Maasta jalkojen alla

---

Hei taas!

35 tuntia matkustusta takana, edessa ilmainen aamiainen seka internet. Loysin taalta Singaporesta tosi kivan majatalon, 4 euroa yo, odottelen etta saavat siivottua huoneen jonka tosin jaan 8 muun ihmisen kanssa.

Lahdin tosiaan yolautalla tanne suuntaan, yleensa olen nukkunut hairiotta edelliset merimatkat ja osittain siksi valitsin lauttavaihtoehdon, vaikka se pidensikin matka-aikaa melko merkittavasti. Nyt ajattelin kuitenkin ottaa varman paalle, koska taalla Sporessa aikaa on vain pari paivaa enka halua viettaa puolta siita toipilaana sangynpohjalla. Eli marssin Thaimaassa apteekkiin ja selitan tilanteen, nukkua on pakko jossain valissa. Ennenko paasen edes puolivaliin tarinassa apteekkari tytto on vetaissyt laakekaapin auki "Valium, miss?". Kysyn etta jaa, eiko sihen yleensa tarvitse laakarin maarayksen? Henkilokunta vaan totesi etta no oikeastaa joo, mutta ei se ole niin tarkkaa, montako saisi olla?

Paatin sitten ottaa yhden varalle, ja hankkiutua siita jollain tavalla eroon ennen Malesian rajaa, ei ole erityisen hyva idea matkata sinnne puolelle minkaan laimeastikaan laittoman kanssa.. Yolautalla tapasin yhden tuttavan, mika oli tosi kiva sattuma, ikavaa oli etta heti kun lahdimme liikkeelle kaksi juopunutta amerikaanoa aloittivat tappelun kolmen thai kundin kanssa ja kun valit oli selivitelty he jatkoivat tinttaamista nukkumiskannella, luulin etta mulla hajoaa paa sen toisen kiekumiseen yrittaessani saada unta. Parin tunnin kuluttua sama meno jatkui ja oli pakko kayda sanomassa etta pida jo suu kiinni. Siita alkoi hanen toinen show, tai joutsenlaulu jota ei kestanyt kovin kauaa, luultavasti sammui kunnes saavuttuamme Surat Thaniin aamulla hanta herateltiin selvittamaan tapahtumia tms.

En siis saanut unta koko yona ja tassavaiheessa olin kiitollinen thaimaan lepsulle laakelaille. Nappasin rohdon hiukan ennen rajaa ja nukuin auvoisasti viisitoista tuntia melkein singapore rajalle saakka!

Tarkoitus oli hypata bussista pois Johor Bahurissa ennen SP rajaa, mutta kello oli viisi yolla, kauhea ukkosmyrsky ja jatkoin kiltisti loppuun saakka. Taalla olin jo aika kuluneessa kunnossa kun saavuttiin, ajattelin hypata metroon ja etsia keskustasta majapaikan. Poikkesin aseman toilettiin ja se oli mulle entisten majojen jalkeen sama kun suomalainen kavelisi hotelli Rafflesin restroomiin. Taalla on metroasemat niin siisteja etta niilla voisi kavella sukkasillaan. Pesin siella hiukset ja vaihdoin vaatteet, nyt tuntuu kun mitaan matkaa ei olisi ollutkaan.

Aurinko alkoi taas paistaa, kayn tanaan Kansalliskirjastossa ja kiertelen ehka kauppoja. Singaporelaiset on kamalan hyvin puettuja ja ihan vimpan paalle laitettuja, kadutkin melkein kiiltaa. En tieda miksi, mutta taalla asiassa olen ontunut kuin muutkin kulkukoirat milloin mistakin syysta melkein koko nama kaksi kuukautta. Joko nyt vastustukyky on kasvanut paikallisiin oloihin riittavaksi tai sitten olen fysiikan mielesta ollut matkalla vaaraan suuntaan?

---