Hemmottelua ja rengasrikkoja

---

22.7.

Syötiin aamupala terassilla seuraten riisipelloilla uurastavia miehiä ja pihapuussa lenteleviä kolibreja. Kympiltä mentiin sitten molemmat spahan ja sekin on niin tyylikkästi toteutettu, että ei voinut kuin ihastella. Pelkästään jo sinne mennessä rentoutui. Meille annettin sarongit ja pienet mustat mytyt, joista sanottiin, että underwear. J oli aivan kauhuissaan, kun muovikääröstä kuoriutui paperiset alkkarit. Sain vakuuteltua, että ne pitää nyt vaan laittaa jalkaan, jotta hoito voi alkaa. Ensin meidät molemmat hierottiin perinteisellä balilaisella tekniikalla, joka on kyllä hieno keksintö. Aivan taivaallista, vois thaikut tulla ottamaan oppia ja jättää ne omat hakkaamistekniikkansa! J:n hieronta vielä jatkui, kun mulle levitettiin kahvikuorintavoide ja sen jälkeen papayanaamio. Näiden jälkeen mulla oli vielä ohjelmassa maitokylpy ja lämmin jacuzzi, josta oli näköala suoraan riisipellolle.

Haluttiin ehdottomasti maistaa babi gulingia eli yrteillä, mausteilla ja kookosöljyllä muffattua syöttöpossua, jota on kypsennetty avotulella tuntitolkulla. Mentiin ihan keskustan turrepaikkaan safkalle ja olihan se erinomaista. Sieltä käveltiin ympäri kaupungin marketteja ja kortteleita ja tarkoituksena oli ehtiä takaisin klo 18 auringonlaskuun meidän terdelle. Piti olla 20min kävelymatka keskustasta, mutta vedettiin ihan täysillä 50min(ylämäkeen) ja ehdittiin ihan tuskaisina nippanappa parvekkeelle kun taivas alkoi jo punertaa.

Myöhemmin illalla S ei jaksanut enää lähteä mihinkään syömään ja mä hain naapuriraflasta(ainoa, joka oli auki) lisää possua, tällä kertaa ribsejä ihan hullun hyvällä tulisella kastikkeella. Uni tuli sen jälkeen aika kiitettävästi.

23.7.

Tänään aamulla vuokrattiin skootteri ja lähdettiin puol ysin aikaan ajelemaan kohti riisipeltomaisemia, jotka on valittu Unescon maailmanperintölistalle. No mikäpä ei nykyään olisi valittuna, mutta tämä on kyllä sen arvoinen. Oltiin varauduttu hyvin todennäköisiin poliisipartioihin, jotka veloittaa "sakkomaksua" ajokortin puuttumisesta 20-100tuhatta paikallista eli jotain 1,5-9euron välillä. Tungettiin eri määriä rahaa kaikkiin taskuihin, jotta ei kerralla lyödä koko tuppoa esille ja sen mukana hinta tietenkin nousisi.Parit poliisit tuli vastaan, mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan rahastus...
Pysähdyttiin noin tunnin ajon jälkeen Mengvissä Pura Taman Ayunin vesipalatsilla. Täällä ei temppeleihin pääse yleensä turret sisään, joihinkin pääsee jos on sarongi ja huivi. Tätä päästiin kiertämään ulkopuolelta, mutta sieltä näki kun naiset valmistelivat ilmeisesti jotain hindufestivaalia varten koristeita ja ruokaa jumalille. Näytti kyllä maistuvan heille itselleenkin...

Lähdettiin jo jatkamaan matkaa, kun huomattiin, että takarengas on puhki. J poltti heti käämit ja oli varma, että parkkivahti oli puhkonut sen. Ihmettelinkin, että mitä kaks tyyppiä naureskelee, kun käynnistellään pyörää ja tutkitaan karttaa. Toinen tuli heti pyörittelemään rengasta ja sanoi, että jos neula on vielä siellä sisällä niin sit on tosi paha juttu. Mistähän tiesi, että neula oli puhkaissut renkaan?? J soitti vuokraamoon, josta sanoivat, että ai te ootte siellä, siellä on paljon mekaanikkoja, sisäkumi pitää vaihtaa. Jotenkin vaan haiskahtaa siltä, että parkkivahdilla tai muilla ja lähimmällä korjaamolla on diili. J myös kertoi sekä korjaamossa että parkkityypeille, mitä mieltä on heidän bisneksistään (J: lähinnä kehuin innovatiivisuutta ja yhteistyln sujuvuutta 8).Yhtäkkiä kukaan ei enää puhunutkaan englantia... Siihen tuhraantui sitten tunti, kun ensin korjaamo paikkas kaks reikää ja kun löysi kolmannen, halus vaihtaa koko sisäkumin. Löytyi sieltä myös se pieni naula.

Lähdettiin ajelemaan pienemmille teille ja päästiin pois ruuhkista. Jokainen kylä näyttää täällä samanlaiselta. Teitä reunustavat portit ja tiilestä tehdyt kotitemppelit, joita molempia vartioivat mitä hassumman näköiset örkit. Joillekin on puettu sari ja laitettu lampunvarjostinta muistuttava "aurinkovarjo" suojaksi. Temppeleiden ja porttien takana on asunnot. Kylissä tienreunassa on myös palmunlehdistä rakennettuja ja koristeltuja seipäitä, jotka kaartuvat tien ylle molemmilta puolilta. Oli temppeli tai ei niin joka paikassa on jumalille tarkoitettuja lahjoja. Pieniä palmunlehdistä taiteltuja kippoja, joissa on kukkia, keksejä tai muuta ruokaa. Niitä voi olla myös ihan keskellä katua, joten pitää varoa ettei astu päälle. Uskonto näkyy täällä koko ajan joka puolella, temppeleitä on ihan koko ajan. Ja sitten naisia, jotka valmistavat uhrilahjoja tai ovat antamassa niitä jumalille. Eilen ihmeteltiin, miten täällä näkyy koko ajan leijoja ilmassa ja sit luin oppaasta, että niiden kautta puhutaan jumalille ja toivotaan hyvää satoa. Lentävät muuten tosi korkealla!

Matkalla näkyi temppeleiden ja kylien lisäksi erinäisiä taakkoja päänsä päällä kantavia naisia, loputtomasti riisipeltoja ja viidakkotiheää palmumetsää. Kylttejä ei lähellekään joka risteyksessä ollut, mutta ihmiset auttoivat tosi mielellään, joskus jo ennen kuin ehdittiin edes kysyä. Lisäksi olivat tosi hyvin kartalla, kun joissain Aasian maissa on usein niin, etteivät osaa auttaa, kun eivät suunnilleen ole itsekään käyneet naapurikylässä. Tiessä saattoi yhtäkkiä olla ihan kauhea reikä, joten vauhdin hurmasta ei päässyt monessa kohtaa nauttimaan.

Pysähdyttiin syömään jonnekin kylään, kun eteen tuli nasi goreng ja I am chicken -koju. Syötiin käytännössä yhden perheen olohuoneessa, jonka nurkassa vanhin lapsi hoiti pieniä kaksosia, kun äiti kokkas meille kojussaan. Olivat aika innoissaan meidän vierailusta. Riisi oli varmasti lähiruokaa ja niin tuntui olevan kanakin, kun vessan viereisen oven takaa kuului hirveä kiekuna. Meillä oli päämääränä Jatiluwih, jonka ympärillä ne erityisen hienot riisipellot ovat. Porrastettuja terassipeltoja alkoi näkyä jo vähän ennen kylää, mutta parhaat näkymät joka suuntaan avautuivat tietyssä mutkassa, jonne olivat jo monet turrebussit ja mopot löytäneet. Jonkin aikaa jaksettiin räiskiä kuvia joka suuntaan ja poikettiin vielä yhdelle kinttupolulle, jonka päässä mies ja härkä kyntivät peltoa puolisääreen vedessä. Olihan se kaikki tosi kuvauksellista ja upeaa, mutta silti vähän mietti että tänkö takia tänne peppu rullalla piti ajaa. Toisena päämääränä meillä oli ollut Lounarin neuvoma tie, jota ei oo merkitty mihinkään karttaan ja jonka olemassaolosta ei juuri kukaan paikallinenkaan tiedä. Lounari kutsui sitä "road never travelled" ja siellä piti nähdä Bali sellaisena kuin se oli joskus ennen turismia (joka muuten alkoi jo 1920-luvulla!) Kaikki sanoi, että se on ihan liian kaukana, ettei ehditä sellaista lenkkiä yhdessä päivässä millään. No, olis auttanut jos ei olis ollut rengasepisodia. Päätettiin kuitenkin yrittää löytää tie, kun kello oli vasta kahden paikkeilla, joten jatkettiin vielä pohjoiseen.

Tajuttiin, että on jo menty risteyksen ohi ja pysähdyttiin taukopaikalle katselemaan maisemia balilaisten pyhälle vuorele, alas laaksoon ja rinteiden vihannesviljelmille. Vieressä oli muuten mansikkatila, joka mainosti, että tule itse poimimaan, ja siellä muutama paikallinen ihan innoissaan nyppi muutamaa marjaa pusikoista ja salamavalot räiskyivät. Ei tuntunut olevan yhtä totista ja hikistä touhua kuin Suomessa. Lähdettiin takaisin alaspäin, mutta huomattiin, että takarengas on taas tyhjä. Onneks huoltis oli 500 metrin päässä, mutta se olikin sitten ylämäkeä. Mut ei meinattu uskoa todeksi, että täällä sitä taas seisoskellaan ja joku hyörii pyörän kimpussa. No, tällä kertaa oli sentään jotenkin ihan itseaiheutettu vierailu, vaikka ei nää indonesialaiset sisäkumit tunnu ihan kestävintä laatua olevan. Viimeistään tässä vaiheessa ajateltiin luopua pikkutiestä ja luukuttaa vaan suoraan Ubudiin, mutta sitten J kuitenkin kääntyi jollekin sairaan kuoppaiselle kärrypolulle mun huutaessa vastalauseita. Kysyttiin, että mihin tämä menee ja meille sanottiin, että seuraavaan isompaan paikkaan on matkaa 8 kilsaa. Ajateltiin, että no kyllä sen kestää ja jatkettiin. Ihan mieletön reitti! Ei varmaan ollut Lounarin hehkuttama tie, mutta aivan tarpeeksi vähän käytetty meidän makuun, ei tullut turreja vastaan ja upeat maisemat. Melkein jopa hienommat kuin Jatiluwithin riisiterassit, vaikkei yhtä korkeat, mutta kirkkaan vihreät, ja lisäksi tomaatti-, chili- ja muita peltoja. Välillä tie vaan hävis kivikasoiksi ja oli sairaan raskas ajaa. Mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen reitti, ei haitannut, vaikka peppu, reidet ja J:n jarrukäsi alkoivat olla tunnottomat.

