mitas tassa

---

Heip, jos jotain pienta paivitysta viime paivien kulusta ja sen sellaisesta.. Nicaraguassa meni vierahtaen reilut pari viikkoa, mukava maa, mukavia ihmisia ja paljon tekemista. Leon oli ensimmainen paikka johon saavuin, vanha historiallinen kaupunki jossa paljon kaunista vanhaa arkkitehtuuria ja mukava yliopistokaupunki ilmapiiri. Aika kului hyvin tekematta mitaan, pari paivaa rantsulla leonin lahella, yhtena paivana oli tulivuoriretki volcan cerro negrolle, 700 jotain metria. Kyseinen tulivuori on purkautunut viimeisen 49 vuoden aikana saannollisesti joka 7. vuosi ja edellinen purkaus oli 1999. Talla hetkella alueella oli ilmeisesti kakkostason varoitustila, eika vuorella tai sen lahistolla saisi liikkua. Mutta oppaana oli luotettava aussi, joten eihan silloin mitaan vaaraa voi olla, eh. Aktiivisuuden kylla huomasi hyvin, kraattereiden sisalla oli muutamia kohtia joista nousi rikkikaasuja ja jalkoja rupesi polttamaan. Opas kysyi tassa kohtaa, "onko rikkikaasu muuten vaarallista hengitykselle?" Bloody aussies.. Yksi sankari ryhmasta oli liikkeella pelkilla sandaaleilla, kaverilla oli hieman vaikeuksia kun laskeuduttiin kaikkein kuumimpaan kraateriin, autsh. Parin tunnin kavelyn jalkeen sitten otettiin kelkat all ja laskettiin tulivuoren rinnetta alas auringonlaskun aikaan. Valitettavasti oma kelkka oli vahan rikki, eika paassyt ihan niin lujaa kun halusi. Mutta ihan hyva reissu joka tapauksessa.
Leonin jalkeen Granadaan, jossa taas muutama paiva, ooh, tehden kylla taas aika vahan. Yhtena paivana kavin Volcan Mombachon rinteilla koysiratatourin, joka kannatti tehda, vaikkei vauhtia tassakaan saannut ihan tarpeeksi. Granada melko samanlainen kaupunki kuin Leonkin, vanha kolonialistinen kaupunki ja enemman turisteja kuin Leonissa. Granadasta sitten Isla de Ometepeen, kauniiseen saareen Keski-Amerikan suurimman jarven, Nicaragua-jarven keskella. Saari muodostuu kahdesta tulivuoresta, aktiivisesta 1610m korkeasta Concepcionista ja 1306m korkeasta jo sammuneesta Maderasta. Vulkaanisen maaperan ansiosta saarilla on ravinteikas viljelymaa, eika alue ole yhta koyhaa kuin suurin osa Nicaraguasta. Ihmiset olivat aarimmaisen mukavia ja avuliaita ja aika saarella kului nopeasti, kavellen ympari saarta, juttelemalla ihmisten kanssa, ja uimalla, uiminen oli taas niin hauskaa makeassa vedessa ainaisen meriveden sijaan. Ja kun pari paivaa oli tullut ihasteltua Volcan Concepcionia, oli pakko lopulta sinnekin kiiveta. Ei mikaan paras idea ottaen huomioon oman fyysisen kunnon, 4 tunnin nousun jalkeen jalat oli meelkos maitohapoilla ja matka alas oli aika tuskaa, kramppia krampin peraan. Tuulinen nakoala tulivuoren huipulta oli kuitenkin vaivan arvoinen. Ja seuraavat paivat kuluikin sitten palautuessa istuen laiturilla juoden olutta ja katsoen auringonlaskuja.
Paasiaiseksi palasin taas Granadaan, paasiainen oli taalla suhteellisen rauhallinen, mitaan markkinahassakkaa ei ymparilla ollut, ihmiset viettivat semana santan uskonnollisen hartaasti. Siis ne jotka jaivat kaupunkiin, lauantaina itsekin lahdin yhden meksikolaisen ja chilelaisen parin kanssa San Juan del Suriin, jossa meno oli hieman erilaista, lahempana Suomen vappua tai juhannusta. Nicaraguassa olisi ollut mukava viettaa enemmankin aikaa, mutta valitettavasti alkaa toukokuun 12. paiva jo hieman kuumottelemaan ja kohta on pakko olla brasiliassa. Joten sunnuntaina oli aika ottaa mukava kevyt 26 tunnin bussireissu Nicaraguasta Costa Rican kautta Panamaan, johon saavuin eilen. Aivan eri nakoinen taas kuin muut alueen paakaupungit, yhdysvaltain (ja rahan) vaikutus taalla on paljon suurempi kuin muualla ja kaupunki on janna sekoitus pilvenpiirtajia ja kansainvalista suurkaupunkia latinovaikutteilla maustettuna. Mutta saa taalla on hieman ikava, pilvista ja sataa ja ukkostaa ja samaa on luvattu koko viikoksi, joten toivottavasti mahdollisimman nopeasti saa lennon. Joten, nyt Copa Airin toimistolle varaamaan lentoa.

---