Muutama sana Delhista

---

Pitaisikohan sita viela Delhia muutamalla sanalla kuvailla? Viimeksi jo kerroinkin aika paljon tasta kaupungista, joten sanottakoon, etta kaupunki nayttaa olevan ennallaan. Maan alla metrokaytavissa nayttaa kuin olisimme hienossakin kaupungissa. Voisi kuvitella jopa olevansa Bangkokissa. Samalla tavoin metrokaytavat ovat pidetty siisteina, ne ovat kivasti ilmastoitu ja itse metrojunat ovat hyvin modernin nakoisia. Tupsahtaesaan akikseltaan maanpinnalle, ei Bangkokin korkeita pilvenpiirtajia kuitenkaan nay missaan, vaan niiden tilalla on riksojen ja muun liikenteen paljous, seka rapistuneet vain muutaman kerroksen korkeat hokkelikerrostalot. Tietenkin pilvenpiirtajiakin piirty siella talla horisonttiin, mutta ne ovat yksittaisia ilmioita.

Pitaa yrittaa kirjoitta nyt aika nopeasti, silla kohta laskeutuu pimeys ja hyttyset valtaavat kadut. Taman tibetilaisalueen takana on jonkinlainen lahes virtaamaton joki ja laaja suoalue pikku peltoineen. Varmaankin siita johtuu, etta hyttyset viihtyvat naissa maisemissa erityisen hyvin. Jos nyt malaria ei iske niin ei koskaan! Eilen tuntui kuin saisi raivata tietaan hyttysparven keskella, kun kulki kaduilla.

Taman paivan olemme viettaneet shoppaillen. Ensin ajattelimme menna varsinaisen keskustan aluelle, mutta se osoittautui liian vaikeaksi projektiksi. Otimme ensin riksan kohti metropysakkia ja sielta ajelimme New Delhin rautatieasemalle, jossa tarkoitus oli astua lahijunaan. Turistitoimistossa ei kuitenkaan tiedetty oikeaa laituria ja kyselytiskilla oli lyoty vain hindunkielinen lappu luukulle, jossa oli epamaaraisia numeroita. Tuokin on kylla kasittamaton asema! Sen pitaisi olla Delhin paarautatieasema, joten se voisi olla vaikkapa ilmastoitu ja viihtyisaksi laitettu. Kaikki on siella kuitenkin harmaata ja polyista. Ihmismassojen maara on kasittamaton ja paikan vihtyvyyten ei ole panostettu mitenkaan, ainoana poikkeuksena ylakerran turistitoimisto. Kaikki pinnat ovat rakenuksessa harmaata kivea ja yleiskuva hyvin nuhjuinen, mika ei tietenkaan ole yllatavaa, kun Intiassa ollaan. Kuitenkin perus Intiaan kuuluu myos se, etta tiettyihin kohteisiin on aina panostettu. Tallaisissa isoissa kaupungeissa on aina tiettyja hienoja rakennuksia, sellaisia jotka loistokkuudellaan paihittaisivat minka tahansa lansimaisen vastineensa. Valitettavasti nama rakennukset eivat kuitenkaan yleensa ole julkisia tiloja, vaan jotain ostoskeskuksia, hotelleja tai muita missa pyorii suuret rahat.

Ihmellista, miten Delhin metro ei vielakaan kulje varsinaiseen ydinkeskustaan! Eiko tallaista julkista kulkuvaylaa rakennettaesa pitaisi aloitta juuri keskustan alueesta? Sen sijaan metrolla kylla paase jonnekin taysin syrjaseuduille. Koska turhauduime oikean junan metsastykseen, paatime muuttaa suunnitelmia ja lahtea kavellen laheiselle Paharganjin aluelle. Siella sitten ostelimme monia tuliaisia, kunnes myrsky keskeytti ostelumme. Monet katokset lahtivat akaisen tuulen matkaan ja myohemmin huomasimme kadulla jopa isoja valomainostauluja, jotka kiukkuinen tuuli oli siepannut mukaansa ja repinyt alas.

Ilmasto on kylla hieman liian kuuma! Olen huomannut, etta 40 on sellainen kriittinen raja, jota lampimampaa ei helposti kesta. Taalla lampo kieppuu juuri noilla korvilla. Jos se ylittyy alkaa hiki virrata kivoina puroina. Empahan sitakaan ole aikaisemmin ennen nyt tata loppureisua kokenut, milta tuntuu kun naamasta ja joka puolelta oikeasti virtaa hikea. Viilentaa kivasti! Mutta vetta kuluu uskomatomia maaria.

Metrotunelissa eras intialainen vartija halusi taas patea. Jostain systa metrokolikkoni ei kaynyt ulostuloportiin. Sanoin siita vartijalle, kun olin jaanyt vangiksi portin sisaan. Han komensi ensin Kallen pois portin lahelta nayttaen hyvin turhautuneelta, selvasti ajatellen:Etteko te yksinkertaiset turistit tatakaan osaa. Sitten han loi voimakkaasti kiekon kohti tunnistuslevya ja nayti hyvin yllatynelta, kun se ei toiminutkaan. Han hakkasi sita viela pitkaan ja yritti tunkea laitteen sisaan. Viimein hanen sisunsa antoi periksi ja han haki oman korttinsa, milla aukaisi portin. Intialaisilla on kylla usein uskomaton patemisen halu! Parhaiten se tietenkin nakyy siina, etta he haluavat oikeasti auttaa meita. Pahiten taas jatkuvana neuvomisena, milloin he vain sotkevat asiamme ja suunnitelmamme. Tanaankin olimme menossa kohti metroa ja joku huusi kaskevasti :junaliput ostetan tuolta pain. Aina he luulevat tietavansa, mita meilla on mielessa!

---