Advertisement
Published: March 12th 2013
Edit Blog Post
… ja kukkia! Oli meinaan aikas aurinkoinen ja kukkaisa päivä mulla. Eilisen totaalikuolemanväsyn jälkeen yöunet näemmä toimivat aika kivasti, kun tänään oli jo ihan eri meininki. Lupaa hyvää jatkossakin tännepäin suuntautuvien matkojen osalta, kun ei tuon enempää sentään mennyt aikaa lennosta toipumiseen.
Mutta, mittari ja ennusteet näyttivät hyvältä, joten päälle ohuempi takki ja pihalle vain. Hörpin aamukaffet ja sämpylät lähikaffelassa, eli tältä aamulta ainakin jäi vielä paljon puhuttu sushiaamiainen väliin. Joku toinen aamu sitten sitä. Heti aamusta muistui taas mieleen yksi niistä syistä miksi yksin matkustaminen on tosi jees. Höpöttelin kahvilassa yhden jenkkiläistyneen paikallisen kanssa pitkät pätkät, ja mun kokemuksen mukaan tätä omaehtoista kontaktointia paikallisväestön puolelta tapahtuu runsaammin silloin kun on yksin liikkehellä. Kai se on luonnollistakin, juu. Noin muuten yksinmatkustamisesta tietty tekee mainiota se, että voip ihan ite päättää koska menee ja minne menee tai on menemättä. Ja hotellihuoneessa voi levittäytyä vapaasti, sekin vielä.
Mutta niin, koska keli oli tosiaan kuin morsian, suuntasin ensimmäiseksi Keisarillisen palatsin puutarhoja ihmettelemään. Ei pääsymaksua, ja ihasteltavaahan kyllä riitti. En tiedä enää itsekään mitkä puut siellä oikeastaan nyt kukki (ehkä pääosin luumusellaiset, koska kirsikoilla vissiin menee vielä hetki nuppuja kypsytellessä), mutta samapa tuo, kauniita olivat yhtä kaikki, ja tuoksuakin pääsi ihastelemaan. Erityisesti Ninomaru
oli tosi kiva paikka, ja viihdyinkin siellä pitkään ja hartaasti lueskellen. Penkille istahtaessa vieressä lounastellut nuori japanilaisnainen heittäytyi jutustelemaan oikein hyvällä englannilla, kyseli reissusta ja Suomesta ja mistä lie. Mimmi muisti oikein joulupukinkin olevan meiltä, mutta muumeista ei sentään höpötetty. Sain pari kivaa vinkkiäkin. Myös karppeja kuvatessa vanhempi japanilaisnainen ystävällisesti ohjasi minua hyvää kuvauspaikkaan, tosin tuon keskustelun kävimme käytännössä täysin ilman yhteistä kieltä.
Kuten sanottua, ihmiset täällä kivalla tavalla ottavat kontaktia, ja kokemusta on siitäkin että auttavat jo ennen kuin osaa edes kysyä. Sekään ei tunnu hiertävän pahastikaan, että kielitaidot eivät aina ihan kohtaa, which is nice. Noin muuten ensin oli vähän hämmentävää se, että aikas moni paikallisista kulkee nassumaski naamallansa. Sinänsä varmasti ihan järkevää jos on itsellä tauti tai muilla, mutta kyllä se silmään pistää, kun ei oo tottunut moiseen. Muuten silmään pistää lähinnä tyylikäs pukeutuminen, joka naisilla tuntuisi perusbisnestyyliä hieman persoonallisempaa. Monella on jakkupuvun kavereina jotkut vähän räväkämmät kengät tai laukku. Tänään näin sentään yhden cosplay-mimminkin, niitä ei juuri oo toistaseksi näkyny, tai sitte en oo vielä liikkunut niitten elinalueillla.
No mutta, takaisin Ninomaruun ja muuhun keisarilliseen menoon. Iso aika kului kuvatessa, maisemia ylipäätään, ja sitten niitä kukkasia. Siinä sivussa onnistuin myös saamaan nassuun, ja eritoten
liian avonaisen paidan ansiosta myös rintamukseen, väriä. Eli paloihan tuo sitten. Onneksi oli sentään koru kaulassa niin, että nyt on molemmin puolin palanutta osiota semmoset ketjuviivat. Koskahan sitä oppii? Huoh.
Hörppäsin palatsikeikan jälkeen Ginzassa thaikkunuudelit possulla ja jälkkäriks kaffet ja Sakura velvet caken palasen (nam). Sen verran menin vissiin sekasin tuosta setistä, että kuvittelin ehtiväni vielä ennen auringonlaskua Meiji Jingu –shintolaispyhättöön pällistelemään, vaan eipä sinne sitten enää päässytkään. Meen siis huomenna heti ekaks, ähäkutti!
Mullahan on taipumusta kävästä reissun päällä kirkkojen jne pytinkien lisäksi hautausmailla, joten kiinniolleen pyhätön sijaan suuntasin palloilemaan Ayoama Rei-en –nimiselle hautuumaalle. Sinne meneminen pimenevässä illassa tuntui tietty tosi hyvältä ajatukselta. Hautausmaan läpi kulkevan tien molemmin puolin oli kirsikkapuita ja niitä riitti hautojen väleissäkin, joten varmasti kivanmoiselta näyttää sitten kun kukat täyteen teräänsä innostuvat. Hauskoja olivat myös ilmeisesti buddhalaisten hautojen viestikepit, joissa voi vähän pidemmästi runoilla kuin kivissä, ja viestiä voi näppärästi tilanteen mukaan vaihtaakin. Noin muuten käpöttelin ympäriinsä ja nappailin kuvia, mutta aika äkkiä hiipuva valo kyllä teki paikasta vähintäänkin spookyn. Ensinnäkin, en nähnyt haudoilla ketään muuta koko aikana, paitsi heti sinne mennessä jonkun jampan joka kulki hautarivien välistä koiransa kanssa hokiessaan kaiken aikaa ”Pssst…. Pssst…. Psssst.”. Hmm, en tiedä kenen huomiota toivoi, enkä
jäänyt ottamaan selvää. Loppuvaiheessa hautausmaalla olevat lyhdynmalliset hautamonumentit näyttivät lähinnä armeijan lailla järjestäytyneiltä vihamielisiltä shakkinappuloilta, eikä kuviakaan oikein enää saanut, joten luovutin ja lähdin (turvaan?) elävien ilmoille.
Illan päätteeksi pientä shoppailukatsastelua ja metroajeleskelua. Konttasin hyvissä ajoin hotellille, eikä jaksanut enää kävelystä kipeillä jaloilla kontata drinksullekaan. Huomenna sitten semmosta. Tajusin muuten justiinsa, että oon tänään kuunnellu pääasiassa japania, lukenu ruotsia, puhunu englantia ja nyt kirjotan suomea. Huh. Vaan olipas se kiva päivä.
Advertisement
Tot: 0.052s; Tpl: 0.01s; cc: 5; qc: 43; dbt: 0.0307s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb