Advertisement
Published: July 30th 2009
Edit Blog Post
23.7. Vieraita tulossa ja kotona paniikki
Alkoi olla vaikea tietää kumpi luokitellaan suuremmaksi kriisiksi, 30-vuotinen sota, josta Tupulla oli koe torstaiaamuna vai meidän pakkaus, joka käsitti kaapillisen tavaraa. Torstaiaamulla näytti valoisalta, koska Tupu selvitti kokeen ja Juha oli saanut kamat kasseihin ja laatikoihin. Päivällä satoi vettä kohisten. Todettiin, että ei kannata raahata tavaroita autoon. Sateen päätyttyä odotti ikävä yllätys - auto ei lähtenyt käyntiin. Akku tyhjä, ihan pohjia myöten.
Auto ei lähtenyt kotikonsteilla mihinkään, työnsimme alas parkkitalon ramppiakin mäkistartin toivossa, ei lähtenyt. Hikeä nostattavan ja hermoja syövän edestakaisin ramppaamisen jälkeen todettiin että akku on tyhjä, koska poikien iloksi räpsytellyt sisävalot olivat jääneet autoon päälle. Kellään ei tuntunut olevan kaapeleita akun virvoitukseen (eipä ollut meilläkään, tällä kertaa). Päädyttiin ajamaan bussilla aseman taakse markettialueelle ja ostamaan uusi akku. Se laitettiin Henkan rattaisiin kyytiin.
Sitten suunnattiin asemalle vastaan Tuaa ja Eveä. Ne olivat lentäneet meille kylään yhdeksi yöksi, tehdäkseen sitten meille pari päivää hommia - toivottavasti mukavia sellaisia - ajamalla auton ja tavarat Suomeen. Tarkoitus oli Juhan ja Laren mennä niitä kentälle vastaan, mutta nyt kävi näin. Onneksi se ei tunnelmaa haitannut. Hyväntuuliset tytöt vietiin Neckarmüllerin mukavaan hälinätunnelmaan syömään. Illalla kotona koitettiin muistaa kertoa tytöille kaikki neuvot matkaa varten. Lare halusi
näyttää Tualle käsilläseisontansa ja muut olennaiset temput. Siinä saivat vieraat pikaotoksen Schwabenin maisemia ja aktiivisia pikkupoikia!
24.7. Haikeilua
Auton pakkaus jäi siis aamuun, Juhalle. Tytöt kävivät kävelyllä Bebenhausenissa, Tupu meni lukukauden viimeiselle luennolle. Päivällä syötiin yhdessä vielä Neckarin rannassa. Iltapäivällä matkalaiset pääsivät lähtemään - pulkka, Laren fillari ja meidän pyykkikori takapenkillä, Laren pelastajakypärä takaikkunalla. Tuijotimme haikeina perään. Ottihan se huoli nuorista kuskeistakin koville, mutta enempi huokailimme rakkaan automme perään. Emmekä huolesta, vaan eron haikeudesta, tämä taisi olla meidän jäähyväisemme sille erittäin hyvälle ja kolhuista huolimatta hienosti kestäneelle kulkupelille. Suomessa meitä odottaa sitten uusi auto.
25.-26.7. Viimeinen viikonloppu
Odottelimme tekstareita matkan etenemisestä kohti Tukohlman laivasatamaa. Kuuluihan niitä. Tytöillä ei ollut kovin tiukka aikataulu, joten vasta maanantaiksi piti suoriutua laivalle. Ja suoriutuivathan ne hienosti!
Lauantaina kävimme nostalgissävyttäisellä kierroksella kotikaupungin keskustassa. Istuimme Raatihuoneen aukiolla katselemassa turistista menoa. Söimme Neckarin rannassa erinomaista Biergarten-ruokaa. Syötimme sorsia ja kaloja. Olimme tyytyväisiä, joskin haikeita. Harmaahaikarakin ilmestyi ihmettelemään Stocherkahn-veneiden menoa. Mahtoiko tulla niiden meidän leivällä syöttmämiemme kalojen perään.
Sunnuntaina suoriuduimme maauimalaan. Lähi-uimahallimme kun meni remonttiin ja meillä jäi lippuja vielä. Onneksi jäi, emme kai muuten olisi menneet. Siellä oli kivaa, vanhemmat lähinnä kärähtivät auringossa, mutta pojat onnellisina pulikoivat matalassa altaassa. Lauri esitti
tiikeriä, ja alkuhämmenyksen jälkeen Henkka kahlaili suvereenisti. Hienon päivän houkuttelemana paikalla oli väkeä koko paikan täydeltä, ei silti mitenkään häiritsevästi.
Hyvin haikeaahan se on jättää tämä kaupunki. Upeat maisemat, nätti keskusta, vehreää metsää Schönbuchissa... olemme viihtyneet.
27.-29.7. Loma lähenee...
Rennon viikonlopun jälkeen karmea totuus alkoi taas painaa päälle: vielä oli kaksi koetta, ja muuttokin oli hyvin lähellä! Kokeet menivät ihan hyvin. Pakkaus eteni niin kuin pakkaukset etenevät - vuoroin näytti hyvältä, vuoroin toivottamalta. Aurinko porotti niin, että pojat piti ulkoiluttaa narupuiston varjoissa mielummin kuin kotipihan paahteessa. Lähitalojen remonttihäsläys ja meteli sopivat hyvin meidän kiireisiime.
Pojat olivat kyllä ihmeen rauhallisia. Henkka oppi sanomaan MUUMI ja paljon muutakin. Tosin se sitten hätäpäissään välillä yritti ehdotella että maustekurkku (Henkan lempiruoka) olisi auuuto. Lare sai vihdoin "isoliskon" tuomana Autot-elokuvan, harrastettuaan "Laitkin MäkKviin" -fanitusta Lightining McQueen -lehtien ja muun oheistavaran kautta. Katsoimme kaikki elokuvan, Henkkakin silmä kovana. Seuraavat päivät sitten Lare eläytyikin oleman nopea, salaman nopea.
Kun päästiin keskiviikkoon, olivat kokeet ohi kunnialla! Byrokratiaakin oli saatu hoidettua, jonottamalla tunti kansainvälisten asioiden toimistoon. Meille oli kehittynyt lista tehtävistä jutuista, tyyliin "lopeta pankkitili, siivoa ruokakaappi, päivitä blogi" jne. Onneksi tehtävälistalla oli myös kotikaupungista viimeiseen kertaan nauttimista, käytiin keskiviikon iltaruoka syömässä kaupungilla. Siellä
tunnelmasta aisti, että moni muukin oli lähtemässä pikapuoliin lomille! Joella yhdessä veneessä oli vanhojen herrojen swing-bändi, sieltä ne soittivat sooloja kukin vuorollaan ja yleisö rannalta taputti innoissaan!
30.7. ... ja lähenee...
Tehtävät listalta ovat nyt melkein kaikki yliviivattu - tehtyinä tai sellaisina joita ei ehditä tehdä - mutta pakkaaminen ja asunnon siivous ovat kesken. Kiireestä huolimatta kävimme tänäänkin Freibadissa uimassa. Tuumittiin, että sen minkä siinä aikaa menettää, saa rauhallisemmissa pojissa takaisin. Illalla Lare vielä leipoi voitaikinasta hillo"kroisetteja" (croissantteja siis). Huomenna pitää aamupäivällä luovuttaa asunto, sen jälkeen lähdemme kaupungille, tarkoituksena ihastella taas yhtä kaupunkijuhlaa (tällä kertaa kaupungin puiston lammen vieressä on Tübingenin "Sommerinsel am See"-tapahtuma) muutama tunti ja sitten suunnata lentokentälle. Kuudelta lennämme kohti venekotia, Olbiaan Sardiniaan siis. Siellä olemme seuraavat kuusi viikkoa - blogittamatta! Nonni, LOPPU!
Advertisement
Tot: 0.097s; Tpl: 0.014s; cc: 9; qc: 48; dbt: 0.0492s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 2;
; mem: 1.2mb