Advertisement
Published: June 13th 2010
Edit Blog Post
CAIRNS 8.-15.6.2010
Tyynen meren saarilla, tarkalleen ottaen Rarotongalla huolestuin, kun en potenut vielä koti-ikävää, mutta samanaikaisesti kärsin yksinäisyydestä. Aloin pelätä paluuta tilanteessa, jossa en missään nimessä vielä tahtoisi lopettaa matkustelua, mutta olisin edelleen yksinäinen. Ajattelin, että jos väsytän itseni viimeiseen pisaraan asti Uudessa Seelannissa ja Australiassa, paluu tuntuisi siltä kuin pääsisin vihdoin lomalle kotiin.
Uudessa Seelannissa reuhdoin 6000 km, kävelin 160 km, en nukkunut puoleentoista kuukauteen samassa paikassa kolmea yötä pidempään. Australiassa olen matkustanut itärannikkoa pitkin kuusikymmentä tuntia, en tiedä mitä se on kilometreissä, olen ollut surffauskurssilla, purjehtinut, sukeltanut, pyöräillyt ja jälleen kävellyt. Pelkästään täällä Cairnsissa olen jo kävellyt kymmenen tuntia, käynyt Tjapukain aboriginaalien kulttuurikeskuksessa, matkustanut Skyrailillä sademetsän yllä ja Kuranda Scenic Railwayllä sademetsän keskellä, ottanut aurinkoa Palm Covessa. Matkustin eilen edestakaisin 200 km Cape Tribulationiin, tänään olin sukeltamassa Great Barrier Reefillä ja maanantaina on vuorossa Green Island. Sitten lennän 23 tuntia Suomeen Hong Kongin kautta.
Suunnitelma on toiminut täydellisesti. Jaloissa on jotakin vikaa. Uuden Seelannin Milford Trackin jälkeen oikean jalan jalanpohjan outo hermosärky ei ole parantunut. Vasemman (leikatun) jalan akillesjänne on ilmeisesti tulehtunut, koska tunnen nilkassa kipeän klompuran. Ettei vain olisi katkeamassa. Kävelen ontuen ja töpöttäen kuin vanhat ihmiset. Saan itseni kiinni irvistelemästä kivusta.
Odotan pääsyä
kotiin lomalle.
xxx
Cairnsin maailmankuulu Laguuni olikin muta-aukio low tiden aikaan ja kauniiksi kuvatun Esplanaden varrella oli varoituskylttejä krokotiileistä, so. kaupungin keskustassa. Varoituksia on ihan joka puolella. Ajattelin että ne on laitettu turistien viihdytykseksi, kunnes näin viisi krokotiilia Daintree Riverillä. Muuten täällä on ihan nättiä. Erityisen kauniita ovat kauas horisonttiin ulottuvat sokeriruokopellot, jotka kukkivat parhaillaan. Näyttää siltä kuin vihreän päällä leijailisi malvan värinen utupilvi.
Yhtä hämmästyttäviä ovat Cairnsia ympäröivät sademetsät. Wet Tropics World Heritage -sademetsä on kenties maailman vanhin, mutta myös näkemistäni metsistä upein, tihein, ylenpalttisin, korkein ja monimuotoisin. Ei ihme, että Steven Spielberg on valinnut sen uuden scifisarjansa, Terra Novan, kuvauspaikaksi. Amerikkalainen ydinperhe matkustaa ajassa miljoonia vuosia taaksepäin pelastaakseen nykymaailman maailmanlopulta. Aina Airlie Beachistä Cooktowniin ulottuvan alueen sademetsät muistuttavat mahdollisimman paljon muinaisen Gondwanan mantereen sademetsiä.
Cape Tribulationin erikoisuus on se, että se on ainoa paikka maailmassa, missä sademetsä kohtaa riutan. Se on myös ainoa paikka, jossa kaksi World Natural History Heritage -aluetta - yllämainittu sademetsä ja Great Barrier Reef - kohtaavat.
