ei ole mista kirjoittaakkaan. Tai no voisihan sita kait kertoa, kuinka vaikeata aurinkorasvan levittaminen omaan selkaan onkaan. Yksin matkustamisessa on tosiaan omat haasteensa. No onneksi hiusharjassa on sen verran vartta, etta silla voi levitella kertoimia niihin osiin, mihin ei muutoin yleta. Yksin reissaamisessa on myos se harmillinen puoli, etta paikalliset urokset tuppaa kaymaan liiankin seurallisiksi. Hotellin edessa olevan ravintolan kokki onkin jo kerennyt tunnustamaan suurta rakkauttaan meikalaista kohtaan useammin kuin kerran. Just!

Junalipun saanti Goaan ei ollutkaan ihan niin helppoa, kuin olin luullut. Junat on aikalaisen taynna tahan aikaan vuodesta. Oli siis ihan pakko taas heittaytya luksusmatkailijaksi ja ostaa lippu kalliimpan express junaan, jossa on ainoastaan ilmastoituja vaunuja. Meinaa menna vahan hienostelun puolelle koko reissu. Onneksi hinnat ei kuitenkaan ole pahat.

Advertisement



Tot: 0.058s; Tpl: 0.009s; cc: 7; qc: 24; dbt: 0.0409s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1mb