Klo 18.32


Advertisement
Indonesia's flag
Asia » Indonesia » Bali » Kuta
May 5th 2008
Published: May 5th 2008
Edit Blog Post

Jaahas. Muutamat paivat on taas vierahtanyt viime kuulumisista. Mitaan ratkaisevaa ei ole paassyt tapahtumaan vaan paivat ovat rullanneet omalla painollaan niin kuin edellisetkin.

Vappuaaton juhlallisuudet meni vahan reisille kun Susulle iski silmatulehdus kumpaankin silmaan. Vappupaivana lahdettiin kuitenkin viettamaan iltaa Gili-saarilta palanneiden Mikon ja Sampon kanssa. Ilta johti Bounty-nimiseen yokerhoon, jossa livekaraokebandin kitaristi sai houkuteltua meikalaisen laulamaan ja taas tuli vedettya Metallicat ja John Lennonit. Perussuomalaiseen vappuun kuului tietysti, etta jotain sattui ja talla kertaa se oli Sampo. Baarimikko nimittain loi Sampolle mustan silman, koska han yritti tinkia veden hinnasta. Aika janna juttu, mutta tilanne muuttui akkia vitsiksi.

Vapun jalkeen menikin sitten taas muutama paiva surffatessa, maatessa ja syodessa. Eilen sitten otettiin oikein harkaa sarvista ja vuokrattiin auto 7 eurolla. Meikalainen sai kerrankin katsella maisemia kun Mikko suostui ajamaan. Muutaman tunnin eksyskelyn jalkeen loydettiin laheiseen kylaan Ubudiin, jossa sijaitsee Monkey Forest. Apinametsan sisaankaynnista sai ostaa banaaneja, mutta alyttiin onneksi jattaa se tekematta. Brittipikkupoika oli ostanut varmaan 5 kiloa banaaneja ja joutui heti apinoiden piirittamaksi. Meilta apinat onnistuivat varastamaan vaan vesipullon, kun yhdelta tytolta lahti rookit ja toiselta lippis. Ihan hauskoja veijareita oli apinat, mutta ei ehka ajomatkan arvoinen juttu.
Monkey Forestissa tormattiin myos paikalliseen tapahtumaan, kukkotappeluturnaukseen. Satakunta paikallista miesta seisoi, huusi ja loi vetoa pienen taisteluareenan ymparilla, kun kaksi kukkoa otti keskenaan myllya. Matsit kestivat keskimaarin parikymmenta sekuntia, ja ne nayttivat paattyvan toisen taistelijan kuolemaan.
Apinametsasta ajoimme laheiselle vuorelle, jossa pysahdyttiin katsomaan maisemia. Heti autosta purkauduttuamme meidat saartoi mielipuolinen myyjalauma, joka ei hevilla luovuttanut. Myyjat piiritti meidat ja alkoivat huutaa korvaan "cheap, cheap, ok, ok !!!". Metelista johtuen alkoi lisaa myyjia sadella kauempaa ja soppa oli valmis. Itse en ostanut mitaan, mutta Sampolle ja Mikolle tarttui mukaan shakkilaudat ja puulusikoita. Myyjat ankivat viela autoonkin sisaan, mutta saatiin onneksi ovet kiinni ja paastiin karkuun.
Eilen juhlittiin myos huomenna lahtevan sampo-raukan laksiaisia. Mukaan lyottaytyi myos Lake Toban tutut Robbie ja Laurie Englannista. Ilta johti taasen Bountyyn, mutta karaoke oli suureksi harmiksemme jo loppunut. Hauska ilta oli ja sita ollaankin sitten tama paiva sulateltu.

Tanaan hyokattiin krapulasta huolimatta rantaan ja napattiin laudat kainaloon. Meri ei kuitenkaan tanaan ollut suotuisa silla laskuvedesta johtuen aallot murtuivat liian myohaan eli lahella rantaa, jolloin laudan paalle piti hypata jo vyotaronsyvyisessa vedessa.
Illalla syodaan viela Sampon viimeinen ehtoollinen ja lahetetaan mies takaisin Suomeen tekemaan toita.

Lake Tobaa en ole muistanut hehkuttaa tarpeeksi, tai ainakaan tehnyt selvaksi, etta se on ehdottomasti kaymisen arvoinen paikka jos vaan sattuu samoille suunnille. Lake Toban turismitilanne vetelee talla hetkella viimeisiaan, ja guest houset ja ravintolat ammottavat tyhjillaan. Se on todella saali silla Lake Toba on ehdottomasti taman reissun hienoin paikka ja ihmiset ehdottomasti ystavallisimpia tahan mennessa.
Edelliseen blogiin oli kommentoinut Hollannissa asuva syntyperainen Batak-heimolainen, joka on ottanut Lake Toba-promootion nakojaan elamantehtavakseen, joten kaykaa ihmeessa katsomassa hanen kotisivuja:
www.samosirtourism.com
www.gosamosir.com

Siinapa taas kaikki talla kertaa. Muutma paiva viela surffaillaan taalla ennen kuin siirrytaan Gilin saarille. Aika alkaa kaymaan vahiin ja kiire tulee.
Kuvat eivat taas oikein ota siirtyakseen, joten paivittelenpa niita taas myohemmin.

Se on sitten taas ensikertaan moro...


Additional photos below
Photos: 6, Displayed: 6


Advertisement



6th May 2008

Hei!
..mahtava paratiisi... toivottavasti Susun silmät toimii taas... siis parantunu..! MM-kisat pyörähti käyntiin, mut te varmaankin seuraatte niitä tiiviisti nettikahviloissa... ottakaa lungisti.. mo..
6th May 2008

Seuratkaahan
Hei, katelkaahan säätiedotuksia enenkuin lähdette mihinkään saarille keikkumaan. Hirmumyrksyt ovat sielläpäin liikkeellä!! Paree ois, kun pakkaisitte rinkkanne ja lähtisitte kotia kohti. Täällä on ihana lämmin kesä, minkä nyt viime yönä oli pakkasta - mutta päivällä kuitenkin aurinko paistaa!
7th May 2008

hoi!
balin meno vaikuttaa kirjoituksista paatellen hyvalta! pitaa joku kerta varmaan poiketa.. olen talla hetkella pohjois-filippiinien vuorilla rankaisemassa itseani trekkailulla toba-jarven jungle juice-sessioiden. helvetisti kavelya ja mahtavia kylia, ja muutenkin kingi maa! yoelamaan en ole toban jalkeen tohtinut menna.. 16.paiva toukokuuta lento vietnamiin. pari viikkoa siella ja kuun lopussa kuukaudeksi laosiin moikkaa paria suomesta saapuvaa kaveria. pitakaahan blogi ajantasalla! mukava lukea mita siella tapahtuu!

Tot: 0.184s; Tpl: 0.027s; cc: 6; qc: 51; dbt: 0.1287s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.1mb