Advertisement
Published: March 27th 2009
Edit Blog Post
Ei ole kylla koskaan ollut nain hidas netti. Pitaa kirjoittaa worldPadilla silla aikaa, kun yritan avata blogiani. Joka sivuston avaamiseen menee noin 3 minuuttia.
Matka Diulta Porbanderiin:
Saapuessamme asemalle hieman 7 jalkeen aamulla, meille kerrottiin etta valtion bussi Dwarkaan oli juuri lahtenyt. Eras matkatoimiston mies sanoi, etta privaattibussin pitaisi hureistaa kohta aseman ohitse. Han komensi meidat tien varteen odottelemaan. Kiipesimme muurille kesyja kulkukoiria pakoon, mutta eras niista hyppasi ketterasti 1,5 metrin korkuiselle aidallekin. Joskus olen kauhistellut, miten julmasti intialaiset kohtelevat koiriaan, kun he saattavat lyoda niita kepeilla tai heitella kivilla. Vaarinhan se on, mutta silti on parempi jos koirat pelkaavat ihmista. En tarkoita, etta niita pitaisi lyoda. Ehka ihanne tilanne olisi juuri sellainen kuin se usein on taalla, etta kulkukoirat ja ihmiset elavat kumpikin erillista elamaansa, kummatkin ovat taysin valinpitamattomia toisiaan kohtaan. Koskaan aikaisemmin emme olleet tormanneet noin huomionkipeisiin kulkukoiriin! Ne yrittivat leikkisasti naykkia Kallen huosuista roikkuvia nauhoja ja minut ne ymparoivat joka puolelta tullen aivan lahella haistelemaan. Niita oli joku selvastikin hoitanut pentuna ja varmaan ruokkinutkin. No, onneksi nuo tapaukset olivat aidosti ystavallisia ja eivat kovin kapisen nakoisia. Yhta rohkeat ja akaisemmat koirat olisivat pelottavia. Varsinkin kun niita on usein isoja laumoja, niita saattaa ilmaantua kuin tyhjasta kymmenittain. En haluaisi tormata sellaiseen laumaan pimeassa. Aina joskus saakin kuulla huhuja, miten jonkun kimppuun oli hyokatty. Se on kuitenkin kasittaakseni hyvin harvinaista, yhta epatodennakoista kuin Suomessa suden hyokkays. Yleensa koirat ovat mita leppoisampia ja harmittomampia otuksia, kun ne paistattelevat paivaa raukean nakoisina jossain tienvarressa.
Bussia Dwarkaan ei koskaan nakynyt. Siispa otimme bussin Diulta Unaan. Nama naapurikaupungit olivat monessa mielessa kuin yo ja paiva. Siina missa Diu oli siisti, eurooppalaisvaikutteinen puistoineen ja lasten leikkikenttineen, seka roskakoreineen ja rauhallisine katuineen, Una oli intialaisittain likainen ja ruuhkaisa. Ruuhkat eivat kuitenkaan nakyneet bussiasemalla, vaan saimme odotella bussia vahan aikaa. Matkasimme lahes kuusi tuntia ja olimme silloin vasta Porbanderissa. Siella meidan oli tarkoitus vaihtaa bussia, mutta olimme sen verran vasyksissa, etta paatimme jaada tuonne Gandhin syntymakaupunkiin.
Porbander:
Kaupunki olisi ollut viihtyisa ilman kerjalaislaumoja ja telttakylia. Tassa kaupungissa karjistyi koyhien ja rikkaiden ero raikeimmin, mita mina olen Intiassa nahnyt! Tietenkin todella isoissa kaupungeissa, kuten Delhissa ja Mumbaissa on myos suurta loistoa ja aarimmaista koyhyytta. Porbanderin kokoisessa kaupungissa on kuitenkin usein tasaisemman koyhaa.Tuo kaupunki oli yleisilmeeltaan rikas. Leveita katuja, hienoja rantahuviloita, hienoja hotelleja ja paljon trendikkaita liikkeita. Etsiessamme ruokapaikkaa eksyimme vahingossa eraan telttakylan lahelle. Sielta tuli sitten juosten lapsilaumoja meita kohti. He eivat osanneet yhtaan englantia, mutta kasien ojentelusta ei jaanyt paljon epaselvaa. Aluksi naytti vain silta etta he saavat iloa siita, kun saavat roikkua kasissamme. Sitten he alkoivat kuitenkin repia meita jokasuuntaan. Joku tarttui toistuvasti juomapullooni ja yritti repia sita kadestani. Rohkeimmat kavivat jopa kaulapussiini kasiksi, mutta silloin sanoin heille vahan akaisemmin ja huiskautin sinne suuntaan. Onneksi joku paikallinen tuli karkumaan heille ja he jattivat meidat vahaksi ajaksi rauhaan. Pian osa heista ilmaantui takaisin. Sitten taas vastaantuleva seta komensi heita ja vain yksi sinnikkain poika jai roikkumaan meihin. Intialaiset ovat usein kaikki perusolemukseltaan siviilipoliiseja.(oikeita poliiseja taalla ei naekaan juuri koskaan) He puuttuvat karkkaasti joka asiaan. Talla kertaa oli ihan kiva, etta he komensivat naita riivioita.Joskus tuntuu, etta olin parempi ihminen ennen Intiaan tuloani! Silloin olisin tuntenut vain symbatiaa naita takkutukka lapsia kohtaan. Nyt kuitenkin paallimmaiseksi nousi artymys. Totta kai pohjimmiltani edelleen tunnen myotatuntoa heita kohtaan, mutta auttaminen on hieman vaikeaa jos lapsia on kymmenittain, sinulla ei ole mitaan ruokaa mukana ja olet tehnyt periaatepaatoksen, etta rahaa ei anneta lapsille. Olemme Kallen kanssa paattaneet, etta kun palaamme Suomeen lahjoitamme jollekin jarjestolle, joka tekee taalla toita kadullaelavien hyvaksi. Uskon, etta silla tavoin voisin auttaa paremmin. Huonosta omastatunnosta, kun eilen lahes suutuin noille lapsille, ostin tanaan ison kasan banaaneja ja jaoin niita muutamille pyytajille. Vanhuksille olen myos tanaan ollut avokatinen, ja heitellyt rubioita heidan kulhoihinsa.