Cape Tribulationin masentavan kuuloisen koettelemus-nimen antoi tietysti masentunut eurooppalainen, kapteeni James Cook, jonka laiva, Endeavor, törmäsi siellä Great Barrier Reefiin ja miltei upposi.
James Cookin nimeen olen törmännyt helmikuun alusta lähtien
miltei joka päivä. En enää muista kuinka monta hänen patsastaan olen nähnyt ja kuinka monta lahtea, salmea, kaupunkia, katua, kukkulaa, yliopistoa ym. on nimetty hänen mukaansa Oseaniassa. Hän on tosiaankin merkittävin historiallinen henkilö alueella, joka käsittää puolet maanpallosta.
xxx
Luulin, että Australian suurin elinkeino on kaivostoiminta, mutta se onkin turismi. Joka tapauksessa luonnonvaroja riittää vaikka muille jakaa (tarkista mitkä). Mineraaleja myydään erityisesti Kiinaan ja Japaniin. Niitä ei oikein jalosteta täällä mitenkään. Kevin Ruddin Labour-hallitus on lätkäissyt erikoisen kaivostoimintaveron (mining tax), josta on riidelty julkisuudessa toukokuun alusta asti, jolloin tulin tänne. Mining tax on 40 prosentin lisävero joka tulee kaikkien normaalien verojen jälkeen ikään kuin rangaistuksena siitä, että mining on niin kannattava bisnes. Nyt kaivosmiehet väittävät että he joutuvat panemaan jäihin biljoonien dollareiden investoinnit tilanteessa, jossa maailman taloutta uhkaa lama. Kevin Rudd tahtoisi käyttää rahat koulujen ja sairaaloiden rakentamiseen sekä koulutuksen kehittämiseen. Hän yrittää mahdotonta. Muuttaa Australian selviytymisstrategiaa.
Queensland (Airlie Beach, Cairns jne.) on Australian tärkeintä sokeriruokoaluetta. Täällä valmistetaan myös omaa rommia, Bundebergiä, joka kuulemma maistuu hirveältä. Vain turistit juovat sitä, yksikään aussi ei suostu sitä kuluttamaan. Maatalous taitaa olla Australian kolmanneksi suurin elinkeino, jos kaivostoiminta on toiseksi suurin. (Tarkista tämä!). Queenslandin taloudessa turismin osuus on peräti
77% (Tarkista).
On ollut mielenkiintoista havaita, miten erilaiset strategiat Uudella Seelannilla ja Australialla on Suomeen, tai no Eurooppaan, verrattuna. Suomi, jolla ei ole minkäänlaisia luonnonvaroja, on tietysti, tietysti jo ammoin ajatellut, että strategia on koulutus ja mitä Suomi onkaan nyt tekemässä maailman parhaimmalle koulutussysteemilleen.
Aussit tekevät kyllä omia autoja. Uskaltaisiko niillä ajaa autiomaan halki?
Täällä jo 31 vuotta asunut mutta rankalla saksalaiskorostuksella puhunut, 65-vuotias turistiopas kirosi huonoja liikennejärjestelyjä. Hän puhui itselleen, mutta mikrofoni oli päällä. Hän sanoi: ”Euroopalla ei olisi mitenkään varaa tällaiseen tehottomuuteen ja leväperäisyyteen.”
Jo toinen kulmikas saksalainen! Minua huvitti, kun Tjapukain vastaanottovirkailija kysyi häneltä iloisesti ”Good morning, how are you?” kuten täällä on tapana kysyä joka paikassa ja yhä uudestaan pitkin päivää, hän vastasi ärtyneesti. ”Yes, yes I am fine. But these people should get tickets to Skyrail.” Suomennettuna: ”Voi v---u älä tuhlaa aikaa aina tuon yhden ja saman kysymiseen, kun et edes tarkoita sitä, vai oletko muka oikeasti kiinnostunut siitä miten minä voin, kyllästyttää tuollainen tekopirteys, mene sademetsään huutelemaan how-are-you-how-are-you, tärkeintä ei ole nyt minun vointini, vaan se, että meillä tiukka aikataulu, eli anna nyt helvetissä ne liput tänne ja vähän äkkiä.”
Mitä tapahtuisi, jos vastaisin mitään tarkoittamattomaan kohteliaisuuteen: ”I’m ill,
my feet are aching, I’ve spent all my money, I don’t have any work. Actually I don’t know why I’m living in the first place. So thank you for asking, but I’m not well at all. Help me!”
Kun olin Uudessa Seelannissa, slovakialainen kampaaja kertoi kaipaavansa Eurooppaan. Kiinnostuin heti ja kysyin, mitä hän oikein tarkoittaa Euroopalla. Hän punastui ja pelästyi, että oli ylittänyt sallitun rajan eikä suostunut täsmentämään.
En minäkään oikein vielä osaa täsmentää sitä. Mutta nyt sanon kuten hän: ”Kaipaan Eurooppaa.” Kaipaan hyvää keskustelua aikuisten ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita heidän lähipiirinsä ylittävistä asioista.
Olisiko Eurooppa sitten jotakin sellaista kuin ironiantaju; sitä ymmärretään täällä vielä vähemmän kuin Suomessa. Purevuuden taju. Pahantuulisuuden, ärtyneisyyden ja masennuksen hyväksyminen. Ihmisen traagisen osan muistaminen. Vakavuus. Kuolema. Weltschmerz. Yleissivistys.
Olin järkyttynyt, kun eräs isännistäni ei tunnistanut ranskan kieltä saati että hän olisi tiennyt, että osa Afrikasta on ranskankielinen, että Ranskalla on ollut siirtomaita samalla tavalla kuin Englannilla. Televisiosta tuli nimittäin ennakko-ohjelmaa jalkapallon maailmanmestaruuskisoista ja hän tuli ihmetelleeksi mikä ihme maa on Norsunluurannikko, Côte d’Ivoire, ja mitä kieltä musta mies puhuu. Kun kerroin, että Englanti ja Ranska oikein kilpailivat Afrikan omistuksesta 1800-luvulla, hän katsoi minua epäuskoisesti. Se oli täysin uusi asia hänelle.
Hän ei myöskään ollut ihan kuka tahansa, vaan varsin hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa.
Sitten tein virheen. Aloin tiukata, kuinka sinä et ranskaa tunnista, kun teidän televisiostakin tulee ranskankieliset uutiset aamupäivisin (kuten myös italian, kreikan, espanjan, kiinan ja saksankieliset). Mutta hän ei koskaan kuuntele uutisia, saati että hän lukisi sanomalehtiä. Häntä ei kiinnosta, mitä se häntä liikuttaa, mitä muualla tapahtuu. Sitten kysyin - epäuskoani sanoissa voimakkaasti painottaen - että ihan oikeastiko uskot persoonalliseen jumalaan, jolla on pitkä parta. Ilta päättyi ikävästi.
Kauheata sanoa, mutta Uusi Seelanti ja Australia ovat aika juntteja paikkoja. Ihmiset ovat melko naiiveja täällä.
Minusta aikuisella ihmisellä on velvollisuus tietää, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Hän on äänestäjä. Vallankäyttäjä.
xxx
Tjapakai -heimon ylläpitämässä kulttuurikeskuksessa opin, että maailma syntyi cassowaryn munasta samalla tavalla kuin alkuperäiskansa suomalaisten maailma sotkan munasta. Aboriginaalit tulivat tänne miljoonia vuosia sitten Aasiasta.
Turistit pitävät kuulemma aboriginaalit nykyään leivän syrjässä kiinni. Ajatelkaa nyt. Heidän asemansa on todella heikko.
Aboriginaali nimitys on muuten pahojen eurooppalaisten antama. Sana tarkoittaa epänormaalia, ei-alkuperäistä, ab-original.
Aboriginaalien taide on parhainta, mitä olen matkani aikana nähnyt. Se on riutan väristä (ks. seuraava blogi).
Advertisement
Tot: 0.098s; Tpl: 0.013s; cc: 10; qc: 22; dbt: 0.0723s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1mb