Lopulta vielä eksyttiin pahemman kerran johonkin Ubudin lähialueiden teille. Ajeltiin loppu ihan kiukulla kun oli tarkoitus ehtiä kotiterassille auringonlaskuun. Vastaan tuli kopi luwak-koju eli kissankakkakahvila ja pakko sitä oli taas maistaa. Viimeksi join (J) sellaisen jossain sille varta vasten perustetussa kahvilassa Solokartassa ja pulitin pienestä kupista jotain 8 euroa. Nyt oli iso kuppi ja hintaa 1,5e. Ja oli paljon parempaa! Lopulta sitten päästiin perille ja matkaa oli tullut taitettua 9 tunnissa 129km. Ja paljoa ei taukoja pidetty lounaan ja parin rengasrikon lisäksi . Oltiin paikat aika romuina ja S soittikin respaan heti huoneeseen päästyä ja tilasi molemmille kuumakivihieronnan illaksi (75min / 20e). Oli ihan älyttömän hyvä ja rentouttava, ei tuntunut enää mopotuska missään! S:n pakki meni sekaisin joko kivistä tai kahvipaikan pähkinöistä, mutta päästiin kuitenkin skootteroimaan lähelle yhteen harvoista yli klo 21 aukiolevaan raflaan, jossa aussi ex-patit mölysivät ja soittivat paskaa rokkia. Hyvät setit oli, mutta S:n Bali Cider oli kyllä melkoinen vitsi. Vedeltä näyttävää "siideriä", joka tehty ausseissa. Turhuudessaan voi verrata taannoiseen Linda-siideriin.

Pakko muuten sanoa, että mulla oli todella isot ennakkoluulot Balia kohtaan ja täytyy myöntää, että joudun pyörtämään kaikki väitteeni. Olen ihan suvereenisti haukkunut Balia kaikille täällä ikinä käymättä (enkä ikinä edes halunnut käydä). Balin saari on riittävän iso ja vaikka turistitiheys on jotain todella ahdistavaa ja massiivista, niin pienellä vaivalla pääsee ihmisiä pakoon ja voi eksyä rauhallisille sivukaduille syrjäkylien keskelle ja jopa Ubudissa. Ja se on ihan käsittämättöntä, että vaikka tällä pienellä saarella käy pari miljoonaa (!) turistia vuodessa ja massoja on käynyt jo vuosikymmeniä, paikalliset eivät ole yhtään kypsinä, vaan hymyilevät koko ajan ja ovat aina valmiita ystävällisesti vastaamaan samoihin kysymyksiin ja neuvomaan tietä.

Ubudista en odottanut mitään, mutta kaupunki on oikeasti tosi kaunis ja näyttävä jos vain näkee turistien ohi. Jotain wannabe eat, pray, love -jengiä tulee vastaan, mutta sekin on aika rajoitettua. Ehkä se porukka on jo riisipelloilla henkistymässä kun me vasta heräillään. Jes, taas tuli kunnon ennakkoluuloja... Mut hyvä, että asutaan kaupungin ulkopuolella eikä tartte olla keskellä häslinkiä koko ajan. Oma parveke kauniilla näkymillä riittää ja sen lisäksi skootterilla pääsee helpolla muualle. Kyllä nyt on käynyt niin, että varsinaissuomalainen peruskyynikko on sittenkin vähän henkistynyt täällä! Ja parivaljakon 24h-meuhkaaja on ainakin vähän rentoutunut...

Ollaan luettu netistä Norjan ihan järkyttävää touhua ja ei voi kuin ihmetellä miten joku taas voi seota noin helvetin pahasti. Ihan käsittämättämätöntä teurastusta. Ehkä Balia vois suositella sittenkin vieläkin useammalle pohjoismaalaiselle potentiaaliselle sekoajalle. Vähän valohoitoa, hierontaa ja superystävällisten paikallisten ihmisten tapaamista ja vaikka se netti välillä kiinni, niin voisi vähemmän haluttaa riehua sitten kotomaassakin.

---