Dwarka:
Kirjassamme sanottiin, etta matka tanne olisi kuin kulkemista kohti maailman loppua. Kerrankin kirja oli oikeassa. Kylla tama jonkinlaiselta maailman aarelta alkoi tuntumaan, kun pitkiin aikoihin bussin ikkunasta ei nakynyt muuta kuin hiekkaa,kitukasvuista pensasta ja tasaista silminkantamattomiin. Yksi suolajarvi onnistuttiin pongaamaan, mika osi kertoo luonnon karuudesta. Bussi ramisi koko matkan niin, etta jouduimme karjumaan toistemme korviin. Ramina johtui paljolti bleksimuovi-ikkunoista, jotka hakkasivat toisiaan vasten. Lahes kaikissa paikallisbusseissa on tallaiset auki-liukuvat ikkunat, jotka ovat kiinni loysissa urissaan, ja hakkaavat usein toisiaan vasten pitaen kuin kalkkarokaarmemaista aanta.
Tulimme tanne Dwarkan kaupunkiin puolen paivan aikoihin, majottauduimme ja lahdimme syomaan. Pitkasta aikaa emme loytaneet kuin paikallisen ravintolan. Heilla ei ollut mitaan menua ja paikasta sai vain thaleja. Paatimme ottaa sellaisen puoliksi. Paikan isanta aluksi vastusteli ja ihmettelimme, mika siina nyt taas on ongelma. Usein ongelmat tulevat siita, ettei yhteista kielta ole. Taas selvisi jalkeen pain, etta tassa paikassa thali oli loppumaton thali eli, kun se yleensa on vain yksi iso tarjotin erillaisia ruokakippoja, nyt astiat taytettiin aina valilla. Sen takia han ei meinannut hyvaksya, etta ottaisimme vain yhden puffetin. Mina siina sitten aluksi selitin, etten syo paljon, jolla tarkoitin vain, ettemme tarvitse kahta annosta. Han varmaan ymmarsi sen niin, ettemme syo kahden edesta, vaikka he kantaisivatkin ruokaa eteemme. En oikeastaan uskaltanut syoda paljon mitaan, silla suuri osa oli kylmaa.
Lahdimme kaymaan paivaretkella Okhassa ja Betin saarella. Bussi kulki sujuvasti Okhaan ja sielta hyppasimme alukseen, joka puksutteli saarelle. Betin saari on pyhiinvaelluskohde, koska Krisna tappoi siella jonkin demonin. Me emme kuitenkaan kayneet katsomassa temppelia vaan vierailimme moskeijassa, seka kuljeskelimme rannalla ja kivoissa maaseutumaisissa kortteleissa. Olemme nahneet vain vahan todellista maaseutua viime aikoina, joten saari tarjosi kivaa vaihtelua kaupungeille. Ominaista saarelle olivat kivimuurit, jotka olivat kasattu ilman laastia ja monen kokoisista luonnonkivista.Sataman lahettyvilla kaupattiin paljon kaikenlaista uskonnollista matkamuistoa.Siita erottaa paikallisille ja lankkareille suunnatut matkamuistomyymalat, etta ensiksi mainituissa myydaan alyttomasti kaikkia tauluja, joissa on hindujumalien kuvia ja erilaisia uhrilahjoja temppeleita varten.
Ihmiset saarella olivat mukavia, mutta heidan kanssaan oli hieman turhauttava yrittaa kommunikoida, kun yhteista kielta ei loytynyt. Istuessamme rantahietikolla ja askarrellessamme kasikoruja ohuista juurista, meidat ymparoi lauma miehia. Hekin nayttivat turhautuneilta, kun puistelimme paatamme heidan "hindi?" kysymyksille. Eras osasi kysya, mista maasta olemme, mutta siihen se sitten jaikin. Oli aika hupaisaa, kun kujilla sain muutaman "good ninght" tervehdyksen. Taalla ei paljon ujostella kayttaa englantia, jos yksikin sana loytyy sanavarastosta, se halutaan tuoda esiin ja joskus silla halutaan jopa kertoa kokonaisia elamantarinoita. Saimme kuulla myos "I love you" huudahduksia.
Veneessa ihmiset olivat jostain syysta hyvin kiinnostuneita ymparilla parveilevista lokeista. Niille heiteltiin leivan murusia ja monet kaivoivat kamerapuhelimensa esiin rapsien lukuisia kuvia.
Huomenna pitkalle junamatkalle.
Advertisement
Tot: 0.143s; Tpl: 0.01s; cc: 11; qc: 48; dbt: 0.0986s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb