Kankkarankkapaiva

---

Tänään lähdin totisesti väärällä jalalla liikenteeseen. Herätyskellon pirinä ei kiinnostanut tippaakaan ja "pysäytä"-nappia painaen sekä kylkeä kääntäen haistatin onnellisena pitkät p:t heräämiselle. Lopulta kyllästyin rakkaan vierustoverini herätyshuutoihin ja painuin äkäisenä vessaan aamutoimiin. Tein suuren virheen katsomalla peiliin. Sieltä kurkisti nyrpeä akka keltaisine hampaineen ja sotkuisine hiuksineen. Naamakin täynnä pisamoita. Aamupalalla valitsin leipäkorista jyväistä lajiketta perinteisen paahtoleivän sijaan, ja eihän se käynyt ollenkaan yksiin mansikkahillon kanssa. Paistetut munatkin olivat juuri sopivasti ärsytyskynnyksen ylittävän liian löysiä. Ulkona oli tietenkin pilvistä ja ilma tuskaisen painostava. Hikipisarat norottivat pitkin poskiani ja muuttivat mansikkahilllon suolaiseksi.

Aamiaisen jälkeen oli pakko ryysiä rannalle saksalaisia ennen, vaikkei aurinko edes kunnolla paistanut. Päädyimme rantatuoleihin, jotka suorastaan piiloutuivat pienimmältäkin auringonsäteeltä. Mulla oli mukana iso huivi, jolla voisin suojata aurinkoihottumaisen yläkroppani. Muistinko mainita, että edellisenä päivänä kyseistä ihottumaa alkoi sitten oikein urakalla kutittamaan?! Koska auki olevaa apteekkia ei näkynyt lähimaillakaan, oli pakko hakea paikalliselta klinikalta antihistamiini-voidetta riistohintaan viisi euroa. Okei, ei se nyt niin kallista ollut. Jokatapauksessa, olimme siis rannalla ja yritin nauttia olostani. Aurinkorasva oli öljyistä ja tahmeaa, ja imi ihooni joka ikisen ärsyttävän pienen hiekanjyvän. Hiekkaa naamassa, hiekkaa korvissa, hiekkaa navassa, HIEKKAA SUUSSA. Hiekkaan putosi myös huulirasvatuubini, jonka huuhtelin juomavedellämme vain todetakseni, että tuubi tippui hiekkaan uudestaan.

Aurinko tuli vihdoin hieman esille ja kärvensi sopivasti olkapäitäni. Päätin alkaa lukemaan kirjaa. Härätappoasehan on jo menneen talven lumia. Sain sen eilisen rantakeikan aikana valitettavasti luettua. Valitettavasti siksi, että nautin todella kyseisestä teoksesta ja harmitti siis vietävästi, kun luku-urakka oli ohi. Melkein itku meinasi päästä kun kahlasin läpi viimeisiä sivuja. Käväisimme eilen pienessä käytettyjen kirjojen putiikissa etsimässä häräntappoaseen korviketta. Hyllystä löytyi noin 20 kirjan kokoelma suomalaisia teoksia, joita matkalaiset olivat ilmeisesti sinne jättäneet. Kaiken sen Jane Austen- ja muun shaibalaibaromantiikkapaskan keskeltä bongasin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan, joka lukeutui häräntappoaseen ohella omaan "must read"-listaani. Kolmella eurolla kirja lähti mukaani ja tänä aamuna olikin nyt siis rantatuolilla uutena viihdykkeenäni. Mikäs sen mukavampaa, kuin lukea kännäämisestä ja krapulasta känkkäränkkäpäivänä. Täytyy kyllä olla hieman ylpeä itsestään. Oon kuitenkin viikon aikana lukenut enemmän kirjallisuutta, kun monena edellisenä vuotena yhteensä. Kotona ei vaan oo ikinä aikaa paneutua mihinkään ja kaikki kirjat jää kesken. Toista se on lomalla.

Mr. känkkäränkkä päätti heittää vähän lisää vettä myllyyn ja pölli auringon. Tilalle hän heitti kasan pilviä sekä uhkaavasti lähestyvän myrskyn. Päätimmekin siirtyä rantsulta takaisin huoneeseemme, samassa hetkessä alkoi sataa vettä. Varpaanvälini olivat täynnä hiekkaa, joka levittäytyi luonnollisesti ympäri huonettamme. Päätin mennä suihkuun pesemään känkkäränkkää hiekkoineen pois. Ei auttanut, ei lähtenyt kumpikaan. Rojahdin sängylle ja piilouduin sadetta pakoon peiton alle juoppohullun kera. Pääsin sivulle 114, kun sade yhtäkkiä lakkasi ja aurinko löysi tiensä takaisin taivaalle. Masu alkoi murista, kello läheni jo yhtä. Päätimme lähteä etsimään lounaspaikkaa. Kävelimme rantaa pitkin, jonka hietikko oli sateen kostuttama ja siksi myös pehmeän upottava. ÄRSYTTÄVÄÄ. Yritä siinä nyt sitten päästä eteenpäin. Siirryimmekin pian rantakadun asfalttitielle, jossa ilma vailla merituulta oli entistä painostavampi. Siinä sitten kävellessä pohdiskelimme, mitä söisimme. Kaikkien niiden riisi- ja nuudelitäyteisten päivien jälkeen janosimme molemmat mäkkäriin hampurilaisille. Saaren ainoa mäkkäri nyt vaan sattui olemaan yli kymmenen kilometrin päässä Kuah Townissa. Himo oli kuitenkin suuri, ja olimme jo vähällä vuokrata Kancil-kotteron kuljettamaan meidät rasvaparatiisiin. Järki puuttui kuitenkin peliin ja jatkoimme kävelyä. Chengan-rantakadun päässä edessämme tönötti kyltti, jota emme enää voineet vastustaa "Best Pizzas in Malaysia, welcome to T-Jays". Kyllä, tämä olisi ravintolamme! Menimme varovasti peremmälle ja vilkaisimme ruokalistoja. Pizzaa ja pastaa. Olli varmisti vielä tarjoilijalta, että paikasta todellakin saa parasta pizzaa Malesiassa, johon nainen vastasikin ylpeänä "Yes, and if you dont like, you get your money back". Tämä vakuutti meidät ja istuimme alas. Hetken päästä edessäni höyrysi valkosipuliarominen Calzone jauheliha,herkkusieni, mozzarella ja valkosipulitäytteellä ja Ollilla perinteinen pepperoni-pizza. En tiedä saimmeko parasta pizzaa Malesiassa, mutta ainakin sillä hetkellä lätyt tuntuivat jumalaisen maukkailta, vielä kun joukkoon lorautti kotitekoista chiliöljyä. Masut tulivat niin täyteen, että emme edes jaksaneet ottaa jälkiruoaksi himoitsemaani kotitekoista tiramisua. Joutuu varmaan illalla käydä kokeilemassa sitäkin.

Känkkäränkkä lähti muille maille maistuvan lounaan jälkeen. Nyt on aika lähteä ranta-fantasioimaan!

---